Ilmoitukset aiheesta #matkustelu (117 kpl)

 - 
 
Aihe:
#matkustelu
(tyhjennä)
14.4.2025

Juttuseuraa ja kavereita

Mies, 41 vuotta, Pirkanmaa

Hei,
löytyisikö täältä juttuseuraa yksinäiselle?
Olen pitkästä parisuhteesta eronnut yhden erityislapsen isä. Arki soljuu eteenpäin töitä tehden. Joka toinen viikko touhuan pojan kanssa ja joka toinen viikko opettelen elämään yksin.
Välillä saan itseni kiinni vaipumisesta alakuloon, mutta yritän ajatella positiivisesti. Elämässä parasta on lapsi, penkkiurheilu ja harvat kaverit. Musiikin kuuntelu, lukeminen, ristikot ja lenkkeily kuuluvat elämääni, samoin silloin tällöin pistäytyminen viihteellä.
Olen ollut aina vähän introvertti ja uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on vaikeaa.
Toivottavasti löytäisin tätä kautta juttuseuraa. Iälläsi ja sukupuolellasi ei ole merkitystä. Laitathan viestiä! :)

10.4.2025

Ystävä hakusessa

Nainen, 43 vuotta, Mikkeli, Etelä-Savo

Hei. Etsin itselleni ystävää. Tai useampaa. Olen kohta 44 vuotias ja en ole parisuhteessa. Olen 9v pojan äiti. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta silti koen välillä yksinäisyyttä. Toivoisin löytäväni jonkun jonka kanssa voisi lenkkeillä, käydä kahvilla tai viinillä, laulaa karaokea, matkustella, käydä konserteissa, retkeillä. Lenkkiseuraa löytyy suht helposti kyllä, mutta esim matkusteluun ei ole kaveria ja yksin ei tule lähdettyä. Paljon viihdyn myös yksin ja kaipaan hiljaisuutta, mutta liika on liikaa. Jos yhtään kolahti niin laita viestiä. Ja mieluiten haluaisin yhteydenottoja naisilta.

10.4.2025

Ystäviä?

Mies, 24 vuotta

Hei! Hakusessa ympäri suomea kavereita! Asun itse itä-suomessa. Iällä tai sukupuolella ei oo väliä! Eikä sillä missä päin asut.
Kiinnostuksen kohteet autoilu, matkustaminen, pelaaminen..

Haaveissa ois löytää joku jonka kanssa reissata vaikkapa ympäri maailmaa tai miksei myös täällä suomessa! Yöajelut best! :D Myös erilaisia harrastuksia ois kiva kokeilla! :)


Oon luonteeltani kiva, rento, avoin, luotettava, huumorintajuinen, sosiaallinen, tulen toimeen kaikkien kanssa!

Ystäviä ei koskaan ole liikaa joten laita viestiä täällä tai spostissa niin tutustutaan. :)

Discord: (aksuuwi.)

9.4.2025

Kavereita Oulusta

Mies, 21 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Moi viime syksynä muutin Ouluun opiskelujen perässä niin olisi mukava saada enemmänkin kavereita täältäpäin joiden kanssa vapaa-ajalla viettää aikaa.

Vapaalla tulee kamppailulajeja harrasteltua, luen kirjoja ja katselen sarjoja. Tykkään myös luonnossa liikkua ja retkeillä. Ylipäätään kaikenlainen liikkuminen ja tekeminen porukalla kiinnostaa et kaikkeen aktiviteetteihin olen valmis lähtemään.

Jos herätti kiinnostusta niin laittakaa rohkeasti viestiä :)

6.4.2025

Miau!

Mies, 35 vuotta, Vaasa, Pohjanmaa

Täällä parisuhteessa oleva 35-vuotias punkero mies Vaasasta! Oon mielenterveyden takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Löytyiskö täältä porukkaa jolla ois samanlainen elämäntilanne? Ei haittaa vaikka ei oliskaan! Tykkään paljon kissoista, ja mulla on yksi kissa. Kulutan päiväni aika lailla tietokoneella (leffat, YouTube). Välillä tulee myös luettua kirjallisuutta. Pelejä en juurikaan pelaa, mutta mun suosikki on Broken Sword II. Ois kiva löytää ihan vaan höpöttelyseuraa Discordiin. Voidaan myös joskus nähdä ja käydä vaikka pizzalla. Sun sijainnilla ei oo väliä, kun Suomi on kuitenkin niin pieni maa! Laita toki viestiä jos tuntuu siltä, että voitais ystävystyä. :)

6.4.2025

Aktiivista kaveria

Nainen, 50 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moikka Espoosta. Etsin kaveria mukaan luontopoluille ja kaupunkikävelyille, teatteriin, matkusteluunkin. Olen puhelias, rempseä, energinen ja ehdottoman luotettava. Olen myös spontaani, joten lähden mielelläni mukaan myös kaiken uuden kokeilemiseen. 😅 Olisi kiva löytää vaikka sellainen samanhenkinen porukka, jonka kesken voisi spontaanisti kysellä seuraa em. aktiviteetteihin. Teen töitä arkisin, joten aktiivinen seura viikonlopuille ja arkipyhille olisi enemmän kuin tervetullutta.
Olen eronnut ja lapset jo omillaan. En etsi suhdetta, vaan kaveria. Jos kuulostaa omalta, niin laita viestiä.

5.4.2025

Moro!

Mies, 35 vuotta, Pirkanmaa

Kaveri seuraa vailla 35-vuotias mies tästä Tampereen ympäristöstä. Ihan vapaa-ajalla hengailuun ja kahvitteluun jne. Käyn töissä viikolla, mutta iltaisin ja viikonloppuisin olisi kiva tehdä jotain muutakin, kuin olla yksikseen. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Oon mukava :)

5.4.2025

Hyvä kaveri ois kiva

Mies, 46 vuotta, Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa

Heippa! täällä hakee mahdollisia uusia ystäviä 46-vuotias mies etelä-pohjanmaalta,
avoin ja huumorintajuinen (keskustelutaitoinen ja en tuomitse helposti), Harrastan ulkoilua,kuntoportaat,musiikin kuuntelua, Myös shoppailu on kiva ja Kirppis käynti.
rennot koti-illatkin on kivoja! Olisi kiva tavata ja tutustua kahvilla tai luonnossa,
tykkään kokeilla uusia juttuja.
että jatkossa voitaisiin kenties matkustella yhdessä tai viini ilta
Toivon, Keksitään varmasti muutakin kivaa .
että jatkossa voitaisiin kenties matkustella yhdessä. Minusta saa ystävän oikeestaan mihin vaan. Jos sinua kiinnostaa paa viestiä tänne päin. paa Ilmoitus ei vanhene.
Kerron myöhemin itsestä lisää.

Huom! naiset ikää 18v - 50 v Ei haitaa olet yli 50v tai 70v
Ystäviä ei ole koskaa liikaa , Saat olla leski ,eronnut , sinkku ja varattu

23.3.2025

Laita viestiä, jos nappaa!

Nainen, 25 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Moikku!
Mun nimi on Laura.☺️Oon 25v. opintoja loppuun saattava kuopiolaistunut nuori nainen! Inspiroidun käsillä tekemisestä (taidokkuus on asia erikseen😁) ja kaikenlaisesta puuhaamisesta ja diy-jutuista kotiympäristössä sekä ittensä kehittämisestä niin vapaa-ajalla ku työmaailmassakin. Mulle iloo tuo ympärillä olevat hyvät kivat tyypit, jotka on mukana tekemässä ja innostumassa jutuista .. vaikka ihan spontaanistikin (mikä vaatii omien aikataulujen sumplimista.😅) Mutta kuuluu kyllä omasta mielestä vähä asiaanki.😇 (Elämä on liian lyhyt hukattavaks tjsp.😁) Syvällisetki keskustelut ja pohdiskelut, mutta myös humoristisen näkökulman vetäminen mukaan asioihin uppoo muhun! Usein lasi on kuitenki hitusen puoliks täysi kuin tyhjä!😄 Luonto on myös lähellä sydäntä.💚 En ole äiti, mutta äitiys on tulevaisuudessa isosti toiveissa.🩷 Just perus kuulumisten vaihto puhelimessa tai kasvotusten on kyllä mukavaa ku juttu luistaa! Jos joku kiinnostu tästä, niin olis kyllä tosi mukava lähtee höpötteleen ja viettää aikaa jossain merkeissä saaden uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia.

Ilmotus ei vanhene.

💛Aurinkoisin kevätterkuin, mahdollista viestiä jostain päin odotellen: Laura

21.3.2025

Heips! ☺️☀️

Nainen, 27 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

27v nainen Tampereelta etsii kavereita!

Minusta:
- avoin
- huumorintajunen (musta huumori uppoaa myös)
- luotettava
- rehellinen
- toiset huomioonottava
- todella empaattinen, ehkä liiankin kiltti välillä, elän tunteella.

Harrastuksena laulaminen, en tosin koskaan oo käyny missään laulutunneilla, itekseni pienestä asti lauleskellu.
Omistan myös kitaran mutta sen soittelu jääny viimeaikoina ja taidotkin ruosteessa sen suhteen.
Oon hoitaja, eli töitä riittää. Painottuu enemmän ilta- ja yövuoroihin eli yövuorojen jälkeen usein pidemmät vapaat.
Rakastan autoja ja kaikkee niihin liittyvää sekä musiikkia tietenkin.
Aikalailla laidasta laitaan kuuntelen kaikkee musiikkia mikä vaan kuulostaa hyvältä.
Tykkään extempore jutuista, kahvittelusta, mökkeilystä, matkustelusta.. joskus sillontällön ois kiva käydä ihan vaan yksillä vaikkapa terassilla.
Oon aika menevä tapaus mut välillä kiva vaan olla ja hengailla vaikka vaan rauhassa jotain sarjaa/leffaa katsoen tai ihan vaan jutella henkeviä maan ja taivaan väliltä.
Kävelylenkille mut saa myös mukaan välillä. Oon ilonen ja nauravainen persoona, alkuun tietysti hieman saatan olla varuillani kun niin paljon ottanu siipeen mut kun muhun oppii tutustumaan nii tylsiä hetkiä tuskin tulee ja tyhmiäki juttuja välillä 😁
Kuopion suunnilta kotosin mut nyt asunu Tampereella kohta 10vuotta, kavereita on muutama, mut heillä omat elämäntilanteet.
Kerron mielellään lisää itestäni ☺️

Toivottavasti olisit edes jollain tapaa samankaltainen tai ois samoja kiinnostuksen kohteita. Sun sukupuolella ei väliä, ikähaarukka 20-40v.
Ei väliä mistäpäin oot, auto ja julkiset liikkuu. Mutta kivahan se ois jos olis läheltä.

Löytyy ig, whatsapp, sc, tiktok ja ihan sähköposti.

9.3.2025

Moi

Nainen, 49 vuotta, Mikkeli, Etelä-Savo

Mikkelissä asuva 49- vuotias, parisuhteessa oleva nainen kaipaa uusia kavereita ja ystäviä. Koen yksinäisyyttä melko paljon, ollut jo vuosia. Kaipaan naispuoleisia kavereita jutteluun, reissuihin, kirpparille, kahville, luontoon, tanssimaan.. olen avoin monenlaiselle tekemiselle. Jos ikäsi on suurinpiirtein sama ja kiinnostuksen kohteita samoja niin laita viestiä tulemaan😊

28.2.2025

Moi☺️

Nainen, 22 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olis kiva löytää enemmän samanhenkisiä kavereita joiden kanssa viettää aikaa, käydä ulkona, jutella kaikenlaisesta ja vaikka pelata😊 Tykkään videopeleistä, terveelliseen ja onnelliseen elämäntapaan liittyvistä asioista, muodista, shoppailusta, taiteesta, lukemisesta, musiikista ja kaikenlaisesta muustakin. Jos löytyy yhteistä nii laita ihmeessä viestiä🫶

25.2.2025

Uusia ystäviä

Nainen, 26 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi! Oon 26-vuotias opiskelija. Ois kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää uusi ystävä, mahdollisesti sellainen ystävä, jonka kanssa voi jutella kaikesta ja olla täysin oma itsensä :) Tykkään muun muassa liikkua luonnossa, viettää aikaa eläinten kanssa ja lukea kirjoja. Oon rauhallinen ja viihdyn itsekseni. En vietä aikaa baareissa, vaan mieluummin joko kotona tai sitten ulkoilemassa tai vaikka matkustelun parissa. Toivottavasti löytyy samanhenkisiä ihmisiä :)

24.2.2025

Ystäviä etsin.! ❤ 😍

Nainen, 32 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei! Olen tällä hetkellä päiväkodissa töissä. Luonteeltani olen avoin, luotettava, iloinen, empaattinen ja ystävällinen. Tykkään tanssia, ulkoilla, käydä leffassa, välillä viihteellä, matkustella, shoppailla, kokkailla, käydä keikoilla ja tykkään kokeilla uusia asioita elämässä. Rakastan myös meikkaamista ja sitä että saan olla avuksi muille ja tyttöjenillat ovat ihania. Olisi mahtavaa saada uusia sydän ystäviä! ♡ :) Tulkaa juttelee :)

24.2.2025

Uusia tuttavuuksia elämään!

Mies, 33 vuotta, Hyvinkää, Uusimaa

Morjesta sinulle kaverihaun selaajalle!

Vaikka arjen pyöritys töiden, intohimojen ja harrastuksien parissa on mahtavaa, olisi sitäkin mahtavampaa löytää uusia ihmisiä elämään, joiden kanssa mennä eteenpäin elämässä ja kehittyä esim. yhdessä! Erityisesti haussa tyyppejä, joiden kanssa synkkaisi ja voisimme keskustella syvällisistäkin asioista.

Kiinnostukseni kohteita ovat mm. liikunta, kryptot, bisnes, kitara, musisointi sekä muu itsemme kehittämiseen liittyvät asiat, mutta kevyemmät tuttavuudet ovat myös tervetulleita!

Kuntosalilla rauta kolisee 💪 Treenikaveri tai spottaaja molemmin puolin olisi aivan huippua niin vältytään pahemmilta tapaturmilta! Myös muunlainen liikuntaseura sopii vallan mainiosti.

Sähkökitara soi lähes joka päivä, etenkin metallin muodossa. Luon sosiaaliseen mediaan sisältöä liittyen kitaraan ja musisointiin, joten jos näet itsesi alkavana muusikkona tai muuten musisointi kiinnostaa, laita ihmeessä viestiä. Uusia musisointikavereita olisi mahtava löytää.

Olen sijoittanut koko elämäni kryptoihin (no en ihan, mutta melkein), joten jos olet kiinnostunut sijoittamisesta.. Keskustellaanko jo? 🙂

Pidän muuten matkustelusta, oli se sitten Suomessa tai ulkomailla. Minusta saat takuuvarmasti hyvää roadtrip seuraa! Otetaan musisointivehkeet mukaan! Plussaa siis jos tykkäät matkustaa ulkomaille!

Rohkeasti vain viestiä tulemaan, olit sitten mies tai nainen!

Löytyy Instagram #markolauk ja #markosguitar91 (myös tiktokkia ja youtubee, mutta näihin postaan lähinnä kitaravideoita) joten sitä kautta voit myös ottaa yhteyttä!

Lopuksi vielä, ilmoitus ei vanhene! 🙋🏽‍♂️

22.2.2025

Heippa!

Nainen, 30 vuotta, Pietarsaari, Pohjanmaa

Olen yksinäinen introvertti, joka etsii uusia ystäviä. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Olen utelias, ystävällinen ja huumorintajuni on aika kieroa ja osaan olla sarkastinen halutessani.

Olen eläinrakas ja elän kahden pienen Chihuahua pojan kanssa. Olen myös TV nörtti ja vietän paljon aikaa katsellen erilaisia sarjoja ja elokuvia. Pidän myös video-, lauta- ja korttipeleistä. Tykkään myös kuunnella ihmisten murheita/huolia. Vaikka en voisikaan auttaa, olen hyvä kuuntelija.

Rakastan matkustelua ja toivoisinkin löytäväni ystävän/ystäviä, joiden kanssa reissata ja nähdä erilaisia maailman nähtävyyksiä. Kerään valokuvia ja videoita ja ikuistan mielelläni tilanteita kameran avulla. Käyn mielelläni coneissa ja elokuvissa.

Jos olet samanhenkinen ja kaipaat seuraa, ota yhteyttä.

21.2.2025

Rento ja rempseä Keravalainen

Nainen, 26 vuotta, Kerava, Uusimaa

Moikka, oon rento ja rempseä 26-vuotias Keravalainen nainen joka etsii uusia ystäviä. Miespuoliset, olen pahoillani, mutta etsinnässä vain naispuoleisia tyyppejä. Oon raitis, kaikesta, joten baareiluun musta ei valitettavasti saa seuraa. Kaikkea muuta voidaan tehdä!

Oon ujo ensin, mutta mitä kauemmin ollaan juteltu niin alan pikkuhiljaa nousta kuorestani. Tykkään kaikenlaisesta musiikista, ja oikeastaan oon avoin kaikille ideoille. Oon harrastanut potkunyrkkeilyä, ratsastusta ja kuntosalia, mutta tällä hetkellä epäsäännöllisesti vain kuntosalia. Haluaisin kokeilla Joogaa ja pilatesta, mutta yksin lähteminen on haastavaa. Tykkään matkustella, joko suomen ulkopuolella tai sisäpuolella, ei väliä. Oon tosi eläinrakas ja usein hoitokoiria, jonka vuoksi lenkkeilen todella paljon.

Laita mulle viestiä niin vaihdetaan ihmeessä vaikka numerot tai snäpit.

Sivu
Takaisin ylös