Ilmoitukset aiheesta #Rakkaus (11 kpl)

 - 
 
Aihe:
#Rakkaus
(tyhjennä)
eilen

Vertaistukea omiin ajatuksiin ja muutenkin juttuseuraa?

Mies, 26 vuotta, Raahe, Pohjois-Pohjanmaa

Moro, täällä vuonna 1993 syntynyt mies Raahesta. Olen kokenut lähes aina yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Minulla on myös Asperger-diagnoosi. Kuntouttavassa työtoiminnassa kerkesin olla yli 6 vuotta, nyt olen eläkkeellä. Parisuhdettakaan ei minulla ole koskaan ollut. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut edes auton ajokorttia, vaikka lähes kaikilla muilla ihmisillä täälläpäin tuntuu olevan auton ajokortti. Vain mopokortti löytyy itseltäni. Olen melko pienituloinen, joten minun ei ole mahdollista kustantaa ajokorttia omilla tuloillani. Aina kun näen jonkun tuttavani auton ratissa, tai kuulen jonkun saaneen ajokortin, niin minulle tulee erittäin hirveä olo, niin hirveä että oireilen ihan fyysisesti.

Kesäisin harrastan ulkoilua, juoksua ja pyöräilyä. Talvisin hiihtelen. Vakioharrastuksiin kuuluu myös kitaransoitto. Lähes aina sään salliessa käyn ulkona pelaamassa Pokemon GO-peliä. Musaakin kuuntelen päivittäin. Kirjastosta tulee myös lainailtua vanhoja oppikirjoja itseni sivistämiseksi. Vapaa-aikani tuntuu lähes aina yksinäiseltä. Olen kärsinyt lähes koko ikäni itsetunto-ongelmista. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi luuseriksi tässä yhteiskunnassa. Ei korkeakoulutusta, ei auton ajokorttia, ei palkkatöitä, eikä juurikaan oikeita ystäviä. Ajokortittomuus on näistä ylivoimaisesti pahin asia.

Mulla on täällä Raahessa vain pari miespuolista kaveria, joita niitäkin näen erittäin harvoin. Joten haussa olisi ensisijaisesti naispuolinen henkilö tällä kertaa. Mutta minulla on seuraavat EHDOTTOMAT vaatimukset:

Sinulla ei saa missään nimessä olla ajokorttia. Haluan myös, ettei sinulla ole koskaan aiemminkaan ollut ajokorttia. Sillä etsin täältä nimenomaan kohtalotovereita juttuseuraksi.

24.2.2020

Rakkaus ❤️katsoo sydämmen ❤️ ei ulkonäköön ❤️

Mies, 29 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei! :)

Olen Antti 29v asun tällä hetkellä helsinki , mutta sukulaisia asuu ympäri suomea niin mahdollisuus matkustaa ympäri suomea :) Opiskelen päihde ja mielenterveystyötä , mun luonne on: Sosiaalinen, syvällisiä puhuva ja kohtaan ihmisen ihmisenä. Harrastukset: Penkkiurheilu , Elokuvat , Teatteri , Laskettelu.

Jos heräsi mielenkiinto niin minulla on whatsapp 0451778303

3.2.2020

Hei muut naiset! ❤️

Nainen, 23 vuotta, Uusimaa

Täällä kirjoittelee 23-vuotias iloinen, hymyileväinen ja lämmin ihminen, joka pitää läheisyydestä. Kaipaisin naisesta seuraa ainakin alkuun esimerkiksi kahville/oluelle, shoppailemaan, lenkille, ajelulle, mitä vain keksimmekään. Jos juttu luistaa ja molempia kiinnostaa tutustuminen toiseen syvemmin, niin olisi kiva myös vaikka katsoa leffaa yhdessä viltin alla tai jäädä viereen nukkumaan. :) Pidän itse kovasti halailusta ja siitä että toinen on lähellä ja aidosti läsnä. Varsinkin näin pimeinä iltoina olisi ihana makoilla kynttilöiden valossa lähekkäin ja nauttia toisen läsnäolosta.


Sitten hieman lisää minusta. Olen rento ja rehellinen, positiivisella mielellä varustettu nuori nainen. Elämäni pyörii kolmivuorotyön, lemmikkien, liikunnan ja musiikin parissa. Olen hyvin puhelias ja kiltti persoona. Kauniiksikin sanottu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa ja minun kanssani on helppo tulla toimeen, jos arvostaa asioiden suoraan sanomista ja avoimuutta, eikä hätkähdä pienistä. Olen spontaani ja innostun helposti. Olen siisti, savuton ja alkoholia käytän kohtuudella. Toivon tätä myös sinulta.

Rehellisyys ja aitous ovat hyvin tärkeitä asioita. Minulle on tärkeää, että saisit olla juuri oma itsesi minun seurassani ja minä oma itseni sinun seurassasi. Jokaisella meillä on omat taustamme ja voimme yhdessä purkaa ajatuksia ja hyväksyä toisemme sellaisina, kuin olemme.

Jos tuntuu, että tässä kirjoituksessa on jotain, niin laita ihmeessä viestiä tulemaan!

26.12.2019

Moi

Nainen, 55 vuotta, Uusimaa

Olen 55 v nainen,, lapset aikuisia.. puhun monia eri kielejä..Viihdyn maalla niinkuin kaupungissa,, Etsin uusia kavereita/ ystäviä miehistä ja naisista arkielämään. myöskin.
Olen avara katseinen uusille asiolle, pidän uimisesta ja vaikkapa saunomisesta,,
Ulkopuolesi ei ole tärkeää vaan mitä sisällät.
Vieläkö vois uudistaa uusilla kavereilla ja ystävillä..
Oletko se sinä ..ystävä/kaveri.

14.9.2019

Aito oma itseni

Mies, 29 vuotta, Helsinki, Uusimaa

183/84 komea mies, kroppa kunnossa ja korvienvälistä ihanan uniikki olen.

Vaikka pidän ulkonäöstäni huolta, niin en valitse ystäviä ulkonäkökriteereillä, vaan sisäinen kauneus on ainoa mikä merkkaa.

Hakusessa elämää kokenut ystävä, mieluusti ikää enemmän kuin mulla, ystäväni voisi olla vaikka 100v, koska aito ystävävyys ei kysy ikää.

Olen positiivinen, iloinen ja elämänhaluinen(olethan sinäkin).
Miehenä poikkean massasta hyvällä tavalla.
Olen huolehtivainen, ymmärrän tunteet ja annan niille merkitystä, elän ja rakastan mahdollisimman paljon ja murehtimiset minimiin.

Innostun helposti, välillä villiinnyn ja rakastan sitä tunnetta, mutta arvostan enemmän huolenpitoa ja läheisyyttä vilpittömässä muodossa.
Eniten kaikesta haluan ystävän jonka kanssa jutella ja jakaa kaikkea sitä muutakin, eli aitoa elämää.

Haen seuraa kaikenlaisista naisista, en ole ronkeli, etkä sinä ole pelkkä rinkeli ;)
Naisesta toivon että olet juuri oma itsesi, etkä yhtään enempää tai vähempää, niin ulkoisesti kuin henkisesti. Mikäli olet valmistettu tällä reseptillä niin olet *perfecto*

Miksi haen vain naisia:
Koska miesten kanssa aina samat aiheet ja olen aina ollut enemmän naisten seurassa.
Naisten kanssa keskustelutkin mukavempia ja tässä asiassa juuri korkeampi ikä tuo plussaa.

Rohkeasti viestiä tulemaan, kaikki kaipaa seuraa ja sympatiaa <3
Kik: pro4toU

1.7.2019

Hei

Mies, 23 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Etsin tositarkoituksella uusia frendejä ja maybe se oikea myös, olen siis 23 vuotias mies Helsingistä , olen mukava, sosiaalinen ehkä alussa vähä ujo mut sit kun tutustuu niin tykkään puhua paljon , oon niin kun dr.phil 😂 minut on helppo tutustua , en tiiän mitä muuta kirjoittaisin mutta jos vaikutin kivalta niin nappaa mun wap täältä alla niin tutustutaan lisää ja kerron mielelläni lisää itsestäni.
0465557292

3.2.2019

Heipä hei kaikki kamulit!

Nainen, 25 vuotta, Pohjois-Karjala

Etsin seikkailumielistä kaveria tekemään yhdessä juttuja, kuten liikkumaan luonnossa, lenkkeilemään, hiihtämään, laskettelemaan, luistelemaan, lumikenkäilemään, pyöräilemään, valokuvaamaan, fiilistelemään auringonnousuja ja laskuja tai kuutamoa, keskustelemaan henkeviä tai vähemmän henkeviä, pelaamaan, piirtämään tai muuten taiteilemaan, käymään teatterissa tai elokuvissa jne (lista on loputon mitä asioita haluaisin kanssasi jakaa!) Olisi mukava löytää kaveri jonka kanssa voisi tehdä kaikenlaista tai vaikka ihan vaan olla, jos ei huvita touhuta mitään. Kiva jos olet avoin uusille asioille ja kokemuksille. Ei haittaa vaikka asut jossain kauempana. Jos haluat aloittaa kirjeenvaihdon kanssani, se olisi myös mukava tapa tutustua paremmin. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä. Kuulen mielelläni sinusta lisää.

27.9.2018

Hei nainen.

Nainen, 22 vuotta, Lahti, Päijät-Häme

Etsin itselle ystävää mamma arkea piristämään. Kaksi lasta ja kihlattu löytyy. Ikää 22. Sosiaalinen, iloinen, ministi ujo. Asun lahdessa mutta kohta muutto takaisin tampereelle. Ystävä voisi olla sellainen, joka viihtyy kahvikupin ääressä ja lasten seurassa olo ei olisi este. Puistoilua, kahvittelua ja mitä vaa keksitään. Välillä ilimanki lapsia koska sitä juuri tällä hetkellä tarvitsen. OMAA AIKAA :D
Sinulla voi olla lapsia tai sitten ei. Ei mitään väliä. Kuhan olet iloinen ja sosiaalonen. Joka kaipaa juttu seuraa kasvotusten tai viestitellen. Haluan ystävän jolle itkeä ja nauraa. Ja haluan olla sitä myös toiselle, haluan olla tuki :) eiks ystävät sitä ole:))

Takaisin ylös