Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Kanta-häme. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Olen 30v mies ja etsin kavereita miehistä ja naisista. Olen joku aika sitten eronnut ja kaveritkin jäänyt vuosien varrella jonnekin. Salilla käyn säännöllisen epäsäännöllisesti mutta muita harrastuksia ei olekaan ja voisi olla kiva vaikka alottaa tai kokeilla jotain uutta. Teen 3 vuorotyötä ja lapsia on kolme kappaletta. Ois kiva vaik kahvitella yms laita viestii niin tutustutaan..
Tuttavia löytyy mutta todelliset ystävät haussa. Sukupuolella ei ole väliä mutta en ole kiinnostunut edes kevyestä seikkailusta eli puhtaasti ystävä haussa. Seuraa lenkille kävellen tai pyöräillen, iltaa viettämään yms. Olen luonteeltani aluksi ehkä hieman pidättyväinen mutta tutustuttuani erittäin avoin ja sosiaalinen. Huumorintajua ja lojaaliutta löytyy. Toivon löytäväni aidon ja rehellisen ihmisen. Oma elämäntilanteeni on tällä hetkellä haastava, mutta en silti etsi kuuntelijaa tai olkapäätä vaan ihmistä omien kuvioiden ulkopuolelta jonka kanssa voisi tehdä uusia juttuja ja saada hauskaa sisältöä elämään. Kaikenlainen urheilullisuus ja seikkailunhalu plussaa. Laita viestiä! :)
Moikka! Täällä uusia tuttavuuksia ja kavereita etsimässä 35-vuotias mies Riihimäeltä. Luonteeltani olen rauhallinen, uusien ihmisten seurassa ehkä alkuun ujokin, mutta kun tutustuu niin kyllä juttua tulee ja pystyn puhumaan asiasta kuin asiasta, huumorintajuakin löytyy. Asun yksin kaksiossa. Arkeni kuluu toimistotöiden parissa. En polta tupakkaa ja alkoholiakin käytän kohtuudella. Minulla ei ole lemmikkejä. Harrastuksina musiikin kuuntelu ja keikoilla käyminen ja muukin kulttuuri, myös niin museoista kuin teatteristakin saattaa minut löytää. Luen myös säännöllisesti, aika monenlaista kirjallisuutta, mikä milloinkin tuntuu kiinnostavalta. Toki katselen myös telkkaria ja elokuvia ja myös mielelläni lauleskelen niin omaksi ilokseni (Singstar löytyy) kuin myös ihan julkisesti karaokessa. Myös yhdistystoiminta kuuluu harrastuksiin ja kirjoitan myös lähinnä omaksi ilokseni säännöllisen epäsäännöllisesti blogia. Olisihan se kiva löytää vaikka seuraa keikoille tai muihin kulttuuririentoihin tai vaikka laulamaan karaokea tai Singstaria tai vaan sohvannurkkaan löhöilemään. Kavereita kun ei ole koskaan liikaa. Toki myös elämänkumppanin löytäminen ja oman perheen perustaminen on myös haaveissa. Välimatkakaan ei ole este tutustumiselle, varsinkin kun kulkuyhteydet on täältä olemassa niin etelän kuin pohjoisenkin suuntaan. Helsinki ja Tamperekin kun ovat n. tunnin matkan päässä täältä, sitäkään pidemmät matkat eivät ole ongelma. Romanttisessa mielessä olen kiinnostunut naisista, mutta miespuolisetkin uudet ystävät ovat tervetulleita.
Haluaisin löytää uusia kavereita. Minulla on 10kk ikäinen poika, ja olen avoliitossa tämän isän kanssa. Viihdyn kotona ja olen luonteeltani hieman ujo, mutta kaipaisin myös kavereita ihan vain jutteluun, yhdessä shoppailuun, oleskeluun, lautapeleihin, piknikille, kävelylenkille, leffaa katsomaan tai vaikka leipomaan. Pidän myös eläimistä. Kik: metsakangas
Moikka. Oon tälläinen 28v naikkonen Hämeestä. Uusia kavereita tässä jo pidemmän aikaa halunnut, mutta ujous iskee usein. Josko viimein uskaltais ottaa sen askeleen ja laittaa ilmon tänne. Varattu oon, joten ihan kaveri seuraa haen. Lapsi on, mutta se että onko sulla lapsi vai ei niin sillä ei väliä kunhan kemiat kohtaa muuten :) Ujo olen aluksi,mutta huumorintajua löytyy ja oon sosiaalinen kunhan oon tutustunu paremmin. Miehet ja naiset, molemmat käy tälle naikkoselle kavereiksi :)
Hei. Olen 25 nainen Hämeenlinnasta, kihloissa olen ollut 9 vuotta, mulla on oma tytär. Olen iloinen, rento, hauska, ujoutta 50% ja sosiaalinen. Etsin kavereita koska niitä ei ole ikinä liikaa.😊 miehet ja naiset käy.
Hei! Olen 21v varattu jätkä Riihimäeltä. Etsin uusia tuttavuuksia kenen kanssa hengailla ihan ulkonaki, en pelkkää nettikaveria. Ei tarvitse olla samalta paikkakunnalta, sukupuolella ei väliä ja ikähaarukka n.17-25v. Luonteeltani olen tosi rento, sosiaalinen ja huumorintajunen. Netflixin äärellä tulee tosin vietettyy liikaa aikaa, joten ois kiva päästä muutaki tekee, kun vanhojen kavereiden kanssa en ole hirveemmin ollut enään yhteyksissä. Etsin siis aitoja kavereita, joiden kanssa jakaa kaikki elämän ilot ja murheet sekä saada paljon uusia ja hyviä muistoja! Oon kännykäl tosi usein et pistä vaan viestiä nii enköhä melko pian vastaa takas :D
Olen 24-vuotias nainen,joka kaipailis uusia ystävyys suhteita. Etsin ihmistä tai ihmisiä jotka on ymmärtäväisiä ja joille voi puhua kaikesta ja pohdiskella syvästikkin asioita . voisimme nähdä ja mennä elokuviin,kahville,retkelle.. Noh mitä vaan tai vaan kirjoitella...😎
Hei! Oon melko uusi Riihimäellä, eikä vielä oikein uusia tuttavuuksia ole löytynyt. Olen aika ujo ja hiljanen ensalkuun, mutta kunhan siinä tutustutaan niin olen välillä aika puheliaskin :) Kiinnostuksen kohteita ovat pelailu, kävely, kalastus ja lukeminen. Oon tosi avoin tyyppi, joten minut saa oikeestaan ihan minne vaan vedettyä kunhan hyvässä seurassa on :D Iällä ja sukupuolella ei ole väliä, mutta mielellään ihan täysikäsiä olisi haussa. Jos kiinnosti niin ota vaan yhteyttä! :)
täällä olisi 19v nuori mies etelä suomesta joka kaipaa kipeästi ystäviä ja juttuseuraa, ikähaarukalla ei väliä mut suositeltavaa olisi että olet vähintään täysi-ikäinen. pistä viestiä rohkeasti tulemaan niin otetaan selvää että onko juuri sinusta ystävä materiaalia :)
Olen 28vuotias mies turengista mihin olen muuttanut viime kesänä avopuolisoni kanssa. Etsin kaveria jutusteluun, lenkille, yleiseen puuhasteluun, lautapelailuu, kalasteluun tai vaikka pleikkarin peluuseen... Olen vanha virta liikkuja ennenkuin selkäni alkoi rajoittamaan kaikkea rankkaa urheilua, harrastin jääkiekkoa, kuntosalia, kitaransoittoa/laulamista ja lukkopainia. Sukupuolella ei ole väliä eikä sillä onko pariskunta vaiko ei. Vapaaaika tulee käytettyä kalastellen, kuntosalilla, lenkkeillen ja luonnossa vaeltaen, myös netflixiä/pleikkaria tulee käytettyä normaaliin tapaan Otahan yhteyttä jotta voimme katsoa tulisko meistä uudet ystävykset.
Hei! Olen pitkä ja vaalea nainen Hämeenlinnan seudulta. Etsin ystävää, joka olisi laillani kiinnostunut naisellisista jutuista. Olen aika äskettäin elämänmuutoksen yhteydessä löytänyt tämän puolen itsestäni, mutta aiemmat ystäväni ovat pitäneet kauneusjuttuihin liittyvää innostustani suorastaan pahana. Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa voisi käydä shoppailemassa, kokeilla uusia juttuja ja jakaa vinkkejä. En ole kuitenkaan kiinnostunut pelkästä pinnasta, joten kaipaisin mielelläni hyvää juttuseuraa esimerkiksi kokkailuhetkiin, kahviloihin ja ravintoloihin (rakastan hyvää ruokaa), tapahtumiin, konsertteihin, lenkille ja vaikkapa pitemmillekin vaelluksille, miksei myös ulkomaanreissuillekin.
Hei, omistan ps4 konsolin ja etsin kavereita kenen kaa pelailla yhdessä eri pelejä. Itteeni kiinnostaa mm. Call of duty:t, battlefield, fortnite yms ton tyyliset pelit. Ota vaan ihan rohkeesti yhteyttä niin kerron mun psn nickin ja lisään sut! :)
Haen uusia kavereita olen varattu nainen joten en hae seksiä naispuolisia joiden kanssa voi viettää aikaa ja käydä vaikka parilla
Juuh elikkäs olis kiva löytää pitkästä aikaa vähän pysyvämpää juttuseuraa/kaveria. Ite siis tälläne huumorintajune, rento, välil kai iha hauskaki tyyppi :D
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle