Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-savo. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Täällä huhuilee 48v naisimmeinen Kuopion eteläpuolelta, kylästä ”keskellä ei mitään”. Kuluvan kesän hellepäivinä pohdin tuossa kuistilla istuessani, että mihinköhän katosi tästä elämästä viimeiset 15 vuotta..! Kaipa syynä ne niin sanonut ruuhkavuodet, joiden olemassaoloa epäilin itsekin ennenkuin ne mukaansa imaisi. Matkaseurana seikkailussani on olleet rakkaat lapset, ketkä nykyään 9, 16 ja 19v. Nykyisen puolison kanssa tuli hiljattain 10v yhteistä taivalta, joka onkin ollut elämäni paras aikakausi so far! Yhden yhteisen lapsen lisäksi, aikaan on saatu omakotitalo, mikä tehtiinkin ihan pidemmän kaavan mukaan. Talon yleisestä paheksunnasta vastaa kaksi kissaa, keiden palvelijoina saamme toimia. Koirakin oli jossain vaiheessa, juoksee nyt jo sateenkaarisillalla. Harrastuksia olis lukeminen, jos joskus kerkeis ja malttais samaan aikaan. Uimisesta ja lempeistä liikunnallista jutuista tykkään, niihin vaan tarviis kaverin että tulis lähdettyä. Vahvinta alaani lienee kuitenkin ihmisten kanssa oleminen, ja työkin on sinne puolelle lipsahtanut. Nykyisin huomaa arjessa, että osaa odottaa myös niitä ihan hiljaisiakin omia hetkiä. Tätä pidän vahvana merkkinä hiipivästä keski-iästä 😅..!! Jos jokin kohta resonoi ja ajattelet että olis kiva juttua jatkaa niin pistä viestiä, katsotaan miten tarina siitä etenee vai ollaanko vain ohikulkeva risteys. Etsinnässä siis kaveri/ ystävä/ jos kohdalle kolahtaa, ilman onnistumisen pakkoa! Alkuun käy vaikka kirjoittelukin, jos se paremmalta tuntuu. Ja pidän tämän vain naisystävän kutsuhuutona kunnioituksesta tuota sieluni toista puolikasta kohtaan ❣️
Kuopiolainen mies etsii kaveria tai kavereita, viestittelyä tai ehkä tapaamistakin ajan myötä. Päivät kuluvat ruudun ääressä ja sudokuja ratkoen, ulkona käyn kävelemässä Pokemon GO:n parissa (jota pelaan tarkoituksella peliyhteisöstä erillään), jos ei ole muuta syytä lähteä. En ole työelämässä. Suht terveet elämäntavat, bilettäminen ei ole koskaan ollut minun juttuni. Pidän lukemisesta ja elokuvista. Enimmäkseen kai luen fantasiaa, joskus scifiä. Elokuvan katson viikonloppuna, muodostunut sellainen tapa. Joo, vähän kaavoihin kangistunut rytmi päivissä, mutta on mukavampi toimia ilman yllätyksiä. Pelaan Switchillä monenlaisia pelejä. Musiikissa mieluisia ovat mm. Avatar ja Ludovico Technique, mitä lajia ne nyt ovatkaan. Rakentelen legoilla, vielä en ole kovin edistynyt siinä. Kuntosalilla treenaamista jatkanen tällä puolella vuotta. Haluaisin osata piirtää, kirjoittamisessa olen ihan hyvä, vaikka sitä harvoin teen. Luonteesta ei ole varmuutta. On sanottu "stoalaiseksi", "viilipytyksi". Sellaiselta se varmaan näyttää ulospäin. Huumorintajua löytyy, saatan vitsailla, vaikka en olekaan erityisen puhelias. Koen haasteelliseksi muihin ihmisiin samaistumisen, tavalliset keskustelut tuntuvat usein oudoilta. En tiedä, onko minulla sen puoleen mitään syvällistäkään sanottavaa, mutta ei kai se selviä kuin kokeilemalla.
Etsin kaveria, jonka kanssa pystyn tutustumaan ruotsin kielen saloihin. Vastapainoisesti voin olla apuna suomen kielen ongelmissa sekä tiettyyn pisteeseen asti englannin kielessä. (Äidinkieleni on suomi mutta puhun sujuvaa englantia). Itse olen 23v naine Siilinjärveltä eikä iälläsi tai sukupuoli-identiteetilläsi ole väliä kunhan vain kemiat kohtaa. Hey! I'm looking for a friend who can help me with the secrets of the Swedish language. In exchange I can help you with finnish if you have found problems there. I'm 23 years old woman from Siilinjärvi. I don't mind your age nor gender identity as long as we get together well.
Also in English! Moikka! Olen 35-vuotias nainen, ja etsin kavereita pelaamaan pallopelejä (tennis, biitsi, sulkapallo, padel), kulkemaan luontopoluilla, suppailemaan tai pyöräilemään. Toisaalta seura kelpaisi istumaan joskus yksille tai jopa tanssahtelemaan (tykkään tanssia!). Pidän hyvistä oluista, mutten nykyisin juurikaan halua juoda humalaan asti. Kiinnostuksen kohteita löytyy runsaasti: urheilu, kielet, käsityöt, historia, teknologia, musiikki, muoti, kirpparit. Monet jutut kivoja harrastaa itsekseen, mutta vielä kivempi jonkun kanssa yhdessä! Lukeudun introvertiksi, jota kuitenkin ihmiset kiinnostavat, ja mielellään hakeudun joukkuelajeihin ja ihmisten pariin. Lemmikit ja lapset on ihania, joten minua ei ainakaan haittaa jos sinulta löytyy (itseltä ei).
Hei! Etsin kämppistä nykyiseen rivitalo-asuntooni ja samalla ystävää suunnilleen samanikäisestä ihmisistä. Olen työelämässä oleva mies, kouluttautunut, luotettava, ymmärtäväinen ja huumorintajuinen persoona joka elää vakaata elämää. Urheilen paljon ja tykkään liikkua vapaa-ajalla. Fiilistelen tosi paljon eri vuoden aikoja ja pidän reissaamisesta ja retkeilystä luonnossa. Kesäisin lenkkeilen, fillaroin ja nautin terveellisistä elämäntavoista. Yksin asuminen on kyllästyttävää ja olisi kiva jakaa huoneisto samoja arvoja vaalivan rauhallisen samanhenkisen ystävän kanssa. Haen tällä hetkellä yhtä ihmistä, jonka kansa jakaa asunto, jakaa kuluja ja samalla löytää hyvä ystävä jakamaan elämää ja arjen iloja. Toivoisin, että yhteinen kielemme olisi suomi (english is ok too). Kommuuniasumimen kiinnostaa minua myös, koska se rikastuttaa paljon arkea. Työ- tai opiskelutaustallasi ei ole minulle merkitystä, Tärkeintä olisi, että olisit rauhallinen eläjä kuten minä, osaat antaa tarvittaessa omaa tilaa, olet luotettava ja että me tulisimme hyvin toimeen ja tykättäisiin tehdä samanlaisia asioita. Perusarkeeni kuuluu rauhalliset sekät terveelliset elintavat mukaan lukien oikealla aikaan nukkumaanmeno, siisteys ja monipuolinen liikunta. Toivoisin sinun arvostavan myös rauhallisuutta sekä olevan myös oma-aloitteinen asunnon siivoamisen ja yleisen siisteyden kanssa. Luonteeltani olen empaattinen, tulen hyväksymään toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat. Kaksiossani on yksi iso makuuhuone, iso olohuone, iso keittiö, kylpyhuone, sauna, pyykinpesukone, terassi isolla takapihalla, vaatehuone, pyörävarasto ja taloyhtiö on rauhallinen. Pidän itseäni luotettavana ja rehellisenä ja arvostan sitä myös ystäväpiireissäni. Uudet asiat näen elämässä mahdollisuutena joten jos tunnet ja ajattelet samoin sekä tunnistat itsesi tästä tekstistä ja sait jonkinlaisen yhteyden niin laita rohkeasti viestiä niin katsotaan olisitko sinä mahdollisesti uusi kämppikseni? Minusta saat hyvän, luotettavan ystävän ja kämppiksen
Moi joko oot ystävän löytänyt? Olen 28 vuotias nainen joka asuu kuopiossa mutta kotoisin Ghanasta. Olen ystävällinen, rauhallinen, kiltti ja huumorin taju löytyy. Tykkään käsityöstä, liikunnasta, kirjojen väritämistä, tehdä hyvät ruoat, kaupan käynnit, leipoa ja käydä kavelylle. Etsin naispuolisia ystäviä. On todella yksinäinen ja minulle voit lähettää viestiä, olen aika avoin. Toivoisin että otat yhteyttä.
Olen Pohjoi-Savosta. Puutaiteilija. Ikäni on yli seitsemänkymmentä. Olen rehellinen toimelias. Voin kertoa lisää jos haluat.
Moi! Olen iloinen ja hauska, huumorintajuinen mies. Olen kuin Suomen sää välillä aurinkoinen, välillä pilvenen. Minä tykkään rauhallisesta elämän tavasta ja ihan tavallisesta arkiasioista. Opiskelen insinööriksi ja kiinnostan historiasta. Etsin luotettava elämän kumppani, jonka kanssa voi rauhassa elää ja tukea toisen toista jokaisessa tilanteessa.Minulla on cp-vamma, mutta olen fyysisesti itsenäinen ja pystyn hoitamaan itseä ja pitää hyvää huolta kumppanista.
Uusi tuttavuus tää Pohjois- Savo. Olis kiva löytää kavereita täältä rupatteluun tai ajan viettoon, sillä en tunne yhtään ketään näiltä seuduilta. Muutin tänne Tampereelta.
Heippa hei! Muutin Kuopioon muutama vuosi sitten, mutta kavereita en täältä suunnalta ole onnistunut löytämään joten ajattelin kokeilla tätä kautta. Etsiskelen saman ikäluokan ihmistä, joka olisi mielellään nainen, mutta tärkeintä että tulemme juttuun. ☺️ Elikkä vähän minusta...olen hiukkasen ujon puoleinen lukutoukka, joka rakastaa kirjoja. Pidän luonnossa liikkumisesta ja kirppiksillä käynmistä. Eläimet on myös tosi lähellä sydäntä. Tule rohkeasti omana itsenäsi laittamaan viestiä, jos yhtään kiinnostuit. ☺️
Moikka😊oon 23-vuotias nainen. Muutin kesällä takasin kuopioon tampereelta. Nyt olisin vailla uusia kavereita illan viettoon, salille, lenkkeilyyn tai ihan vaan rupatteluun. Mitä nyt keksiikään. Laita ihmeessä viestiä rohkeasti ja tutustutaan paremmin Ps. Olen parisuhteessa eli etsin vain naispuolisia kavereita.
Hei! Olen Pohjois-Savon seudulla yksin asusteleva mies. Ikää tulee nyt huhtikuussa täyteen 74 vuotta. Pidän mm. pienistä kävelylenkeistä, mitkä kunto antaa myöten ja täyttelen ristikoita. Etsin perinteisestä kirjeenvaihdosta kiinnostunutta naista jakamaan ajatuksia. Laita viestiä ja kerro itsestäsi jos kiinnostuit ja vaihdellaan mahdollisesti postiosoitteet sitten.
Hei Etsin kavereita joiden kanssa tulisi liikuttua. Yksin olen näköjään melko huono lähtemään, vaikka kovasti kuulen nytkin polkujen kutsun. Metsälenkit lähistöllä ja luontopolut automatkankin päässä kiinnostavat. Iältäni olen pari vuotta yli 50, tasapainoilen töissä ja kodin asioissa. Mahdollista siis tavata lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin, satunnaisesti arkipäivisinkin. Voisin osallistua myös erilaisiin peli-iltoihin (kortit ja lautapelit), jos saan alkuperehdytyksen 😊 Ja oikeastaan moneen muuhunkin tekemiseen, joka irrottaa hetkeksi digi-laitteista ja verkoista. Työni on hektistä ja sosiaalista, enkä omalla ajalla kaipaa isoihin porukukoihin. Poikkeuksena tähän livemusiikki, keikkaseurakin siis tervetullutta. Rauhoittumista seurassa. Kuvaisiko tämä hakuani parhaiten.
Olen 28-vuotias kahden lapsen äiti, muutettiin kuukausi sitten Kuopioon 300km päästä ja yksinäistä meinaa olla, kun puoliso on päivät koulussa ja itse olen lasten (2-, 4- vuotiaiden) kanssa kotona päivät. Kaipaisin kovasti sydänystävää tai vain seuraa silloin tällöin esim lenkille, uimaan, kahville tai kirpparille etc. Sinulla ei tarvitse olla lapsia, mutta lapset eivät saa olla ongelma koska kulkevat yleensä aina mukana. 😃❤️ Luonteeltani olen ystävällinen, avoin, huumorintajuinen, säheltäjä (aina kaikki hukassa) ja luotettava ystävä. Nautin syvällisistä keskusteluista ja tykkään vähän mustemmastakin huumorista. 😅 Tässä elämäntilanteessa ja iässä ei jaksa enää pakottaa ystävyyssuhdetta jos ei meillä synkkaa, mutta kokeilemalla se selviää.🥰 Tulen toimeen kyllä monenlaisten ihmisten kanssa ja ei haittaa vaikka olisit hieman vanhempikin. ☺️ Laita viestiä jos yhtään kiinnostaa tutustua, mutta etsin vain naisia kaveriksi. ☺️
Moi! Oon luova queer Add (ADHD) sielu joka haluais löytää lisää ihmisiä elämäänsä Kuopion seudulta. Musta saa seuraa taidenäyttelyihin, kahville, kirpparille, ulkoilemaan, ranta piknikille tai muuten vaan seikkailu kaveriksi. Erityisesti mua kiinnostaa sarjakuvat, animaatio, luonto, liikkuminen, kirjoittaminen, taide, kissat, alternative tyyli sekä käsityöt. Niin kuin moni suomalainen oon aluksi vähä sanainen, mutta kunhan sen yli pääsee musta kuoriutuu vahvaluonteinen, rauhallinen, sosiaalinen persoona, joka uppoutuu mieluummin syvällisiin keskusteluihin kuin small talkiin. Minulla on kumppani joten etsin pelkästään ystäviä. Älä siis laita minulle viestiä jos sinulla on muuta mielessä. Löytykö yhtymäkohtia? Heitä viestiä niin tutustutaan.
Hei! Etsin naiskaveria ulkoilemaan ja harrastamaan, kahvittelemaan ja ajatuksia vaihtamaan. Asun Varkaudessa. Ota yhteyttä, niin keksitään yhdessä jotain mukavaa tekemistä! : )