Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Helsinki. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Moi, tykkään paljon halaamisesta ja Nausicaästa jonka seurauksena myös luonnosta, eläimistä ja ötököistä. Osaan tarpeaksi japania lukeakseen/kuunnellakseen mutta en tarpeaksi pitääkseen keskustelua. Olen discordissa lähes joka päivä, ja todennäköisesti aluksi siellä puhuttaisiin. Mielellään toivoisin että olisit suunnilleen samaa ikäryhmää, sukupuolella ei ole väliä. Halit myös olisi plussa. Anteeksi jos kuvaukseni on lyhyt, mutta en keksi lisää asioita joilla olisi merkitystä.
Olen 30-vuotias, tänä vuonna täytän 31v kesällä, reilu 10 vuodessa helsinkiläistynyt sateenkaareva (pan-seksuaali) cis-nainen, joten olen hyvin avomielinen ja hyväksyn muut sellaisena kuin he ovat, vaikka olisi jotain ongelmia elämässä tai vaikka mielenterveyden kanssa, sillä itsekin olen kokenut traumoja, jotka aiheuttivat nuorempana elämää haitanneen epävakaan persoonallisuushäiriön, isältä perintönä olen saanut kaksisuuntaisen mielialahäiriön, joka tällä hetkellä on hyvin hoidossa ja kontrollissa, minulla on testattu ADHD sekä Asperger eli autismin kirjon häiriö nykyään, ja vaikka testit jäivät muuton takia kesken, uskon hyvin paljon läheisteni lisäksi että minulla nuo ovat, mutta suhtaudun asiaan positiivista kautta ja pidän erityisominaisuuksiani vain yhtenä osana persoonallisuuttani, ja vaikka olen paljon ottanut selvää asioista ja itseopiskellut mm. psykologiaa ja käyttäytymistieteitä, en tähtää siihen että koskaan tulisin "normaaliksi" ihmiseksi, vaan tärkeintä on osata elää oman itsensä kanssa, niin että elämä tuntuu mahdollisimman mielekkäältä :) Olen monipuolisesti kiinnostunut liikunnasta ja luonnossa liikkumisesta, tietysti käyn hyvin usein joogassa, mutta myös voimaharjoittelu, tanssiminen, lenkkeily, ja melkein mitä vaan olen valmis kokeilemaan jos haluat ehdottaa jotain omaa harrastustasi tai jotain mitä olet halunnut kokeilla! Olen hyvin helposti asioista innostuva, ja löydänkin uusia kiinnostavia juttuja lähes viikoittain, joskus intoni lopahtaa jonkin ajan kuluttua, mutta jotkut asiat kuten jooga&henkisyys, kivien keräily, hionta ja koruiksi tekeminen, sekä kirpputorit ja kahvilat/teehuoneet ovat olleet pysyviä suosikkijuttuja jo kauan! Tykkään ihan vain kotona hengailustakin, ja katson paljon sarjoja ja elokuvia mm. Netflixistä, suosituksia otetaan vastaan mieluusti! ✌️ En osaa asettaa mitään absoluuttisia rajoituksia, plussaa siitä jos olet+-5 vuoden paikkeilla samanikäinen, kiinnostunut jostain samoista asioista ja minulla ei ole ollut pitkään aikaan naiseksi itsensä identifioivia kavereita, mutta saat siis olla ihan mitä vain, en tuomitse ketään, eli jos sinä kiinnostuit minun jutuistani, niin ota yhteyttä ja katsotaan mitä tapahtuu! Ei kiitos treffipyyntöjä, muutenkaan ehdottelevia viestejä tai "hupi yhteydenottoja", eli jos et aio kuitenkaan jatkaa viestittelyä tai tahdo tavata, älä turhaan hukkaa molempien aikaa, om Shanti!✨🙏🪷☯️
Moikka, Olen 36-vuotias muunsukupuolinen, jolla hakusessa muutama paikallinen kaveri pääkaupunkiseudulta. Olen kiinnostunut mielenterveyteen ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista ja pelailen välillä videopelejä (tällä hetkellä olen innostunut Marvel Rivalsista). Lisäksi luen kirjoja ja meditoin silloin tällöin. Mielellään näkisin jossain kohti livenä, kunhan tutustutaan viesteillä ensin. Lähtisitkö seuraksi kahvilaan, ravintolaan, tai kävelylle? Tiedän hyvän nuudelipaikan ;)
Moikka, olen 23 vuotias kesällä Helsinkiin muuttanut poika. Käyn päivätöissä, mutta kaverit puuttuu uudesta kaupungista kokonaan. Tykkään dragistä, ihonhoidosta, videopeleistä, kuntosalilla käymisestä u name it. Oon luonteeltani tosi introvertti, mutta yksinäisyys alkanut puskea kun ei ihmisiä näe muualla kun töissä. Laita viestiä, jos haluut tutustuu! ♥ Sukupuolella ei väliä, paremmin tuun naisten kanssa toimeen, homomiehet myös tervetulleita :D
Hei olen 26v nainen helsingistä , yksinäisyyttä ollut aina paljon elämässä ja ollut vaikea löytää kavereita/ystäviä Lähdin kokeilemaan nyt ekaa kertaa netin kautta jos täällä tutustuisi saman henkiseen /henkisiin ihmisiin -Oman ikäluokan naispuoleisia kavereita etsinnässä
46v nainen Helsingistä. Elän koirani ja osa-aikaisesti kahden lähes aikuisen poikani kanssa kohtalaisen terveellistä elämää. Avioeron ja muiden elämän myllerrysten lomassa on ystäväpiiri kaventunut ja huomaan, että minulla olisi aikaa ystävälle ja kaipaavan elämääni kaveria/ystävää/ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita. Tykkään liikkua, mutta en ole hampaat irvessä liikkuja. Tykkään myös käydä museoissa, keikoilla tms. Olisi mahtavaa löytää esim. pienehkö naisporukka, jonka kanssa tehdä erilaisia asioita esim. Kahvitella, laittaa ruokaa porukalla ja ottaa samalla lasi tai pari viiniä ja ”pelastaa maailma” höpöttelemällä. Miksei joskus lähteä yhdessä vaikka mökkeilemään, retkeilemään, matkalle tms. Arkipäivät minulla kuluu asiantuntijatyössä, mutta illat ja viikonloput hyvin järjesteltävissä. Jos ajatusmaailma kohtaa ja kaipaisit elämääsi ystävää/mukavaa naisporukkaa. Lähdetäänkö yhdessä vaikka kävelylle tai kahville?
hei olen vähän outo tyyppi joka on ollut pitkään yksinäinen ei oo ollu kavereita sitten peruskoulun mulla on todettu autismin kirjon arperger syndrooma joten olen sosiaalisissa tilanteissa kömpelö. tykkään vähän oudoista jutusta kuten video peleistä ja animesta piirrän sarjakuvia, katson paljon youtubea ja suoratoistoja lempipelit ovat fantasia pelit kuten final fantasy 16, grandblue fantasy relink sekä peli josta kukaan ei ole kuullutkaan Kingdoms of amalur reckoning ja kyllä aikanaan ne codit ja borderlandsit ja mass effectit ja skyrimiminkin jäiset joutomaat tuli koluttua (useaan kertaan) olisi hyvä etttä mulle löytyisi joku ystävä niin tulisi enemmän sitä vuorovaikutusta vietän paljon aikaa yksin ja usein viihdynkin yksin mutta kaipaisin kavereita valitettavasti kaikki aiemmat yritykseni löytää kaveri ovat epäonnistuneet ne tyypit ovat tullet käymään pari kertaa ja sen jälkeen lähtivät eivätkä vastanneet enää puheluihin .( oon helsingistä kotoisin ja jos oot eri paikkakunnalta voidaanhan me viestiä kaverihaunkin kautta etsin kavereita jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kuten minä kuten animesta ja videopeleistä
Hei, etsinnässä olisi kämppäkavereita Helsinkiin. Olen itse 20-vuotias naisopiskelija ja arvostaisin sun olevan suunnilleen samanikäinen. Rakastan eläimiä, joten mun puolesta lemmikit on ok ja toivoisin sulta samaa näkökulmaa. Luonteeltani oon rauhallinen ja ymmärtäväinen. Arvostaisin ymmärtäväisyyttä myös muilta kanssa asujilta, sekä sitä että omat sotkut siivotaan itse ja muutenkin ylläpidetään siisteyttä ja mukavia oloja kotona. Oon pitänyt silmällä yhtä upeeta mestaa jossa jokaisen vuokra olisi 530€, mutta jos se paikka viedään käsistä niin vaihtoehtoja löytyy ja vuokra pysyisi alle 600€. Sijaintina olisi keskusta ja sen ympäristö, mutta oon myös valmis joustamaan jos sille on tarvetta. English is okay too! 🇬🇧
Moi! Olen 34-vuotias nainen Helsingistä. Olen lämmin, puhelias ja hyvä tyyppi. Olen asunut Helsingissä jo kymmenen vuotta, mutta kavereita on vähän. Elän varsin tavallista elämää: Käyn töissä ja harrastan uintia, käyn kahvilla, baarissa. Tykkään musiikista. Kuuntelen paljon tanssimusiikkia. Minulla on ollut elämässä jonkin verran surua, mutta olen hyvällä mielellä liikeellä. Etsin ystäviä noin 25-45 about ikäisistä ihmisistä. En ole parisuhteessa, joten tällainenkin vois olla kivaa.
Moi, Oon vähän aika sitten muuttanut takaisn Suomeen 6 vuoden kumppanin ja meidän lemmikkejen kanssa ja nyt etsimissä uusia tuttavuuksia meidän kaveriporukkaan PK seudalla tai sen lähiauleilla (tai kauempaa mikäli jaksaa reissata) joiden kaa viettää vaikka peli iltaa tai illan istujaisia hyvän ruuan parissa, taikka juttella illan pikkutunneille asti:) Mielenkiinnonkohteita itselle on mm ruuanlaitto erityisesti aasilainen ruoka, raskaamman puoleinen musiikki, PC pelit, uusien ravintoloiden ja kahviloiden testaaminen, sarjakuvat, mysteeri sarjat, sali ja digitaalinen taide harrastuksena. Matkustelu kotimaassa ja pohjoismaassa olisi haaveilla enemmän tänä vuonna kanssa ulkomaiden lisäksi! Kuvailisin itseäni mustalla huumorilla varustetuksi sosiaaliseksi introvertiksi, joka omistaa hieman "nörtin" luonteen ja jaksaa keskutella aiheesta kun aiheesta avoimella mielellä aina. Jos kolahti niin laita rohkeasti viestiä tulemaan ja keskustellaan lisää :)
Moi! Etsin kaveria, jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista ja vaikkapa harrastaa jotakin yhdessä. Olen kiinnostunut hyvin monesta asiasta, teatterista, filosofiasta, kirjallisuudesta yms. Luonteeltani olen mietiskelijä, mutta pidän myöskin esim. improvisaatiosta ja pakohuone-tyyppisistä peleistä. Olen myös kiinnostunut aidosti muista ihmisistä. Eli tässä olis monipuolinen persoona, joka on helposti lähestyttävä ja joka on valmis hyppäämään uuteen toimintaan, jos se vain tulee eteen eikä käy ristiin periaatteitteni kanssa. Jos koet että ollaan kanssasi samoilla raiteilla, niin käy kimppuun ja kirjoittele!
Hei. Olen eronnut, 46-vuotias, kahden lapsen äiti Helsingistä. Lapset ovat jo aikuisia, mutta asuvat vielä kanssani. Kavereiden joukko on vuosien varrella harventunut ja nykyisessä elämäntilanteessa on helpompi järjestellä vapaa-ajan tekemisiään. Teen asioita yksinkin, mutta aina olisi hauskempaa tehdä asioita jonkun kanssa. Lähtisitkö esimerkiksi kahville, leffaan, museoon, haahuilemaan pitkin Helsingin katuja tai johonkin tapahtumaan? Olen avoin ehdotuksille, mutta melomaan tai kiipeilemään et minua saa. Iältäsi voisit olla 35-50-vuotias. Sukupuolellasi ei ole väliä, koska etsin kaveria. Autoa minulla ei ole, joten kulkeminen on julkisten varassa.
Moikka kaikille! Olisi kiva löytää mukavaa seuraa erilaisiin aktiviteetteihin, kuten esim. biljardi, sulkapallo, lautapelit, shakki, retkeily, kävelyt yms. Sukupuolella ei ole väliä, mutta toivoisin, että olisit iältään max. 38v., jotta olisimme suunnilleen samalla aaltopituudella :) Itse olen 28v. nainen Helsingistä ja tykkään harrastaa vaikka mitä. Myös uusien asioiden kokeileminen voisi olla kivaa :) Olen aika rento, joten mun seurassa ei tarvitse jännittää, vaikka jännitys ehkä kuuluukin asiaan, kun on vasta tutustumassa uusiin ihmisiin. Joten älä mieti liikaa, vaan pistä rohkeasti viestiä :)
Olen 26v nainen ja olen paluumuuttanut syksyllä takaisin Helsinkiin muutaman muualla vietetyn vuoden jälkeen. Tämän johdosta olen aavistuksen etääntynyt vanhoista kavereista ja elämässäni olisikin tilaa uusille sydänystäville! Pidän itseäni kunnianhimoisena ja uraorientoituneena ja toivoisin kavereilta samaa mielenmaisemaa. :) En etsi superihmisiä, mutta elämässä on hyvä olla tavoitteita, liittyivätpä ne mihin tahansa. Arvomaailmani on liberaali ja melko feministinen, sanoisin. Käyn päivätöissä ja siinä sivussa yritän opiskella ylempää korkeakoulututkintoa. Luonteeltani olen puhelias, huumorintajuinen ja tykkään nauraa. :D Listaan muutamia mua kiinnostavia asioita: tiede, yhteiskunta, politiikka, teknologia, matkustaminen, koirat, hyvä ruoka Vapaa-aika kuluu nykyään salilla, perheen ja kumppanin kanssa aikaa viettäen sekä oman koiran kanssa ulkoillen. Tykkään liikunnasta mutta myös löhöillä sohvalla leffoja katsellen. :D Toivoisin ystävästä seuraa ulkona syömiseen, kokkailuun, drinkeille, kahville, bailaamaan, ulkoilemaan, matkusteluun, you name it. En aseta mitään ikärajaa, mutta toivoisin ystäviksi ensisijaisesti naisia. :) Ota yhteyttä jos kiinnostuit!
Hei! Etsin suunnilleen samanikäistä naispuolista ystävää kävelylenkeille, leffaan, museoihin, kahville, syömään ja juttelemaan. Olisi ihanaa jakaa arjen pieniä ja suuria kuulumisia puolin ja toisin. Asun itäisessä Helsingissä ja pääsen tarvittaessa liikkumaan omalla autolla. Asun yksin, ja minulla on kaksi aikuista lasta. Ota yhteyttä, jos kaipaat ystävää!
Olen 37-vuotias mies, etsinnässä olisi kavereita satunnaiseen vapaa-ajanviettoon. Tällä hetkellä olen opiskelija, pyrin vaihtamaan alaa mielekkäämmän tekemisen pariin. Opiskelun vastapainoksi viihdyn vapaa-ajalla kotioloissa varsin hyvin. Harrastan lenkkeilyä ja pc-pelaamista, mutta kummassakaan en ole hyvä. Jos siis varsin casual-tason kaveri kelpaa, niin olen käytettävissä. Luonteeltani olen varsin avoin - keskustelen mielelläni erilaisista asioista juurikaan tuomitsematta. Arvostan toki ystävissäni luotettavuutta, huomaavaisuutta ja rehellisyyttä, näin pyrin itsekin elämään. Iälläsi ei sinänsä ole merkitystä, eikä sijainnillasikaan. Esimerkiksi Discord toimii yhteydenpitovälineenä varsin hyvin.
Tervetuloa: kaverit, ystävät, tutut, kumppanit... Eniten elämässä atm. kiinostaa merkittävät ja syvälliset kohtaamiset kaikenlaisten ihmisten kanssa. Asun Uudellamaalla, mut karma vie ja taksi tuo 8- D Eli kyllä täältä liikkuu ja tännekin voi tulla 🪩🚗🚙 Mulla on ollu aika kirjava elämä ja oon ajankäyttämisen arvonen tyyppi t.minä. En tuomitse ketään mistään ja tarinoiden ja filosofiani jakamisen lisäks oon hyvä kuuntelija. Oon avoin kirja enkä pelkää juuri mitään sosiaalisia tilanteita. Oon semmonen lapsenmielinen, mutta toki myös vastuullinen ☝🏻🙏🏻 Oot saattanut nähä mut joskus jossain yksin puhumassa megafoniin niitä näitä tai jotain. Oon tosi tsilliä tyyppi siis, kyl, mut sillei mielenkiintonen ja tehny kaikkee jännää 👁️🗨️ Mun meininkiä voi seurailla nyyminä facesta nimellä Jaakko Alander. Teen stooreja julkisesti, eli niitä vois tsiigailla kuka vain ilman että minä tiedän ketkä kattoo. Kaveriks saa kans pyytää 🤗💚 En jaksa tässä hirveesti esitellä itteeni sen enempää, mutta sieltä voi tsiigaan ja päättää oonko sopivaa seuraa :- ) Instassa about samat setit ✨ Ottakaa rohkeesti yhteyttä! Kaikki samanhenkiset ihmiset yleensä jotenki löytää mut kuitenki (eli just sä ❣️🫵🏻💜), mut täs on nyt tää kaverihakukanavaki auki varm. vuoks. Pyrin priorisoida siihen et tapaan ihmisii sit irl, mut sillein et eka tsättäystä --> videopuhelu ja sit fiilistellään et nähäänkö ftf - ja siis ei haittaa vaikkei päädytäkään sinne asti 😊🙏🏻 Oon mies, mut toivon jotenki,, et,,, mua kohdeltais vaan ihmisenä ku sukupuoliroolit kuuluu imo sillei historiaan : 9 Eli en oo semmonen "alfaäijä" vaan oon Super Sigma eli en välitä mitä ihmiset musta ajattelee ja oon sujut itteni kanssa kaikkine tunteitteni ✨💅🏻💫🕺🏼👠🧙🏿♂️🦊🛹💋🌟 (En myöskään meikkaa tai korosta feminiinisii puoliini sillein hirveesti) . . ✨💃🏼 Muistakaahan nauttia elämästä! 💛🌍💛
Asun Helsingissä ja tällä hetkellä odotan esikoistani, laskettu aika on 6/2025. Etsiskelen seuraa muista odottajista, jotka haluaisivat verkostoitua ja kehitellä eri aktiviteetteja tai esim. Whatsapp ryhmää odottajille/äideille missä voisi keskustella raskaudesta. Olen itse päivätöissä ma-pe ja opiskelen samaan aikaan (nyt tosin hieman hitaammalla tahdilla). Omalla taustallasi ei ole väliä.
Täällä 31-vuotias nainen etsimässä uusia kavereita. Tykkään ommella, liikkua luonnossa, pyöräillä, lukea ja sen sellaista. Yleensä aina on joku ompeluprojekti meneillään. Tutustutaan ja katsotaan tulisiko meistä kaverukset. Kokeillaan vaikkapa jotain uusia asioita, otetaan karkkilakkohaaste, somepaastoprojekti tai mennään vaikkapa keikalle! Pistäpä viestiä, mikäli siltä tuntuu. 🙂🌸 Hakusanat: Helsinki, Espoo, Karjaa, Tammisaari, Hanko
Moi! Etsin kavereita Uudenmaan alueelta. Muutin just Suomeen koirani kanssa ja haluaisin tavata uusia tyyppejä. Olisin sellainen ystävällinen ja helposti lähestyttävä tyyppi. Vapaa-aikana tykkään juosta ja käydä salilla, joskus lähteä lähelle reissuun tai pelata jotain urheilua. Bonuspisteet niille, jotka puhuu välillä mun kanssa suomea, että pääsen nopeemmin sisään kulttuuriin!
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle