Aihe: "koira"
Tämä on hakemistosivu aiheelle "koira". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Tämä on hakemistosivu aiheelle "koira". Alta löydät tuoreimmat ilmoitukset. Voit myös selata alueittain tai avata tarkemman haun.
Moikka, Uusia tuttavuuksia vailla takas Hämeenlinnaan muuttaneelle! Löytyiskö täältä suurinpiirtein samanikäistä seuraa itselle urheilun/ muuhun vapaa-ajan viettoon tai koiralle koirakavereita? Olen siis 26-vuotias urheilusta tykkäävä nuori Hämeenlinnasta. Vapaa-aika kuluu pitkälti kestävyysurheilun parissa mm. juoksulenkeilllä, pyöräillessä ja talvella hiihtäessä. Erityisesti tykkään polkujuoksusta ja suunnitelmissa olisikin ehkä osallistua polkujuoksutapahtumaan😊 Lisäksi tykkään vaeltaa, viettää koiran kanssa aikaa ja leipoa. Viimeisin kiinnostus on lavatanssit, ja aikomuksena onkin mennä lavatanssikurssille syksyllä💃.
Moikka. Olisitko kaveria vailla? Itsellä hakusessa rentoa seuraa jolle kelpaisi tekeminen niin ulkosalla ja kaupungin vilskeessä, kuin kotonakin. Itse olen tällä hetkellä hieman yli työllistetty ja välillä loppuu päivät viikosta kesken, mutta silti halukas panostamaan ja näkemään vaivaa uusien ystävien saamiseksi. Toivonkin että ymmärrät että myös ystävyys vaatii toimii tekoja kumpaankin suuntaan. Olen kiinnostunut leffoista ja kirjoista sekä tietokoneella pelailusta. Hyvä ruoka on lähellä sydäntä ja välillä olisi mukavaa tehdä ruokaa muullekin kuin vain itselle 😁. Viinikin sopii kylkeen jos maistuu, vaikka en mikään asiantuntija olekaan. Itselläni myös pyörii vuoden ikäinen pystykorvainen karvapylly mukana menossa. Joten myös lenkki ja kävelyseura kelpaa aina 🐕 Pistele viestiä jos tuntuu että nappaisi seura näihin masentavan pimeisiin päiviin 😄
Hei! ヾ(☆▽☆) Olen 33-vuotias mies ja etsin kaveria, jonka kanssa viestitellä ja rupatella animesta tai muista japanilaiseen pop-kulttuuriin liittyvistä asioista laajalla skaalalla. J-pop, Hololive, pelit (esim. .hack, Digimon, Dragon Quest, Kingdom Hearts, Ni no Kuni, Ōkami, Pokémon, Star Ocean, Tales of ja Xenoblade Chronicles): aihe on vapaa. Lisäksi harrastan kitaransoittoa, kuntosali- ja pyöräilytreeniä. よろしくお願いします
Moi, olen 23-vuotias ja etsin kavereita Mikkelistä + lähiseuduilta. Pelikavereitakin voidaan olla, atm pelailen eniten r6s, ow sekä dbd. Opiskelen tällä hetkellä IT Tradenomiksi ja sen ohella teen töitä. Kiinnostuksen kohteina on kuntosali, kirpputorit, autoilu, festarit ja keikat sekä videopelit tietokoneella. :) Minusta saa kyllä oikeastaan mihin tahansa tekemiseen kaverin ja extempore jutut on ihan best! Ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos kiinnostaisi tutustua!
Oon 17v tyttö tuusulasta ja etin kavereita, iällä tai sukupuolella ei oo väliä, kaikenlainen seura käy. Tykkään autoista ja bassosta, opiskelen logistiikalla kuljettajaksi joten ois kiva jos ois samoja mielenkiinnon kohteita. Tykkään myös eläimistä (kisut ja koirat best), rakastan neuloo joten voit saada villasukkii tai lapasii paljon. Aluksi olen ujo ja hiljainen mutta ajan kanssa minusta tulee oma itseni. Tuu yv jos kiinnostaa. En omista snp enkä ig mutta seuraa vaiks tt @sempunoma.
Hei, Olen etsimässä naisystäviä vaikkapa urheilemaan, kahville, lenkille tms. Iältäsi voisit olla vaikka 45-60v. Ikä ei ole niin tarkka. Toivoisin että sosiaaliset taidot ovat hallussa, että kumpikin tulemme kuulluksi.
Moi! Asun Tampereella, perheeseen kuuluu mies ja koira. Tykkään vapaa-ajallani käydä mm. kirpputoreilla, kahviloissa ja kuntosalilla. Harrastan myös tanssia. Rakastan eläimiä ja vauvoja <3 Tykkään myös matkustella ja elää elämää täysillä. Olen tällä hetkellä työtön, mutta teen vähän keikkatöitä. Ystävässä arvostan mm. rentoutta ja rehellisyyttä. Olen itsekin toisinaan jopa vähän liian rehellinen, ja toivon, ettet ota elämää liian vakavasti. Etsin sellaista ystävää, jonka kanssa voi jutella syvällisiä ja käydä esimerkiksi kahvilla/shoppailemassa/kirppistelemässä. Minun kanssani voi jutella kaikesta eikä erilaiset arvo/näkemyserotkaan haittaa, kunhan pystyt keskustelemaan niistä asiallisesti. Haen naispuoleista ystävää. Laita viestiä jos tuntuu, että meillä vois kemiat kohdata :)
Oon nainen sekavassa kuplassa ja etsin kosketusta tosimaailmaan. En oo sienitripeillä vaan taiteilija sielu :DD. Päihteitä en käytä ollenkaan joten baariseuraksi en sovi. Etsin todellisia yhteyksiä ihmisiin. Juttelen syvällisiä ja hyppään suoraan syvään päätyyn mielummin kuin vaihtaisin vain kuulumisia. Arvostan ihmisiä yksilöinä ja löydän jokaisesta jotain kaunista. Tuu ihmeessä jutteleen!
Seuralaista hakuisessa työssäkäyvälle koiranomistaja miehelle. Harrastan kuntoilua, kirjoittamista, shakkia. Oon luotettava, tunnollinen, hauska. Ajatuksena tapailla kun sopii esim kaupunki miljöössä tai kauempana siitä luontoa aistimassa.
Heii oon 21-vuotias nainen espoosta ja etin kavereita (iältä noin 20-24) Opiskelen verkkolukiossa, jonka takia sosiaalinen elämä on aikalailla jäänyt kumppania lukuunottamatta. Tarkoitus olisi päästä ensi syksynä yliopistoon opiskelee sosiaalityötä. Työkseni teen kaikenlaista keikkatyötä, mutta tällä hetkellä eniten kassamyyjän hommaa. Tykkään kaikenlaisesta taiteesta, luen paljon kirjoja, kirjoitan omia tekstejä kun on motivaatiota, käyn metsälenkeillä mun koiran kanssa ja käyn läpi kirppareita. Olisi kiva käydä jossain kahvilla, kirpparilla, museossa, aikalailla ihan missä vaan! Jos sulla on koira niin voidaan hankkia samalla meidän koirille kaverit 😊
Moikka, Olen 31-vuotias nainen Lappeenrannasta ja etsin kavereita ulkoiluun, retkeilyyn tai vaikka retkiluisteluun. Uudet lajit kiinnostaa ja olis kiva saada joku rohkea ulkoilu- ja luontoihminen viettämään vapaa-aikaa harrastusten parissa ja kokeilemaan uusia lajeja. Telttailu, melonta ja vaellus myös juttuja mitä tykkään tehdä kesällä ja syksyllä. Omistan kaksi koiraa joten myös lenkkiseura tai koirapuistoilu kiinnostaisi. Seikkailumieli, kyllä tästä selvitään - ja rento asenne plussaa. Jos koet olevasi yhtään samanhenkinen eikä pikku sade haittaa menoa niin laita ihmeessä viestiä niin mietitään mistä lähdettäis liikkeelle.
Olen Tiia ja 29 vuotias nainen Kanta-Hämeestä. Etsin uusia tuttavuuksia sekä kavereita, koska niitä on aika vähän. Olen parisuhteessa ja multa löytyy Luna (kissa) ja Vinski (koira). Musta saa lenkkeily seuraa ja Vinski tulee hyvin toisten koirien kanssa toimeen sekä ihmisten kanssa. Lueskelen kirjoja ja pelailen konsolilla/konsoleilla sekä tietokoneella. Olen puhelias ja tykkään puhua kaiken näköistä. Toivon ettei sua haittaa tatuoinnit kun minulla on kaksi kasivarressa. Laita vain rohkeasti viestiä niin tutustutaan 😊
Moi! Oon 26-vuotias ja asustelen Helsingissä kämppiksen kanssa. Etsin uusia ystäviä/ystäväporukkaa, kenen kanssa jakaa arjen iloja ja suruja 😇 Arki kuluu töissä ja opiskellen, tarkoituksena valmistua maisteriksi kesällä -26! Mulla on myös pieni tyttökoira ja olisi kiva löytää myös hänelle koirakavereita <3 Tärkeitä arvoja ystävyydessä minulle on rehellisyys, luotettavuus, huumorintaju ja keskustelutaidot. Arvostan ihmisiä jotka on avoimia ja omalla tavallaan inspiroivia. Vapaa-aikani kuluu kuntosalilla, koiran kanssa lenkkeillen tai kotona hengaillen. Rakastan maalata, pelata videopelejä, kuunnella musiikkia ja leipoa :) Tykkään myös käydä tanssimassa, testaamassa ravintoloita, keikoilla ja viinittelemässä 🥂✨ Oon ihmisenä sosiaalinen, huumorintajuinen ja pohdiskeleva. Poliittisilta arvoiltani olen vasemmalla, minulle tärkeää on oikeudenmukaisuus ja arvostus. Laita rohkeasti viestiä! Mennään vaikka kahville tai viinille 🥰 Etsin vain ystäviä, en parisuhdetta.
Kaipaan ystävää, jonka kanssa tavata säännöllisesti, mieluusti myös spontaanisti. Jos oikein lykästää, löytäisimme ajan myötä toisistamme sydänystävät ja voisimme jakaa ilot, surut ja hölmöt ideat. Mutta aloitetaan kuitenkin kevyesti. Voisimme esimerkiksi kyläillä toistemme luona, kierrellä kirppareilla, mennä piknikille, lähteä luontoretkelle, leipoa vegaanisesti, käydä keikoilla ja tapahtumissa, harrastaa kulttuuria ja/tai liikuntaa, maistella oluita (myös holittomia), listata top 5 Bowie-albumit tai lukea toistemme lempirunot. Tällä hetkellä oma elämä tuntuu vähän monotoniselta. Entisten liftausreissujen ja aamuyöhön jatkuneiden juhlien sijaan uppoudun kirjoihin mökillä, istun kotona tietokoneen ääressä ja ulkoilen koiran kanssa, vaikka ihanteellisessa tilanteessa ulospäinsuuntautuneisuuteni ja sisäänpäinkääntyneisyyteni olisivat jonkinlaisessa tasapainossa. Haaveilen vielä joskus veneilystä saaristossa ja vaelluksista jylhissä maisemissa. Lähitulevaisuudessa myös helpommin saavutettavat harrastukset kiinnostavat. Lähtisin mielelläni yhdessä vaikka boulderointihallille tai kielikurssille. Ystävyys ei kuitenkaan riipu rahasta. Jos budjetti (myös omani) antaa myöten, olisi kiva käydä joskus ulkona syömässä tai mennä teatteriin, mutta yhtä lailla toisen seurasta voi nauttia vaikka lautapelejä pelaten ja musiikkia kuunnellen. Etsin ensisijaisesti naispuolisia ystäviä, ja vaikka olenkin naisiin päin kallellani, tämä ei ole deitti-ilmoitus. Jos kuulostaa siltä, että meillä voisi synkata, kirjoita! ✨
Moi viime syksynä muutin Ouluun opiskelujen perässä niin olisi mukava saada enemmänkin kavereita täältäpäin joiden kanssa vapaa-ajalla viettää aikaa. Varsinkin nyt kesäksi ois mukava saaha seuraa oulusta. Vapaalla tulee kamppailulajeja harrasteltua, luen kirjoja ja katselen sarjoja. Tykkään myös luonnossa liikkua ja retkeillä. Ylipäätään kaikenlainen liikkuminen ja tekeminen porukalla kiinnostaa et kaikkeen aktiviteetteihin olen valmis lähtemään. Jos herätti kiinnostusta niin laittakaa rohkeasti viestiä :)
Hei etsin uusia kavereita ympäri Suomen. Jotenkin vanhat ovat minut jopa kokonaan unohtaneet, joten koen jopa yksinäisyyttä. Olisi kiva vaihtaa esim. kuulumisia yms. Saa vapaasti ottaa yhteyttä niin miehet, kuin naisetkin. Olen naimisissa, ei lapsia. Meillä on koira. Pidän urheilusta, eteenkin jääkiekosta. Olen hyvä ruoanlaittaja, eli myös kiva olisi löytää niitä, jotka tykkää laitella ruokia. Musiikki, sekä elokuvat kuuluu myös arkiseen elämään. Luonteeltani olen hieman ujo, sekä rauhallinen. Minun kanssa tulee aivan varmasti hyvin juttuun.
Täällä kirjoittelee 23-vuotias opiskelija Helsingistä. Oon kotoisin maaseudulta, joten muutto opintojen perässä Helsinkiin loi aikamoisen välimatkan vanhoihin kavereihin. Oon kiltti, empaattinen ja vähän ujo. Tykkään vapaa-ajalla käydä salilla ja urheilemassa, katsoa leffoja, käydä koiran kanssa kävelyllä, pelailla rentoja pelejä ja käydä kirppiksillä. Kuuntelen myös paljon podcasteja ja äänikirjoja. Kavereitten kanssa on parasta jutella ja viettää aikaa, kokeilla uusia juttuja ja tutustua toisen kiinnostuksen kohteisiin. Jos energiat ja vibat täsmää niin nautin myös yhteisistä projekteista, esim. lyhärin kuvaamisesta, vaikka taitoa tai tietoa ei kunnolla löytyisikään. Tärkeintä on hauskanpito! Ystävyydessä mulle on tärkeää luottamus ja samankaltainen huumorintaju. Niillä pärjää mun mielestä jo tosi pitkälle! Toki samankaltaiset kiinnostuksenkohteet on plussaa. Kumppani viereltä löytyy jo, joten ystäviä haussa! Också svenskspråkiga vänner är välkomna! :)
Etsin kaveria jonka kansa kuluttaa aikaa töiden ulkopuolella. Saat minusta seuraa ja itse pidän: - koiran kanssa lenkkeilystä (itselläni vajaa puolen vuoden ikäinen Shiba) - kaikista konserteista (en ole kranttu musiikin suhteen) - lautapelailusta ja tietokonepeleitä (jos en ole pelannut niin varmasti kokeilen jos kuulostaa hauskalta) - Leffoista ja sarjoista! (kunhan ei kauhua 😅) - lukuseuraa - salille (jos jaksat opastaa, itsellä on viime kerrasta useampi vuosi) - Kahvillehhan voi mennä aina ☕ Mielenkiinnon kohteiden ei tarvitse olla just samat. Vastavuoroisuus on tärkeää ja kunhan olet mukava ihminen jolla olisi aikaa myös useammin kun kerran kuussa niin muu tuppaa luonnistumaan. Sukupuolella tai iällä ei ole minulle suurta väliä kunhan tullaan juttuun 🙂
En rupea kirjoittamaan kauhean pitkää tarinaa, koska tämän periaate on vain tutustua ihmisiin, jotka haluavat tutustua minuun. Ja jos on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, niin voidaan nähdä livenä. Asun Helsingissä, muttei ole väliä missä asut. Toki, jos haluat nähdä, olisi kiva, että asut suht lähellä. Minulla ei nimittäin ole ajokorttia, enkä ole (ainakaan vielä) hankkimassa sellaista. Ikä on 27, minulla on koira, Luna. Hän on 8 vuotias. Kuuntelen musiikkia fiiliksesta riippuen, katson paljon TV-sarjoja ja elokuvia. Neulon, askartelen ja ompelen. Olen modisti-ompelija ammatiltani. Pidän kirpputoreilla käymisestä, sekä kirjastoista. Myös ostoksilla on kiva käydä, joko vain katsomassa, tai ihan ostamassa.
Moikka! Mie olen Olli 31v ja asun Järvenpäässä, sekä olen onnellisesti naimisissa. Tykkäisin lenkki, liikunta tai ihan hengailuseurasta. Koiralenkillekin voisin lähteä, meillä on iso vinttikoira! Olen avarakatseinen, hassu, rempseä sekä innostun helposti monista asioista.