Kokeillaan tällä kertaa omalla runolla
Minä halusin, että sinä rakastat minua, mutta sinä et rakastanut.
Minä katsoin liikaa Nalle Puhia ja itkin Ihaalle, joka katseli taivaan yösateenkaaren valoja, mutta en ihmisenä vahvistunut.
Kiltti minusta tuli, mutta maailma on maantiejyrä. Ja minä olen kivensirpale soratiellä. Julkkikset saavat kaiken kuulostamaan helpolta ja media on täynnä selviytymistarinoita. Mutta eivät kaikki tarinat pääty hyvin, eikä kaikista tule jotain perkeleen staroja. On ihan tavallisia ihmisiä täynnä maailma ja näillä maailman ihmisillä tuskia. Muitakin, kuin olisiko ensi syksyn trendi pinkki vai fuksia.
Minä en ole kovanaama, muuta kuin joskus, kun olen suden tuulella. Silloin minä haluan purra ja näykkäistä, jotta sinä siinä opit, että sinä et todellakaan tiedä kaikkea.
Minä katsoin yksin yössä vihreään lasipalloon, se veti ja vetää minua puoleensa, ja kuuntelin lohdutusta. Lasipallo hajottaa maailman ja tekee kaikesta kummallista. Minulla on valtava tarve nähdä jotain uutta ja ihmeellistä, koska elämäni on ollut vuositolkulla pelkkää diagnoosien, ystävien, terveyden, ystävien ja vakituisen jäädäkseen tulleen mielenrauhan odottamista.
Mutta vaikka minä olen tehnyt sitä sun tätä, en minä en ole saanut vielä todella läheistä ystävää. Onneksi on sketsit ja vitsit ja lumoukset sun muut. Muuten tässä kuolisi muutakin kuin maailman puut. Nimittäin sisältäni elämänilo.
Minä kirjoitin runoja ja minä kirjoitin tarinoita, jotta minä voisin luoda itselleni todellisuuden, jota ei ole olemassa maan päällä.
Minä huusin ja raivosin itsekseni, koska minua vitutti kuin pientä eläintä huutopakkasilla oljettomassa onkalossa ihan vitun kylmässä talvisäässä. Varpaat jääty, saatana!
Golfkentille ajetaan tuhansia litroja kasteluvettä ja tuhansien ja tuhansien romutehtaiden piipuista nousee paksuja savuja ja se on ihan ok. Mutta minä en saisi käydä kunnollisessa suihkussa, vaikka minulla on vaikea pakko-oireinen häiriö, koska joka perkeleen kuluttajan …