Ilmoitukset aiheesta #politiikka (8 kpl)

 - 
 
Aihe:
#politiikka
(tyhjennä)
5.5.2021

Kirjoittaja

Mies, 34 vuotta, Lahti, Päijät-Häme

Näyttää siltä että kaveripiirini on aika laiha nykyisin. Olisin kiinnostunut samaan uusia tuttavuuksia, voisi kokeilla vaikka ensin sähköpostein löytyykö jonkinlaista yhteyttä. Tekemiseni ovat paljon kiinni tarinoissa, monin tavoin, esimerkiksi kirjoitan kirjaa tällä hetkellä. Minun kanssa voi helposti aloittaa monenlaisia keskusteluja, kepeitä tai syviä ja kaikenlaista siltä väliltä. Jos ei keksi mitä minulle sanoo, niin pidän esimerkiksi paljon eri sarjoista ja elokuvista (monista genreistä), tai kirjoista tai peleistä. (Pidän esimerkiksi rpg peleistä niin kuin Fallout: New Vegas ja sotataidollisista strategiapeleistä, niin kuin esimerkiksi Total War: Attila.)
Tietenkin monenlaiset aiheet kiinnostavat, minulle voi puhua myös vaikka politiikasta, niin kuin esimerkiksi nykyisestä tilanteesta, missä vaikuttaa sananvapaus katoavan pikkuhiljaa. (Että se mikä loukkaa tunteita on alkanut olla tärkeämpää kuin se mitä saa sanoa.)
Arvomaailmaltani olen kristitty, mutta käyn vähän seurakunnissa. Tietenkin tästäkin aiheesta saa puhua, Minulle mikään aihe ei ole oikeastaan ns. kuuma peruna. Haluan ystävältäni mielummin raakaa rehellisyyttä kuin sitä että ystävä pelkää loukkaavan minua. Haluan todellakin että minua haastetaan ajoittain, peilataan sitä mitä olen. Mielistelystä en pidä. Yksi huonoista puolistani on varmasti se että joskus on hyvin vaikeaa luottaa toisiin... Jos joku on tehnyt sen erään Jungin persoonallisuustestin, niin siinä persoonallisuuteni on ollut monien kokeilujen jälkeen INFJ. Se kertoo aika paljon. (Tai ainakin tarpeeksi paljon.) Testi löytyy esim. sivustosta http://www.humanmetrics.com/cgi-win/jtypes2.asp

7.4.2021

Rentoa pohdiskeluseuraa

Mies, 34 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 34-vuotias mies Tampereelta. Etsin uusia kavereita joiden kanssa voisi tutustua kirjoitellen ja tavatakin jos hyvin tullaan juttuun. Olisi mukavaa tutustua syvällisemmin, ajatusten vaihtaminen toisten kanssa on virkistävää ja antaa uusia näkökulmia. Maailmankatsomukseltani olen kristitty ja elämänarvoni perustuvat Raamattuun, mutta olen kiinnostunut tutustumaan myös toisenlaisen maailmankatsomuksen omaaviin. Luonteeltani olen enemmän rauhallinen perhekeskeinen koti-ihminen kuin menevä. Vaikka olenkin usein asioiden suunnittelusta pitävä järki-ihminen, niin huumorintajua ja rentoa elämänasennettakin löytyy. Tärkeitä elämänarvojani ovat aitous, rehellisyys, rentous, luotettavuus, kohtuullisuus, kunnioitus. Kiinnostuksenkohteitani ovat lukeminen, musiikki, käsillä tekeminen, luonto, tekniikka, yhteiskunta, historia, maaseutu.

29.3.2021

Hei!

Mies, 28 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Humanistiopiskelija haluaisi löytää uusia tuttavuuksia, kaveruuksia ja ystävyyksiä, joita voi tavata ihan “oikeassa elämässä” ainakin silloin tällöin, mutta myös kirjoitteluseura käy!

Olen parisuhteessa, mutta silti aina potenut yksinäisyyttä introvertin ja aran persoonallisuuteni vuoksi. Näistä ominaisuuksista huolimatta tarkastelen ihmisiä ja maailmaa avoimesti ja pidän uusien asioiden oppimisesta. Nyt haluan oppia olemaan vähemmän yksinäinen ja siksi päätinkin julkaista tämän ilmoituksen.

Kuvailisin luonnettani kiltiksi, herkäksi ja huumorintajuiseksi. Harrastan kitaransoittoa, lukemista, metsässä kävelemistä ja joogaa. Katselen myös elokuvia (sekalaisista genreistä) silloin tällöin. Muita kiinnostukseni kohteita ovat mm. politiikka, yhteiskunta, ihmisoikeudet, kulttuuri, luonto ja eläimet, mutta kanssani voi toki keskustella muistakin asioista.

Suurin osa kavereistani on ollut naispuolisia, mutta kaikki sukupuolet ovat tervetulleita ottamaan yhteyttä. Ikä on vain numero(ita), joten en halua asettaa mitään vaatimuksia senkään suhteen.

9.2.2021

Baariin seuraa?

Mies, 28 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi! Etsisin baariin seuraa täältä. Kiinnostuksen kohteitani ovat mm. rumpujen soittaminen ja levyjen keräily. Suosikkigenreni ovat suomalainen rock ja metallimusiikki. Tykkään keskustella maailman menosta, musiikista ja myös yhteiskunnalliset aiheet (mm. politiikka) kiinnostavat minua. Jos sinulla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita niin pistäpä viestiä, niin tavataan lasillisen äärellä!

18.4.2019

Etsitään kivoja kämyjä kavereita lähellä Naantalia

Nainen, 35 vuotta, Naantali, Varsinais-Suomi

Heippa!

Muutimme viime vuonna mieheni kanssa Naantalin alueelle, mutta täältä ei ole vielä löytynyt samanhenkisiä tuttuja. Meitä uhkaa tylsistyminen ja mökkihöperyys etenkin talviaikaan! Oh noes! :O

Ollaan 30+ -vuotiaita. Tykätään mm. kaikenlaisesta Japaniin liittyvästä, ulkoilusta, musiikista ja peleistä. Äänestämme perussuomalaisia ja kuunnellaan Junes Lokkaa. Ollaan tavallaan nörttejä, mutta toisaalta aika perinteisiä suomalaisia.

Laita viestiä, jos olet alueella ja samanhenkinen mökkihöperö ja haluat esim. höpöttely/lenkkiseuraa. :D

5.10.2018

Eräjormat ja -jaanat sekä sellaisiksi haluavat!

Mies, 27 vuotta, Pohjois-Savo

Kiinnostaisiko sinua vaeltaminen ym. luonnossa liikkuminen, mutta kaverin puuttuessa harrastus ei ota lähteäkseen käyntiin? Olen aina nauttinut luonnosta ja viime aikoina kaipuu metsän rauhaan on kasvanut entisestään. Kavereita ei tosin tähän toimintaan oikein löydy, joten reissujen suunnittelukin on jäänyt aika vähäiseksi toteutuksesta puhumattakaan. En ole siis mikään kokenut eränkävijä, mutta kiinnostusta olisi niin vaeltamiseen kuin muuhunkin metsässä käyskentelyyn.

Olen lukuisten pettymysten kautta oppinut, ettei kuka tahansa ystävysty kenen tahansa kanssa, etenkään silloin kun vastapuoli karsii ystäväkandidaattinsa pois pelistä jo ensivaikutelman perusteella. Onnistumisen kannalta toivottuja ominaisuuksia sinulta ovatkin avoimuus, ennakkoluulottomuus ja pitkäjänteisyys. Voit olla millainen ihminen tahansa, tosin kutakuinkin sama ikäluokka ei varmasti ole haitaksi tutustumiselle. Itse ainakin uskon, että erilaisetkin ihmiset voivat viihtyä toistensa seurassa ja ehkä jopa oppia jotain.

Olen 27-vuotias perheellinen mies. Opiskelen korkeakoulussa ja asustelen Pohjois-Savossa, mutta tulevaisuudessa muutan takaisin kotikonnuilleni Pirkanmaalle. Perheeseeni kuuluu pieni poika ja avovaimo, joten ilman taka-ajatuksia ollaan liikkeellä. Kuvaillakseni itseäni saattaisin piirtää itsestäni jonkinlaisen kaavion, ehkä se jo kertoo minusta jotakin. Omaan vahvojakin mielipiteitä, mutta kukaan tuskin on täysin mustavalkoisesti määriteltävissä muutaman mielipiteen perusteella. Arvostankin kykyä perustella asioita ja osaan myös myöntää olleeni väärässä. Kaiken kaikkiaan maailmankuvani pohjautuu enemmän järkeen kuin tunteeseen, vaikkakaan en vähättele ihmisiä, joilla tilanne on toisinpäin.

Sinä voit olla mistäpäin Suomea tahansa ja missä elämäntilanteessa hyvänsä, sillä reissut tuskin sijoittuvat omalle takapihalle ja ne täytyy kuitenkin suunnitella etukäteen. Tietenkin ihmiseen pitää tutustua kunnolla, ennen kuin minnekään uskaltaa lähteä, joten muistakin kuin eräjutuista …

27.8.2018

Saman henkisiä ihmisiä

Nainen, 21 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Moikka!
Olen 21-vuotias nainen Turusta. Kuten otsikosta jo päätellä saattaa, kaipaan elämääni sellaisia tyyppejä joilla olisi kanssani samanlaisia aatteita ja arvoja.

Luonteeltani olen tietyllä tapaa levoton, jonka vuoksi tämän hetkinen elämäntilanteeni on aivan sietämätön. Olen työttömänä, enkä kestä tätä kotona istumista. Olisi kivaa löytää vaikka tätä kautta ihminen, jonka kanssa käydä esim. museoissa, keikoilla, luonnossa, tanssimassa, seikkailemassa...
Muuten luonteeltani olen yleisesti ottaen erittäin kiltti ja ystävällinen, jonka vuoksi tulen helposti toimeen monenlaisten tyyppien kanssa.

Harrastuksiini kuuluu laulaminen, kirjoittaminen ja luonnossa liikkuminen.
Kiinnostukseni kohteita ovat mm. musiikki, elokuvat, taide ja luonto. Tykkään myös kovasti jutella näistä aiheista!

Mitä niihin aatteisiin ja arvoihin tulee, olen rauhaa rakastava maailman kansalainen. Ekologisuus ja eettisyys ovat mulle tärkeitä aiheita. Eli jos kannatat Trumpia, etkä usko ilmastonmuutokseen, älä turhaan ota yhteyttä. :D

Iälläsi ja sukupuolellasi ei ole minulle niinkään merkitystä. Jos yhtään kiinnostaa tutustua minuun, ota rohkeasti yhteyttä!

Takaisin ylös