Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Uusimaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Heippa! Mä olen 28 mies Vantaalta. 🙂 Asustelen yhdessä vaimon, kolmen koiran ja kahden kissan kanssa rivitalossa ja unelmoin itsekasvatetuista tomaateista. Olen hieman yksinäinen, koska muutin seitsemän vuotta sitten Vantaalle Hangosta ja silloisten töiden takia aika meni lähinnä töissä. 2020 aloitin opiskelut ja toivoinkin että olisin löytänyt kavereita koulusta, mutta varmaan kaikki muistamme mikä maailmaa mullistava tapahtuma silloin iski! 😂 Tilanne on edelleen sama ja heräsin tässä vasta hetki sitten todellisuuteen, kauheasti kavereita ei ole. Nyt haluan muuttaa asian! Minua on kuvailtu hyvin mukavaksi ihmiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Tykkään heittää vitsiä ja yleisesti heitän hyvin paljon vitsiä itsestäni ja omista sattumuksistani. Rakastan isä-vitsejä ja ns. tyhmää huumoria. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja uuden oppimisesta. Itseäni kuvaisin lojaaliksi ja innostun helposti. Olen myös hyvin rehellinen ja sanon asioita suoraan, varsinkin läheisilleni. Olen kuitenkin myös "sisäsiisti" eli en ketään tarkoituksella kiusaa ja osaan lukea tilanteita hyvin. Kaipa tässä kaikki. Itseäni kiinnostaa millainen sinä olet? Tutustun mielellään muihin ja minulle voi laittaa viestiä matalalla kynnyksellä.Palaillaan! 😊
Hello, I am a 33 years old woman, originally from Italy, I have lived in Helsinki 8 years, so I speak some Finnish too (not too well, but happy to practice). At this time, I am mostly looking for someone who would want to embark in a (chill) craft project with me. I would love to participate to crafts markets once or twice a year. The idea would be to prepare material during the year in a low-pressure (but determined) manner, and then in the summer have a stand for example at the Keskiaikafestivaali. Crafts or art pieces sold could be of various type, fitting with the theme. I recently moved to Järvenpää with my partner, but I'm happy to come to Helsinki often. In order to make life simple, I am only looking for female partners for this project. Looking forward to chatting with you! :)
Oon 21v vuotias tyttö Vantaalt ja haluisin tutustua uusiin ihmisiin kenen kanssa klikkais hyvin et pystyis nähäkkin joku päivä. Oon töissä käyvä, mutta aikaa löytyy myös muuhunkin paljon. Omia kiinnostuksen kohteita on kahvittelu ja luonnossa kävely. Oon melko spontaani myös ja tykkään käydä extemporeen vaikka keilaamassa tai minigolfaamassa. Tykkään käydä kahviloissa ja pyöriä kauppakeskuksissa vapaa-ajalla. Olis kiva löytää joku kenen kaa vois jutella mistä vaa ja hengailla vaa. pistä koodii jos kiinnostuit :) Olis kiva lähtee vaik kahville tai jotaii voidaa sopii siit myöhemmi
Moikka! Oon 24v nuori nainen Vantaalta. Etsin kavereita pääkaupunkiseudulta. Opiskelen aikuislukiossa. Asun avopuolison ja lemmikin kanssa ❤️ Tykkään leipoa sekä laittaa ruokaa, lukea, käydä uimassa ja joogassa, shoppailla ja käydä kirppiksillä. Myös pelkkä hengailu on kivaa! 😇Oon huumorintajuinen ja puhelias. Mun kanssa voi jutella melkeinpä mistä vaan, oon hyvä kuuntelija myös ❤️ Olen uskossa, eli jos tää on sulle iso ongelma, niin en usko että voitaisiin olla kavereita. En tuputa uskontoa kenellekkään, mutta en myöskään halua että mua pilkataan uskomisen vuoksi. Haluaisin eka tutustua rauhassa, ennenkuin tavataan. En myöskään etsi miehiä kavereiksi siihen liittyvien traumojen vuoksi. Jos susta tuntuu että meistä voisi tulla kavereita niin pistä ihmeessä viestiä!
Etsinnässä ystäviä Espoosta, jotka pitävät ulkoilusta, retkeilystä, liikunnasta, museoista tai vaikkapa leffailloista! Olen 33 v. nainen ja valmistun pian sosionomiksi. Teen myös töitä keikkaluontoisesti opintojeni ohella. Vapaa-aikani kuluu mm. salilla, lenkkeillen, retkeillen, kirppistellen, koiran kanssa ulkoillen, erilaisia kädentöitä tehden. Lähden mielelläni pelaamaan vaikka sulkapalloa tai istumaan iltaa. Luonteeltani olen pohdiskeleva, empaattinen ja sosiaalinen introvertti. Arki ei ole koskaan tylsää, sillä keksin aina tekemistä. Otathan rohkeasti yhteyttä:)
Olen liian vanha (34 vuotias) mies Helsingin alueelta. Olen täällä jo jonkin aikaa asustellut ja etsin uusia kavereita. Olen hieman introvertti ja laiska aloittamaan itsekseni uusia harrastuksia, mutta tykkään osallistua ja lähden herkästi mukaan kaikenlaiseen. Käyn sään salliessa tai aina vaikka se ei varsinaisesti sallisi, kävelyllä paikallisilla kävelypoluilla. Olen myös kiinnostunut lauta-, tietokone- ja pöytäroolipeleistä. Luen dekkareita, fantasiaa ja scifiä. Etsin seuraa, jonka kanssa käydä kävelyllälenkeillä, kodalla paistamassa makkarat, pelata lautapelejä, keskustella lempikirjoista tai suositellusti tutustua uuteen harrastukseen yhdessä. Etenkin ihan vain hengailu kelpaisi, ilman sen suurempaa päämäärää. Kunhan uuden tuttavuuden naamaa näkisi sen verran usein, että se alkaa painumaan mieleen.
Moikka Olen 21v nainen ja etsin pelikaveria. Pelaan ps5 ja eniten tulee pelattua fortnite, ow2, r6 ja vaikka mitä muuta ja alkaa hieman kyllästyttää pelata yksin ja peliseura kelpaisi. Ja iällä ja sukupuolella ei ole väliä. Pelitaidot ei oo mitkään maailman parhaat mutta haskuuden ja huvin vuoksi tulee pelattua eniten koska elämä on muutenkin niin totista. Olen luonteelta hauska ja puhelias aluksi ehkä hieman ujo mutta alan aika nopeasti olemaan puhelias. Tykkään katsella sarjoja ja leffoja. Parhaiten mut saa kiinni snapissä neaez2003. Laita viestiä jos kiinostuit.
Moi! 19-vuotias pk-seutulainen tyttö/nainen täällä ettimässä suunnilleen samanikäisiä (noin 18-21v) ystäviä :) Haluisin tutustua uusiin ihmisiin, kun mulla ei oo hirveesti varsinkaan kavereita, joita nähä irl. Ois ihanaa, jos voitais olla omia itsejämme toistemme seurassa (koska mä ainakin oon vähä outo🫠) ja jos molemmat aidosti välittäis ystävyyssuhteesta. Mun unelma ois löytää sellanen superläheinen ystävä, jollasia on ainakin kirjoissa ja leffoissa mutta toivottavasti myös tosielämässä.✨ Oon luova ihminen ja rakastan kaikkea mielikuvituksellista ja filosofista. Mun elämän suola on tanssi, jota oon tehnyt pienestä pitäen.🩰 Tykkään siis myös liikkua ja esim. käydä pitkillä kävelyillä ja jutella syvällisiä ja ei niin syvällisiä. Kuuntelen paljon musaa, välillä virkkaan tai taiteilen, haaveilen matkustamisesta ja oon iso lukutoukka. 📚🐛 Luonteeltani oon ujo introvertti mutta samalla myös hupsu, hassutteleva ja toisinaan hyvinkin puhelias ihminen. Lisäks oon jonkinlainen aromanttinen aseksuaali. 💙🩵🤍💛🧡 Laita vaan rohkeesti viestiä, jos susta vaikutti, että oltais samoilla aaltopituuksilla :) (Mieluiten nais- tai nb-kavereita)
Olen 24-vuotias yhden 2,5-vuotiaan tytön äiti. Ollaan juuri kuukausi sitten muutettu miehen kanssa Lahesta tänne. En tunne täältä juuri ketään, siksi ois kiva löytää seuraa vaikka leffoihin, kirppareille, yksille jne. Saat olla kauempaakin, pikku välimatka ei ole este 🙂
Hei olen 26v nainen helsingistä , yksinäisyyttä ollut aina paljon elämässä ja ollut vaikea löytää kavereita/ystäviä Lähdin kokeilemaan nyt ekaa kertaa netin kautta jos täällä tutustuisi saman henkiseen /henkisiin ihmisiin -Oman ikäluokan naispuoleisia kavereita etsinnässä
Etsin uusia kavereita kirjeenvaihtoon ja mahdollisesti tavattaisiinkin tutustumisen jälkeen jos siltä tuntuu.
Moikkamoi! 🌞 Olis kiva löytää uusia ystäviä/kavereita kaikenlaiseen tekemiseen. Varsinkin nyt kesällä, kun on hyvät ilmat. Oon 36 vuotias ja asun Espoosta. Luonteeltani oon iloinen, rauhallinen, nauravainen. Ois kiva löytää uusia ystäviä/kavereita tai pieni kaveriporukka, joiden kanssa voisi yhdessä tehdä asioita ja soitella tai esimerkiksi ihan extempore sopia näkemistä Tässä esimerkiksi jotain mitä tykkkäisin tehdä Keikat/ festarit Luontokävely Kirppiskierros Testaamaan jotain ravintolaa/ kahvilaa Käydä jossain toisessa kaupungissa Risteily Elokuva ilta Testaamaan jotain uutta urheilulajia Suppailemaan lautapeli-ilta
Hei! Olen 45 vuotias PK-seudulta. Olen 3 lasta kasvattanut ja melkein kaikki heistä jo aikuisia joten ruuhkavuodet takanapäin. Olen eläinrakas, tällä hetkellä kotona majailee pari kissaa. Harrastan käsitöitä,käyn kuntosalilla aina kun ehdin ja tykkään kuunnella musiikkia, pidän myös kirjojen lukemisesta. Pidän myös pelaamisesta ja pelaan tällä hetkellä aina kun ehdin world of Warcraft peliä. Olen hieman ujo ja ikävä kyllä introvertti mutta osaan olla myös sosiaalinenkin. Toivoisin ystävää jonka kanssa voisi käydä eri tapahtumissa tai muuten vain tavata ja jutella elämästä ja mielenkiinnon aiheista.
Heipsan! Täällä kirjoittelee 3 naista Vantaalta/ Helsingistä. Etsitään meijän porukkaan lisää naisia tekemään ja kokemaan uutta. Ollaan spontaaneja, sosiaalisia ja avoimia oikeestaan kaikelle. Rakastetaan käydä piknikeillä, grillaamassa, kirppiksillä, drinksuilla baarissa tai ihan vaan pelata lautapelejä kotona ja paljon muuta hauskaa 🤗 Etsitään tosi ystäviä ❤️ Laittakaa rohkeesti esim. snäpit viestillä! Kootaan meistä sitten ryhmä.
初めまして! 私は友達とか新しい出会いを探し中ですが、ただメールを交換しても大丈夫です!日本語、英語、フィンランド語が分かる方、ぜひ、連絡してください!私はちょっと内向的なアスペルガーような人です。暇の時ゲームをしたり、音楽を聞いたり、動画を見たり、新しいことを学んだりします。今日本語と日本の伝統的な文化のために興味があります。アニメをあまり見たことがないんですけど、ジブリの映画の普通の生活の素敵さで静さが好きです。趣味は興味によると変わっています。 よろしければ、一緒に散歩したり、博物館に行ったり、レストランとかカフェに良い時間を過ごしたり、自分のお好みのことをしたりできます!深い会話も色んな題でよく楽しめます!何らかのアクティビティーは私にとって難しいけど適当な人と試してできることが多いと思っています! 2年前日本から戻ったので言語の勉強は少なくなってしまいました。意味が化けたら申し訳ございません。 ご連絡をお待ちしております! --- I am looking for new friends to spend time with, so if you understand English, Japanese or Finnish, feel free to reach out! Just exchanging emails is fine too! I am a semi-autistic and introverted person who enjoys playing video games, watching videos on youtube, learning new things, and currently, I am interested in various aspects of Japanese culture and language. I don't really watch anime, but I appreciate the beautiful and calm depictions of life in Ghibli films. When it comes to hobbies, I have a tendency to change them as my interests shift over time. We could go for a walk, visit a museum, spend time at a restaurant or a cafe, or whatever interests you! I also enjoy having deep conversations about lots of things! I may have difficulties with some activities, but I am willing to try lots of things with the right people! My only wish is that you are kind and respectful towards other people, as equality and human rights are important values to me. I look forward to hearing from you!
34-vuotias mies Hyvinkäältä tässä etsiskelee uusia kavereita, vanhat on lähteneet omille teilleen. Paljon vietän aikaa ihan kotona mutta olisi kiva joskus käydäkin jossain kahvilla, keikoilla tai vastaavaa kun olisi seuraa siihen. Omat kiinnostuksen kohteet pyörii lähinnä musiikin ympärillä mutta kiinnostaa kyllä keskustella kaikenlaisista aiheista. Olen myös hyvin eläinrakas vaikka tällä hetkellä ei itseltä eläimiä löydykään. Ota yhteyttä jos kiinnostuit!
Mä oon 26 vuotias nainen ja asun Vantaalla yhdessä koiran kanssa 😅 Olen työssäkäyvä, teen töitä kaupassa. Luonteeltani oon rehellinen, ilonen, pirtee, ymmärtäväinen... Mutta juu etin uusia ystäviä täält 😊 P.S Vanhat ukot älkää kirjotelko! Sähköposti osotteeni: [email protected] Mut kirjottele 😊
Tässä kesälomalla tullut havahduttua siihen, että ei niitä kavereita olekaan niin paljoa kuin luuli. Monilla kavereilla on myös lapsia, joten se rajoittaa jonkin verran yhdessäoloa. Kova halu olisi tehdä kaikkea kivaa ja käydä uusissa paikoissa, mutta yksin ei tule lähdettyä. Itse olen 35-vuotias naikkonen, sinkku, lapseton ja töissä sosiaalialalla. Älä anna iän hämätä. Vieläkin mietin mikä musta tulee isona. Persoonsltani olen aika ambivertti, nautin ihmisten seurasta, mutta välillä kaipaan omaa rauhaa. Olen aika spontaani ja helposti innostuva. Myös rauhallinen ja pohdiskeleva. Rakastan syviä keskusteluja ja maailman menon ihmettelyä. Mussa taitaa olla pientä maailmanparantajan vikaa. Jonkinlainen hippi olen sydämeltäni ja punaviherkuplassa vahvasti elävä. Haaveilen, että jonain päivänä voisin elää jossain ihanassa omavaraisessa ekokylässä, jossa voisin viljellä suurimman osan omista ruoista. Mun sydäntä lähellä on pehmeät ja vihreät arvot 😊. Tällä hetkellä harrastuksiin kuuluu boulderointi, pyöräily ja epäsäännöllinen kuntosalilla hengailu. Välillä myös tulee joogailtua. Musiikki on mulle myös iso juttu, rakastan sitä ja kuuntelen todella laajasti eri genrejä. En ehkä ihan hevimmästä musiikista kuitenkaan innostu. Haaveilen joskus vielä opetelevani jonkun instrumentin soittoa. Mua kiinnostaa noin yleisesti kaupunkikulttuuri, musiikki monessa eri muodossa, luonto ja retkeily, standup, matkustaminen niin lähelle kuin kauas, museot, elokuvat ja dokkarit, teatteri, kirppikset, henkisyys ja hyvinvointi, saunominen, kestävä kehitys, ihmisoikeudet, viini ja hyvä ruoka. Olisi kiva lähteä keikoille niin ug-bileisiin jonnekin metsään kuin tunnelmalliselle jazz-klubille tai Helsingin Juhlaviikoille. Ihanaa olisi myös tehdä jotain pieniä roadtrippejä kiinnostaviin kaupunkeihin tai kansallispuistoihin ympäri Suomea, käydä mielenkiintoisissa ravintoloissa tai kokkailla yhdessä kotona. Standup-keikkoile lähden myös mielellään. Innostun helposti kaikesta uudesta, joten mut sais melkeinpä minne vaan mukaan - ainakin kerran. Juuri nyt kiinnostaa Keravan purkutaidekohde, Mustikkamaan ulkoilmamusatapahtumat, puistojooga ja pyöräily Ahvenanmaalle. Toivoisin löytäväni täältä ihmisiä, jotka olisivat jokseenkin samalla aaltopituudella ja pahimmat nuoruusvuosien kipuilut läpikäyneenä. Seikkailumieli ja avarakatseisuus aina plussaa. Ethän ota itseäsi liian vakavasti ja omaat jonkinlaisen huumorintajun. Olisi hyvä, jos olisit myös lapseton, sillä lapsellisia kavereita jo on. Itse en ole päihteetön, joten raitista ystävää minusta ei valitettavasti saa. Sukupuolella ei niin väliä. Ja tärkeintä on, että elämän arvot ja kemiat kohtaa.