Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Varsinais-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Turkulainen tyttö toivoisi juttelukaveria, sillä yksinäisyyden suoma ylenpalttinen vapaa-aika alkaa tuntua makaaberilta. Tämä pää ei ole vain kaunis hattuteline: olen aktiivinen lukija ja kausiajattelija. Pidän filosofiasta, rauhallisuudesta, Satakunnan Kansasta ja rennoista ihmisistä. Tulevaisuudessa olen pohtinut väitteleväni yliopistossa tohtoriksi ja tuhlata yhteiskunnan rahaa eläen tukien varassa ja hilluen opiskelemassa mahdollisimman pitkään. Tämän jälkeen ostaisin kymppitonnilla asunnon Laatokan rannikolta ja ryhtyisin omavaraiseksi maanviljelijäksi, noin niinkuin yhteiskuntaa näpäyttääkseni. Sähköposti, discord ja instagram toimivat.
Hei, olen turkulainen yliopisto-opiskelija, joka näin monen muun tavoin viettää aikaansa paljon oman kämpän sallimissa neliöissä. Kiinnostuksiini kuuluu tällä hetkelle folklore, kirjoittaminen, kaikenlaisen musiikin kuunteleminen sekä hyviksi kokemani tv-sarjat. Kirjoittamista teen tällä hetkellä päivittäin, ja vaikka rivejä menee koulutöihin, pyrin päivittäin luomaan jotain uutta ja kaunokirjallisen tapaista. Minä pidän yleisestä jutustelusta kaikesta maan ja taivaan välillä. Minulla ei ole mitään ihmistyyppiä, jonka kanssa haluaisin varta vasten juttusille, joten pistele vain viestiä, niin jutskaillaan :)
Heipsan! Muutin Turkuun pari vuotta sitten enkä vielä toistaiseksi ole löytänyt seudulta kavereita. Koulu meni puihin ja etsin tällä hetkellä töitä. Oon todella yksinäinen ja olisi kiva, kun olisi joku jonka kanssa viestitellä, soitella, jutella ja käydä kylässä. En suuremmin välitä baareissa hyppimisestä, silloin tällöin voi toki käydä lasillisella, mutta viihdyn paremmin kotona ja pienessä porukassa. Leffaillat erityisesti on aika kultaa! Tykkään eläimistä, elokuvista ja peleistä, niin konsoli-kortti- kuin lautapeleistäkin. Asun itsekseni kahden kissan kanssa. Luonteeltani oon aluksi ujo ja hiljainen, mutta oon kyllä ihan kiva. Lämpenen vaan hitaasti. Nauran paljon kun selviän alkujännityksestäni ja musta saa pitkäaikaisen ystävän. Mulle ei ole väliä ootko mies vai nainen eikä iälläkään ole sen suuremmin merkitystä, jos jutut natsaa.
Moikka! Olen 21-vuotias nainen Turusta. Kuten otsikosta jo päätellä saattaa, kaipaan elämääni sellaisia tyyppejä joilla olisi kanssani samanlaisia aatteita ja arvoja. Luonteeltani olen tietyllä tapaa levoton, jonka vuoksi tämän hetkinen elämäntilanteeni on aivan sietämätön. Olen työttömänä, enkä kestä tätä kotona istumista. Olisi kivaa löytää vaikka tätä kautta ihminen, jonka kanssa käydä esim. museoissa, keikoilla, luonnossa, tanssimassa, seikkailemassa... Muuten luonteeltani olen yleisesti ottaen erittäin kiltti ja ystävällinen, jonka vuoksi tulen helposti toimeen monenlaisten tyyppien kanssa. Harrastuksiini kuuluu laulaminen, kirjoittaminen ja luonnossa liikkuminen. Kiinnostukseni kohteita ovat mm. musiikki, elokuvat, taide ja luonto. Tykkään myös kovasti jutella näistä aiheista! Mitä niihin aatteisiin ja arvoihin tulee, olen rauhaa rakastava maailman kansalainen. Ekologisuus ja eettisyys ovat mulle tärkeitä aiheita. Eli jos kannatat Trumpia, etkä usko ilmastonmuutokseen, älä turhaan ota yhteyttä. :D Iälläsi ja sukupuolellasi ei ole minulle niinkään merkitystä. Jos yhtään kiinnostaa tutustua minuun, ota rohkeasti yhteyttä!
Hei! Olen 20-vuotias nainen Turusta. Opiskelen ja asun yksin. Vapaa-ajalla olen yksinäinen, koska kavereita ei ole paljon. Kaipaisin siis seuraa. Uudet ystävät olisivat tervetulleita. Olen sosiaalinen, menevä, avarakatseinen, suvaitsevainen, ekstrovertti ja tulen toimeen kaikkien kanssa usein. Minua itseäni kiinnostaa lukeminen, oppiminen, piirtäminen, kaikenlaisen musiikin kuuntelu, urheilu, leffat, kokkaaminen, uusien asioiden kokeilu, luonto ja kulttuuri. Hauskuus ja huumorintaju tärkeitä elämässä. Olen kamppaillut masennuksen ja ahdistuneisuuden kanssa pari vuotta. Olen nyt paremmassa kunnossa paljon. Jos sinua ei haittaa tämä niin kaikki hyvin. Uudet ystävät Turusta tai läheltä olisivat ihania ! Iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Laita viestiä jos kiinnostaa.
Hei! Olen 33 vuotias nainen Varsinais-Suomesta, ja muutamaa kirjekaveria vailla. Elämä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta onko toisaalta kenenkään elämä sitä aina. Harrastan lukemista,lenkkeilyä,käsitöitä,kirjoittamista, ystävien kanssa oleilua ja touhuamista. ☺️ Olen perusluonteeltani sosiaalinen,puhelias,empaattinen, herkkä, helposti innostuva... Sinä saat olla juuri sellainen kuin olet, kunhan et kuuluu yhden kirjeen kirjoittajiin. 😊 Laita sähköpostia jos kiinnostus heräsi. ☺️
Hei, olen 70-vuotias nuorekas, tuikitavallinen nainen Turusta. Olen kahden pojan äiti ja viiden pojan mummi. Luonteeltani olen rauhallinen, rehellinen ehkä hieman ujo mutta avoin. Harrastan liikuntaa, käsitöitä, sisustamista ja askartelua. Rakastan aurinkoa ja kesää. Olisi ihanaa löytää ystävä juttuseuraksi, lenkille, elokuviin, kahvitteluun, kaljalle mitä vaan ikinä keksitään, taikka vaan istua hiljaa. Ota yhteyttä, niin tutustutaan.
Olen 29 vuotias urheilullinen mies Naantalista, muutettiin vaimon kanssa jokunen vuosi sitten toiselta paikkakunnalta ja entuudestaan pieni kaveripiiri muuttui lähes olemattomaksi. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi koira sekä kaksi pientä lasta. Haen kaveria eri harrastuksiin ja ajanviettoon. Käyn kuntosalilla, uimassa ja lenkillä. Pidän musiikista, peleistä ja leffoista. Olen työelämässä aika kiireinen ja stressaantunut ja kotona ei ole paljoa vapaa-aikaa joten etsin jotain vastapainoa siihen. Olen hyvin sosiaalinen vaikkakin huono hankkimaan ystäviä. Laittakaa viestiä
Moikka! Pääasissa etsin täältä paria swimrun tapahtumiin! Itse oon juoksua harrastanut paljon, mut swimrunnia en oo kokeillut. Haluaisin sitä lähteä kokeilemaan jo nyt tulevana kesänä eri tapahtumiin. Laita viestiä jos kyseinen laji kiinistaa ja kaveri uupuu! 😊
Heissan! Oon 30 vuotias, Turkuun töiden perässä takaisin muuttanut nainen. Tuntuu, että oon kasvanut hieman erilleen täällä asuvista ystävistäni ja haluaisin elämääni uusia tuttavuuksia. Kaipaan syvällisiä ja aikuismaisia keskusteluja, en jaksa hirveän pinnallisia ihmisiä :D Rakastan matkustelua, rentoa oleilua, eläimiä, kirppiksiä, leffoja, lautapelejä, viiniä ja ruokaa. Silloin tällöin on kivaa käydä juhlimassa, mut paremmin viihdyn vaikka kaverin luona viinipullon kanssa tai pienissä kuppiloissa :) Luonteeltani oon huumorintajuinen, rauhallinen, suvaitsevainen ja aluksi vähän ujo. Laita viestiä jos tuntuu, että meillä vois olla jotain yhteistä :)
Asun tällä hetkellä Etelä-Savossa opintojeni takia, mutta puolen vuoden sisällä on tarkoituksena valmistua ja muuttaa takaisin Varsinais-Suomeen kotiseudulle. Opiskelen tosiaan neljättä vuotta ammattikorkeakoulussa ja työstän tällä hetkellä opinnäytetyötäni. Olen luonteeltani aika rauhallinen ja hiljainen. Vetäydyn helposti syrjään enkä viihdy suurissa porukoissa, joissa on vaikea saada puheenvuoroa. Tykkään seurata sivusta ihmisten tekemisiä ja mietin aina pitkään ennen kuin sanon jotain ääneen. Haluaisin löytää uusia ystäviä joille viestitellä tai joita voisi tavata kasvotustekin. Olisi mukava kertoa päivän kommelluksista tai mieltä painavista asioista :) Vapaa-ajallani tykkään katsoa sarjoja, (tosin tällä hetkellä minulla ei mitään maksullista suoratoistopalvelua ole käytettävissä), ulkoilla luonnossa, lukea kirjoja sekä tehdä erilaisia käsitöitä. Ja näistä erilaisista käsitöistä tykkään varsinkin neuloa. Villasukkia ja lapasia syntyy useampia pareja vuoden aikana. Ehkä hieman liiankin monet! Olisi kiva käydä yhdessä esimerkiksi käsityökursseilla, neuletapahtumissa tai ihan vaan neuloa yhdessä jotain ajankuluksi. Lisäksi ihastelen aina ulkona liikkuessa koiria ja haaveilen vielä joskus sellaisen itsekin omistavani, joten karvaiset kaverit ei minua haittaa :) Jos kiinnostuit niin laita viestiä :) Välimatkalla ei ole väliä, sillä jutteleminen onnistuu hyvin viestittelemälläkin!
Etsin naispuolista tosiystävää! Asun Kaarinassa poikaystäväni, sekä 1- vuotiaan koirani kanssa. Kissat ja koirat ovat lähellä sydäntäni, mutta myös hevosten kanssa olen touhunnut ison osan elämääni. Nykyään jo paljon vähemmän. Tykkään katsoa elokuvia, sarjoja ja dokumentteja päivittäin. Päämäärätön ajelu ihanan ystävän kanssa on parasta. Muita mielenkiinnonkohteitani ovat luonto, matkustelu, pelit, rentoutuminen, valokuvaus, veneily .. Koen olevani hyvä kuuntelija ja toivon samaa myös sinulta, olen luotettava, ystävällinen, avulias, omaan vähän omalaatuisen huumorintajun ja toivonkin että sinäkin olisit sellainen, joka ei ota asioita liian vakavasti! Voidaan mennä kävelylle, kahvilaan, leffaan, syömään, tai mitä vaan keksimmekään. Saatan alussa olla vähän ujo, mutta kun tutustutaan niin olen kyllä puhelias ja avoin. Laita viestiä, jos koet meillä olevan jotain yhteistä ja tulisimme hyvin juttuun.
Uusia ihmisiä elämäänsä etsiskelee perheellinen nainen. Huomaan elämäni pyörivän lähinnä lasten ja oman saliharrastamisen ympärillä ja kaipailisin elämään muutakin. Olen uusista asioista innostuva, nauravainen, hiukan kieronkin huumorintajun omaava. Haluaisin seuraa eri luontopolkujen kiertelyyn, kirpputoreille, maailman parantamiseen ym. mukavaan puuhaan. Voit myös olla kauempaakin jos haluat kaveria mailien vaihtoon.
Löytyisikö täältä kaveri mulle,jonka kanssa vois jutella niitä naisten juttuja. Kouluja olen käynyt, etenkin sitä elämän koulua, sen rankemman kaavan mukaan. Niin kuin isoisäni tapaus sanoa, ei se tapa, muut vahvistaa. Harrastan koiria,elokuvia,lukemista,käsitöitä...ym...pihamaalla tonkimista. Olen vaimo,äiti ja 11 lapsenlapsen vara mummi. Olen työ elämän pyörteessä mukana sillain sopivasti. Toivon että risukasaan paistaa aurinko joskus.
Hei! Olen 43-vuotias eläkeläisnainen Turusta. Minulla on paljon vapaa-aikaa, mutta en oikein ole keksinyt, mihin käyttäisin sen. Nyt kun olen asiaa pohtinut, olen tullut siihen tulokseen, että vastaus saattaisi löytyä luonnosta. Olen sokaistunut. En löydä luonnonläheisestä kotiympäristöstäni luontoyhteyttä. tarvitsisin tähän jonkunlaisen oppaan. Olisi kiva, jos sinulla olisi auto käytettävissä, niin voisimme mennä jonnekin kauemmaskin tutkimaan ympäristöä. Mihinkään vaelluksille tai pitkille lenkeille musta ei ole. Fysiikka on vähän kehnossa kunnossa. Mutta jostain pienestä voisi aloittaa. Jos olet n. 30-50 -vuotias mies tai nainen, jolla on kärsivällisyyttä siihen, että liikun hitaasti ja voisit tietää mukavia luontokohteita, niin kirjoittele. Odottelen :)
Puuttuuko elämästäsi aktiivinen ystävä? Mustalla huumorilla varustettu, rento ja empaattinen sieluntoveri. Itse olen ainakin todennut, kuinka ei enää hiekkalaatikko ystäviä tule tavattua ja juteltua niinkuin ennen. Etsin elämääni tukiverkkoa, iloa ja elämän pilareita. Luonteeltani olen tulinen, ystävällinen ja luotettava. Viihdyn keksimässä kaikkea uutta ja kehittämässä itseäni kaikin tavoin. Harrastuksiini lukeutuu entisöintiä, valokuvausta ja kahden koiran kanssa puuhastelua. Pidän erilaisista aktiviteeteista, urheilusta lautapeleihin, joten minut saa seuraksi moneen. Rakastan jutella henkeviä ja kohdata elämän vastoinkäymiset positiivisuudella. Keräilen vanhoja huonekaluja ja aktiivisesti kierrän kirppareita. Käsillä tekevä ja luontoa rakastava. Arvostan kierrätystä ja perheeni on minulle valtavan tärkeä. Odotan viestiäsi innolla.
Oon 18-vuotias tyttö Turusta. Oon luonteeltani sosiaalinen, ystävällinen, huumorintajuinen ja aika menevä tyyppi. Mielenkiinnon kohteita mm. musiikki, muoti, ja matkustelu. Olis kiva löytää täältä päin sellasia frendejä, joiden kanssa vois viettää useinkin aikaa! Snäpistä tai ig:stä mut saa parhaiten kiinni, niin laita täällä viestillä tai sähköpostiin vaikka sun käyttäjänimi ni voin lisää sut siellä ja päästään tutustuu paremmin! 😊