Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen 46 v. nainen Seinäjoelta. Arkeani rytmittävät työ, kirjat, pelit ja ulkoilut koirani kanssa. Pidän rockista ja metallista, mutta välillä myös dance soi kuulokkeissa. Olisi mukava löytää uusia ystäviä esimerkiksi kahville, kävelylle, shoppailemaan, elokuviin tai vaikka keikoille. Olen rauhallinen, mutta huumorintajuinen tyyppi ja arvostan aitoja keskusteluja sekä hyvää naurua. Jos kaipaat myös uutta ystävää arkeen ja juttuseuraa, laita viestiä. 🙂
Moi! Vasta Ouluun muuttanut ja ois kiva löytää uusia kavereita. Oon aika rauhallinen ja minuun on helppo tutustua.
Etsin kaveria yhteiseen tekemiseen. Leffaan, keikoille, ravintoloiden testaamiseen tai vaikka teatteriin. Myös kuntoilun pariin saa musta kaverin. Alkoholia tulee vähemmän juotua, mutta muutamalle voin baariinkin lähteä. Olen rento ja reilu kaveri. Päivät menee pitkälti töiden parissa. Iltaisin ja viikonloppuisin olisi aikaa.
Heissan! Olen asunut noin puolitoista vuotta Oulussa ja viime aikoina huomannut että tuntuu välillä yksinäiseltä, olisi mahtavaa jos löytyis kaveri jonka kanssa voisi nähdä välillä ja tehdä kaikkea kivaa ja myös vaan hengailla. Mulle rakkaita harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita on mm. luonto ja luonnossa liikkuminen, jooga, musiikin kuuntelu, lukeminen, leipominen ja kokkailu ja kuntosalin myötä liikuntaan ja eri lajeihin on löytynyt innostusta esim seinäkiipeily ja sulis on hauskaa :) Oon aika rauhallinen tyyppi ja aluksi saatan vaikuttaa ujolta, mutta kuulemma ihan hauska ja mukava oon xD Niin ja oon päihteetön niin olisi huippua jos löytyisi samanhenkisiä ystäviä joita ei myöskään ne niin kiinnosta.
Olen 20-vuotias nainen ja muuttanut juuri Ouluun. En tunne täältä ketään ja haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, uudet kaverit ja ystävät olisivat enemmän kuin tervetulleita, lähinnä 19-23 vuotiaat naispuoliset henkilöt🙂 Olen luonteeltani rauhallinen ja hieman myös ujohko, mutta kun minuun tutustuu, kanssani pystyy juttelemaan mistä vaan ja olen hyvin luotettava. Minulla on koira ja harrastan tanssia, nyt hakusessa Oulusta hyvä tanssiharrastukseen sopiva studio/paikka. Opinnot Olen aloittamassa elokuussa. Olisi mukava saada kaveri vaikka jotain uutta harrastusta kokeilemaan tai vaikkapa ihan vain lenkkikaveriksi. En itse käytä ollenkaan alkoholia, mutta absolutismia ei tietenkään kavereiltani vaadi 😃 Laita vaan rohkeasti viestiä tulemaan 👍
Moikkuu! Oon 22v nainen ja asun Raahessa, ja mulla ois kattelussa uudet kaverit. Omistan vuoden ikäisen kissan ja oon parisuhteessa, joten ihan vaan kavereita etin. Opiskelen atm ekaa vuotta sosionomiksi. Tykkään kuunnella paljon musiikkia, käydä kahviloissa ja kirppareilla. Musta saa helposti seuraa esim. pelailees lautapelejä, kävelylle, illan viettoon laulaa karaokea tai mitä tahansa sitte keksiiki. Oon messissä melkee kaikessa, joten ei tartte sitä ainakaa miettiä. :) Mäki ossaan kyllä alussa olla vähä ujo, mutta kyllä ku juttuun pääsee nii oon aika kova yappaan. Ja jos ei haittaa, että selitän kaiken maailman turhaa paskaa ja jos yhtää kiinnostaa nii tuu ihmeessä kysyy vaikka snäppii tai ig:tä! Ps. Voit olla Oulusta tai mistä vaan, ku kyllä auto kulkee mihi vaa ajjaa.
Hei vaan, täällä kirjoittelee tänä syksynä Ouluun muuttanut opiskelija :) Olis kiva tutustua uusiin tyyppeihin täältä ja löytää seuraa kaikenlaisiin spontaaneihin aktiviteetteihin tai ihan vain hengailuun ja jutteluun. Sukupuolella tai millään muullakaan ei niin väliä, kunhan tullaan juttuun! Im also very open to get to know international people :)
Heippa! Täällä etsii 23-vuotias nainen, joka etsii kavereita joiden kanssa voisi aikaa viettää ja jakaa ihan arkisiakin asioita! Etsin ihan juttelua varten kavereita, mutta olis kiva, jos löytyis sellasiakin kavereita joiden kanssa vois nähdäkin! Iällä tai sukupuolella ei oo väliä, kunhan juttuun tullaan. Aluksi oon varmasti aika ujo ja on vaikea keksiä juteltavaa, mutta sittenkun muhun tutustuu niin oon huumorintajuinen ja avoin niin juteltavaa ja tekemistä varmasti keksitään! Tykkään tehdä vähän kaikkea ja oppia mulle uusista jutuista paljon niin voidaan tehä mitä vaan! Nyt aika kuluu lähinnä töissä, viimeisten koulujuttujen parissa ja kotona puuhastellen niin sisällä kuin ulkona. Tykkään tehdä käsitöitä (lähinnä opettelua vielä)!
Moi, olen 25- vuotias mies ja vielä opiskelen ja käyn töissä. Vapaa-aikanani tykkään urheilla ja käyn mm. salilla ja lenkkeilemässä. Tykkään kokeilla aina myös uusia urheilulajeja, joten minusta saa varmasti seuraa liikunnan pariin. Tykkään lueskella kirjoja ja kuuntelen myös äänikirjoja. Musiikki on ollut aina tärkeä osa elämää ja se sopii kaikkiin tilanteisiin. Viime aikoina olen alkanut nauttimaan kasvavissa määrin kokkaamisesta myös, vaikka en mikään masterchef siinä olekaan, mutta kiinnostus on kasvanut sen suhteen. Mielelläni lähden myös parille tai vaikka juomaan viiniä puiston penkille. Etsin siis uusia ihmisiä ja ystäviä jakamaan elämää ja yhteisiä hetkiä. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja innolla kokeilen kaikkea uutta. Olen jossain määrin spontaani tyyppi ja pyrin sanomaan asioihin enemmän kyllä kuin ei, jos vain mahdollista.
Moikka! Oon 22-vuotias menevä tyyppi ja kaipailisin uusia kavereita erityisesti Oulusta ja Ylivieskasta, mutta myös muualta saa ihan rohkeasti laittaa viestiä! 😊 Musta saa seuraa kahville, terassille yhille, festareille, shoppailemaan tai vaikka ihan vaan chillailuun ja jutteluun. Oon avoin, sosiaalinen ja tykkään tehdä kaikenlaista, välillä spontaanistikin! Jos tuntuu että voitais tulla juttuun, niin ota ihmeessä yhteyttä. Uusia tuttavuuksia ei voi koskaan olla liikaa! 💬
Hellou! Täällä kesällä 25v täyttävä nainen, joka etsii elämään uusia ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa yhdessä ja jakaa elämän iloja ja suruja. Pari hyvää ystävää löytyy ennestään sekä mies ja koira, mutta olisi ihana saada uusia ystäviä. Luonteeltani olen kiltti ja melkoisen puhelias oikeassa seurassa. Tykkään liikkua luonnossa/retkeillä/vaeltaa, mökkeillä, maastopyöräillä, lukea kirjoja, katsella sarjoja ja joskus viinitellä, mutta baarielämä ei kiinnosta. Saa laittaa viestiä, jos tuntuu että voitaisiin olla saman henkisiä :)
Hei! Etsinnässä olisi uusia kavereita mahdollisesti Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueelta. Olen viime vuonna muuttanut Kokkolaan ja asettunut tänne pikkuhiljaa, mutta kavereita ei perheen ja lähipiirin lisäksi täältä ole löytynyt. Arkeni kuluu lähinnä töiden ja muun arjen pyörittämisen lomassa, joten aika on välillä rajallista mutta kyllä sitäkin sitten löytyy. Teen myös reissutöitä Etelä-Pohjanmaalle välillä, joten liikkumistakin paikasta toiseen tulee aika ajoin. Mielenkiintoihini kuuluu penkkiurheilu (jalkapallo erityisesti), musiikki sekä liikkuminen mm. kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Tykkään myös paljon viettää aikaa kotona pelaillen ja suoratoistopalveluita kuluttamalla välillä liiaksikin. Eläimet ovat myös lähellä sydäntä, vaikka tällä hetkellä sellaisia ei itseltä löydy. Koska vanhat kaverit ovat tahtoneet jäädä tai ovat ainakin pidemmän välimatkan päässä, olisi toiveissa kaveriseuraa esimerkiksi yksille käymään tai vaikkapa punttitreenin merkeissä!
Uusia kavereita olisi haussa. Olen aika yksinäinen. Olisi hauska saada kavereita joiden kanssa jutella ja tehdä kaikenlaista. Harrastan tanssia. Tykkään katsoa sarjoja ja leffoja. Tykkään myös palata lauta- ja videopelejä. En tiedä mitä tässä kertoa. Jos kiinnostuit laita ihmeessä viestiä.
Moikka moi oon 21v nainen Vaasasta. En opiskele tai käy töissä eli oon kotona kokoajan, oon pikkasen introvertti alkuun mut sit kun tutustuu nii se alkaa siitä hälvenemään. Tykkään pelata kotona paljon joten jos löytys joku kaveri et pääsis uloski joskus tästä kämpästä tai pelikaveritki käy yhtä hyvin, luonnossa ja laavuilla ajan vietto on paras asia minkä voi tehä. Oon parisuhteessa joten etsin vaan kavereita
33v. Olen sosiaalinen ja huumorintajuinen. Teen hoitotyötä asun lähellä Oulun keskustaa kuuntelen raskasta musiikkia toki muukin musiikki menee, katson Netflixiä, kuuntelen Podcasteja pidän eläimistä ja kävelylenkeistä ja meikeistä. 😊 Pelaan joskus videopelejä kun on aikaa haluaisin seuraa keikoille, baariin, leffaan ym. 🤌 Etsin ihmistä joka pitää itse myös yhteyttä ja kerkeää tavata ei vain minun aloituksesta . Ikäluokkaa 25-35
Seuralaista hakuisessa työssäkäyvälle koiranomistaja miehelle. Harrastan kuntoilua, kirjoittamista, shakkia. Oon luotettava, tunnollinen, hauska. Ajatuksena tapailla kun sopii esim kaupunki miljöössä tai kauempana siitä luontoa aistimassa.
Hei! Olen 24 vuotias mies Kalajoelta ja hakusessa ois uusia kavereita. Sukupuolella ei oo väliä. Kiinnostuksen kohteita on paljon, mutta erityisesti tykkään ulkoilla ja liikkua luonnossa. Ota rohkeasti yhteyttä! :)
Heippa, Olen 25-vuotias nainen Seinäjoelta. Etsin naisystävää ainoastaan! Persoonaltani olen empaattinen, luotettava, nauravainen ja aktiivinen. Harrastan kuntosalia, ulkoilua ja lukemista paljon. Olen sellainen jalat maassa ihminen, enkä tykkää "sekoilla", vaan pidän enemmän rauhallisesta olemisesta, juttelusta avoimesti ja vaikka vaan seinään katsomisesta ja mietiskelystä😀 Kristinusko on suurin asia elämässäni, josta pidän kiinni ja johon arvoni perustuvat. Jos olet samanhenkinen ja etsit aitoa ystävää, niin ota yhteyttä vain rohkeasti!