Ilmoitukset aiheesta #patikointi (8 kpl)

 - 
 
Aihe:
#patikointi
(tyhjennä)
23.7.2020

Hei kaikki! 😅

Nainen, 20 vuotta, Etelä-Pohjanmaa

Olen 20-vuotias ja kotosin Etelä-Pohjanmaalta.
Oon melko introvertti, joten isot ihmisryhmät eivät ole mieluisin tapa tutustua ihmisiin. Siksi on vaikea löytää uusia ystäviä, kun pelkistä hyvän päivän tutuista ei saa oikein mitään "irti". Tajusin myös vähän aikaa sitten olevani herkkä persoona (HSP), ja siksi kuormittuvani helposti sosiaalisista tilanteista.

Tykkään oleilla paljon luonnossa. Olisi kiva tehdä joskus vaellusretki tai patikoida päiväreissuna joku reitti, ottaa eväät mukaan tai vaikka kalastaa. En oo siis ite sen koommin tuollaisia reissuja tehnyt, koska yksin ei huvita (tai uskalla) lähteä syvemmälle metsään. 😅
Tykkään myös tehdä paljon käsin kaikkea ja kaikenlaisesta luovasta. Maalaan ja piirrän jonku verran sekä kuvailen.

En juo alkoholia lainkaan enkä pidä muutenkaan villistä menosta, joten baareihin tms. illanviettoihin ei kannata mua pyytää. :) Oon kasvanu lestadiolaisessa perheessä, joten siksi alkoholi ei ole koskaan kuulunut elämääni eikä myöhemminkään ole tullut tarvetta.

Etsin pitkäaikaisia ystäviä eli yhteydenotot ei mielellään jäisi pelkästään kuulumisten vaihtoon. :) Sukupuolella ei mitään väliä, mutta toivoisin että olisit samaa ikä luokkaa (19-25v). Ei ole myöskään väliä, mistä päin Suomea olet.

Musta olisi kiva ensin jutella viestitse, ja sitten kun siltä alkaa tuntumaan, niin joskus nähdä kasvotusten!

19.5.2020

Kavereita

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen päätynyt tilanteeseen jossa kaikki läheiset kaverini asuvat muualla Suomessa. Koen vaikeaksi luoda uusia ihmissuhteita koska tiedostan olevani aika kontroversiaali ihminen, joten on helpompi olla hiljaa kuin kertoa mielipiteeni ääneen. Kaikesta huolimatta olen ekstrovertti ja kaipaan aktiivista sosiaalista elämää. Aloitin juuri opiskelut yliopistossa mutta absolutistina kanssa opiskelijoihin tutustuminen tuntuu hankalalta. Tykkään kuitenkin myös bilettämisestä. Osaan sekoilla tarpeeksi ilmankin päihteitä. Ei tosin haittaa jos sinä käytät.
Harrastan leffojen katselua, populaarikulttuurin seuraamista, patikointia, valokuvausta (somehuorausta), salitreenailua (joskus kun korona loppuu), lukemista, kirjoittamista jne. Etenkin leffassa käyntiin ja patikointiretkiin olisi kiva saada seuraa. Syksyllä olen lähtemässä Koreaan vaihtoon joten Korean kulttuuri jne myös kiinnostuksen kohteena. Panostan enemmän laatuun kuin määrään, pidän ihmisistä jotka eivät loukkaannu helposti tai ole herkkiä suoralle puheelle.
Etsinnässä pääasiassa naispuolisia. Löydän tarpeeksi mieskavereita tinderistä jo :D

11.5.2020

Moikka!

Nainen, 26 vuotta, Kangasala, Pirkanmaa

Olen 26-vuotias nainen ja asun tällä hetkellä Kangasalalla. Kuvailisin itseäni rauhalliseksi, rennoksi, iloiseksi ja avarakatseiseksi. Etsin uusia samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa jutella tai harrastaa yhdessä. Kiinnostuksen kohteitani ovat luonto, vaeltaminen, jooga, kokkailu, käsityöt, tarinoiden kirjoittelu ja lenkkeily. Musta saa kaverin mukaan niin metsälenkille, kahville kuin keikalle. Sukupuolella tai kotipaikkakunnalla ei ole väliä, kunhan olet iältäsi 20-30-vuotias. Jos kiinnostuit, laita rohkeasti viestiä ja jutellaan lisää 😊 Ois mahtavaa tavata uusia ystäviä ja hengailla tai vaikka aloittaa uusi harrastus yhdessä.

29.2.2020

Moro

Nainen, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä etsitään uusia kamuja, joiden kanssa kokea uusia elämyksiä.
Oon 25-vuotias elämyksenhakuinen rämäpää, mutta terveellä järjellä varustettu myös.
Parasta elämässä on reissaaminen ja haluisinkin uusia reissuystäviä. Tykkään myös liikunnasta paljon ja oon innokas uusien lajien kokeilija. Oon ikuinen heppatyttö, vaikka omaa hevosta ei ole ikinä ollutkaan, mutta ratsastuskouluissa on tullut pyörittyä kersasta asti. Oon innostunut patikoinnista ja haaveena onkin päästä vaeltaan esim Lappiin joskus kesällä tai syksyllä. Toki oon näissä hommissa vielä aika noviisi, mutta sehän lisää vaan jännitystä.
Vaikka oonkin enemmän aktiivinen tekijä kuin kahvikupin ääressä keskustelija, niin tykkään myös kokeilla just uusia ravintoloita ja tehdä ruokaa. Teatterissa ja leffassa käynti myös tosi kivaa. Ryyppääminen alkanut tökkii, mut viini-illat toisinaan on kivoja ja esim festareilla sekoilu on kivaa :)
Mulla on jo iso kaveriporukka, mutta he on aika mukavuudenhaluisia siihen verrattuna, et ite oon näin elämyksenhakuinen hällä väliä tyyppi !
Etin siis rämäpää kavereita (noin. 23-30v) toteuttaan mun kanssa kaikkka elämäniloisa hulluja ideoita !

24.10.2019

Ystäviä/kavereita

Nainen, 50 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen ihan tavallinen 50-vuotias Espoossa asusteleva nainen, jonka talouteen kuuluu myös 1 teini-ikäinen ja 1 täysi-ikäinen poika.
Käyn töissä ja harrastuksina mm. kävely, lenkkeily, lukeminen.
Musiikki ja tanssiminen myös lähellä sydäntä. Tykkään liikkua, löhöillä sohvalla, käydä kirppiksillä, musakeikoilla, leffassa, teatterissa, oopperassa, ravintolassa… Matkustelu myös kivaa siinä määrin miten vapaat ja rahavarat antavat myöten.
Haaveissa ja suunnitelmissa vaellusreissu jonnekin/jossakin, ehkä ensin Suomessa.
Toinen haave on oppia purjehtimaan ja suunnitelmissa purjehduskurssi ensi kesänä.

Kaipaisin naispuolista ystävää/kaveria kaikenlaiseen toimintaan esim. leffaan, teatteriin, museoon, kahville, kävelylenkille, matkaseuraksi tai mitä keksitäänkään.
Ihanaa olisi, jos täältä löytyisi purjehduksesta samoin ajatteleva ja sitä myöten kaveria purjehduskurssille. Tai kaveria suunnittelemaan ja toteuttamaan vaellusreissua Lappiin.

Iälläsi ei niin merkitystä, ikäero voi olla vaikka 15 vuotta ja siltin synkkaa.
Elämäntilanteellasikaan ei merkitystä, koska se on ihminen joka merkitsee.
Rehellisyys ja luotettavuus ovat minulle tärkeitä asioita ja niitä arvostan, kuin myös hyvää huumorintajua.

17.8.2019

Kaveri haku

Nainen, 50 vuotta, Uusimaa

Löytyisikö täältä kaveria konsertteihin, teatteriin tai vaikkapa pienelle matkalle silloin tällöin. Myös patikointi sopivassa määrin saattaisi kiinnostaa! Olen työssäkäyvä, liikuntaa sopivasti harrastava, luonnossa ja maalla viihtyvä. Musiikkimaku on laaja ja mukautuu tilanteen ja fiiliksen mukaan, kuin tiukkoihin normeihin. Harrastuksiin lähinnä kuuluu lenkkeily, pilates, sekä välillä aina pikkasen muutakin kuten uinti, lukeminen, metsäretket. Kaverin kanssa on mukava vaihtaa mielipiteitä ja keskustella maailmanmenosta. Kaverin ei suinkaan tarvi olla täysin samanhenkinen, sopivasti ehkäpä kuitenkin. Kuten kerroin on luonnossa olo tärkeää, samoin itsestä huolehtiminen on tullut ikää myöten aina vaan tärkeämmäksi. Alue lähinnä Päijät-Häme tai Uusimaa.

3.1.2019

Heips!

Nainen, 27 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä uusia ympyröitä etsiskelevä, 27-vuotias, tekniikan alalla opiskeleva nainen moi. Tein itselleni tavoitteen uuden vuoden kunniaksi, että lopetan tämän erakoitumisen ja poistun kotoani useammin.

Hengailen usein poikaystäväni ja hänen kavereidensa kanssa, oma kaveripiirini on vuosien varrella pienentynyt huomaamatta ja huomaan kaipaavani naispuoleisia kavereita.

Päiväni kuluvat koulun parissa, kirppiksiä kierrellen, kuntosalilla käyden (hävettävän laiskasti), pianon ääressä sekä erilaisia kädentaitoja harrastaen. Usein tulee käytyä keikoilla ja istuskeltua kuppiloissa, mutta yleensä olen se joka lähtee ensimmäisenä nukkumaan, haha.

Haluisitko lähteä vaikkapa päiväretkelle, hiihtämään, avantoon, kirpparikierrokselle, kahville, yms? Nämä urheiluehdotukset johtuvat vain toisesta lupauksestani tälle vuodelle (urheilun lisäämisestä elämääni), oikeasti en ole näinkään aktiivinen tapaus.

Takaisin ylös