Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pirkanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen hiljattain Pirkanmaalle muuttanut oman haaveeni perässä elää luonnonläheisempää elämää. Minulle luontoyhteys, perinteet, sekä erilaiset rituaalit tuo hirveästi lohtua, voimaa sekä pyhyyttä tähän yhä maallistuvaan elämään. Itselleni on tärkeää pyrkiä vastavuoroisuuteen ja kokea elävä yhteys siihen maahan ja paikkaan, josta juuremme juontuvat ja jonka piirissä elonkehämme kulkee. Näihin arvoihin liittyen nautin paljon metsässä liikkumisesta, luonnon antimien ja yrttien keräämisestä, luonnon vesissä uimisesta ja nuotion äärellä hurmioitumisesta. Minua kiinnostaisi oppia paljon lisää omavaraisuudesta, oman ruoan kasvattamisesta, villipuutarhan hoidosta ja perinteisistä käsitöistä. Minulle on myös tärkeää pystyä jollakin tavoin luomaan ja toteuttamaan itseäni asioissa, joista pidän. Tätä ammennan mm. valokuvauksen, tanssin ja musiikin keinoin. Pidän myös suomalaisesta vanhasta runoudesta ja kansanperinteistä. Harjoittelen kanteleen soittamista, mistä päästäänkin musiikkimakuuni joka menee kansantanhuista aina raskaaseen metalliinkin saakka. Myös Tolkienin kirjallisuus ja todellisuutta pakeneminen esim. hyvien elokuvien tai pelien parissa on välillä enemmän kuin paikallaan. Löytyisikö täältä samanhenkisiä ihmisiä jakamaan ajatuksia, syviä keskusteluja tai hetkiä luonnossa?
Olen 22v mies tampereelta ja naimisissa. Etsin kavereita kenen kaa olisi mukava hengaa ja voisi olla rehellinen. Harrastuksiini kuuluu: musiikin kuuntelu sekä keräily ja pelailen pleikal myös. Joskus tykkään kokeilla uusia ruokia mutta se on vähä sivu juttu😂. T:Tatu 😎
Olen 23v isä Tampereelta, olen luotettava, avulias, hyvä sydäminen, empaattinen, sosiaalinen ja herkkä luonteeltani Tällä hetkellä työtön ja elämä hieman yksinäistä. Harrastuksia omaan useita mutta ne ovat aikalailla auto painotteisia. Toisanaan tykkään myös fiilistellä musiikkia yöllä ja pohtia niiden syvempää merkitystä. Olen ehkä hieman filosofinen tyyppi toisanaan. Tulen parhaiten nais puolisten ihmisten kanssa juttuun. Tykkään jutella viesteillä mutta näkeminen myös raha tilanteen mukaan mahdollista. En ole kova urheilun ystävä mutta voin tulla seuraksi tarvittaessa. Baareissa tulee käytyä harvoin, tykkään olla ajokunnossa. Jos olet 20-27v nainen pirkanmaalta niin tutustuisin mielelläni. Jos opit ymmärtämään mua niin oon oikein omalaatuinen tyyppi mutta varsin hyvä kaveri :D
Yksinäisyys ei tunnu hyvältä, joten etsin uusia samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi tutustua ja mahdollisesti saada seuraa ihan elävään elämäänkin. Aina ei ole pakko puhua paljon, vaan voi muuten viettää aikaa kahdestaan, vaikkapa jonkun tekemisen merkeissä tai vain oleillen. Vaikka asuisit kauempana, sen ei tarvitse olla tapaamisten este. Olen kristitty, mutta olen kiinnostunut tutustumaan myös toisenlaisen maailmankatsomuksen omaaviin ja katsomaan syntyykö ystävyyttä. Luonteeltani olen enemmän rauhallinen perhekeskeinen koti-ihminen kuin menevä, en välitä juhlimisesta tai muusta meluisasta jossa on paljon ihmisiä. Huumori ja hyväntahtoinen asenne toisiin tuovat iloa yhdessäoloon. Tärkeitä elämänarvojani ovat aitous, rehellisyys, rentous, luotettavuus, kunnioitus. Kiinnostuksenkohteitani ovat lukeminen, musiikki, käsillä tekeminen, luonto, tekniikka, yhteiskunta, historia, lautapelit, videopelit, maaseutu, kissat.
Hei olen sosiaalinen introvertti. Aina asunut Tampereella, mutta omistanut vain muutaman ystävän. Tällä hetkellä ei ole ainuttakaan kaveria tai ystävää. Osalle tullut perhe ja osa muuttanut pois tai elämäntavat ei kohtaa. Olen lähihoitaja eli teen kolmivuoro työtä. Introverttiyden ja 'erityisherkkyyden' takia koen ajoittain uupumista. Omistan pienen kissanpennun. Tykkään kuunnella vanhaa rokkia sekä metallia. Musiikkimaku on aika laaja. Katselen elokuvia ja tykkään käydä kirpputoreilla. Luen kirjoja. Olen kiinnostunut uskonnoista, psykologiasta. Minua kiinnostaa ihminen ja ihmisyys. Ajoittain koen masennusta sekä ahdistusta ja olen aikamoinen kotihiiri. Tykkään pelata tietokonepelejä. Lähinnä yksinpelejä tällä hetkellä; fallout, outer worlds, dragon age. Olen ollut pienessä kiltatoiminnassa mukana mm pelit elder scroll ja swtor. Hetken pelasin myös wow. Kaipaan syvällisiä keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Kaipaan myös mukavaa tekemistä. Museot, elokuvat, kahvittelu, mini golf tms. En välitä baareista, mutta välillä voisi muutaman siiderin juoda hyvässä seurassa :)
Oon tosiaan 23v. Äijä Tampereelta enkä juuri tunne täältä ketään. Oon ite rento ja puhelias kaveri joka tykkää pelata vaikka pleikalla, käydä viihteellä kattelemassa keikkoja tai vaikka muuten vaan. Musa maku itellä on todella laidasta laitaan mutta pääsääntösesti rock/metalli ja räppi/poppi. Tykkään myös paljo kattella leffoja yms muuten vaan jutella ja hengata hyväs seuras. Käyn myös salilla ja toivosinkin et löytäs sellasta frendiä joka jakais samoi piirteitä munkaa. Paljo jäi varmasti itestä sanomattaki mut tutustun mielelläni lisää!
Olen 22-vuotias nainen Sastamalasta. Elän tavallista arkea poikaystävän ja koiran kanssa. Kaipaisin kuitenkin elämään ystävää, jonka kanssa viettää aikaa ja jutella. Olen luonteeltani rauhallinen ja harrastan käsitöitä. Ota ihmeessä yhteyttä ja katsotaan klikkaako meillä yhteen.
Muutama kuukausi sitten tänne maalle muuttanut, olisi enemmän kuin mukava löytää täältäpäin samanhenkinen kaveri! Arkena aika kuluu töissä. Vapaa-ajalla suurimmaksi osaksi vain kotona tai poikaystäväni kanssa. Pidän remontoimisesta ja sisustamisesta, talvisin laskettelusta.
Hey there! I'm a laid-back, funny guy based in Tampere, always up for a good laugh and some real connection. I’ve got a mix of skills, whether we’re talking tech or other areas (*wink*), but what I really value in a relationship is open and honest communication. If you’re looking for someone who’s genuine and ready to start something real, let’s chat and see where it goes. #Tampere #LookingForLove
Muutin Tampereelle tässä vähän yli vuosi sitten opiskelemaan ja olis ihan kivaa löytää vähän kivoja ystäviä kenen kanssa tehä kaikkee hausua ja ihanaa. Mitäs mä kertoisin... Pelaan, paljon... Mostly koneella, mutta pari konsolia kans löytyy mitä tulee käytettyä sillon kun muistaa. Pelejä mitä tulee pelattua eniten on ow, ja dbd ja phasmo ja toki mine, rakastan myös rytmipelejä. Tosiaan olis sitä myös kivaa saada muuta seuraa ihan irl myös, kun kaikki muut rakkaat jäi vanhalle asuinpaikkakunnalle kun muutin tänne kuuseen Kirjat, sarjat ja muuten vaan oleskelu on kans ihanaa
Etsin uusia kavereita/ ystäviä elämääni. Seuraa haluan shoppailemaan, kahville/ teelle/ limulle/ kaakaolle, puhumaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Olen 39v ja asun Pirkanmaalla vielä. Perheeseeni kuuluu kaksi nuorta poikaa. Olen aluksi ujo ja hiljainen, luotettava, rehellinen, huumorintajuinen, erityisherkkä, ystävällinen ja kiltti. Mielenkiinnon kohteita on lautapelit, korttipelit, kävely, musiikki, autoilu, sisustus, koirat, biljardi ja minigolf. Ikää sinulla saisi olla +30v ja ei haittaa jos olet lapseton. Multa löytyy snäppi. Laitahan viestiä ☺ Ilmoitus ei vanhene!
Olen Jaana, reilut kolmekymppinen nainen Ylöjärveltä. Olen jo pidempään kaivannut itselleni sydänystävää, jonka kanssa voisi jakaa ilot ja surut ja naurut. Käydä yhdessä kävelyillä, vesijuoksemassa, kirpparilla ja soitella extempore sillon kun tuntuu siltä. Löytyisiköhän se täältä? Toivon että asut Pirkanmaan alueella, sillä vaikka itellä ei ole autoa niin onneksi bussit kulkee että pystytään näkemäänkin. Avopuolisoni kanssa ollaan 10 vuotta oltu yhdessä ja kissa kuuluu kanssa perheeseen. Paljon katselen elokuvia, kuuntelen rokkia, askartelen, luen ja tykkään kokata ja leipoa. Siinäpä ne tärkeimmät harrastukset tuli laitettua. Sinulta toivon vain sitä, että olet luotettava ja kaipaat kanssa elämääsi oikeaa ystävää, jonka keskustelu ei rajoitu pelkkiin korulauseisiin "moi", "mitä kuuluu" ja "ihan hyvää" Syysterkuin Jaana
Moikka, oon 23 vuotias enby ja just muuttanu elokuussa Tampereelle opintojen perässä ja etin täältä nyt paikallisia kavereita :D Eli nimenomaan siis käytännön tekemiseen ja f2f näkemiseen, en niinkään pelkkään viestittelyyn. Harrastusten puolesta tykkään urheilla, erityisesti kaikki lajit missä pääsee tekee voltteja kiinnostaa eli jos oot telinevoimistelija tms. jonka kanssa vois käydä tramppapuistossa tai näin niin olet lailla velvoitettu ottamaan yhteyttä asap. Tykkään kans ulkoilla ja kesäsin vaeltaa mahdollisuuksien mukaan. Klubi-ihminen en oo mutta rakastan kotibileitä ja muutenkin illanviettoja! Oon taiteellinen ja vapaa-ajalla piirrän ja maalaan sillon kun tähdet kuu ja aurinko osuu kaikki paikoilleen, tykkään myös muista käsitöistä. Luen sillon kun jaksan ja opin mielelläni kaikkee uutta eli ei haittaa jos mielenkiinnon kohteet ei suoraan kohtaa! Mua kiinnostaa käydä ns. syvällisiä keskusteluja ja puhua yhteiskunnasta ja politiikasta ainakin sen puitteissa mitä niistä ymmärrän, mutta haluun ehdottomasti myös kevyempää jutustelua ja puhua jostain tyhmästä. Käyn salilla säännöllisesti(ish) niin myös saliseura on varsin tervetullutta. Muhun voi ottaa yhteyttä @luciferas.e instagramissa. Olen monogamisessa parisuhteessa eli ei mitään sellasta hakusessa. Sukupuolella ei väliä, ikähaarukka joku vaikka 21-28 ja horoskooppihaarukka kaikki ne hyvät.
Oon 14v tampereelta ja etin juttelu seuraa ja uusii kavereita tampereelta
Etsin kavereita, joiden kanssa voisi viettää aikaa kaupungilla, toisen kotona tai vaikka luonnossa kävellen! 😋 Tykkään mm. tehdä käsitöitä, käydä keikoilla, kokata, leipoa, hoitaa viherkasveja (kesällä kasvatan parvekkeella vihanneksia), juoda viiniä, pelata videopelejä ja kävellä luonnossa. Yleensä teen näitä yksin, mutta välillä kaipaisin seuraa. Olen hiljattain eronnut pitkästä parisuhteesta, eikä mulla ole kavereita Tampereella. Työskentelen teknisellä alalla ja oon muutenkin vähän nörtti. 🤓 Alun perin kotoisin Etelä-Savosta, Tampereella oon asunut noin 10 vuotta. Etsin suunnilleen samanikäisiä naispuolisia kavereita 🙂
Alle kolmekymppinen nainen Ylöjärveltä vailla ystäviä. Muutin tänne viime vuonna ja kaipaisin uusia ystäviä. Olen sosiaalinen ja puhelias, mutta toisaalta taas kotona viihtyvä introvertti. Työvuorojen puitteissa minusta saa seuraa kaikenlaiseen tekemiseen. Tykkään pelata minigolffia tai keilata. Minusta saa myös seuraa vaikka viinille tai mihin vain mitä keksitään. Asun mieheni ja kahden koiramme kanssa. Vapaa-ajalla lenkkeilen paljon ja muutenkin viihdyn ulkona. Ei haittaa vaikka sinulla olisi lapsia, meilläkin tarkoitus pian alkaa perustamaan perhettä. Laita matalalla kynnyksellä viestiä, jos kuulostan kaltaiseltasi ihmiseltä :).
Moro! Meikä ettii naispuolista seuraa kenen kanssa pystyis pelailee ja juttelee verkon ylitte millon mitäkin! Minä: -Pelaan kaikenmaailman pelejä, pääasias räiskintäpelei mutta listalle mahtuu aina uusiakin! -Rakastan hevimusaa ja soitankin bassolla sitä! Kuuntelen toki paljon muutakin -Rakastan myös jääkiekkoa lajina suuresti 💙🧡 -Kattelen aika-ajoin myös animea, se on toki hyvin uus aluevaltaus vielä 😁 Sinä: -Rento ja rela asenne riittää 😎 Kiinnostuitko? Heitä viestii! Tänks juu veri meni!
Moi! Olen muuttanut keväällä töiden perässä Tampereelle, enkä tunne täältä vielä paljon ketään. Toivoisin naispuolisia ystäviä, joiden kanssa tavata ja viestitellä kuulumisia. Kaipaisin yhteistä kivaa tekemistä vapaa-ajalle. Olisi kiva tutustua paremmin myös kaupunkiin hyvässä seurassa. Voitaisiin myös kyläillä kun tunnetaan vähän paremmin :)
Mun elämästä puuttuu tällä hetkellä hyvät ystävät. Kamuja on, mutta huomaan kaipailevani syvällisempää ihmissuhdetta, sitä tosiystävää jonka kanssa memeillä ja olla oma itsensä, joku jonka kanssa harrastaa yhdessä ja viettää aikaa livenäkin. Sellanen ihana tyyppi, joka on samalla aaltopituudella. Joku muu, kuin oma avopuoliso. Oon kaikin puolin avoin tyyppi, luova, nörtti, huumorintajuinen, eläinrakas ja mulle on tärkeää että kaikki saa olla mun seurassa omia itsejään. Introverttiyteni otan haasteena, musta kuoriutuu hetken tutustumisen jälkeen tosi rento tapaus joka ei ota elämää turhan vakavasti. Ylipäätään fantasia ja scifi on todella lähellä sydäntä, ja esteettisesti rokkaan jotain cottagecore ja cozy goth meininkiä. Harrastuksia on enemmän kuin tarpeeksi: piirrän ja harjoittelen maalaamista, omat lemmikit vaatii aikaa, kirjat on ihan ykkösjuttu, pelailen videopelejä, virkkaan ja neulon satunnaisesti, ja mulla soi aina spotify/podcast/äänikirja touhutessa taustalla. Näiden lisäksi yritän löytää aikaa kirjoittelulle (roolipelailua), kuntoilulle, astrologian ihmettelylle, elokuville, sarjoille, ruuanlaitolle ja sitä rataa, ja ainahan näitä mahtuu lisää. Nykyiseltään oon melkonen lukutoukka, ja jos säkin oisit kirjojen ystävä niin se olis aivan parasta. ✨ Ois ihanaa löytää tyyppejä joiden kanssa ennen kaikkea synkkaa ja jotka on lähellä samaa ikäluokkaa (ei oo niin justiinsa), mut sukupuolella tai sun elämäntilanteella ei oo väliä. Tutustutaan aktiivisen viestittelyn kautta, jaetaan arkea ja memejä, nörtteillään ja jauhetaan peleistä vaikka samalla kun pelaillaan pc:llä tai konsolilla, kirjoitellaan tai järjestää lukupiiri aktiviteettejä tai vastaavaa yhdessä. Myöhemmin ois mahtavaa saavuttaa sellainen zen missä voidaan tavata kasvotustenkin. Etsinkin ensisijaisesti jostain Tampereen seudulta tyyppejä joihin tutustua, mutta jos sinä siellä jossain muuallakin koet että resonoi tai haluisit tutustua vaan online, niin laita mulle ihan ehdottomasti viestiä. <3