Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Keski-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Tervehdys! Olen 34-vuotias hiljattain Jyväskylään muuttanut yksin elävä mies. Olen rauhallinen, luotettava ja ainakin aluksi melko hiljainen. Pidän luonnosta, kulttuurista, huumorista ja pyöräilystä. Seuraan aktiivisesti ajankohtaisia asioita ja joitakin urheilulajeja, kuten ampumahiihtoa ja rallia. Olen uskossa, mutta en tuputa sitä muille. Yksinäisyys on vaivannut minua pitkään. Ainakin osasyynä tähän ovat olleet terveysongelmat, joiden johdosta olen ollut kauan aktiivielämän ulkopuolella. Tällä hetkellä olen toimintakykyinen ja omaan normaalit vuorovaikutustaidot, joten lähes mitkä tahansa aktiviteetit onnistuvat. Tupakoin ja olut maistuu satunnaisesti. Sinun sukupuolella tai elämäntilanteella ei ole väliä, mutta toivoisin sinun asuvan Jyväskylän alueella ja olevan suurin piirtein ikäiseni. Haluaisitko tutustua?
Olen muuttanut vaimoni kanssa Äänekoskelle muutama vuosi sitten ja ystävät ovat jääneet kauas muihin kaupunkeihin. Kaipaan ystävää joka asuu lähellä ja jonka kanssa voi tavata ilman että tarvii suunnitella viikonloppureissua. Tykkään liikkua luonnossa, käydä salilla ja avannossa, lukea, pelata lautapelejä ja tehdä palapelejä. Minulla on koira ja mielellään otetaan lenkkikaveri mukaan! Parasta ystävyyttä on sellainen joka jatkuu siitä mihin jäätiin vaikka olisi pitempi tauko yhteydenpidossa ja jossa voi olla täysin oma itsensä. Arvostan hyvää ja huonoa huumorintajua, sarkasmia ja semmosia asioita mistä ei voi puhua ei oo olemassa. Menen mieluummin suoraan syvään päähän kuin juttelen niitä näitä säästä. Viihdyn vähän liiankin hyvin kotona ja välillä pitää saada ladata akkuja rauhassa itsekseen, mutta haluaisin myös ladata akkuja hyvän ystävän seurassa! Ilta viinilasin ääressä naureskellen, kävelylenkillä jutustelu tai ihan vaan yhdessä yksin oleminen olisi ihanaa. Laita viestiä jos kuulostaa siltä että voitaisiin olla ystäviä!
Täältä löytyy maalla asusteleva naikkonen vailla uusia ystäviä! Syvällisistä keskusteluista naurunremakkaan kuvastaa meikäläistä eniten. Olen helposti lähestytttävä, rento, huumorintajuinen sekä rehellinen. Toivoisin löytäväni samanhenkistä ihmistä elämään, jonka kanssa voi huoletta vaihtaa kuulumisia :) sukupuolella ei ole väliä. Luonnossa on ihana käyä esim. marjastaa,sienestää tai vaikka paistamassa makkaraa. Tästä löytyy myös extempore juttuihin sujahtava yksilö! Tai vaikka istutaan sohvalla monta tuntia ihmetellen elämää :) Otahan rohkeasti yhteyttä niin päästään tutustumaan paremmin :)
Moi! Täällä olisi 41-vuotias nainen etsimässä uutta ystävää. En ole sellainen, joka viihtyy isossa kaverilaumassa, eli ihan vaikka yksikin ystävä olisi jo paljon :) Huomaan olevani nykyään tosi yksinäinen, kun vanhojen kavereiden kanssa tiet veivät eri suuntiin elämässä. Tykkäisin esimerkiksi kahvilassa käymisestä, kauppojen kiertelystä ja tapahtumissa käymisestä. Pidän myös lautapeleistä, joten niissä on aina seura tervetullutta. Vapaa-ajalla luen paljon ja nykyään erityisesti kuuntelen äänikirjoja. Luen näiden lisäksi myös erittäin mielelläni sarjakuvia. Katson paljon sarjoja ja elokuvia ja pelaan videopelejä tietokoneella sekä konsoleilla. Olen etätöiden lisääntymisen myötä pahasti mökkihöperöitynyt ja aina toisinaan minun on vaikea saada itseni ulos kotoa, eli ihan joka viikko minusta ei välttämättä ole live-seuraa. Jaksamisen myötä joskus olen aktiivisempi, joskus taas tarvitsen enemmän rauhaa. Kuppilaan minusta valitettavasti ei taida olla lähtijäksi, joskin esimerkiksi terassilla olisi toisinaan ihana käydä. Tulen sinne auringon ja hyvän seuran vuoksi ja otan kyllä parit juomat siinä myös mielelläni :) Ihan yhtä hyvin voidaan mennä kahvilan terassille ottamaan vaikka jäätelöannokset, kumpikin on minulle mieluinen vaihtoehto. Huumorini on vähintäänkin outoa ja kieroa, toivottavasti et kummaksu pienestä :) Arvostan erityisesti viestejä, joissa kerrot vähän enemmän itsestäsi – kuka olet, mistä pidät ja miksi kirjoitit juuri minulle. Pelkkä 'mitä kuuluu' -aloitus ei valitettavasti riitä herättämään mielenkiintoani.
Hei! olen 40 vuotias mies Jyväskylästä. Harrastukset lenkkeily ja pyöräily. Etsin uusia kavereita harrastuksiin ja viettämaan aikaa yhdessä.
Haen ystävää; harrastuskaveria, seuraa tapahtumiin, tai vaikka ihan keskusteluseuraa arkeen. Olen syvällinen ja pohtiva, aito ihminen. Elän "hidasta elämää", en suorita tai kiirehdi. Arvostan läsnäoloa tässä hetkessä. Olen sosiaalinen introvertti. Tykkään ihmisistä, mutta tarvitsen välillä vastapainoksi myös omaa tilaa palautua. Henkisyys on osa elämääni. Olen aina kulkenut "omia polkujani". Vähän samanhenkistä seuraa olisi hakusessa. Ja ylipäätään kaikkiin uusiin ihmisiin on kiinnostavaa tutustua, ja saada uusia näkökulmia elämään. Kirjoittelemisiin! 😊
Heii!! Oon aluks vähän ujo, mut kun tutustuu, puhun paljonkin, oon rauhallinen ja sitkeä, on kiltti ja positiivinen persoona, oon introvertti, joten saattaa kertoo vähän luonteenstaki Jos tääl on joitakuita Max 15v jotka ois halukkaita pääsee joskus CTF-kisoihin niin yritän kerätä neljän hengen tiimiä sitä varten! Vapaa-ajalla tykkään lukea satukirjoja, koska varsinkin vanhat sadut on kivoi, kuunnella blues-musiikkia, koska silloin voi keksiä itse omat sanat, olla perheen ja eläinten kanssa, ja pelaan Robloxia ja Minecraftia, joka onkin mun lempipeli, ja näperrellä pienillä tavaroilla, lempieläin on koira, tokana ois ehkä hevonen, ja oon aina halunnut saada oman hevosen, ja aoinkin tulevaisuudessa ostaa itselleni maatilan, jossa ois hevosia, kanoja, lehmiä, koira ja kissa, lempiväri on valkoinen, ja lempiruoka pekonispagetti, lempijuoma on tee, ja lempi jälkkäri on minttujäätelö, jos en ois ihminen, oisin luultavasti valkoinen susi, unelma ois olla haavoittuvuustutkija Texasissa Microsoftilla Jos kiinnostaa, ota mieluusti yhteyttä!
- Videopelit (PC) - Lautapelit - Kalastus
Moi! Oon 20-vuotias tyttö Jyväskylästä ja etsin uusia kirjekavereita. Oon kiltti, empaattinen, positiivinen ja rakastan kissoja. Pidän muunmuassa matkustelusta, muodista, shoppailusta ja maalaamisesta. Tykkään myös käydä kahvilassa, soittaa pianoa ja sisustaa. Laita viestiä jos haluaisit ryhtyä kirjekaverikseni😊
Ihan tavallinen maalaiselämää elävä naisihminen uusia ystäviä vailla. 🎀
Mikäpä olisikaan mukavampaa näin uudelle vuodelle kuin löytää juttukaveria ja kenties jopa kaveria erilaisiin aktiviteetteihin (erityisesti liikunnallisiin) kuten avantouintiin, johon olen jäämässä armotta koukkuun! Elän parhaillaan niitä kuuluisia, värikkäitä ruuhkavuosia ja välillä tuntuu, että omat sosiaaliset piirit ovat kaventuneet vuosien saatossa. Kutistuneet suorastaan olemattomiin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin eikä ystäviä ole koskaan liikaa! Teen työtä sote-alalla, joten välillä otan oman aikani ja "pakenen" sosiaalisten verkkojen ulottumattomiin keräämään voimia. Siitä huolimatta olisi mahtava saada uusia ihmisiä elämään, joiden kanssa voisi parantaa maailmaa esimerkiksi viestien välityksellä, käydä kävelyillä, kuntosalilla, kahvilla tai mitä ikinä mieleen tuleekaan. Tai joiden seurassa voisi ihan vain olla hiljaa, jos siltä tuntuu. Hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni, samoin kaikki itsensä kehittämiseen liittyvät asiat. Olen sellainen "pää pilvissä, mutta jalat kuitenkin tiukasti maassa oleva tyyppi", joka unelmoi isosti, mutta jolle ikä on jo antanut viisautta ymmärtää elämän realiteetit omalla kohdallaan. Olen myös ikuinen oppija ja opiskelija ja pidänkin uusien asioiden opettelemisesta. Ehkä myös lapsenomainen uteliaisuus elämää kohtaan vie aina kohti uutta ja tuntematonta; arjen pieniä ja välillä suuriakin seikkailuja kohti! Ajatus siitä, että "jokainen päivä ei aina ole hyvä, mutta jokaisessa päivässä on jotain hyvää", auttaa jaksamaan silloinkin, kun tuntuu raskaalta. Näkökulmaa voi onneksi vaihtaa ja välillä voi keikahtaa vaikka pää alaspäin uuden näkökulman saamiseksi! Kannattaa kokeilla, se piristää kummasti! :) Mikäli siis koet haluavasi tai tarvitsevasi *uuden tuttavuuden *hassun hauskan höpöttelijän tai *kuuntelevan korvaparin *seuraa lenkkipolulle/jumpalle/kuntosalille/leffaan/kaffelle/jnejne. *jonkun jolle laittaa viestiä niin täs siul ois sellane!
Hei! Etsin kavereita Jyväskylästä. Olen mukava rehellinen ja luotettava nainen 39 v. Tykkään monista asioista, käydä kahvilla, syömässä, shoppailemassa, markkinoilla, keikoilla ja jne. Käyn välillä lenkillä ja harrastan vielä käsitöitä, teen koruja. Laita viestiä, jos kiinnostaa tutustua paremmin 😊
Heloou 🫶🏼 Täällä kirjoittelee 26/vuotias nainen Jyväskylästä ja asustelen täällä kolmen kissani kanssa! 🐾 Opiskelen oppisopimuksella lähihoitajaksi tällä hetkellä ja reilun vuoden päästä olisi tarkoitus valmistua ja suunnata tuonne sairaanhoidon puolelle! Mua on sanottu pienestä asti ilopilleriksi ja sellainen kyllä oon, vaikka oon nähny tosi paljon elämää ja kokenu kaikenlaista ikävää, mutta silti tässä vaan porskutetaan aina eteenpäin eli voisin sanoa, että oon myös henkisesti erittäin vahva! 💪🏼 Luonteeseeni kuuluu myöskin isona osana huumorintaju, välittäminen aidosti muista, luotettavuus ja ennen kaikkea aitous! 💛Tykkään pelailla erilaisia pelejä (lautapelit, korttipelit, pleikkari) , lenkkeillä, kokkailla, katella leffoja/sarjoja, käydä viihteellä, kuunnella musiikkia ja lauleskella lähes missä vaan ja millon vaan eli musiikki on isona osana kans mun elämää monella tapaa 🎧 Olis ihanaa löytää joku AITO YSTÄVÄ, jonka kanssa käydä eri paikoissa, jutella syvällisiä ja aloittaa vaikkapa joku harrastus esim bändin perustaminen on ollu haaveena pikkutytöstä lähtien 🫣 Sun iällä tai sukupuolella ei ole mitään merkitystä, ilmianna itsesi jos tämä teksti yhtään kolahti just suhun ja laita rohkeesti viestiä tulemaan 🥰✨ Snäppiä tulee käytettyä useimmiten eli voit lisätä suoraan myös siellä: sinzaa00 Myös ig löytyy: Sinituuliaw
Moikka! Oon muuttanut pari vuotta sitten töitten perässä Keski-Suomeen, ja työkavereiden lisäksi on jotenkin ollut tosi hankalaa tutustua uusiin ihmisiin, joten olisikin ihanaa, jos tätä kautta löytyisi uusia pitkäaikaisia ystävyyksiä Jyväskylästä tai lähialueilta :) Tykkään vapaa-ajalla pelailla konsoli- ja lautapelejä, lukea, käydä salilla, jumpassa, tehä ruokaa tai ihan vaan istuskella kahvilla. Olisikin kiva, jos löytyisi kaveri, jonka kanssa voisi käydä kahvilla, kirpparilla tai istua iltaa viinilasin tai hyvän pelin ääressä. Kanssani asustaa myös kaksi maailman söpöintä kissaa, eli olen 100% kissaihminen, vaikka kaikki eläimet ovatkin ihania. Olen luonteeltani rauhallinen ja huumorintajuinen, mutta toisaalta myös haluan kokeilla uusia asioita. Välillä höpötän paljonkin, välillä on taas kiva vaan kuunnella kavereiden juttuja. Toivoisinkin, että kaverin kanssa voisi höpötellä ja viestitellä avoimesti, oli ne sitten kissavideoita tai elämän tärkeitä asioita. Iälläsi ei ole niin väliä, jos vaan mielenkiinnot jotenkin mätsää ja juttua riittää. Jos haluat tutustua, laita ihmeessä viestiä :)
Olen tavallinen kohta kolmekymppinen nainen ja etsin tosiystävää, jonka kanssa jakaa arjen iloja ja suruja sekä tulevaisuudessa pienempiä ja isompia seikkailuja.
Etsin mukavaa ja asiallista juttuseuraa pohtimaan maailmaa ja elämää. Kaveripiiriä ei juurikaan ole ja olisi kaipuu jutella avoimesti jonkun kanssa :) Katson maailmaa raamien ulkopuolelle, en lokeroi ja olen avoimin mielin. Yleensä koen tulevani paremmin toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta kuka tahansa saa minulle viestiä laittaa :) Tykkään ulkoilla, saunoa, katsella leffoja sekä myös metsässä käyskennellä. Laitathan rohkeasti viestiä, koskaan ei tiedä mitä edestään löytää ☺️