Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen 29v koodari Oulusta. Arkeeni sisältyy töiden lisäksi videopelit, sali, satunnainen muu liikunta, koira ja satunnainen musiikin harrastus (koskettimet ja kitara). Just tällä hetkellä tuorein juttu on niinkin tylsä asia kuin kävelyn lisääminen ja sitä kautta kesäkuntoon pääsy. Joo, aika tyypilliset yksinäisehkön miehen harrastukset :) Sinun ei tarvitse jakaa kaikkia harrastuksiani, vaan kuuntelen ja tutustun mieluusti kuplani ulkopuolella oleviin asioihin. Olen omasta mielestäni muutenkin aika avoin ja ymmärtäväinen tyyppi. Keskustelisin tämän ideaalisen ystävän kanssa tyypillisten äijjäaiheiden sijaan esimerkiksi ihmissuhteista (ja miksei myös draamasta), pukeutumisesta/kirpputoreilusta (älä huoli en ole mikään muotihullu) ja psykologiasta. Yksinkertaisemmat aiheet ovat myös tietty jees, mutta pointtini oli että en välitä esim. jääkiekosta tai autoista (tähän törmää täällä päin paljon). Minua kiinnostaa myös esimerkiksi sarjat/leffat/anime ja tykkään katsoa netistä näihin liittyviä reaktio/arvostelu/selitys videoita. Tästä tulikin mieleen; en katso perinteistä TV:tä ollenkaan, vaan vietän sen sijaan tämän aikani Youtubessa ja suoratoistopalveluissa. Minut saa myös mukaan erilaisiin harrastuksiin, kahville, leffaan yms yms. Alkoholia käytän aika harvoin, mutta lähden mieluusti silloin tällöin keikalle tai vastaavaan tapahtumaan nauttimaan muutaman. Jos mikään tästä minun höpöttelytarinasta sai sinut kiinnostumaan, niin ota ihmeessä yhteyttä minuun esimerkiksi Discordissa tai IG:ssä. Myönnän että osaan olla joskus laiska uusiin ihmisiin tutustumisessa, ja siksi en pane pahaksi jos kohtaan sitä toisissa ihmisissä.
täällä kirjoittelee 20-vuotias ihminen joka ettii uusia suht samanikäisiä kavereita oulun alueelta! omiin kiinnostuksenkohteisiin kuuluu videopelit, musiikki, virkkaaminen, anime, manga ja kirppiksillä käynti :p lempipelejä mulla on esim hollow knight, undertale ja final fantasy 7 myös cosplay ja coneissa käynti kiinnostaa! opiskelen oamkissa joten opiskelijatapahtumiin olis myös kiva saada seuraa :) laita rohkeesti viestiä jos kiinnostais tutustua! oon alussa tosi awkward ja ujo mutta kunhan muhun tutustuu kunnolla nii en osaa pitää turpaani kiinni :D ilmoitus ei vanhene :3
Hei! Toivoisin löytäväni täältä saman ikäisiä ihmisiä joihin tutustua! Opiskelen lähihoitajaksi, ja vapaa-ajalla tykkään käydä koiran kanssa lenkillä, kuunnella musiikkia ja katsoa sarjoja. Olen kiltti, rauhallinen ja ehkä vähän ujo. Ystäväpiiri ei ole kovinkaan laaja, jonka vuoksi olisi myös kiva jos löytyisi juttuseuraa täältä.
Olisi tosi mukavaa löytää uusia ystävyyssuhteita elämään. Oon luonteelta melko kiltti, rauhallinen ja huomioonottava tyyppi, vähän semmoinen haaveilija.. lähellä sydäntä, mm. luonto, tykkään hyvästä ruuasta ja tunnelmasta, musta ois kiva löytää läheisiä ja lämpimiä ihmissuhteita.. aitoja ja lämminhenkisiä tyyppejä :) Vapaa-ajalla tulee kuntoiltua, pelailtua tietokoneella, käytyä kahviloissa, lueskeltua kirjoja.. arki mennee sitten työnymäpärillä.. sellaisia ystävyksyysiä ois kiva saada, että voi puhua myös omista tunteista ja syvällisempiäkin.. mutta sitten myös kaikenlaiseen rentoon puuhailuun, huolettomaan höpöttelyyn ja yhteiseen ajanviettoon. Toivoisin, että asut joko Oulussa tai ainakin suht. lähellä Oulua, mutta jos satut asumaan kauempana, niin myös kirjeystävyys vois olla vaihtoehto! :) Kaikenikäiset käy, mut mieluiten suht samanikäisiä.
Täällä huhuilee 41 vuotias mies Etelä-Pohjanmaalta. Arki kuluu pääsääntöisesti töiden merkeissä. Joka toinen viikko myös kaksi kouluikäistä lasta menossa mukana. Harrastuksena musiikki. Soitan kitaraa, bassoa ja vähän rumpuja ja koskettimiakin. Olen sosiaalinen introvertti. Tykkään siis olla ihmisten kanssa tekemisissä mutta tarvitsen myös omaa aikaa. Viihdyn itseni kanssa ja omissa oloissani, mutta toisinaan iskee yksinäisyys. Haussa olisi siis kaveri/ ystävä, jonka kanssa jakaa ilot ja surut tai vaan höpötellä kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Voit olla mistäpäin Suomea tahansa. Jos kiinnostuit ja olet myös vailla ystävää, niin laita rohkeasti viestiä. Ilmoitus ei vanhene.
Moi, oon 19-v kundi Oulusta. Tykkään liikkua luonnossa ja kuunnella musiikkia. Pyöräily on myös yks intohimo. Varsinkin samojen mielenkiinnon kohteiden parissa juttua kyllä riittää. Musiikin ja luonnon lisäksi seuraan aktiivisesti jääkiekkoa ja siitäkin tykkään keskustella. Lautapelit myös jees. Olis mukavaa saada kavereita tai muuten vaan hengailuseuraa vapaa-ajalle. Noiden mielenkiinnon kohteiden lisäksi sataan hyvinkin innostua muistakin jutuista ja saa olla oma itsensä, niinku pyrin itsekin olemaan. Sukupuolella ei väliä, suuntaa antava ikähaarukka about 17-26, mut ei haittaa jos vähän menee tosta ohi. Myös nettikaverit käy, mut irl ois ehdottomasti plussaa.
Hei, laita sähköpostia ujolle rillipäiselle miehelle.
46v178/85 mukava, huumorintajuinen ja luotettava mies.etsin juttuseuraa,kahville,luontopoluille,makkaranpaistoon.mielellään +50v naiset.
Aiempien tällaisten kokeilujen yhteydessä minua tutustumismielessä lähestyneet ovat olleet lähinnä sellaisia, jotka itse ovat jääneet ulkopuolelle, ovat omien haasteidensa takia kokeneet esteitä ihmissuhteiden luomisessa, tai ovat vain muuten kavereiden tarpeessa. Oman kokemukseni mukaan asioiden eteneminen ei näissä tapauksissa loppujen lopuksi tahdo toimia, pysähtyen useimmiten omien taitojeni puutteeseen. Tarvitsen vain elämääni jotakin enemmän; sellaisia, jotka kykenisivät toimimaan tukiverkkona. Olen tosiaan tilanteessa, jossa elämääni ei ole jäänyt sellaisia läheisiä ihmisiä, jotka pystyisivät elämässäni isommin mukana olemaan. Sosiaalisissa tilanteissa tuttavuustasolle pääseminen ihmisten kanssa ei vain tahdo onnistua, ellei toisella ole taitoja ja halua tutustua, koska omat kykyni vuorovaikutuksessa ja kontaktin ottamisessa ovat siinä määrin rajoittuneet, eivätkä monet muut taustallani olevat vaikeat kokemukset myöskään ole asioita olleet helpottamassa. Koen tämän johdosta olevani niin sanotussa umpikujatilanteessa. Aikani kuluu nykyään pääosin kotona ilman että monesti saan kummempaa tekemistä aikaiseksi. Olisi tosiaan hyvä, jos osana elämääni olisi ihmisiä, jotka voisivat läsnäolollaan helpottaa tilannettani tuomalla ympärille hyvää ilmapiiriä ja tietynlaista turvaa, ihanteellinen olisi vaikka ihan muutamasta ihmisestä koostuva piiri, yhdestäkin voi toki alustavasti lähteä. Varsinkin viestiyhteydellä keskustelu ei taidoillani oikein luonnistu, eli voisi olla hyvä jos pian onnistuisi vaikka nähdä. Tekemiseksi seurassa kelpaa ihan vaan vaikka käveleminen tai istuminen jossain, voi kyllä muutakin miettiä. Toivon yhteydenottoja sellaisilta, joilla on vakaa elämäntilanne, ja joilla on taitoja tulla monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Mieluiten omasta ikäryhmästäni, muutaman vuoden ero suuntaan tai toiseen ei haittaa. Sukupuolen osalta olen sinällään avoin, naispuolisen kanssa tosin saattaa ehkä helpommin onnistua olla avoimempi joistain itseeni liittyvistä asioista. Toivoisin seuraksi myös ihan lähellä asuvia, että pystyisi kunnolla tekemisissä olemaan. Muutto Etelä-Suomeen päin on myös ollut mietinnässä, sitäkin asiaa hoitaessa voi jonkinlainen apu olla ihan tarpeen.
Pidän fantasiasta ja makeasta punaviinistä (ilman luumun makua!). Arvostan ihmisiä, joiden seurassa saa olla oma itsensä. Muutto Ouluun on pian edessä, mutta kaupunki on vielä vieras. Etsinnässä joku paikallinen, joka osaa puhua muustakin kuin säästä. Kahvikuppi ja hyvä juttuhetki riittävät aluksi.
olen rauhallinen kiltti avoin reilu ja rehellinen toiset huomioon ottava tunteellinen, teatteriin mökkeilyyn ja veneilyyn mieltynyt tasapainoinen mies joka pääsee kesäkuun alusta piiiitkälle ansaitulle lomalle. olen eronnut n9v sitten
Hei sinä mahdollinen tuleva ystäväni! Olisiko susta jakamaan arjen pienet ilot tai surut? tai ehkä vaan huoletonta ja hauskaa yhdessäoloa. Etsin elämääni uutta ystävää/kaveria (tai ehkä useampaakin), jonka kanssa voisi tehdä kaikkea kivoja asioita yhdessä ja pitää vähintäänki säännöllisesti yhteyttä. Jos ei päivittäin, niin ainaki viikottain. Arjessa viihdyn kävelyillä, keittiökokeiluissa, pelien parissa ja rennot liikunnalliset aktiiviteetit myös kiinnostavat sekä lautapelailu on hauskaa ajanvietettä :) Vanhoista kamuista moni muuttanut pois ja uusien löytäminen on vähän haastavaa, kun ei oikee tiedä missä sitä vois tutustua uusiin ihmisiin.. ja kun baareilua ja muuta sellasta en harrasta (enää). Joten jos olet raitis (tai käytät alkoholia harvoin) olisi plussaa. Ikähaarukka vois olla n. (25-40), mutta ei se nyt niin justiinsa ole. Mieluiten Oulun alueelta tai ainakin suhteellisen läheltä mahdollisten tapaamisten onnistumiseksi. Olen huumorintajuinen, empaattinen ja vähintäänki perusmukava tyyppi. Tykkään niin syvällisistä keskusteluista kuin rennommista ja huolettomistakin. Jos tuntuu, että meidän energiat voisi kohdata, laita viestiä. Tutustutaan kaikessa rauhassa, ilman paineita tai kiirettä, katsotaan mitä siitä syntyy vai syntyykö mitään :)
Olen mukava, empaattinen ja huumorintajuinen nainen. Asun Oulussa. Jos etsit uutta kaveria/ystävää esimerkiksi harrastuksiin, ota yhteyttä. 🌼
Hei Löytyisiköhän täältä uusia ystäviä/kaveria matkaan harrastuksiin, Minä pidän kaikenlaisesta ulkoilusta niin metsässä kuin kaupungissa sekä mökkeilystä. En ole mikään himo liikkuja mutta kroppa vaan vaattii liikuntaa 😄. Pidän myös pyöräilystä, Olen myös aktiivinen kalastuksen ja metsästyksen harrastaja. Vastapainoksi viihdyn myös kotonakin.
Moi :) Oon 17-vuotias tyttö Pohjois-Pohjanmaalta. Oon ihmisenä ystävällinen ja reipas. Oon todella puhelias, sitten kun tunnen toisen ihmisen edes jotenkin. Tykkään paljon kuunnella paljon musiikkia, kirjoittaa tekstejä sekä ajelemisestä. Etsin täältä ihmisiä/ihmistä kenen kanssa puhuttavaa olisi. Viestittely riittää, ei ole pakko nähdä heti kasvotusten mutta sekin olisi mukavaa jossain vaiheessa. Sukupuolella ei ole yhtään väliä! Olisi kiva jos ei olisi kovin paljon ikäeroa. Jos kuulostan edes vähän siltä, että tultaisiin juttuun niin laita vaan rohkeesti viestiä :)
Olen 41v mukava, vitsikäs,hassutteleva,rauhallinen ja asiallinen turvallinen mies seinäjoelta. 178cm pitkä,70kg painan ja m-kokoinen kroppa. Tykkään luonnosta ja pyöräilystä paljon. Harrastan maastossa pyöräilyä myös katupyöräilyä. Haen seuraa mukavaan yhdessä liikkumiseen tekemiseen ja oleiluun. Kaikki huomioidaan tasavertaisesti sukupuolesta riippumatta.
Moi. Erittäin rento ja leppoisaa nelikymppinen mies etsii ystävää/viä lenkkeilyyn sekä muuta vapa ajan harrastuksiin. Myös ihan niitä näitä juttelua ruudun takaa. Ei oo väli ikä tai sukupuoli. Juttua mulla riittää joten olethan sinäkin kova höpöttään😊
Mitäs tähä kirjottaisin?pariin otteeseen jo pyyhin kaikki mitä kirjotin koska mitä jos se mitä laitan on liian tylsää?noh päättäkää ite mite haluatte täst lähtee eli oon tällänen 40 ehkä jo hieman ikäloppu naikkonen joka etsii kaveria vaikka ny kahville,leffaan,kirppareille tai vaikka iha vaa jubailee iha mistä ny juttua saa aikaan mikää tosikko en kyl oo ja eiks se nii mee et kaksmielisil o aina hauskempaa? Noh oli mite oli Kiinnostuksen kohteita täl hetkellä on leffat,konsolilla pelailu,lukeminen ja palapelien kasailu,kesäisin luonnossa liikkuminen ja hitusen kans friban heittoakin tullu kokeiltua.omaa rauhaa rakastava ja joskus hitusen liianki suorasananen.laita viestiä jos kiinnostelee :)