Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-savo. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Ootko valmis kertomaan, mikä on sun ruoanlaittobravuurisi tai minkä lelun olisit lapsena halunnut, muttet ikinä saanut? Nämä ovat vasta alkusoittoa kysymyksille, joita latelee 32-vuotias Pohjois-Savosta, Iisalmen seuduilta oleva utelias luonne! Mun erikoisosaamista on löytää puheenaiheita ja olen kiinnostunut laajasti erilaisista asioista. Minusta on ihanaa keskustella toiselle tärkeistä asioista, niistä oppii itse samalla. Rakastan myös yhdessä pohdiskelua (ja googlettamista!); ihmettelen esimerkiksi, miksi norsu ei osaa hypätä, mikä hunajasta tekee terveellistä tai periytyykö laulutaito ympäristön vai genetiikan mukaan. Viihdyn paljon tietokoneella, katsoen sarjoja/pelaten/keskustellen/selaten kaikkea turhaa. Pidän keskusteluista, mustasta/tilanne huumorista, kulttuurista (ainakin museoista ja teatterista), ruoanlaitosta ja ruoasta, roolipeleistä ja lautapeleistä, kirjoista (näissä tosin olen siirtynyt äänikirjapuolelle), auttamisesta ja hyväntekeväisyydestä, askartelusta, suunnittelusta.. Innostun helposti erilaisiin asioihin. Minulla on erilaisia kavereita ja ystäviä, enkä osaakaan jaotella millaisien ihmisten kanssa tulisin erikoisen hyvin toimeen. Kuitenkin joku apua antava luettelo olisi hyödyksi, joten nimeän hienoja piirteitä; - positiivisuus; löydät elämästä myös mukavia asioita - loogisuus - kiinnostus useisiin asioihin; helpompi keskustella ja touhuta yhdessä Uskon, että todennäköisemmin tulen toimeen 26-40-vuotiaiden kanssa. Ensisijaisesti etsin irl-kavereita Siilinjärvi-Iisalmi akselilta. En tyrmää kuitenkaan etäämmällä asuvia, hullua olisi olla tutustumatta huippuihin tyyppeihin sijainnin perusteella!
Mulla on paljon nettikavereita ja olen tavannut heitä, mutta haluaisin enemmän seuraa Kuopiossa! Haluan oikeita, outoja ja kilttejä ihmisiä joittenka kanssa voidaan tehdä melkein mitä tahansa kivaa. Varsinkin goth, punk, metal, alternative ihmiset, ottakaa yhteyttä pliis 🙏 olen hyvin suorasanainen enkä siedä valehtelua, I would want some like-minded people 💖 ei teinejä! Olen kaveri myös miesten kanssa. Ota yhteyttä 💗
30v mies, etsimässä peliseuraa/porukkaa pelaamaan DnD:tä. Iällä ei väliä eikä sillä oletteko ulospäin suuntautuneita. Ota yhteyttä jos kiinnostaa
Moi täällä kirjoittelee 21v miehen alku pohjois-savosta etsin uusia kaveita. tykkään elokuvista/sarjoista, autoista ja musiikin kuuntelusta. Vanhat kaverit on suurilta osin lähteneet kulkemaan omia polkujaan joten uusia olisi kiva saada. Erityisesti autot kiinnostaa joten jos niiden saralla löytyisi saman henkisiä ihmisiä täältä. Jos yhtään kuulostaa että voitaisiin tulla juttuun laita rohkeasti viestiä😊 sukupuolella ei ole mitään väliä mutta toivoisin että olisit suunnilleen samaa ikäluokkaa (ilmoitus ei vanhene)
Löytyskö,kaveria kansallispuistoihin kiinnostunutta kaveria.Yksin on jäänyt käymättä.
Hakusessa kaveri/kavereita Kuopion alueelta. Olen 47 vuotias, kolmen lapsen äiti Kuopiosta.. Nuorin 6 vuotias. Leikkikaveri kelpaisi. Muut jo aikuisia. Ei kuitenkaan tarvitse olla. En ole ihan tavallinen normi muottiin sopiva😊 En tykkää ihmisistä, jotka juovat humalahakuisesti tai että alkoholi liittyy kaikkeen vapaa-aikaan. Joskus voi ottaa muutaman ja olisi ihan kiva käydä vaikka terassilla. Olen hyvin perhekeskeinen, mutta muutakin elämää kaipaisin. Juttukaveria. Ihmistä, jonka kanssa voisi käydä shoppailemassa, syömässä, leffassa, reissatakin. Kyläillä. Jakaa arkiasioita. Ongelmaisia ihmisiä en halua, enkä toimia niiden selvittelijänä. Ottakaa yhteyttä❤️
Varkauden suunnalta jos löytyisi kiva kirpparikaveri. Myös muitakin menoja olisi, mutta yksin ei oikein kiinnosta kuljeskella. Ikäsi saisi olla päälle 50. Yläikärajaa ei ole. Minulla on mies, joten miesseuraa en kaipaa. Laitapa viestiä 🙂
Moikku! Mun nimi on Laura.☺️Oon 25v. opintoja loppuun saattava kuopiolaistunut nuori nainen! Inspiroidun käsillä tekemisestä (taidokkuus on asia erikseen😁) ja kaikenlaisesta puuhaamisesta ja diy-jutuista kotiympäristössä sekä ittensä kehittämisestä niin vapaa-ajalla ku työmaailmassakin. Mulle iloo tuo ympärillä olevat hyvät kivat tyypit, jotka on mukana tekemässä ja innostumassa jutuista .. vaikka ihan spontaanistikin (mikä vaatii omien aikataulujen sumplimista.😅) Mutta kuuluu kyllä omasta mielestä vähä asiaanki.😇 (Elämä on liian lyhyt hukattavaks tjsp.😁) Syvällisetki keskustelut ja pohdiskelut, mutta myös humoristisen näkökulman vetäminen mukaan asioihin uppoo muhun! Usein lasi on kuitenki hitusen puoliks täysi kuin tyhjä!😄 Luonto on myös lähellä sydäntä.💚 En ole äiti, mutta äitiys on tulevaisuudessa isosti toiveissa.🩷 Just perus kuulumisten vaihto puhelimessa tai kasvotusten on kyllä mukavaa ku juttu luistaa! Jos joku kiinnostu tästä, niin olis kyllä tosi mukava lähtee höpötteleen ja viettää aikaa jossain merkeissä saaden uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia. Ilmotus ei vanhene. 💛Aurinkoisin kevätterkuin, mahdollista viestiä jostain päin odotellen: Laura
Olen 22-vuotias nainen ja vasta muuttanut Kuopioon, joten olisi mahtavaa tutustua paikkakuntalaisiin ja saada uusia ystäviä täältä. Olisihan tietysti kiva viettää aikaa joskus muidenkin kuin miesystäväni kanssa. Shoppailu- tai piknikseura, jutskailut, kahvittelut, illanvietot, kaikki käy! :) Olen luonteeltani melko rauhallinen, ujohko toisinaan; sellainen jännittäjä tyyppi, mutta jos se ei haittaa ja oisit kiinnostunut tutustumaan enemmän niin otahan yhteyttä!
Hakusessa ois pc:lle pelikaveria ja muuhunkin jutusteluun discordii. Pelailen laidasta laitaan: Bf pelisarja. Cities. Hell let loose. Hunter call of the wild. Ets2 Rust Yms.. Harrastelen pajalla kaikenlaisten autojen ja koneiden rassailua ja millon mitäkin. Kohtuu huumorilla varustettu, vähän alkuun hiljanen mutta kaipa se siitä lutviutuu. Mies tai nainen, ei niin väliä. Suurinpiirtein omaa ikäluokka hakusessa. Ota yhteyttä jos tunnustaa että vois juttu luistaa! :)
Hei Olen 40-vuotias Siilinjärvellä asuva nainen. Kaipailisin kaveria/ystävää, joita ei tällä hetkellä ole, vaikka lenkkeilyyn, kahvitteluun ja jakamaan ilot ja surut ym.
Moikka. Olen 27v mies kuopiosta. Olen asunut kuopiossa nyt 4 vuotta puolisoni kanssa, asuin sitä ennen yli 10-vuotta kaakkois-suomessa, kotoisin olen kuitenkin pohjois-savosta. Tykkään tehdä kaikenlaista vapaa-ajallani esimerkiksi leipominen, ruoanlaitto, ulkoilu, kamppailulajit, jääkiekko-ottelut ovat sydäntäni lähellä. Olisi kiva löytää lisää kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja keksiä kivaa tekemistä. Laita rohkeasti viestiä.
Etsin juttukavereita mistä päin vain. Ei ole juurikaan ihmisiä keille jutella joten olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin. Ei tarvitse asua lähellä. Mielenkiinnon kohteet ovat pelaaminen, ulkoilu ja lemmikit.
Heii täällä 25-vuotias mies kuopiosta. Pitkästä suhteesta eronnut ja nyt etsin vain kevyttä hauskan pitoa tai pidempää FWB suhdetta . eihän sitä todellakaan tiiä jos siitä muutakin tulisi . mutta olen hyvä käytöksinen mies ja huomioiva . Tykkään tutustua kunnolla vaikka olisinkin kevyttä hauskanpitoa tai miten vaan molemmat haluaa . Hauskaa voi myös pitää makuuhuoneen ulkopuolella . Kikin puolella enemmän voi kysellä ja kuvia vaihtaa jos kiinostuit Kik kuopio9898
Heiii täällä kirjoittelee 24v mies Kuopiosta . Etsinässä olisi Kuopion alueelta uusia ystäviä tai vaikka juttuseuraa. Muutaman vuoden täällä asunut ja ystäviä ei oikein ole löytynyt ja olo on alkanut käymään aika yksinäiseksi. Olen aluksi hieman arka mutta kun tutustuu nii erittäin pirteä ja puhelias. Tykkään liikkua luonnossa ja käydä kävelyllä mutta yksin ei oikein enää kiinosta . Kotona tulee varsinkin talvisin oltua aika paljon mutta mukava olisi vaikka pitää jotain leffa iltoja. Todella huono kertomaan itsestäni tälläisessä ilmoituksessa mutta uskon että olen tutustumisen arvoinen. Jos mielenkiinto heräsi niin laita viestiä rohkeasti tulemaan ja laita vaikka snäppi mukaan
Moi olen 23v mies ja Kuopiossa asustelen tällä hetkellä. Vapaa-ajalla tykkään pelailla tietokoneella, katsella leffoja ja sarjoja, pyöräillä, korjailla autoa ja kaikkea muuta mitä sattuu mieleen tulemaan. Ois kiva löytää uusia ihmisiä joiden kanssa vois lähtee vaikka terassille, rannalle, leffaan tai ihan mitä vaan.
Olen 20-vuotias mies joka on vasta muuttanut Varkauteen ja kaipaisin täältäpäin kavereita kenen kanssa käydä vaikka terasilla tai pelaamassa koripalloa. Harrastan motocrossia sekä tykkään pelailla pleikkaria joten peliseura kelpaa myös. Olen alkuun aika ujo mutta kun tutustutaan niin juttua riittää varmasti. Ota rohkeasti yhteyttä :)