Ilmoitukset aiheesta #viini (56 kpl)

 - 
 
Aihe:
#viini
(tyhjennä)
eilen

Ollaanko kamuja hei? ☺️🤗

Nainen, 39 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi! Löytyisiköhän täältä ystäviä touhuamaan kaikkea kivaa? Olen kafkamaisen pessimistinen, kriittinen mietiskelijä. Rakastan pureutua asioiden ytimeen ja syvällisemmistä aiheista on kiva jutella. Jos olet kuitenkin ihminen, joka ei kykene hyväksymään eriävää mielipidettä, en ole sinua varten. En jaksa ihmisiä, jotka suuttuvat muiden mielipiteistä. Nautin erityisesti aivonystyröitä kutkuttavista älyllisistä keskusteluista, mutta olen myös mainio seuramies(nainen), joka osaa hauskuuttaa! Olen itsevarma ja monessa sopassa keitetty kova luu. Etsin ihmisiä, joilla hyvä itsetunto ja päämääriä. Jotenkin myös ujot ja herkät ihmiset ovat ihania. Minulla on tapana ottaa siipieni suojaan sellaisia!
Rakastan kaikkea historiallista ja monesti mietin, että olen syntynyt aivan väärälle vuosisadalle! 😅 Mutta ei hätää! vaatteeni eivät ole 1800-luvulta vaikkakin kirppareilta vintage-löytöjen etsiminen onkin ihanaa! Muuta tekemistä voisi olla kaikki taiteeseen liittyvä! Mut saa myös mukaan kaikkeen urheiluun! 💪🏼 Ja älyllinen ajattelu vaatii toki joskus sen pari pulloa viiniä kylkeen! 😁 Baareihinkin lähden.
Minulla on 5-vuotias tyttö, mutta etsin itselleni ystävää omalle vapaa-ajalleni. Sitä löytyy useimmiten arkipäivisin, mutta toisinaan myös viikonloppuisinkin. Toki meillekin voi tulla kyläilemään. Lapseni on kiltti ja ihana neito. Meillä pyritään hyviin käytöstapoihin ja ystävällisyyteen.

Etsin sekä mies-että naispuoleisia kavereita. En ole alkuun mikään tekstailija tyyppi. Parempi heti mahdollisimman pian nähdä ja katsoa kohtaavatko kemiat! En etsi mitään romanttista vain ystäviä!

28.4.2025

Heip!

Nainen, 33 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Tampereen keskustan kupeessa asuva eloisa, avoin ja aito tyyppi kaipaa elämäänsä lisää ihania naispuoleisia kavereita 🥳 Toiveissa on löytää aitoja, pitkiä ystävyyssuhteita suurinpiirtein samanikäisistä ihmisistä Tampereen alueelta. Pitkään en jaksa kirjoitella vaan sovitaan mieluummin livenäkeminen mahdollisimman pian. Tykkään viinistä, keikoista, matkustelusta, hyvästä ruuasta, pitkistä aamuista, netflixistä, musiikista, aurinkoisista päivistä, lenkkeilystä, viikonlopuista, kissoista ja hepoista. Seuraa kaipailisin etenkin kävelylenkille, viini-iltoihin ja kahvikupposen ääreen. Musta saa luotettavan ja lojaalin ystävän, ja toivon myös samaa sulta 😌

10.4.2025

Ystävä hakusessa

Nainen, 43 vuotta, Mikkeli, Etelä-Savo

Hei. Etsin itselleni ystävää. Tai useampaa. Olen kohta 44 vuotias ja en ole parisuhteessa. Olen 9v pojan äiti. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta silti koen välillä yksinäisyyttä. Toivoisin löytäväni jonkun jonka kanssa voisi lenkkeillä, käydä kahvilla tai viinillä, laulaa karaokea, matkustella, käydä konserteissa, retkeillä. Lenkkiseuraa löytyy suht helposti kyllä, mutta esim matkusteluun ei ole kaveria ja yksin ei tule lähdettyä. Paljon viihdyn myös yksin ja kaipaan hiljaisuutta, mutta liika on liikaa. Jos yhtään kolahti niin laita viestiä. Ja mieluiten haluaisin yhteydenottoja naisilta.

5.1.2025

Uusia tuttavuuksia?

Nainen, 40 vuotta, Asikkala, Päijät-Häme

Viime aikoina olen välillä havahtunut siihen, että olisi mukava päästä aikuisseurassa kahville, viinilasilliselle, teatteriin, musakeikalle tai vaikka viikonloppureissulle. Olen 40v perheellinen nainen Asikkalasta. Muuton myötä välimatka ystäviin kasvoi ja kaipaan uusia tuttavuuksia täältä Päijät-Hämeen alueelta.
Pidän kävelylenkeistä, kesästä, matkailusta, lukemisesta, kissoista, musiikista, höpöttelystä, kirppiksistä ja tanssista.
En pidä ilkeilystä, vähäisistä yöunista, kiireestä ja autolla ajamisesta uusissa paikoissa.
Uusiksi tuttavuuksiksi kaipaan naissukupuolen edustajia. Minulle iällä ei ole väliä, tärkeintä on että löydetään meitä yhdistäviä asioita. Laita viestiä ja tutustutaan!

13.12.2024

Moikka!

Mies, 30 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Tein vihdoin tämän ilmoituksen!
Oon täällä tapaamassa uusia, mielenkiintoisia ihmisiä. Mulla on jo hyviä ystäviä mutta ajattelin, että olisi hauskaa löytää ystävä näinkin. Nyt uusi seikkailu on alkanut ja oon avoin uusille mahdollisuuksille.

En puhu suomea kovin hyvin, oon ulkomaalainen ja asunut Tampereella melkein kolme vuotta. Yritän parhaani, mutta englanti on mulle mukavampi. I think catching up is the best way to get to know each other better, but of course, it would wise to connect a bit first.

4.12.2024

Moikka!

Nainen, 26 vuotta, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Huumorintajuinen naikkonen vailla uusia ystäviä. Opintoni ovat loppusuoralla, joten minulla olisi aikaa tutustua uusiin ihmisiin. Asustelen tosiaan Ylöjärvellä, mies ja 2 koiraa löytyy. Vapaa-ajalla tykkään ulkoilla koirien kanssa, käydä syömässä, keilata, käydä elokuvissa sekä ihan kaikkea muuta mitä mieleen tupsahtaa. Tykkään myös pelata esim. fortnitea. Olen tiktokin suurkuluttaja. Jos kuulostan yhtään kaltaiseltasi ihmiseltä ja haluaisit tutustua minuun älä epäröi laittaa viestiä! :)

29.11.2024

Kivoja ystäviä hakusessa💜

Nainen, 50 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei,
Omaa bestistä etsin ulkoiluun ja kivaan tekemiseen ja rentoon olemiseen.☺️ Pidän eläimistä kovasti ja tykkään jutella niistä paljon. Oma pikku lemmikki löytyy kotoa myös🦝 Lapset jo isoja ja aikaa itselle ja uusille tuttavuuksille. Joskus kiva lähteä stadiin piipahtamaan ja vaikka viinittelemään. Olen enemmän boheemi kuin jäykkis😉. Pidän myös syvällisistä keskusteluista ja olen hyvä kuuntelija. Viihdyn hyvin myös ihan kotosalla ja kiva olisi koti-iltaakin viettää kaverin kanssa esim leffan merkeissä🍿

23.9.2024

Kirjekaveri haussa!

Mies, 33 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Täällä 33-vuotias mies Suomen Turuust, joka etsii kirjekaveria mieluusti paperiseen kirjeenvaihtoon, mutta sähköpostikin käy. Kirjoittelen ja luen vapaalla semipaljon, joten kirjekaverius tuntuu luontevalta kokeiltavalta asialta (eipä ole ollut kirjekaveria ylä-asteen jälkeen). Plus tykkään kaikenlaisesta askartelusta ja käsillä näpertelystä niin kirjepaperin tuntu kutkuttaa.

Olen mukava ja rauhallinen mutta sopivissa määrin vinoileva kaveri (vaikka tiedä sitä miten huumori tulee kirjeessä läpi) ja mainittakoon mielenkiinnoistani ainakin kuntosali ja juoksu, (runojen) kirjoittaminen ja improteatteri, lauta- ja videopelit sekä filosofia ja mytologiat/uskonnot. Keskustelen mielelläni kaikennäköisestä, mutta jos haluaa helpon aiheen aloitukseen, niin voi vaikka kertoa mulle lempilautapelistään!

6.9.2024

Moikka!

Nainen, 35 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Olen 35 vuotias nainen ja asustelen täällä Oulussa. Olen piakkoin saamassa ensimmäisen lapseni. Minulla on onnellinen parisuhde ja pari kissan pötkylää

Olen ollut epäonninen luomaan ystävyyksiä nuoruudessani vakavan masennuksen vuoksi. Nyt aikuisiällä uusiin ihmisiin tutustuminen varsinkin kavereina tuntuu mahdottomalta. En kaipaa suurta ystäväjoukkiota, mutta olisi kiva tutustua edes yhteen sielunsiskokseen, jonka kanssa jakaa elämän kulkua ja kivoja hetkiä.

Olen tällainen *vihervasemmistofeministi, joka tykkää jännäillä kummitusjuttuja vaikka väittää olevansa tiede kunniaan ihminen.

Kun lähden viihteelle tykkään juoda pari kaljaa, poltella ja mennä katsomaan jotain rentoa räppiä tai tiukkaa metallia.

Kotona tykkään katsella sarjoja ja kauhuelokuvia. Kuuntelen ei niin vakavia podcasteja ja syövyn YouTuben reikiin. Jotain lempparipuuhaa on myös semmonen realitysarjojen katsominen ja niiden analysointi. (unelmahäät, rupaul drag race, tempparit).

Etsin ihmistä jonka kanssa voidaan ihmetellä elämää tai vaikka vanhemmuutta. Etsiä kirppareilta aarteita, käydä luonnossa pyörimässä ja etsimässä eläimiä. Katsoa yhdessä jotain realityä ja vaikka leipoa joku extra vaikea piirakka.

Olen semmoinen kaverina et kyselen sinua tekemään asioita 1-2 viikon välein ja laittelen siinä välissä pari kertaa viestiä, jos muistan. Oma tarpeeni sosialisoimiselle on pienempi varmaan kuin muiden, koska en kykene päivittäiseen viestien vaihtoon tai näkemiseen.

16.7.2024

Tosiystävää humpalle,kaffelle

Nainen, 28 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Olen 28v nainen ja haluaisin taas löytää parhaan kaverin. Paras kaveri mulla on viimeksi ollut ala-asteella ja sitä tunnetta kaipaan! Olen kotoisin pohjois pohjanmaalta ja muuttanut miehen kanssa keski-suomeen. Täällä mulla ei ole kavereita ja olen todella yksinäinen. Haikeudella muistelen mm. opiskeluaikaa, kun laittauduttiin opiskelukavereiden kanssa, etkoiltiin ja lähdettiin viettämään iltaa. Tykkäisin löytää kaverin, jonka kanssa voisi yhdessä meikkailla, juoda lasin viiniä ja lähteä humpalle.💃 Voitaisi myös käydä vaikka lenkillä tai shoppailemassa yhdessä! Kaffekupposelle tai mitä vaan hulluu ja kivaa keksittäis yhdessä! Tutustutaan! Ps sun iällä ei ole väliä kunhan meidän ajatukset kohtaa🥰

22.6.2024

19-vuotias tyttö Turusta 💐

Nainen, 19 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Heipsan! Oon Turkulainen 2005 syntynyt naisen alku! Asun yksikseen ja tuntuu, että välillä yksinäisyys painaa! Olen avoin kaikenlaisille ihmisille mutta tosiystäviä tahtoisin. Mieluiten naispuolisia mutta mikäettei myös miespuolisia jos kiinnostaa. Tykkään viini-illoista, hyvästä ruoasta, nauramisesta ja muuten vaan jutskaaminen ja hengailu on parasta 💞. Oon rento ja sydämellinen ihminen. Saa mielellään tulla tutustumaan 😌 lähden helposti moneen juttuun mukaan.

13.2.2024

Uusia naispuolisia ystäviä Salon läheisyydestä?

Nainen, 30 vuotta, Salo, Varsinais-Suomi

Moikka!

Oon kuukausi sitten pk-seudulta miehen perässä Saloon muuttanut nainen. Arki menee etätöitä tehden kotona ja olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin lähialueelta.

Kotoa löytyy 13v kissa jonka kanssa tulee liikaakin pötköteltyä sohvalla. Oon kuitenkin menevä ja tykkään reissata ja käydä mm.konemusiikkibileissä/keikoilla. Meikkaaminen on kivaa ja tulee tilailtua vähän liikaakin eri kosmetiikkatuotteita. Tykkään myös pienpanimo oluista ja käynkin usein olutfestareilla, hyvistä viineistä, keilaamisesta ja mm.scifileffoista. Musta saa aina seuraa myös sushille ja kirppiksille.

Lämpenen melko hitaasti, mutta kun muhun tutustuu ja luotan, niin sitten oon ainakin omasta mielestä hauskaa seuraa :D

Oon itse vapaaehtoisesti lapseton ja toivoisin, että tuleva ystävänikin olisi lapseton. Iällä nyt ei varsinaisesti ole väliä, mutta mieluiten toivoisin, että olisit yli 25v. Laitahan viestiä, niin tutustutaan!

13.2.2024

Kaveria kaikenlaiseen ajanviettoon!

Nainen, 33 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Havahduin joku aika sitten siihen, että mulla ei ole kavereita kenen kanssa voisi käydä kahvilla / lenkillä / tapahtumissa jne. ja sellaisia kaipaisin elämääni :) en toki pistä vastaan jos ystäväksi saakka päästään!

Tykkään liikkua luonnossa, pelailla kaikenlaista joukkuepeleistä pleikkariin. Roadtripit ja keittiöpsykologia on lähellä sydäntä myös. Aika kuluu kahden koiran kanssa, kuntosalilla (olen vasta aloittanut kuntoilun) ja milloin missäkin. Jaan kodin tyttöystäväni, kahden koiran, yhden kissan sekä leopardigekon kanssa. Tykkään myös piirtää ja maalailla ja tehdä muutenkin kaikenlaisia DIY projekteja.

Nautin musiikin kuuntelusta ja taustalla soi usein spotify hyvin laajalla skaalalla.

Voisin sanoa olevani sosiaalinen introvertti. Viihdyn yleensä pienemmässä porukassa. Arvostan empaattisuutta, puheliaisuutta ja sitä että osaa olla oma itsensä ja hyväksyy muutkin sellaisina kun ovat :) viihdyn oikeastaan kaikenlaisen tekemisen parissa kun seura on hyvää enkä kaipaa mitään erikoista ollakseni tyytyväinen :D Alkuun olen hiljaisempi, mutta kun tutustun niin olen hyvin puhelias persoona. Musta saa parhaimmillaan lojaalin, ja olkapäätä tarjoavan ystävän jonka seurassa ei tule tylsää.

Asiat mitkä ei innosta toisessa ihmisessä on kapeakatseisuus, homo/transfobia, rasismi, itsekkyys jne. Muutoin iällä, sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisellla tai millään muullakaan ei ole merkitystä jos oot hyvä tyyppi :)

Laitathan viestiä jos yhtään tuntuu siltä! On tosi hankalaa koittaa mahduttaa itseään ja elämää tämmöiseen pieneen tekstilaatikkoon :P

12.2.2024

LGBTQ kavereita hakusassa 😊

Nainen, 31 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Moikka moi!
Hakusessa olisi tosiaan muita sateenkaarevia, ilman sen suurempaa rajausta 🤭
Oma tuttava piiri on hyvin musta-valkoista, ja kaipaan ystäviä tästä omasta yhteisöstäni kovasti 😊

Olen eloisa ja helposti innostuva höpöttäjä, mutta uusien tuttavien löytäminen on aina ollut vaikeaa näin aikuisella iällä 😅
Rakastan kahvia, viiniä, kirjoja, kasveja, eläimiä, luontoa ja lankatöitä (kaikki käsityö oikeastaan) ja SAMMAKOITA 😍
Olen hieman introverttiin taipuva ambivertti, eli elän aikalailla tuttavapiirin menemisten mukaan tyytyväisenä, mutta ehdottomasti olen enemmän kotihiiri kuin baariluutta jos saan valita, vaikkakin välillä tuuli heittää ihan toiseen suuntaan 😂
Huumori on räiskyvää ja vähän joka suuntaan lentävää välillä 🤭

Haluaisin ystäviä tai jopa kaveripiirejä, joiden kanssa jutella kaikenlaista kevyistä kuulumisista syvempiin keskusteluihin, ja puuhata yhdessä jotain jos samalla paikkakunnalla ollaan, kuten vaikka kahvittelu, pelaaminen, illanvietto, kaupoilla kiertely tai joku harrastus ihan 😊

Laita vaan rohkeasti viestiä, niin kerron itsekin lisää 😊

21.9.2023

Uusia ystäviä uuteen vuoteen

Nainen, 48 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen 48-vuotias nainen ja etsin uusia ystäviä pääkaupunkiseudulta. Olen persoonallinen, lämmin, hyvä kuuntelija, nuorekas, vähän boheemi. Pidän lukemisesta, kirppiksistä, lautapeleistä, elokuvista, vesijuoksusta, viini-illoista jne. Olen eläinrakas vaikkei omia eläimiä olekaan. Ei ole mitään suuria ikätoiveita. Minulla on joitain nuoria ystäviä joiden kanssa synkkaa hyvin, mutta saat olla minua vanhempikin. Voit olla mies tai nainen. En kuitenkaan etsi seurustelukumppania, joten jos nimenomaan sellaista kaipaat en ole oikea henkilö. Arvostan vastavuoroisia ystävyyksiä, jossa kuunnellaan toista. Toivon, että voitaisiin nähdä aika pian, sillä henkilökemiat ovat vähän mystisiä ja ennustamattomia, ja vasta tavatessa näkee synkkaako. Toivon myös, ettet peruuttele tapaamisia kauheasti, kun sekin on vähän hyydyttävää. Toki joskus voi sellaistakin sattua, kun ihmisiähän tässä vain ollaan :)

5.8.2023

Uusia ystäviä

Nainen, 48 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen 48- vuotias nainen pääkaupunkiseudulta. Lapset alkavat olla jo aikuisia ja nyt olisi enemmän aikaa itselle ja ystäville. Kaipaan seuraa mm. kaupunkimatkoille ja viinilasin ääreen juttelemaan, syömään ja kahviloihin. Rakastan matkustamista, lukemista ja innostun helposti uusista asioista. Lenkkeilen ja ulkoilen paljon, olen työssä ja opiskelen.
Iälläsi ei ole merkitystä, kunhan kiinnostuksen kohteet ovat samat.
Ota yhteyttä niin tutustutaan!

17.12.2022

Kaverit hoi!

Nainen, 32 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka! Oisko täällä toista aitoa, avointa, huumorintajuista naista kaveria vailla? 😊 Tutustuttaisko, ja tehtäis kaikkea mukavaa yhdessä?

Itse olen suht vakaassa elämäntilanteessa, naimisissa, koulussa ja harrastelen mm. teattereita, kylpylöitä, kauneusjuttuja ja erilaisissa ruokaravintoloissa käyntiä.

Vanhat ystävät on ajautunut sen verran eriteille elämänaikana, että pitää lähteä etsimään uusia Tampereen alueelta :) Laita viestiä, niin katsotaan josko meistä tulis uudet frendit 😉

12.11.2022

Hei!☺️

Nainen, 21 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen 21-vuotias nainen Vantaalta. Etsin tosi ystäviä/ystävää joiden kanssa voisi viettää aikaa ja jutella kaikesta, pk seudulta!

Luonteeltani olen ystävällinen, huumorintajuinen ja heittäytyjä. Pidän salilla treenaamisesta, syvällisistä keskusteluista, viinittelystä, leffailloista, shoppailusta ja luonnosta🌿

Otathan yhteyttä, niin tutustutaan😊🤍

30.3.2022

Oikeita ystäviä

Nainen, 20 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Hei!
Olen 20 vuotias nainen Turusta. Luonteeltani oon sosiaalinen, aika avoin ja sellanen, joka innostuu helposti. Vapaa-aika kuluu tällä hetkellä pääasiassa opiskelujen parissa, mutta viikonloppuisin en oikein keksi tekemistä.

Rakastan syvällisiä keskusteluja, psykologisia leffoja ja musiikin kuuntelua. Kuuntelen musiikkia aika laidasta laitaan; salilla rokkia, vapaa-ajalla räppiä ja poppia. Tykkään myös tosi paljon laittautua! Lisäks tykkään tosi paljon katsoo erilaisia reality -sarjoja!

Etsin pääasiassa naispuolisia ystäviä. Olisi ihanaa käydä kahvilla, sushilla, shoppailemassa tai vaikka juoda viiniä. Myös opiskelu seura ja seura opiskelijabileisiin olis enemmän kuin toivottua!

Kaikista parasta olis löytää joku suunnitteleen extempore reissuja kesäiltoina. 💃🏼

Saa laittaa rohkeesti sähköpostia!

Sivu
Takaisin ylös