Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Tampere. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moi! Etsin uusia ystäviä Tampereen seudulta. Opiskelujen loputtua ja töiden siirryttyä etätöiksi olen jäänyt liiaksikin aikaa jumiin neljän seinän sisälle kissani kanssa, ja siksi haluaisin löytää jonkun/joitakin seuraksi esim. kävelemään, sulkapalloa pelailemaan tai vaikka lautapelaamaan. Näihin tietty löytyy ryhmiä, mutta etsin mieluummin sellaisia ystäviä joiden kanssa tärkeintä on yhdessäolo, eikä pelkästään kyseinen aktiviteetti. Olen myös päihteetön, joten en hirveästi innostu baareista tms. Olen (ainakin muiden mielestä) ystävällinen ja puhelias, moottoriturvaksikin kutsuttu, ylianalysoiva kaikesta kiinnostuja. Olen vuosien varrella kerännyt aivoihini järkyttävän määrän turhaa tietoa, josta ehkä joskus tulevaisuudessa tulee toivottavasti olemaan hyötyä! Tykkään jutella jos jonkinlaisista aiheista esim. kirjoista/sarjoista/elokuvista, filosofiasta, kissoista, kiinalaisista kuvakirjoista ja niiden animoiduista vastineista, eläimistä, kielistä, historiasta sekä monesta muusta aiheesta joita en jaksa tähän listata. Olen töissä erittäin liukuvilla tunneilla, joten aikatauluuni mahtuu melkein mitä vaan. Laita viestiä, jos haluat jutella, tai jos haluat vaikka kuvia kissastani (joka on muuten aivan ihana :3) tai lähteä liikkumaan! Löydyn myös kaverihaun Discordin puolelta, jos vaikka tutustuminen on helpompaa yleisemmällä paikalla, tunnistajat tunnistaa.
28 vuotias dad bodyl varustettu mies Tampereelt kaipailee seuraa☺️ Tykkään oleskella ulkona, hengailla notskilla, ajella tms perus juttuja tehä☺️ Oon päihteetön, suorapuheinen, sosiaalinen ja rento☺️ Normaali töissä käyvä jantteri😃😃 Koulutukseltani oon automekaanikko ja hieroja😃 Kaiken ikäset voi laittaa viestiä, ootha kumminki aikunen eli +18v😃☺️ Snäpissä parhaiten kii : plataoplomo1989 Ilmotus ei vanhene☺️
Moi! oon 29-vuotias nainen etsimässä pientä kaveriporukkaa Tampereelta, joiden kanssa olisi kiva viettää aikaa. Ois kiva tavata ainakin kerran kuukaudessa (tiiän miten työ ja/tai perhe saattaa järsiä energiaa aika nopesti), mutta enemmänkin käyn. Ois kiva yhdessä mennä kahviloihin, kirppareihin, brunsseihin, museoihin ja kulttuuritapahtumiin (teatteri/musiikki/muu). Oon myös kiinnostunut päiväretkistä luontoon tai toiseen kaupunkiin, lautapeleist ja animesta/mangasta. Oon ite aika introvertti, mutta lämpenen nopeasti kun juttua löytyy. Rakastan lukemista, maalailen kun aikuisopiston kurssit aukeaa syksyllä sekä harrastan uintia ja salilla käyntiä. Jos oot kiinnostunut niin lähettele viestiä! 😊
Moikka! Löytyiskö Tampereen seudulta n. 18-29 vuotiaita nuoria aikuisia, joita kiinnostais kasata porukkaa vaikka WhatsApp-ryhmään? Ulkoiluun, pelaamiseen, biitsille, aktiviteetteihin yms. Pistä viestiä jos kiinnostaa :)
Oon 20-vuotias nainen ja oon heinäkuussa muuttamassa Tampereelle opiskelemaan enkä tunne sieltä oikein ketään, joten olis kiva tutustua sielläpäin uusiin ihmisiin :)) Poikaystävä löytyy, joten vain kaveriseuraa etsin :) Myös juhannussuunnitelmat on auki eli jos sulla on myös niin ota toki yhteyttä! Rakastan touhuta kaikkee eli laidasta laitaan käy jos haluut lähtee pelaamaan tennistä, baariin tai höpöttelemään kahvilaan :)🩷
Heippa! Oon 24-vuotias opiskelija Tampereelta. Kirjoittelen tänne toiveena uudet tuttavuudet ja jopa ystävä. Vapaa aikanani tykkään harrastaa erilaisia urheilulajeja, kieliä, matkustella, ja ehdottomasti käsityöt on lähellä sydäntä. Viime aikoina onkin kulunut laittoman pitkiä aikoja käpertyneenä sohvan nurkkaan teen, hyvän sarjan ja käsitöiden pariin <3 Tykkään myös pelailla lautapelejä kivalla porukalla tai tehdä ruokaa ja hengailla vaan. Oon ihmisenä iloinen ja ystävällinen ihminen, tykkään jutella pitkiä aikoja ystävän kanssa ja aina auttaa läheisiä. Oon sopivasti introvertin ja ekstrovertin sekoitus. Yleensä olen melko aktiivinen, mutta usein on myös kiva pitää rentoja kotipäiviä. Jos siis koet, että meille vois löytyä jotain yhteistä tekemistä, niin pistähän ehottomasti viestiä! Oon avoin uusille kokemuksille ja tuttavuuksille! Sukupuolella ei ole mitään väliä! <3
Moi! Olen 43 vuotias naimisissa oleva mies. Olen pitkällä sairaslomalla ja päivät ovat pitkiä ja tylsiä. Etsin kaveria kenen kanssa kahvitella ja jutella, sukupuolellasi ei ole väliä. Minulla ei kauheasti ole kavereita, kun kaikki katosivat kun lapsia tuli perheeseemme. Olen puhelias ja huumorintajuinen, vaikkakin aluksi olenkin hiukan ujo. Itse en voi kauheasti tällä hetkellä liikkua, joten kauheasti en voi edes kävellä. Ota rohkesti yhteyttä niin tutustutaan ja katsotaan voisiko meistä tulla kavereita?
oon 22-vuotias nainen tampereelta, alunperin etelä-pohjanmaalta. nii olis kiva saada ystäviä pirkanmaan alueelta 😌 tai muualtakin käy. mieluiten naispuolisia kavereita etin! oon aika ujo aluksi mut kyl se helpottuu sitte ajan myötä. tykkään tehä kaikkee esim käydä uusissa paikoissa, yksillä, matkustella, shoppailla, ajella autolla ja käydä lenkillä tai muuta urheilua kokeilla rakastan myös eläimiä 🤩 en tiedä mitä muuta kirjottaisin mut ota yhteyttä! snapchat on metteexd
Hei. 53 vuotias mies, parisuhteessa, kaipaa ystävää ja keskustelukumppania naisesta joka kenties samassa tilanteessa. Voidaan tavatakkin, jos alkaa sitten joskus sille tuntumaan.
Moikka! Olen heinäkuun lopussa Tampereelle muutteleva kissahullu. Tampere itselle vielä suhteellisen uusi kaupunki ja kaipaisinkin nyt uuden elämäntilanteen koittaessa uusia ystäviä. Olen luonteeltani alkuun vähän ujo mutta kun tutustumaan pääsee ei suuta meinaa kiinni saada. Omaan omasta mielestä ehkä vähän sarkastisen huumorintajun. Muutoin olen rauhallinen, keskusteleva ilopilleri. Tykkään vapaa-ajalla käydä pyöräilemässä ja kävelylenkeillä, haaveilen joogan harrastamisesta. Rakastan ruokaa joten voitas vaikka lähtee ulos syömään testaileen erilaisia ravintoloita? Musta saa myös seuraa keikoille ja vaikka viinille tai lähetään vaikka ulkomaille reissuun. Mielenkiinnonkohteina itsellä on kissat (eläimet ylipäätään), tatuoinnit, sarjojen tuijottelu ja surkeet ällöromanttiset leffat. Jos yhtään tuntuu et voitas olla kavereita laittele viestiä 😊. Etsin ensisijaisesti suht samaa ikäluokkaa olevia ja naispuolisia kavereita.
Moi! Olen 31-vuotias mies Tampereelta. Minua on kuvailtu hieman hitaasti lämpeneväksi huomaavaiseksi ja herkäksi ajattelijaksi, ja pitäähän tämä paikkansa. Olisi mukava löytää näiden ominaisuuksien kanssa resonoivia kavereita Tampereen alueelta. Haluaisin löytää ihmisiä joiden kanssa voisi kokea läsnäoloa sekä jakaa sisäistä maailmaa, elämän iloja ja suruja. Olen kiinnostunut nörttikulttuurista, eli esimerkiksi videopelit, ohjelmointi, anime ja ajatuksia herättävät sarjat, niiden seuraaminen ja niistä keskusteleminen on mieleistä ajanvietettä. Tykkään myös seurata mitä maailmalla tapahtuu. Ajoittain on kiva löytää yhteistä nettimoninpelattavaa, missä omana suosikkina ovat yhteistyöpelit. Opettelen myös parhaillaan pianon soittamista. Näiden ohessa nautin myös satunnaisesta liikunnasta vaikka lenkkeilyn tai frisbeegolfin muodossa. Näiden jo olemassa olevien kiinnostusten lisäksi olen avoin kokeilemaan täysin uusia harrastuksia. Eli olisi loistavaa saada myös uusia kokemuksia tässä uusia ystäviä etsiessä(tiettyjen mukavuusrajojen sisällä :]). Toivon että yhteydenpitoa voisi olla sekä netin välityksellä, että livenä. Viestitellään ensin ja nähdään sitten livenä jos mahdollista, eli pistä viestiä!
Kiinnostaako viettää 36 vuotiaan naisen kanssa aikaa tanssien musiikkikeikalla eturivissä? Ahdata festareilla itsesi eturiviin laulamaan täysillä esimerkiksi ysäriä? Lähteä laivalle risteilemään ja tanssimaan retroristeilylle? Lähteä Tallinnaan katsomaan Aquaa? Viettää aikaa ulkomailla timanttisten artistien musiikista? Haaveilla joskus kokeilevasi meet and Greet systeemiä miltä se tuntuu? Tai pistää kaiken mielikuvituksen peliin ja päästä tapaamaan artistia? Antaa vaan musiikin viedä ja rakastaa sitä hetkeä? Jos löytäisin tän kaltaisia ystäviä, jotka ovat valmiina bailaaminen? Iälläsi ei ole väliä, mutta etsin naispuolisia ystäviä :)
Olen saavuttanut elämässäni tilanteen jossa suurin osa lapsuuden ystävistä on haihtunut eri paikkakunnille ja olen huomannut kaipaavani elämääni enemmän aktiivista merkityksellistä seuraa arjen ohelle. Rennon etätyöni ohella minulla on paljon aikaa haaveilla erilaisista tekemisistä ilman suurempia aikatauluhuolia, joka usein kaatuu seuran puutteeseen. Olisitko sinä mahdollisesti ystävä jonka kanssa jakaa arkisia hetkiä ja seikkailuja? Olen pohjimmiltani introvertti, joka hieman välttää ihmisjoukkoja ja meluisia tilanteita, varsinkin yksinäni. Viihdyn hyvässä seurassa luottamieni ihmisten läsnäollessa, mutta oma aika on myös minulle tärkeää. Harrastuksiani ja kiinnostuksiani on kuntosali, lenkkeily, yleisesti terveysasiat, budjetointi, lukeminen sekä ohjelmointi. Vapaa-ajalla tykkään käydä ulkona syömässä (välillä hienostikkin), elokuvissa, kävelyillä ja sillointällöin luontoretkillä, maakuntamatkoilla sekä ulkomailla vaeltamassa. Ota reippaasti yhteyttä, jos etsit kaltaistani seuraa!
Etsin Tampereelta kavereita, joiden kanssa voisi pelailla lautapelejä tai harrastaa liikuntaa. Ennen kaikkea kiinnostunut shakista ja muista strategisemmista lautapeleistä. Myös kevyemmät lauta- tai korttipelit menee hyvässä seurassa. Urheilua harrastan monipuolisesti, kavereita tarvitsisin lähinnä tenniksen tai padelin pelaamiseen. Innostun myös uusista lajeista, joten ole yhteydessä rohkeasti jos tarvitset peliseuraa. Hiihtämään ja lenkillekin voin lähteä jos vain vauhti sopii yhteen.
Hei sinä 50-70 vuotias nainen. Etsin kaveria gospelia kuuntelemaan ja muuten vaan ajatuksia vaihtamaan. Olen Pirkanmaalta.
Tampereella tai lähiseudulla asuva kaveri hakusessa :) Tällä hetkellä oon opiskelija ja osa-aikatöissä, mutta aikaa ja kiinnostusta riittäisi uusiin ihmisiin tutustumiseen. Koulussa ja (asiakaspalvelu)työssä tulee riittävästi kosketusta kyllä ihmisiin mikä kuormittaa välillä paljon ja iltaisin viihdyn lähinnä omassa rauhassa. Tykkään aika paljon leffoista, varsinkin vanhemmista 70-00 lukujen taideleffoista (varsinkin ranskalaisista) ja 90-luvun alun elektronisesta musiikista. En ole kummankaan suhteen mikään fanaatikko, mutta olisi kiva jos joku muu nuorempi jakaisi tuollaisia kiinnostuksenkohteita ja haluis jutella niistä ja linkkailla mielenkiintoisia löytöjä. Aikaa ei ihan hirveästi tunnu löytyvän leffaharrastukseen enää, mutta arkistonäytöksiä käyn katsomassa säännöllisesti leffassa. Kaikenlaiset lauta-/korttipelit on mieleeni, mutta videopelien ystävä en ole juuri yhtään. En hae tällä ilmoituksella etupäässä nettituttuja, vaikka niille on oma paikkansa elämässäni niin oikeita ihmissuhteita ne ei korvaa. Eri puolilla asuvien nettituttujen kanssa on myös kiva välillä jutella kuulumisista, varsinkin kun ei ole mitään velvollisuutta pitää säännöllisesti yhteyttä, vaan jutella silloin kun osapuolet ovat online ja halukkaita juttelemaan. Jos voisi kiinnostaa tutustua, niin ota yhteyttä ja vaihdetaan vaikka discord-nickei.
Olen 52v nainen. Olen avioliitossa. Asumme Tampereen keskustassa. Olen ambivertti/introvertti ja pidän rauhallisista asioista, kuten kävelystä, kahviloissa käymisestä, kirjoittamisesta, lukemisesta, hitaasta keskustelusta, kielten opiskelusta, käsityöstä, piirtämisestä, kauneudesta, ja siisteydestä. Laulan ja kirjoitan runoja, kuuntelen musiikkia. Haluaisitko tavata?
Terve! Oon 29v mies. Muutin Himalajalta Suomeen pari vuotta sitten. Asuin ennen Inarissa ja nyt asun Tampereella mun ihanan kumppanin kanssa. Mulla on todella mukavia kavereita. Olisi kiva löytää joku uusi mukava kaveri täältäkin. I can speak English much better than Finnish. Kun etsit ystäviä, sukupuolella ei ole minulle väliä eikä iällä. Tällä hetkellä olen tekemässä valokuvausprojektia alkuperäiskansoista.
25v töissä käyvä ukkeli. Tuntuu, että tykkään puhua asioista mitkä itseäni kiinnostaa, no välillä vähän mikäkin (autot, drifting, pelit, uutiset esim. oceangate titanic sukellusveneen katoamianen, kalastusjutut (oon ihan nub) ja kaikkee muuta varmasti. Tällä hetkellä mielessä kalareissu mökille savoon kesälomalla. Kiinostaisi käydä tampereella kalastamassa jossain aluksi ja katsoa mitä löytyy. Kiva olis päästä vaikka veneenkin kanssa kalaan tampereella. Joskus on enemmä jaksanu pelailla pelejä (mmo, moba, fps (cs/mw), vähän kaikkea. Viime aikoina rakentanu tollasta diy ajosimulaattoria drifting peleihin (assetto corsa). Kiinostais omaan opetella autoon koodaamaan facelift ominaisuuksia yms. Koulussa tuli peliohjelmointia opeteltua ja töissä nyt testaamiseen littyvissä hommissa. Jossain määrin ocd, että asiat järjestykessä ja haluaa tehdä asiat olosuhteisiin nähden hyvin. Välillä tykkään myös urheilla ja välillä käyttää päihteitä (kaikkea kohtuudella). Nyt viimeaikoina huomannu, että käsillä asioiden tekeminen on erittäin mukavaa. Esim erilaiset diy projektit. Parisuhteessa oon, mutta kaverit kenen kanssa tehdä asioita puuttuu. Kaverit puuttuu osittain sen takia, että jossain välissä meinas elämä olla vähän hankalaa. Muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan ja parit koulukaverit täältä tullu, mutta ei irl seuraa tarpeeksi. Laittelehan viestiä, jos haluut lähtee vaikka jonnekki kalastamaan ja tarviit kaveria.