Ilmoitukset aiheesta #mökkeily (31 kpl) - sivu 2

 - 
 
Aihe:
#mökkeily
(tyhjennä)
15.9.2019

Unelmana aito ja syvällinen ihmissuhde

Nainen, 36 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Heippa!
Olen 36-nainen, muutan tämän vuoden loppuun mennessä itsekseni joko Turkuun tai Kaarinaan. Ystäviä ei koskaan ole liikaa ollut osin ujoudesta ja herkkyydestä johtuen. Tämänhetkiset ystävät ovat perustaneet perheitä ja elelevät pikkulapsiaikaa. Jään tästä paitsi tahattomasta lapsettomuudesta johtuen. Koen itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi vaikka minulla onkin elämässäni muutama tärkeä ja läheinen ihminen. Aikuisena on jotenkin hirmuisen hankala saada uusia ystäviä. Tuntuu, että muiden "laumat" ovat jo täynnä.

Olen ihmissuhteissa alkuun aika varovainen ja jännittynyt. Kun tutustun paremmin ja minuun tutustuu, olen hersyvä, avoin ja sydänjuuria myöten sydämellinen ja herkkä ihminen. Yhteys muihin ihmisiin on minulle elintärkeää ja kaipaan syvällisiä ihmissuhteita, joissa voi olla oma itsensä iloineen ja suruineen. Olisi ihanaa käydä kaverin tai ystävän kanssa niin museossa, metsällä, salilla, viettää kässä-tai/ja peli-iltoja hyvästä ruoasta nauttien tai lähteä juhlistamaan elämää. Innostun vähän kaikesta. Lapsesta asti olen kuulemma haaveillut siitä, että olisi piiitkä pöytä, jonka ääressä vietetään iltaa läheisten kanssa. Tämä unelma elää yhä ja on välillä toteutunutkin.

Nautin suunnattomasti luonnosta ja mökkeilystä. Luonnon vaaliminen ja ekologinen elämäntapa ovat lähellä sydäntäni. Samoin hidastaminen ja hiljentyminen. Harrastan joogaa, tanssimista, mindfulnesia, käsitöiden tekemistä, kulttuuria ja monenlaista muuta mielentilan mukaan. Ystävänäni on ainakin toistaiseksi teini-ikäinen norwichinterrieri Tahvo. Toimin kokemusasiantuntijana ja opiskelen Rakentavaa vuorovaikutusta hankekoulutuksessa.

Jos kuvaukseni resonoi sinuun ja arvostat aitoja, syvällisiä ihmissuhteita ja olisit utelias tutustumaan minuun niin viestiä vain tulemaan😊

11.9.2019

Heippa!

Nainen, 22 vuotta, Varsinais-Suomi

Oon 22-vuotias nainen Turun seudulta. Opiskelen tällä hetkellä ja lisäksi teen töitä. Vapaa-ajalla tykkään käydä lenkillä, shoppailemassa ja kahvilla. Autot myös kiinnostaa jollain lailla ja ratsastusta harrastan. Olis kiva löytää kavereita, jotka olisivat kiinnostuneita samoista asioista ja joiden kanssa vois lähteä vaikka kesällä mökkeilemään tai reissaamaan. Myös tietysti ihan kahvittelu, illanvietto ja muu touhuaminen kiinnostaa! :)
Ota yhteyttä, jos vähääkään kiinnostais jutella lisää! Mille on helppo jutella ja oon melko rento ihminen :)

24.7.2019

Uusia ystäviä ?

Mies, 27 vuotta, Uusimaa

Moikka kaikille! Saisiko täältä uusia ystäviä? Olen siis 27 vuotias mies. Suurin osa vanhoista kaverisuhteista jäänyt pimentoon tosiaan elämäntilanteen/muuton suhteen, pari hyvää ystävää sentään on jäänyt, mutta uusille on todellakin aina tilaa! Tätä nykyään asustelen Uudellamaalla ja olisikin kiva löytää täältä suunnilta mukavaa porukkaa tai miksei kauempaakin jos ja kun juttu luistaa!

Tykkään ulkoilla melko paljon, kuntosalilla käyn, pyöräilen ja muuten lenkkeilen ihan omaksi iloksi, välillä on vaan kiva pysähtyä vaikkapa metsän siimekseen ajattelemaan asioita. Arkisin käyn töissä ja säännöllinen työaika löytyy, joten helppo suunnitella aina menot sen mukaan. Olisi kiva päästä testaamaan joskus jotain mukavaa uutta urheilulajia ?

Tykkään myös vaan välillä olla ja rentoutua leffojen/sarjojen parissa ja niitä tuleekin katsottua melko paljon.

Olen sosiaalinen, rento, rehellinen ja muutenkin luotettava ihminen, jokaisen pitää olla oma itsensä!

Iällä ja sukupuolella ei ole merkitystä, tärkeintä on että juttu luistaa :) whatsapp löytyy myös jos siellä haluaa jutustella.

11.7.2019

heippa

Nainen, 25 vuotta, Uusimaa

olen 25-vuotias 1 lapsen äiti uudeltamaalta. opiskelen ja käyn töissä, puoliso löytyy, mutta multa puuttuu ystäviä joiden kanssa ihmetellä ja kahvitella. oon pakana, luonto, henkisyys ja ympäristöasiat on tärkeitä. tykkään kirppiksistä, pitkistä keskusteluista, metsistä ja läheisyydestä. etsin kaveria, jonka kanssa viettää aikaa vapaapäivinä ja viestitellä muutoin. musta saa kaverin vaikkapa taidenäyttelyyn, keikalle tai uuteen liikuntalajiin. toivon, että olet suvaitsevainen, muita kriteerejä en osaa asettaa.

14.4.2019

Ystävää etsin

Nainen, 25 vuotta, Lappi

Heissan!
Olispa mukava löytää vaikka tätä kautta luotettava hyvä ystävä jolle voi soitella ja viettää aikaa mukavissa merkeissä.
Tykkään kahvitella, joskus myös käydä yhillä tai vaikka muutamilla, kävellä luonnossa, käydä mökillä, shoppailla, matkustelusta, harrastaa kaikenlaista uutta ja liikunnallista.
Jos löytyy yhtään samantyyppisiä mielenkiinnon kohteita, otathan yhteyttä niin tutustutaan lisää. Ei väliä mistäpäin olet tai minkä ikäinen olet. Laitahan vain rohkeasti viestiä :)

11.3.2019

Frendei! Nyt.

Nainen, 30 vuotta, Uusimaa

Onko kellään samanlainen tilanne, että suurin osa kavereista on perheellisiä tai intressit ei elämässä kohtaa, jonka takia ootte ajautunu eri suuntiin?
Musta ois kiva kuulla susta ja sun tarinas.

Asustelen itse avoliitossa. Käyn töissä ja siihen se oikeestaan jääkin. Keikoille olis ihana mennä hyvässä seurassa, istua iltaa ihanalla porukalla ja nauraa maha kipeeksi. Shoppailemaan ja juoruamaan kahvikupin/teekupin ääreen vaikka toisen luo. Voisi kertoa elämän ilot ja surut! Vaikka pelkkä viestittely kaverikin olisi kiva jos välimatkaa on.

Haastan sut heittämään mulle rohkeesti viestiä. Iällä, paikkakunnalla ei ole mitään väliä. Ei ne tärkeimmät ystävät välttämättä asu naapurissa.

9.3.2019

Moikka moi!

Nainen, 25 vuotta, Lappi

Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän alkaa kaivata uusia hyviä ystäviä.
Täällä kirjoittelee 25 vuotias naispuolinen henkilö, joka kaipaisi kipeästi uusia ystäviä. Olen huomannut että olen nykyisin melko yksinäinen, kun ei ole paljon kavereita, tai ainakaan sellaisia hyviä ystäviä. Päivät menee töissä ja lapsen kanssa touhuten. Vapaa-aikana tykkään matkustella, käydä mökkireissuilla, lenkkeillä, salilla käydä, keilata, pelata biljardia. Tykkään kokeilla kaikkea uutta, ja minusta saa seuraa melkeinpä mihin vain. =)
Jos kiinnostuit ja haluat tutustua lisää, niin laitahan viestiä tulemaan, niin vastailen takaisin. :)

5.12.2018

morjens!

Nainen, 20 vuotta, Uusimaa

mä etsin mukavia tyyppejä kavereiksi ja seuraksi kaikenlaiseen puuhasteluun. mua kiinnostaa tekeminen melkeinpä laidasta laitaan. lähden mielelläni leffaan, kaljottelemaan baariin tai vaikka mökkeilemään keskelle korpea jos tilanne vaatii.

oon saamani palautteen mukaan hauskaa ja piristävää seuraa. mun kanssa pystyy ottamaan rennosti ja olemaan oma ittensä. en nyrpistele erilaisille ihmisille ja oikeastaan tuun melkeinpä parhaiten juttuun sellaisten tyyppien kanssa, ketkä on snadisti kapinahenkisiä tai muulla tavoin persoonallisia hiihtäjiä.

mä ite oon 20v mimmi Uudeltamaalta. vapaa-aikaa on koulusta huolimatta ihan kivasti ja olis päheetä päästä viettämään sitä hyvien tyyppien kanssa. oon luonnostaan iloinen ja utelias tapaus, enkä pahemmin synkistele tai valita turhasta. heitän kehnoa läpyskää vähän väliä. mussa taitaa olla pikkusen taiteilijan vikaa ja mut löytääkin useimmiten väsäilemästä jonkun projektin parissa. sanoisin olevani myös ihan syvällinen tyyppi, tykkään keskustella hankalistakin aiheista ja haastan jatkuvasti omia näkemyksiäni. jos oot suunnilleen mun ikäluokkaa ja kaipaat kaveria kaiken maailman touhuiluun tai ihan vaan vaikka pelkästään juttukaveria, niin nakkaa viestiä tähän suuntaan :)

24.10.2018

Ystävyys

Nainen, 26 vuotta, Kerava, Uusimaa

Etsinnässä ihanaa ystävää tai ystäviä, sillä toisinaan olo tuntuu yksinäiseltä. Vanhat ystävät ovat vuosien saatossa hävinneet omien muuttojen takia sekä elämäntilanteen erilaisuuden vuoksi.

Olen itse tänä vuonna 27v. täyttävä huumorintajuinen ja rehellinen nainen. Minulla on rakas perhe johon kuuluu avomieheni ja 2 yhteistä lasta. Sinulla ei välttämättä tarvitse itsellä olla lapsia, koska etsin lähinnä juttuseuraa, shoppailuseuraa, bileseuraa ja ystävää kelle jakaa asioita ja kenen kanssa keskustella kaikesta mahdollisesta.

Minua sydäntä lähellä ovat eläimet eteenkin koirat ja hevoset, joten jos siis itse pidät myös hevosista niin minusta ilman muuta saa seuraa heppatallille!
Tykkään myös leipoa ja askarrella sekä sisustaa. Välillä olen enemmän tyttöpoika ja intoudun ajamaan mopolla tai mönkijällä poikien kanssa.
Ei siis ole väliä olit sitten poikatyttö tai tyttöpoika, sillä tulen niin erilaisten ihmisten kanssa toimeen! :D Laita viestiä jos tuntuu yhtään sille, sittenhän sen näkee synkkaako..

10.4.2018

Moikka!

Nainen, 24 vuotta, Lappi

Täällä kirjoittelee tänä vuonna 25 vuotta täyttävä naispuolinen henkilö. Kaipailisin uusia hyviä ystäviä. Olis mukava kun ois se luotettava hyvä ystävä jolle vois kertoa kaikki huolet ja murheet, naureskella yhdessä ja tehdä kaikkea kivaa.
Kuten käydä yhdessä kävelyllä, nähdä kahvikupposen äärellä, lähteä yhdessä mökkireissulle tai jossain muualla käydä reissailemassa.
Jos tunnet samoin, otathan yhteyttä nii suunnitellan yhdessä mitä tehtäisiin seuraavaksi. :)

Sivu
Takaisin ylös