Jos vituttaa niin paljon, sairaudet, yksinolo, jatkuva avun tarve, ulkopuolisuus, ihan se, että pää hajoaa kotona, jossa joutuu olemaan lähes koko vitun faking ajan, riippuvuus toisesta ihmisestä, miesystävästä omaishoitajana, jota hän ei edes virallisesti ole, kaikki käytännönasiat ja elämä, jotka ovat parilla sanalla sanoen yhtä helvetin tahkoamista ja katastrofia joka jumalan hylkäämästä päivästä toiseen ja sitä myöden vituttaa koko elämä, ja täten eka asia, mitä valtava kyrpä otsassa haluaa ihmisille aukoa, on että "Haista vittu", niin mitäs sitten tehdään.?.
Yhden sairaan naisen ja terveen miehen laumalla ei pitkälle pötkitä. Muita tarvitaan, heimoa, perheyhteisöä, Sid-laiskiaisen laumaa (noita kadotettuja arvoja) mutta ei tule tapahtumaan. Jumissa olen tässä kelvottomassa yksiöelinympäristössä jokaista peräpukamaani myöten. Riippuvuus toisen avusta ja se, että toinen ei voi koko aikaa olla siinä vieressä ja käydä vessassakin joka kerta yhdessä valvoakseen neuroottisen ihmisen sekoilua (kyllä, siis käymme yleensä yhdessä vessassa tätä nykyä. Tähän on tultu), saavat elämän tuntumaan loputtomalta tahmealta kitiltä, jossa kokoajan sattuu johonkin, ahdistaa, tuntuu kamalalta ja epämiellyttävältä ja aivan liian harvoin kuitenkin vituttaa, sillä se sentään on eteen päin vievä voima. Tai olisi, jos ei olisi näitä kaikkia fyysisis-psyykkisiä rajoitteita. Ahdistus lamauttaa ja vittu saatana mielenterveys siinä menee hongan hangoille. Helvetti. Niin, että Apulantaa osin mukaillen, osin itse muokkaillen: kun on ..."saavuttu siihen pisteeseen, että perse puutuu, kun kokoajan vain sängyssä istuu tai vääntää vessassa suihkukahvaa tai paskaa" (kyllä, kuulit oikein, suolisto-ongelma ja puhtausneuroosi siihen päälle).
Ei mulla muuta.
Tämmönen aamu tänään. Uskomatonta kyllä, hereillä olen. Tosin olen nukkunut ehkä 3 tuntia kuumehoureessa (taas joku selittämätön kohtaus) ja kohta pitäisi jo nukkua, vittu TAAS, mitään muuta tämä elämä enää ole kuin nukkumista, sen suunnittelua, …