Ilmoitukset aiheesta #Musiikinkuuntelu (9 kpl)

 - 
 
Aihe:
#Musiikinkuuntelu
(tyhjennä)
tänään

Vertaistukea omiin ajatuksiin ja muutenkin juttuseuraa?

Mies, 26 vuotta, Raahe, Pohjois-Pohjanmaa

Moro, täällä 1993 syntynyt mies Raahesta. Olen kokenut aina yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, eikä loppua tunnu näkyvän. Minulla on myös Asperger-diagnoosi. Kuntouttavassa työtoiminnassa olen käynyt yli 6 vuotta putkeen. Parisuhdettakaan minulla ei ole koskaan ollut, ja sinkku olen vieläkin. Minulla ei myöskään koskaan ole ollut auton ajokorttia, vaikka lähes kaikilla muilla varsinkin miespuolisilla se tuntuu olevan, vain mopokortti löytyy. Olen melko pienituloinen, joten minun ei ole mahdollista kustantaa ajokorttia omilla tuloillani.

Omalla työtoimintapaikallani lähes kaikki muut ovat koulutukseltaan IT-alan insinöörejä, ja itse olen pelkästään datanomi kohtalaisin arvosanoin. Itsetuntoni kärsii pahasti siitä, että suurin osa porukasta on minua älykkäämpiä ja lahjakkaampia. Sen takia tunnen oloni täysin ulkopuoliseksi siellä. Itse en todennäköisesti pystyisi opiskelemaan insinööriksi, koska minulla on hahmotushäiriö, joka vaikeuttaa opiskelua. Tuntuu erittäin pahalta ajatella, että he voivat osallistua maailman kehittämiseen mutta minä taas en, tunnen erittäin suurta alemmuudentunnetta työkavereitani kohtaan. Myös heillä on ajokortti lähes kaikilla. Oikeissa palkkatöissäkään en ole koskaan ollut, paitsi kesätöissä joskus 17-18 vuotiaana. Sen jälkeen olenkin ollut ainoastaan kuntouttavassa työtoiminnassa.

Kesäisin harrastan ulkoilua, juoksua ja pyöräilyä. Talvisin hiihtelen. Vakioharrastuksiin kuuluu myös kitaransoitto. Musaakin kuuntelen päivittäin. Vapaa-ajallani näen ihmisiä hyvin harvoin, joten viikonloput ja arki-illat tuntuvat melkein aina yksinäisiltä. Olen kärsinyt lähes koko ikäni itsetunto-ongelmista. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi luuseriksi tässä yhteiskunnassa. Ei korkeakoulutusta, ei auton ajokorttia, ei palkkatöitä, eikä juurikaan oikeita ystäviä.

Mulla on täällä Raahessa vain pari miespuolista kaveria, joita niitäkin näen erittäin harvoin. Joten haussa olisi ensisijaisesti naispuolinen henkilö tällä kertaa.

29.8.2019

Uusia ystäviä

Nainen, 22 vuotta, Salo, Varsinais-Suomi

Heei!
Olen 22 vuotias nuori Salosta ja elämääni mahtuisi uusia ystäviä :) Näin alkuun olisi mukavaa tutustua viestien välityksellä ja sitten myöhemmin tavatakin. Mainittakoon, että etsinnässä olisi suurinpiirtein itseni ikäisiä ihmisiä (alle 30v). Reissaan aina ajoittain ainakin Helsingin ja Turun suuntiin, joten siellä päin tapaaminenkin on ihan mahdollinen, jos et asu Salossa :)

Luonteeltani olen alku-ujoudesta yli päästyäni aika puhelias ja räväkkä.
Nykyään kulutan ison osan ajastani ja hevostallilla. Kesällä ajan ja sään salliessa vietän myös laatuaikaa kevytmoottoripyörän kanssa ajellen. Hevosten lisäksi kissat (ja koirat) ovat lähellä sydäntäni. Lähiaikoina olen myös innostunut kokkaamisesta ja netflix on alkanut vetää puoleensa myös. Eläinten ja moottoripyörien lisäksi pidän suuresti musiikin kuuntelemisesta. Vaikka musiikkimakuni onkin laaja, rock on lähimpänä sydäntäni.

Laita rohkeasti viestiä jos yhtään kiinnostuit!

25.8.2019

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Hei, olen 21-vuotias nuori nainen, joka pian asuu Pohjois-Karjalassa ja etsin uusia ystäviä. Ei ole väliä missä asut, voimme viestitellä ja olisi myös mukavaa kasvotusten nähdä, jos mahdollista :)
Liikunta ja eläimet ovat tärkeitä minulle, kavereiden näkeminen ja mieleisen musiikin kuuntelu ovat myös tärkeä osa elämää.
Laita rohkeasti viestiä, niin jutellaan lisää!

14.5.2019

Missä mun ihmiset on..?

Nainen, 24 vuotta, Janakkala, Kanta-Häme

Tää tuntuu absurdilta, ihankuin tekisin jotain työpaikkahakemusta 😂
Anyway.. Mä oon 24 v. Eläinhörhö. Kotona vipeltää koiranpentu. Sen kanssa tulee vietettyy enemmän aikaa kuin ihmisten.
Oon tosi puhelias, avoin, välillä helposti innostuva nainen Tervakoskelta.
Kaikki kaverit asuu kaukana niin ois kiva löytää tästä läheltä joku, jonka kanssa vois istuskella kahvikupin ääressä.

Mä häröilen paljon kameran kanssa. Eli harrastan valokuvausta ja tykkään tehdä videoita ja editoida.

Jos ylenpalttinen hörhöily ei haittaa tai, jos joskus haluat lähteä kuvailemaan tai vaikka kahville lähetä viestiä!

13.5.2019

Ystäviä onko heitä?

Nainen, 35 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

35v. Järvenpääläinen nainen etsiskelee (edelleen..) uusia ystäviä ja mielellään semmosia joiden kanssa olisi jotain yhteistäkin. Etenkin kun kesäkin on tulossa olisi kiva saada seuraa esim. ihan jätskille, siiderille, rannalle yms. kävelylle. Olisi kiva jos asuisit jossain lähettyvillä..toki ihan kirjottelukaveritkin käy. Niin ja mielellään naispuolisia ystäviä haen..iällä ei niin merkitystä minulle oo mutta ehkä joku 25-40v. ois ikähaarukka. Itse en ihan heti "lämpiä" kun tapaan uuden ihmisen mutta jossain vaiheessa tuun kuorestani..

9.5.2019

Hei!

Mies, 28 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Etsin uusia kavereita/ystäviä Oulusta ja lähiseuduilta. Olen 28v mies ja muuttanut Ouluun 3 vuotta sitten. Kaverit jäänyt matkan varrelle ja nyt kaipaan uusia kavereita, joiden kans kahvitella, vaihtaa kuulumisia, käydä kävelyllä/leffas tai mitä vain. Sukupuolella ei väliä.
Jos motoristeja löytyy niin käydään ajelee!

Olen rauhallinen, mukava ja rento. Tykkään kuunnella musiikkia ja käydä auto/mp tapahtumissa sekä lenkkeillä. Iltojen pimetessä on mukava käydä ajelelemassa autolla musiikkia kuunnellen. Moottoripyörät lähellä sydäntä ja kruisailu kuuluu vahvasti harrastuksiini.

Pistä viestii jos kolahti :)

8.5.2019

Hejssan

Nainen, 21 vuotta, Lappi

Oon 21-vuotias parisuhteessa oleva naisen alku, joka tykkää höpötellä uusien ihmisten kanssa.

Harrastuksiin kuuluu jonkin asteinen kirjottelu ja piirtely sekä musisointi, musiikin kuuntelu (metalli/rock lähinnä), metsästys, matkustaminen, metsässä samoilu sun muu vastaava. Kuvailisin itseäni semi jätkämäiseksi. :D

Olis ihan jees löytää ihan vaan vaikka satunnaisia chattailu kavereita (en oikeestaan enää harrasta kirjekamuilua, mulla ei aika ja mielenkiinto riitä kirjeiden rustailuun, sinänsä vähän sääli) taikka kavereita baariin, illan istujaisiin, kaupunkien kiertelyyn jne, you name it. Täytyy tosin myöntää, että aika harvoin hillun ulkona nykyään.

Nakkaa viestiä ja jatketaan viestittelyä vaikkapa snapissa.

1.3.2019

Sydänystävää etsimässä

Nainen, 27 vuotta, Espoo, Uusimaa

Oon 27-vuotias puhelias ja positiivinen neiti Espoosta. Harrastuksiini kuuluu tv-sarjat, lukeminen, joskus uinti ja pyöräily sekä jumpalla käynti. Tykkään myös hyvästä musiikista, kielten opiskelusta sekä ulkona syömisestä. Vaikka elän avoliitossa, niin olen silti yksinäinen silloin tällöin. Minulla on joitakin ystäviä, mutta en ole löytänyt sitä sydän ystävää. Haluaisin löytää sellaisen jonka kanssa voisi puhua mistä tahansa, jakaa ilot ja surut ja jolla olisi aikaa minulle. Käyn arkipäivisin töissä ja koen että vapaa-aika menee lähinnä hengaillessa ja harrastuksissa. Kuitenkin aikaa riittäisi ystävälle ja mielellään kävisin leffoissa, syömässä, viihteellä tai viettäisin aikaa ihan vaan jutellen.

Olisi tosi kiva tutustua samanhenkisiin ihmisiin, jotka on suunnilleen saman ikäisiä ja samassa elämäntilanteessa. Mikäli kuulostan sellaiselta, jonka kanssa sinulla olisi yhteistä, niin laita ihmeessä viestiä. :)

2.9.2018

Uusia pitkäaikaisia kirjekavereita perinteiseen kirjeenvaihtoon

Nainen, 41 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen 41 vuotias Espoossa asuva nainen. Harrastan lukemista, kirjeenvaihtoa ja musiikin kuuntelemista. Pidän syksystä, joulusta, lumisateesta, rauhallisista koti-illoista, pitkäaikaisesta kirjeenvaihdosta, hevosista, kokeilla erilaisia teemakuja ja kirpputoreilla kiertämisestä.

Etsin uusia pitkäaikaisia kirjekavereita ympäri Suomea perinteiseen kirjeenvaihtoon. Etsimäni kirjekaveri on suunnilleen ikäiseni ja kirjoittaa enemmän kuin pari riviä. Jos löytyy yhteisiä juttuja, niin se helpottaa ystävyyden alkua. En vastaa yhden kirjeenkirjoittajille, kiertokirjeisiin ja seurustelukumppania hakeville. Osoitteeni kirjeitä varten annan sähköpostissa.

Takaisin ylös