Ilmoitukset aiheesta #sauna (14 kpl)

 - 
 
Aihe:
#sauna
(tyhjennä)
eilen

Juhannustaikojako?

Mies, 27 vuotta, Lappi

Okei tuo otsikko vanhenee välittömästi mutta eihän kiusausta nyt voi välttää.

Olin tuossa ajelemassa aiemmin tänään. Nautin luonnon vihreydestä ja joesta joka virtasi tien vierellä. Kevät ja varsinkin tämä osa kesästä on minusta aina sitä vuoden parasta aikaa ja onkin vaikea olla huonolla tuulella kun pyyheltää tuolla jossakin. Tästä pääsin siihen, että myös yksi suuria iloja on saada tutustua uusiin ihmisiin, keskustella mistä vaan maan ja taivaan välillä ja pikkuhiljaa sitoa uutta ystäväsuhdetta.

Täällä tosiaan kirjoittelee 27 vuotias hyyppä Lapista. Olen yleisesti rennosti ottava, turhia hätkähtämättä tai järkähtämättä. Kesäaikaan nautin suunnattomasti moottoripyöräilystä ja ihan perinteisestä pyöräilystäkin mettäreiteillä. Pidän tatuoinneista joita minulla vähän onkin, eläimistä, luonnosta (varsinkin vesistöistä), musiikista, peleistä. teknologiasta, saunomisesta ja niin monesta muusta. En karsasta puheenaiheita enkä loukkaannu vaikka joku olisi eri mieltä kanssani asioista, kunhan asioista voidaan käydä hyvää keskustelua!

En varsinaisesti vaadi mitään henkilöltä joka minulle haluaisi kirjoittaa. Voit olla mies, nainen, muu, mitä vain. Iästä sanon, että helpommin tulee juttuun yleensä oman ikäisten kanssa mutta ainut absoluuttinen raja menee kyllä siellä täysi-ikäisyyden luona. En hae parisuhdetta mutta joku roti nyt sentään pitää olla. Olen tuntenut elämäni aikana räppäreistä hevareihin, peikoista keijuihin ja monia muita. Minulle saa ihan vapaasti kirjoittaa, toivon vain ettei se ole kahden lauseen viesti aina mihin ei saa oikein mitään vastattua.

Olipas kyllä hirveän sekava kirjoitus mutta jos tuntuu, että voisi olla mukava höpistä niin nakkaahan viestiä! Ikinä ei tiedä millaista seuraa sitä sitten löytää!

Jokatapauksessa oikein mahtavaa kesän jatkoa sinulle kuka oletkaan!

1.4.2022

Hei!

Nainen, 41 vuotta, Pohjois-Karjala

Löytyisikö nelikymppiselle naiselle ystävää? Koska kyseessä ei ole mikään senssipalsta, en etsi mitä parisuhdetta tms, mutta mukavaa seuraa lähinnä naisista.. Sitä seikkailu-kaveria! Tykkään touhuta maaseudulla kaikkea mitä työkiireiltä ehtii. Pyöräillä, soudella, samoilla metsissä ja etsiä uusia jänniä paikkoja :) Voisi kai sitä joskus kaupungissakin pyörähtää jos kaveri löytyisi :)

19.3.2022

Kavereita/ystäviä

Nainen, 28 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Pohjosesta eksyin tänne pk-seudulle ja vaikka täällä jokusen kuukauden jo asustellu ja parisuhdekin löytyy niin semmosia ystäviä ei ole vastaan kävellyt eikä mystisesti niitä vaan oven taakse tupsahda joten kokeillaan tätä.

Ois kiva löytää tyyppejä joitten kans höpötellä kaikkea, syvällistä ja ihan turhia juttuja. Tyyppejä joitten kans oikeesti myös nähdä!

Musta saa seuraa ulos tai sisälle, lenkille, kahville, kaljalle, syömää, leffoja kattelee, istutaan muuten vaan jossai ja puhutaan kaikesta....

Ei väliä ootko mitä sukupuolta, ikäluokkaa, etnisyyttä, seksuaalisuutta ymsyms. Kunhan olet itsekin avarakatseinen ihmisiä kohtaan.
Jutellaan ja katotaa et ollaanko yhtää natsaavia ✌️
Sähköpostit tuntuu välillä hukkuvan muiden sekaan tai katoaa johonkin roskapostien puolelle joten anteeksi siitä. Vaihdetaan vaikka snäpit alkuporinoiden jälkeen 😅

12.3.2022

Sosiaalisen verkoston laajennusta

Nainen, 27 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heippa.
Olen muuttanut Tampereelle tuntematta ketään noin vuosi sitten, ja sosiaalinen verkosto kaipaa edelleen laajennusta. Haluaisin löytää seuraa mm. keikoille (kuuntelen ihan perusmusiikkia ja suomalaisia artisteja), syvällisille kahvihetkille ja kaikenlaiseen hengailuun. Spontaanit viikonloppureissut laskettelemaan tai mökille sopivat myös minulle. Lähden helposti kokeilemaan uusia juttuja. En harrasta telkkarin katsomista, pelejä (lautapelit kyllä käy) enkä ryyppäämistä (satunnainen pullo punaviiniä kerran vuodessa ok).

Olen ekstrovertti ja menevä persoona, enkä jää hiljaiseksi missään seurassa. Tykkään keskustella syvästi eri aiheista, erityisesti uutisista ja ajankohtaisista asioista. Pinnallisuus tosin ei kiinnosta, joten olen huono puhumaan mistään muotitrendeistä. Olen empaattinen ja sosiaaliset taidot ovat terässä Olen käynyt yliopiston ja arvostan koulutusta. Harrastan monenlaisia juttuja (mm. liikuntaa ja vaellusta) ja vietän aktiivista elämää reissaillen paljon. Viihdyn parhaiten muiden menevien ihmisten seurassa ja puuhaillen yhdessä jotain. Kotona minulla on kissa ja puolet ajasta myös koiranpentu, joten eläinrakkaudesta saa plussaa.

Uusia ystäviä odotellaan! Laitathan viestiä itsestäsi ja siitä, millaisiin juttuihin kaipaisit seuraa!

7.1.2022

Hellurei

Nainen, 19 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Olen 02/19 Mies Savon sydämestä eli Kuopiosta . Harrastan metsästystä ja kalastusta. tulee myös käyttää lenkillä aina silloin tällöin ,siihen seura olis jees !Aikaa kuluu myös paljon pc:n äärellä vähän kaikenlaisia pelejä pelaillessa. Olen luonteeltani olen rauhallinen, sosiaalinen Tykkään pelata ja jutella ihmisten kanssa. . Koirat ja luonto on myös todella lähellä sydäntä. Olen myös valmis näkemään joskus.
Snäpin saa kysymällä.

26.6.2021

Uusia ystäviä.

Mies, 23 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei!

Olen tämmöinen maatilan kasvatti joka vastikään muutti tänne isolle kirkolle satojen kilometrien päähän kotiseuduilta. Kaverit ja ystävät putosivat kelkasta tuossa Tampereen kohdalla ja päättivät kääntyä takaisin kun itse puskin vielä pidemmälle. Nyt on siis aika lyödä pää pölkylle ja lähteä metsästämään uusia ystäviä täältä pääkaupunkiseudun suunnalta / Uudeltamaalta. Olen tämmönen aika vanhoollinen ihminen varusteltuna huumorintajulla, ystävällisyydellä ja itsepäisellä sinnikkyydellä.

Sukupuolella sekä iällä ei ole väliä.
Heitä koodia niin ruvetaan juttelemaan! Ilmoitus ei vanhene.

31.5.2021

Oletko sinä uusi paras ystäväni 😊

Nainen, 44 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen 44v (nuorekas) työssäkäyvä, liikunnallinen perheellinen nainen Helsingistä. Etsin positiivista ja luotettavaa ystävää keskustelukaveriksi ja erilaisiin menoihin seuraksi. Lapset ovat sen verran isoja jo, että iltaisin ja toisinaan viikonloppuisin jää aikaa, jonka viettäisin mieluiten hyvän ystävän/ystäväporukan seurassa. Pidän luonnossa liikkumisesta ja Helsingin nähtävyyksien kiertämisestä. Teatterit ja museot kiinnostavat myös. Matkailu on minulle tärkeää, mutta pystyn matkustelemaan mieheni kanssa. En polta enkä juo, mutta en vaadi samoja kriteereitä muilta. Minulla on kissoja. Ei autoa, julkisilla liikun.

23.5.2021

Heivaan

Mies, 27 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Täällä kirjottelee 27 vuotias kundi joka tekee lyhyttä päivää töissä arkisin, ja kaipaankin päiviin sekä iltoihin seuraa ja yhteistä rentoa puuhastelua

Olen sosiaalinen, raitis ja savuton henkistä tietä kulkeva kova kuntoinen miehen alku.
Ois mukavaa tutustua ja löytää naispuolinen ystävä tai miksei jopa ihan elämän suuri rakkaus:)

Yhteistä tekemistä varmasti löytyisi sillä olen aktiivinen ja persoonana avoin

Harrastan salilla käyntiä, pyöräilyä, joogaa ja hyötykasvien kasvatusta.
Satun olemaan myös innokas kokki;)

Laitellaan viestiä!

Markus

11.9.2020

Football, Beer, Boardgames?

Mies, 40 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Hi all,

I'm a Swede living in Kyrölä since 10 years with my wife and kids (6 & 10). My Finnish is fluent but I'm looking for friends to hang with in English.

I enjoy watching football, having a beer, playing boardgames, travelling, getting out in nature, going to the opera and of course laughing.

Other things I do is code with the earphones full of EDM, spend too long in the sauna and play FIFA.

If you're up for any of the above then please send me message and we'll meet for a beer here in Järvenpää!

26.12.2019

Moi

Nainen, 55 vuotta, Uusimaa

Olen 55 v nainen,, lapset aikuisia.. puhun monia eri kielejä..Viihdyn maalla niinkuin kaupungissa,, Etsin uusia kavereita/ ystäviä miehistä ja naisista arkielämään. myöskin.
Olen avara katseinen uusille asiolle, pidän uimisesta ja vaikkapa saunomisesta,,
Ulkopuolesi ei ole tärkeää vaan mitä sisällät.
Vieläkö vois uudistaa uusilla kavereilla ja ystävillä..
Oletko se sinä ..ystävä/kaveri.

12.6.2019

Ystäviä pks-seutu

Mies, 27 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moni ystävistä ja kavereista on hävinnyt toisiin kaupunkeihin tai ei muuten vaan näen enää niitä.. Oma arkeen kuuluu töitä ja opiskelu sekä sekarotuinen koira . Tykkään paljon liikunnasta ja eri lajeista sekä itse urheilla tai katso paikan päältä tai tvstä. Luonto ja eräjormailu on kanssa kivaa. Viihdyn myös iha vaan himassa saunomassa ja kattomassa vaikka leffaa tai terassilla hyvä olut kädessä. Oon avoin kaikelle jutuille oli se liikuntaa tai jnt muuta.

Olen itse sosiaalinen ja avoin ja tulen kaikkien kanssa toimeen .


Pistele viestii jos kiinnostaa lähteä vaikka kävelylenkille tai terssille yhille yms. : )

Takaisin ylös