Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen 29-vuotias nainen, kotoisin Turusta. Elämä on vienyt viimeaikoina uusiin seikkailuihin ja muutan täältä Varsinais-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle rakkauden "perässä". Ystävät ja kaverit jäävät siis Turkuun ja aloitan kaiken niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Toki ystävät Turussa eivät katoa mihinkään elämästäni, mutta kaipaisin uusia kavereita myös Pohjois-Pohjanmaalta. Ystävät ja sosiaalinen elämä on minulle todella tärkeää ja toivon saavani ystäviä uuteen elämänvaiheeseeni. Olen sosiaalinen, saatan isommassa vieraammassa porukassa vaikuttaa ensin ujolta, mutta tutustuttuani olen todella ulospäinsuuntautunut. Minulla on koira, joten koiratreffeille lähden myös mielelläni. Rakastan musiikkia, kesää, ystävien kanssa puuhailua, spontaaneita viikonloppureissuja ja ihan vaan kahvittelua, keskustelua ja olemista ihmisten kanssa :) Minulla ei ole omia lapsia, mutta tulevaan perheeseeni kuuluu myös kolme lasta. Sinun elämäntilanteellasi ei ole väliä, pääasia että juttu luistaa. Laitahan viestiä 🤗 Ei tarvitse olla samalta paikkakunnalta, minulla on auto ja se tarvittaessa liikkuu kyllä viereisiinkin paikkakuntiin.
Spontaanius. Suorapuheisuus. Epäjärjestelmällisyys. Outous. Jos ne ovat sinulle ok, ota toki yhteys minuun. Olen kiinnostunut ideoista, tiedonjanoinen, tykkään pohdiskella syvällisiä. Kiinnostuksenkohteita mm erilaisten aatteiden pohtiminen, kriittinen ajattelu, biologia, psykologia ja taide. Tupakkaa en polttele, huumeita en käytä, äläkä käytä sinäkään. Dealbreakereita ovat kovat huumeet. Mutta jos sinä esim poltat silloin tällöin kannabista kohtuuden rajoissa, en tuomitse sitä, vaikken itse hamppuun koskekaan. Mutta jos käytät jotain kovempia aineita, niin älä ota yhteyttä. Poikkeuksena alkoholi. Uskovainen olen. Persoonallisuustyypiltäni olen INTP. Käypä tekemässä 16 persoonallisuutta-testi netissä. Jos saat tulokseksi jonkin joka päättyy P-kirjaimeen, ota toki yhteyttä. Toki riittää sekin jos tiedät olevasi spontaani. Tai ainakin se että spontaanius, epäjärjestelmällisyys, outous ja suorapuheisuus on sinulle ok. Jos pidät ihmisten johtamisesta, esimiestyöstä tai ihmisten kontrolloimisesta älä ota yhteyttä minuun. Älä myöskään ota yhteyttä minuun jos pidät paljon järjestelmällisyydestä tai organisoinnista tai jos tykkäät tehdä ja noudattaa suunnitelmia. Keskusteluseuraa tosiaan hakemassa täältä. Sinun sijainnilla ei väliä. Tämä ilmoitus ei vanhene. Voimme keskustella esim sähköpostitse. Ja miksei vaikka muuallakin jossain vaiheessa, ehkä. Ystävällisin terveisin INTP
Moikka! Mä oon kyllästynyt pintapuolisiin ystävyyksiin: mä en jaksa sitä, että vaihdetaan kerran viikossa pari snäppiä ja käydään hyvällä lykyllä kerran kuussa kahvilla, jolloin puhutaan koulu- tai työasioista. Semmosia kavereita mulla on, mutta mä kaipaisin nyt ystäviä. Mä kaipaisin sitä tunnetta, kun tietää, että sille hyvälle tyypille voi soittaa kellon ympäri. Että siitä on hauska saada viesti, jossa lukee vaan "kävin kaupassa" ja se kertoo itse ajankulukseen, mitä söi aamiaiseksi. Mä kaipaan sitä, että päätetään yhtäkkiä leipoa kakku ja syödä se lähimmän vesistön rannalla vaikka ulkona olisi pakkasta. Mä haluan istua pienissä sievissä tai selvänä keskellä yötä portaikossa puhumassa siitä, mihin uskoo ja mitä toivoo. Mä haluan viettää peli- ja leffailtoja, ottaa kuvia, nauraa itsensä kipeäksi, shoppailla, itkeä, suunnitella hauskaa tekemistä ja luottaa johonkin 100%. Ootko se sä? Pistä viestiä, katotaan natsaako ystävyyskemiat <3
Moikka! 27v pienen poikavauvan äiti etsii uusia tuttavuuksia! Perheeseen kuuluu lisäksi kihlattu ja kaksi koiraa. Olemme juuri muuttaneet Oulusta Raaheen, eikä minulla ole täällä suunnalla juurikaan kavereita. Ammatteja löytyy pari, eläintenhoitaja, sekä lähihoitaja. Tällä hetkellä 6kk ikäisen pojan kanssa kotosalla ja tarkoitus olisi jatkaa kotosalla oloa ainakin vielä vuoden. Elämme tällä hetkellä remppahelvetissä, joten harrastuksille ei liiemmin aikaa löydy. Lenkkeiltyä tulee kuitenkin päivittäin ja olisi kiva jos löytyisi siihen hommaan seuralainen. Mikäli siis asustelet Raahessa ja olet vailla lenkki- tai ihan vaan kahvitteluseuraa niin otathan rohkeasti yhteyttä! :)
Moiks! Oon Haapavedeltä Ouluun muuttanut pari vuotta sitten ja jäänyt tänne hieman yksin... Niin olisi kivaa löytää uusia asiallisia ystäviä joilla löytyy samanlaisia harrastuksia, kiinostuksia tai muuten juttelu seuraa. 😃 Oon persoonaltani erittäin intohimoinen, sporttinen ja sellanne joka tykkää puuhastella paljon erinlasia asioita ja jakaa niitä. 🙌 Tykkään: •Eläimistä♥️ •Itsensä kehityksestä🧠 •Treenata/urheilla🏋️🏃♂️🚴🧗♂️🏊♂️ •Kokeilla aina kaikkea uutta🤸♂️ •Sisustaa🏡 •Tech🖥️ •Anime🇯🇵 •Pelit🎮 joten, jos kuulostaa hyvältä niin ota yhteyttä vaan rohkeasti. 🙌 Snapchat:rytky96 insta: anttirytky
Moronääs! Olen 26-vuotias palijasjalakanen opiskelija Oulusta, ja etsin tositarkoituksella ystäviä ja kavereita samalta paikkakunnalta. Tällä hetkellä minulla on vain pari kaveria joiden kanssa pidän enemmän yhteyttä, ja haluaisinkin luoda enemmän tiiviitä ystävyyssuhteita. Sukupuolellasi tai suuntautumisellasi ei ole väliä. En etsi pelkkiä kirjekavereita ENKÄ petikaveria! Persoonana olen aika introvertti, mutta kaipaan silti kotona yksin kökkimisen vastapainoksi ihmisseuraakin :D En oikein harrasta biletystä (joskus on kyllä ihan kiva käydä viihteellä, mutta en tykkää örveltämisestä), yksillä voin kyllä käydä jos ei tarvitse käydä itsekseni! Olen ehkä aluksi vähän kömpelö tekstin välityksellä, mutta lämpenen nopeasti etenkin kasvotusten jutellessa. Tasa-arvo on minulle vähemmistöryhmiin kuuluvana hyvin tärkeää. Harrastuksiini lukeutuu muun muassa piirtäminen, ruoanlaitto, lukeminen, satunnainen animen ja mangan kuluttaminen, podcastien kuuntelu, Youtuben katseleminen (Markiplier sun muut letsplay-kanavat best!) ja pelaaminen. Tykkään kotona kyhjöttämisen lisäksi myös kiertää kahviloita ja kauppoja, istua kirjastossa ja muutenkin viettää aikaa kaupungilla. Kuntosalilla käymisen olen myös suunnitellut aloittavani, eli rennolla meiningillä minusta saa salillekin kaverin :) Jos kuulostaa siltä että meillä voisi synkata ja sulla on järki päässä ja jalat maassa (tai toisinpäin), niin laita tänne yv ja/tai sähköpostia! Ja kerrothan itsestäsi vähän, en vastaa parin lauseen viesteihin.
Hei. Olen 41 vuotias mies oulust. Olen yksinäinen mies eläkkeellä oleva. Haluaisin ystävän naisesta. Harrastan ulkoilua, lenkkeilyä. Olis kiva saada juttu seuraa tähän yksinäisyyteen. Käytäisiin kahvilla puolin ja toisin. Luonne on kiltti ja huumorintajuinen. Rehellinen ennen kaikkea. Ottakaa rohkeasti yhteyttä minuun sähköpostilla joka on [email protected]. Ystävällisin terveisin Kari Oulu.
Ystävät / kaverit ovat hajonneet eri puolelle Suomea, ja kaveripiiri on kutistunut lähinnä työkavereihin. Kaipaisinkin naispuolista seuraa ihan vain keskustelemaan kahvikupin ääressä, toisinaan elokuviin ja teatteriin, liikuntaharrastuksiin (kävelylenkit, kuntosali jne. - ei mitään ryppyotsaista), kaupunkiin syömään ja joskus shoppailemaankin. Luen paljon, teen vähän käsitöitäkin. Työ vie välillä iltaisinkin aikaa, joten olisi mukava irrottautua niistä ympyröistä ystävän kanssa porisemalla.Mies löytyy, joten ihan ystävää tosiaankin haen! Jälkikasvu on lähes aikuistunut ja koirakaan ei vie kaikkea vapaa-aikaa, joten tilaa uudelle kaverille ja toivottavasti jopa ystävälle olisi hyvin! 😊 Ota yhteyttä!
Hei, olen kohta 60 vuotias eläkkeellä oleva nainen Oulusta ja etsin ystäviä yksinäisyyteen. Voidaan tutustua ja mennä kävelylle, kahville, syömään tai vaikka elokuviin.
Oon Elli ja oon 00/21v ja asun Muhoksel Oulun lähellä ja haluisin kavereita ja mun omat somet on snp on: elli.aikio ja ig on: ellihaloo_00 ja tt on: ellihaloo_00 ja muhun on helppo tutustua, ja tuun kaikkien kans toimeen, ja mulla on hyvä huumorintaju ja oon sosiaallinen, ja välillä osaan olla äkkipikainen ihminen ja tovottavasti täältä ei tuu, mitää negatiivista palautetta. Ja toivon että voitte hyväksyä mut sellasena kuin oon, ja tovin että voitte pitää tälläisestä aika värikkäästä persoonasta kuin minä :) mut ei mul mitään muuta oo, ottakaa yhteyttä jos vaan kiinnostaa :) ps. Tykkään kattoo Salkkareita ja kuunnella musiikkia ja laulaa vaikka en oo hyvä laulaa mun omasta mielestä, ja mun musamaku on aika laaja :)
Moikkuuuu! Oon Elli ja oon 22/00v ja asun Oulun lähellä Muhoksella, ja oon sosiaallinen ja huumorintajuinen, tykkään laulaa, kuunnella muusikkia, katella leffoja/sarjoja, leipoa tehdä ruokaa, käydä keikoilla, matkustella (jos oisin joku miljonääri). Oon eläinrakas ja lapsirakas ihminen, jos pitäs kertoo vielä jtn niin oon aika ”pervo” välillä ja mulla on kans AINA, kaksimieliset jutut mielessä, melkein koko ajan, ja oon siis syntynyt Helsingissä mutta asun Muhoksella Oulun lähellä, ja mun suku on Sodankylästä, eli meidän kesken pyssykylästä, ja mun sukulainen sieltä on räppäri Stepa eli Joni Stenberg jos on tuttu, ja mulla on 2 kummilasta ja mulla on molemmat vanhemmat kuolleet, iskä kuoli viime syyskuussa, ja äiti kuoli viime viikon torstaina. Ja mulla on kans mt ongelmia, ja jos jotain kiinnostaa ottaa mun muut somet haltuun niin snp on: ellips00 ja ig on: ellips_00 ja on mulla tt mut teen sinne aika harvoin jtn mut sen nimi on: ellihaloo_00 ja joo mun nimimerkit voi viittaa siihen että oon Haloo Helsinki! Fani! Tuu laittaa viestiä rohkeasti, olet sitten Oulusta tai vaikka Helsingistä niin ei ole väliä. Oon kans bi-seksuaali jos jtn kiinnostaa se tieto :) tykkään kans käydä baareissa laulamassa karaokea ja viettää iltaa. Toivottavasti otat yhteyttä nopeasti :) ja mielellään ekana s-postitse :)
Oon 23-vuotias Oululainen. Naimisissa oleva ja yhden lapsen äiti. Etsin kavereita, niin mies kuin naispuolisia, joiden kans juttu luistaa! Tykkään jutella syvällisiä kuten myös ihan arkiasioitaki. Oon tosi ulospäinsuuntautunut ja helposti lähestyttävä persoona :) Laita viestiä jos kiinnostaa tutustua! Juttelun lisäksi ei olis pahitteeksi löytää seuraa jonka kans vois toisinaan käydä myös kahvittelemassa, syömässä ja mikspä ei ihan vaikka tanssimassa mikä on mun omaa lempipuuhaa! 😍
olen yksinäinen etsin kavereita olen pohjoisemmassa taivalkoskella etsin kavereita ympäri suomen tykkään luonnosta ja tykkään reissata olen oman polun kulkija en polta enkä käy baareissa pyöräilen paljon joskus piirtelen. Tykkään myös auttaa ihmisiä teen vapaa ehtoistyötä. olen 37 tykkään myös eläimistä nyt ei löydy yhtään.
Etsin uusia kavereita ja tuttavuuksia. Olen aika ujo aluksi, mutta tutummaksi tullessa juttua yleensä riittää. Oon omanlainen ja rauhallinen. Tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa ja oon aika ihmisläheinen. Oon valmis kuunteleen tai sit keksiin jotain tekemistä, jos on tylsää. Voitas vaikka pelata lautapelejä, käydä kävelyllä, kahvitella tai ihan vaan jutella. Tosi hankala kirjotella tälläseen ilmotukseen itestä, mutta tuossa nyt jotain. Lisää tietoa saa kysymällä.
Hei! Olen 25-vuotias nainen Oulusta. Etsin naispuolia kavereita. Käyn töissä ja harrastan kirppiksellä käymistä, lenkkeilyä ja timanttimaalauksia. Tykkään kuunnella musiikkia ja keräillä esim kiviä, kalloja ja kaikkea Disney krääsää. Laita viestiä jos tuntuu että meillä voisi olla jotain yhteistä!
Moi! Olen 29-vuotias nainen Kempeleestä, kahden lapsen äiti. Olen rauhallinen, empaattinen, luotettava ja alussa ujohko. Tykkään eläimistä ja luonnosta. Etsin ystäviä Kempeleen/Oulun alueelta. Lapsien myötä hyvät ystävät käyneet vähiin. Kaipaisin ystävää kahvilla, lenkillä tai vaikka viihteellä käymiseen. En kaipaa pinnallisia suhteita, tykkään syvällisemmistä keskusteluista. Olisi mukava löytää joku jonka kans ajatusmaailma olisi suurinpiirtein samanlainen kuin mulla🙂