Ilmoitukset aiheesta #kasvit (4 kpl)

 - 
 
Aihe:
#kasvit
(tyhjennä)
eilen

Uusia ystäviä?

Mies, 30 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen 30-vuotias nuori miespuolinen henkilö Helsingistä, joskaan en oikein osaa ajatella itseäni kolmekymppisenä, ja minua luullaankin usein ulkonäköni perusteella noin viidestä viiteentoista vuotta nuoremmaksi. Tulen kuitenkin toimeen monien eri-ikäisten ihmisten kanssa. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa ehkä hieman tyttömäinenkin. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti myös ujo – ainakin aluksi.

Itse tykkään kulkea luonnossa sekä kävellä ja ulkoilla muutenkin. Luonnossa liikkumisen lisäksi luonnontieteet kuuluvat omiin kiinnostuksen kohteisiini. Alkoholia en käytä juuri lainkaan ja tupakkaa en polta ollenkaan. Vapaa-aikoinani käyn usein ulkona kävelemässä, kiertelemässä kirpputoreilla ja kuuntelen musiikkia. Silloin tällöin tulee myös leivottua jotain, useimmiten jotain makeaa. Lisäksi olen ollut useaan kertaan isosena sekä avustajana oman kotialueeni seurakunnan rippikouluissa.

Vaikka tunnen moniakin ihmisiä, minulla ei tällä hetkellä ole oikein ketään sellaista kaveria, jonka kanssa olla ja viettää aikaa useammin kuin kerran tai pari vuodessa. Muun muassa useimmat peruskoulu- ja lukioaikaiset kaverini ovat jatkaneet kukin omiin suuntiinsa. Niinpä olenkin ollut jo useamman vuoden aika yksinäinen ja pääsääntöisesti olen viettänyt nykyisin lähes kaikki viikonloput sekä muut vapaa-aikani joko yksikseni tai olemalla vanhempieni kanssa.

Toivoisin mielellään naispuolista kaveria, joka olisi iältään vaikkapa jostain 19–29 vuoden väliltä, mutta ei se niin tarkkaa ole. Ensisijaisesti olen etsimässä ihan vain kavereita, mutta mikäli molemminpuolista kiinnostusta löytyy, ei parisuhteenkaan mahdollisuus ole poissuljettu. Se ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys, vaan voit ottaa yhteyttä aivan hyvin myös ihan vain kaverimielessä.

Etsin itselleni siis sellaista kaveria, jonka kanssa voisi jossain vaiheessa nähdä, viettää aikaa ja tehdä jotain yhdessä. Ennen mahdollista tapaamista haluaisin tutustua kirjoittelemalla …

14.2.2022

Ystäviä?

Nainen, 26 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Moikka!

Etsin ystäviä, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia sekä jakaa elämän pienet ja suuret ilot ja murheet. Toivon, että asut Turussa jotta tapaaminen ja kyläily olisi helpompaa toteuttaa.

Etsin ystäväksi tällä hetkellä vain naispuolisia. Tutustutaan alkuun ja katsotaan luistaako juttu!

Asun kihlattuni kanssa ja vaikka seuraa toisesta onkin niin kaipaan myös ystäviä elämääni. Haluaisin olla myös ystävä jollekin ketä sellaista kaipaa. Harjoittelen ahkerasti käsitöitä ja kasvien hoitoa, treenaamista sekä muutamaa eri kieltä.

6.3.2020

Seuraa musisoimaan, puutarhaan, taiteilemaan

Nainen, 44 vuotta, Uusimaa

Oletko taiteellinen, musikaalinen, runollinen, tai vaikka muuten vain boheemi ja ajattelemaan taipuvainen olento? Iälläsi, sukupuolellasi ja asuinpaikkakunnallasi ei ole merkitystä - ystävyys ei katso rajoja.

Itse pidän yöllisistä keskusteluista, peleistä, puutarhanhoidosta ja taiteista. Olen lapseton ja minulla on melko vapaat työajat - minulla on kavereille usein enemmän aikaa kuin heillä minulle.

Erityisesti kaipaisin seuraa taiteellisiin juttuihin (joiksi myös puutarhanhoidon ja puutarhavierailut lasken). Musiikin lajeista oma tyylini on klassinen: voisitko tulla kanssani laulamaan, soittamaan tai kuuntelemaan konsertteja tai oopperaa? Tai kesällä ulos maalaamaan maisemia?

Useimmat ystävistäni ovat introvertteja (kuten puolisonikin), ja sellaisten
seurassa perinteisesti viihdyn parhaiten. Itse olen kuitenkin oikeassa
seurassa hyvinkin avoin ja ulospäinsuuntautunut; minut voi luokitella
elämyshakuiseksi erityisherkäksi. Ei siis yhtään haittaa, vaikka olisit vähän menevämpääkin sorttia.

Viihdyn hyvin sekä kaksin että porukassa. Kaksin tulee juteltua enemmän syvällisiä, kun taas porukassa tulee mm. pelailtua lautapelejä ja naurettua tyhmille jutuille. Rento yhdessäolo ystäväporukassa onnistuu niin selvin päin kuin pikku hiprakassakin. Minulla ei ole ongelmia alkoholin sen enempää kuin minkään muunkaan asian suhteen. (Ellei suklaata lasketa. Ja huonekasviharrastuksen riistäytymistä käsistä niin, että tarvitsen isomman talon.)

Tykkään kirjoitella, tavata, saunoa, kutsua yökylään, mökkeillä, reissata... Tartuhan näppäimistöön, jos luulet että meillä voisi löytyä yhteinen sävel!

10.1.2020

Moikka!

Nainen, 31 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 31-vuotias nainen Tampereelta ja haen elämääni uusia ystäviä. Ennen kaikkea arvostan kasvokkaisia tapaamisia, joten olisi mukavaa jos asuisit tässä lähellä :)

Vapaa-ajalla tykkään käydä esim. seinäkiipeilemässä, kuntosalilla, joogaamassa tai pelaamassa sulkapalloa. Luonnossa liikkuminen on myös aivan mahtavaa, varsinkin kesällä. En ole kuitenkaan mikään elämäntapaurheilija, vaan vain viime aikoina hyväksynyt sen, että liikunta on tärkeää omalle hyvinvoinnille. Aloittelija/harrastelija-tasolla mennään. Olisikin kivaa saada uusia ystäviä vaikkapa näihin liikuntaharrastuksiin niin pysyisi kiinnostus paremmin yllä.

Muita itseä sykähdyttäviä juttuja ovat mm. psykologia (opiskelen sivuaineena yliopistossa), meditointi, geokätköily, pc-pelit, musiikki, parvekepuutarhurointi, taidenäyttelyt/museot. Ehkä joku näistä kiinnostaa myös sua? Lähdetäänkö yhdessä kokeilemaan jotain uutta kahvilaa tai katsomaan näyttelyä? Tai ehkäpä pelaamaan lautapelejä?

Persoonana olen introvertti, joka arvostaa ystävissä enemmän laatua kuin määrää. Tykkään enemmän keskustella syvällisistä jutuista kuin päivän säästä. Kaipaan paljon ns. rauhallista omaa aikaa, mutta vastapainoksi myös uusia kokemuksia. Ehkä olen vähän sellainen elämyshakuinen erityisherkkä, jos nämä käsitteet on tuttuja. Ystävät ovat joskus myös kuvanneet minua rationaaliseksi tunneihmiseksi. Ehkä sen voisi kääntää vaikkapa niin, että olen paljon tunteva mutta toimin silti harkiten. Pidän itseäni avarakatseisena ihmisenä, tiedän hyvin ettei kaikkia ei voi istuttaa samaan muottiin.

Asun avomiehen ja kissan kanssa, ilman lapsia. Perheenlisäys ei myöskään ole suunnitteilla, ellei nyt karvaisia kavereita lasketa. Olen päätoiminen opiskelija ja osa-aikainen työntekijä.

Tosi kiva jos joku näistä mun kiinnostuksenkohteista kolahti myös sulle, mutta se ei oo välttämätöntä. Tärkeintä mun mielestä ystävyydessä on aitous ja oikea kiinnostus toista kohtaan.

Jään odottamaan sun viestiä, kuullaan pian :)

Takaisin ylös