Ilmoitukset aiheesta #kahvittelu (110 kpl) - sivu 2

 - 
 
Aihe:
#kahvittelu
(tyhjennä)
13.3.2021

Saman polun kulkijoita

Nainen, 38 vuotta, Hyvinkää, Uusimaa

Etsin ystäviä. Maailma on muuttunut ja minä sen mukana. Arvomaailmaani kuvaa rehellisyys, avoimuus ja aito kohtaaminen. Olen tehnyt itsetutkiskelua ja löytänyt oman polkuni, johon liittyy vahvasti jooga, ilo ja hyväksyminen asioista kuten ne ovat. En miellä itseäni mihinkään valmiiseen muottiin. Voin nauttia taiteesta elokuvina tai oman tekemisen kautta. Toisaalta voin purkaa omia tuntemuksia musiikin välityksellä. Ei ole vain yhtä asiaa. Rakastan luovuutta, eläimiä ja estetiikkaa. Kauneus ei ole turhuutta jos ympäröi itsensä muutoin aidoilla asioilla. Pidän syvistä keskusteluista ja elämyksistä. Nautin hyvästä seurasta myös viinin kera ja haluan antaa itsestäni samalla tavalla. Maailma kantaa kyllä.

Tykkään kuulostella tarotteja, kiviä, riipuksia ja energiaan liittyviä asioita. Elämä ei ole aina ollut helppoa ja olen ollut hyvinkin sulkeutunut ja vaikeasti tavoitettava mutta en ole enää. Ihmisiä on tullut ja mennyt, monta asiaa on tullut opittua itsestä. Yritän murtaa kuoria tällä tavoin saadakseni yhteyden samanhenkisiin ihmisiin. Näinkin vakavasta ilmoituksesta huolimatta huumori on iso voimavara elämässä ja se voi olla tosi mustaa ja karua. Syvä toiveeni on löytää useampi yksilö, joiden kanssa muodostaa vahva naistenpiiri. Kukin olla omanlaisensa ja toteuttaa itseään, vaikka alkuun parantamalla maailmaa ajatuksin. Olemme sitä mitä ajattelemme.

Voit olla kauempaakin mutta kesää kohti toiveeni on nähdä ja tehdä asioita oikeasti yhdessä ei vain viestiketjuina.

6.3.2021

Moikka

Nainen, 39 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Etsinnässä uusia naispuoleisia kavereita/ ystäviä. Iälläsi ei ole miulle merkitystä, tärkeintä on aitous ja rehellisyys.

Itse olen aito, rehellinen, sosiaalinen ja luotettava nainen. Puhun paljon mutta osaan kuitenkin myös kuunnella. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen huomannut että aikuisiällä kavereiden saaminen onkin jo huomattavasti hankalampaa, sen vuoksi kokeilen tätäkin kanavaa.

Voisimme alkuun kirjoitella, katsoa sopiiko kemiamme yksiin. Kaveria etsin esimerkiksi kaupoille tai kaffeelle :)) -saattais miut kävelyllekkin saada ylipuhuttua...

Harrastuksenani on Muumikuppien ja -kulhojen keräily sekä nuo miun viherkasvit, joita kokeilen hengissä pitää *naurraa veet silimissä*.

2.3.2021

Uusia tuttavuuksia

Nainen, 39 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moikka!

Täällä yhteydenottoja vastaanottaa himpun verran vajaa nelikymppinen naisolento Tampereelta (en tosin tunne itseäni niin vanhaksi kuin mitä numerot kertoo). Koen itseni huumorintajuiseksi, aktiiviseksi ja jalat maassa -tyypille, joka koittaa nähdä kaikessa aina sen positiivisemman puolen.

Koronakurimuksen myötä työpäivät siirtynyt toimistolta täysin etätyömoodiin ja koska vapaa-aikaakin jää himpun verran enempi, se kuluu erilaisten ulkoiluaktiviteettien merkeissä, tv-sarjojen/elokuvien parissa ja sivutoimisia opiskeluja suorittaessa. Normaaliolosuhteissa mielelläni kävisin kulttuuritapahtumissa (teatteri, keikat, standup...), elokuvissa ja museoissa, ravintoloissa syömässä ja kahviloissa lautapelailemassa.

Vaikka olen hyvin monesta asiasta kiinnostunut ja utelias uusien asioiden suhteen, esim. politiikkaan, urheiluun tai auton rassaamiseen liittyvät asiat eivät ole lähellä sydäntäni.

Olen parisuhteessa, enkä etsi kumppania, vaan uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiä elämääni. Mielellään tutustun sellaisiin ihmisiin, jotka osaavat vastata "mitä sinulle kuuluu?" -kysymykseen pitemmästikin kuin "hyvää", sekä käydä kommunikaatiota kasvotusten eikä pelkästään ruutujen välityksellä. Iällä tai sukupuolella ei väliä, kunhan samanhenkisyyttä löytyy ja aaltopituudet suurinpiirtein linjassa.

Jos tunnistit samankaltaisuutta edes hieman, niin otappa yhteyttä rohkeasti :)

1.3.2021

Moikka! :)

Mies, 21 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Ystäviä etsimässä. Pidän hyväntuulisesta/leppoisesta/rempseestä seurasta. Tykkään kävelylenkeistä ja uuden oppimisesta ja kokemisesta. Olen yllytyshullutettavissa, joten älä yllytyshulluta mua liikaa :DD. Tykkään pohdiskella elämää ja toivottavasti sinäkin :)
Ps. Pelkät snäppäilyfrendit ei kiinnosta pidemmänpäälle ;)

Laita viestiä, jos koet, että meillä voisi olla yhteistä

26.2.2021

Moikka!

Nainen, 24 vuotta, Mikkeli, Etelä-Savo

Etsimässä uutta ystävää! Oon rento (oman mielipiteen julki tuova) Kainuusta päälle puoltoista vuotta sitten Mikkeliin muuttanu 24v tyttö. Vietän suurimman osan aikaa yksin jos poikakaveria ei lasketa, en oo syystä tai toisesta saanu kavereita vielä täältä. Tykkään elokuvista, sarjoista, lenkkeilystä, piirtämisestä, musiikista (metallimusa mut kaikkeen menevä) ja ihan mistä vaan mukavasta yhteisestä tekemisestä. Sairastan reumaa joten riippuu päivästä miten jaksan mut ihan kaikki hirmu vauhdikas tekeminen ei mun sairaudelle sovi. Oon aluksi himppu hiljanen, ujo ja hidas lämpenemään uusille tuttavuuksille. Omasta mielestä vähän tyhmänpuoleista huumoria ja huumorintajua ja höpöttelyä ja naurua kyllä löytyy kun mut alkaa tuntee paremmin! Mennään yhessä vaikka yksille tai kaksille, kahville tms. Tykkään käydä juhlimassa silloin tällöin ja tanssia. Karaokea on mukava laulaa vaikkei lauluääni ole ruusuisin. 😂

Ota yhteyttä ihmeessä mikäli oot itekki tyttö, rento tyyppi, tykkäät ees jostain samantyylisestä ku minähi ja haluisit kaverikses tämmösen kainuulaisen tytön. ☺️

22.2.2021

Ystävä /kaveri haussa 🙂

Nainen, 35 vuotta, Lappeenranta, Etelä-Karjala

Haen ajatustenvaihtoon sinua +30v nainen tai mies, ei ole väliä onko sinulla lapsia, opiskeletko, oletko töissä, työtön, kuulutko kirkkoon vaiko et. Kirjevaihto, Whatsapp, Kik, Justalk, livekaveri/ystävä mielessä.
Olen - 85 synt Joutsenossa ikäni asunut, monien erilaisten ihmisten kanssa tuun toimeen, introvertti suuntaan taipuva, en siis tykkään olla esillä, väkijoukon keskipisteenä, vähän ujo ja hiljainen. Rauhallinen, suht avoin kuitenkin. En luistele enkä pidä korkeista paikoista. En polttele ja alkoholia kuluu hyvin harvoin.

Asun yksikseni, tykkään mm. eläimistä, luonnossa ja kaupungilla liikkumisesta, marjastuksesta, sienetyksestä, joskus täytelly ristisanatehtäviä ja tehny käsitöitä/askarrellut.
En omista autoa. Kuljen lappeenrantaan töihin osan viikkoa linja-autolla.

18.2.2021

Etsin naispuolista juttukaveria:)

Mies, 29 vuotta, Lappeenranta, Etelä-Karjala

Hello!

Olen 29-vuotias mies. Etsin naisesta asiallista juttukaveria.
Voitaisiin vaihtaa kuulumisia sähköpostin välityksellä tai vaikka snäpissä. Ota yhteyttä, ni jutskaillaan :) Miun snäppi jukka5709

Kiinnostaa: Nyrkkeily, luonto, lautapelit, kaikenlainen liikunta. Tykkään kokeilla uusia lajeja. Lähden mielelläni kanssasi kävelylle luontoon tai otetaan vaikka erä Trivial Pursuittia, mutta aluksi voitaisiin kirjoitella :)

14.1.2021

Kaveria etsimässä

Nainen, 23 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Heippa!

Olen 23-vuotias Kuopioon pari vuotta sitten Etelä-Suomesta muuttanut nainen. Tuli muutettua opiskelujen perässä, ja kaverit jäivät kotipaikkakunnalle. Ajankulukseni tapan huonekasveja ja unohdun pohdiskelemaan maailmankaikkeuden syntyä 🤔 Tykkään liikkua luonnossa, retkeillä, lenkkeillä, tunnelmoida, piirtää ja maalailla, herkutella, kuunnella musiikkia, katsella leffoja ja dokumentteja ja vaikka vähän analysoidakin niitä. Tykkään myös eläimistä ja niiden kanssa tekemisestä, vaikka omaa lemmikkiä minulla ei Kuopiossa olekaan. Nautin pitkistä keskusteluista, mutta mukavaa on olla välillä hiljaakin. Itse asiassa varsinkin isommassa ryhmässä tulee vähän ujosteltua puhumista ja mietittyä, että pääseeköhän omasta suusta pelkästään tyhmiä kommentteja 😅 Juttua kuitenkin riittää yleensä liittyen esimerkiksi psykologiaan, filosofiaan, yhteiskuntaan, evoluutioon, eläimiin ja luontoon sekä ihan vaan erilaisiin kokemuksiin ja ihmisenä olemiseen liittyen.

Olisi kiva löytää Kuopion alueelta kavereita, joiden kanssa duunailla vaikka joitain edellä mainittuja juttuja tai sitten jotain ihan muuta. Esim. viini-illat ihan niin ulkona kuin kotosallakin on oikein mukavaa ajanvietettä! Mainittakoon kuitenkin, että käytän alkoholia melko maltillisesti. Silloin tällöin tulee otettua enemmän. Niin ja lähden mielelläni mukaan myös liikunnallisempiin aktiviteetteihin! Vaikka en välttämättä viini-illan jälkeen…

Tässä nyt oli jonkin verran asioita minuun liittyen. Voisin kai mainita vielä, että olen aika rauhallinen, huomioonottava, ja ainakin haluaisin ajatella että jalat maassa -oleva tyyppi. Ja vaikka olen välillä vähän jännittäjä ja stressaaja, niin olen hyvin sosiaalinen kuitenkin 😊

Laita viestiä jos yhtään siltä tuntuu! "Tuntemattomat on vaan ystäviä, joihin ei ole vielä tutustunut", vai miten se nyt menikään 😀 En nyt tiedä onko sukupuolella ja iällä niin väliä, ehkä suht samanikäistä kaveria/kavereita kuitenkin etsiskelen 😊 Parin vuoden heitto sinne tänne tuskin …

14.1.2021

Tyttökavereita pk-seudulta

Nainen, 29 vuotta, Uusimaa

Moi!

Olen transnainen ja haluaisin avoinmielisiä tyttökavereita joiden kanssa voisin olla oma itseni, käydä shoppailemassa, kahvitella ja viettää tyttöjeniltaa.

Tykkään leipoa, katsoa elokuvia, pelata pelejä ja kutoa. Huumorintajua löytyy enkä loukkaannu helposti mistään mutta voin olla aika ujo ja hiljainen uusien ihmisten kanssa.

En ole käynyt sukupuolenkorjauksessa joten olen fyysisesti ja laillisesti mies, jos se ei tuota ongelmia ja tuntuu että tulisimme toimeen niin laita viestiä :)

9.1.2021

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moi! :)
Oon 21-vuotias aikuislukio-opiskelija, joka on asunut nyt pk-seudulla pari vuotta. Toivoisin löytäväni täältä päin enemmän samanhenkisiä kavereita jotka ovat suunnilleen saman ikäisiä ja mielellään naispuoleisia. Oon kaikille extempore jutuille avoin ja olisi huippua löytää kaveri jonka kanssa lähteä vaikka vieraalle paikkakunnalle seikkailemaan! Tällä hetkellä mun aikani kuluu pitkälti opiskelujen ja töiden parissa, joskus käyn lenkkeilemässä. Kiinnostuksenkohteina mulla on mm. muoti, valokuvaus, kaiken uuden kokeminen, elokuvien tekeminen sekä rakastan yli kaiken merta ja saaristoa. Arvostan myös positiivistä elämänasennetta, monipuolisuutta ja koen tärkeäksi ystävien tukemisen silloin kun heillä on vaikeaa.

Musta saisi siis seuraa esim. kahville tai baariin! :) Mutta ois huippuu jos susta löytyis seuraa ja aikaa myös esim. matkustamiseen, laskettelemiseen, telttaretkille, mökkeilemiseen tai uusien ig kuvien ottamiseen.

Laita ihmeessä mulle viestiä, jos kiinnostuit niin tutustutaan paremmin! :)

5.1.2021

Moi! :)

Nainen, 27 vuotta, Hankasalmi, Keski-Suomi

Moi :)
Olen 27v maatalousyrittäjä Hankasalmelta. Olisi mukavaa saada lähiseudulta uusia ystäviä ja miksi ei vähän kauempaakin, ystäviä ei ole koskaan liikaa. :) Olen luonteeltani hieman ujo alkuun, mutta se häviää tutustumisen myötä. Tykkään eläimistä, luonnossa liikkumisesta, leipomisesta, lukemisesta ja elokuvista.

Laitahan viestiä tulemaan niin tutustutaan :)

28.12.2020

Hei,

Nainen, 39 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Etsin kavereita / ystäviä n. 33-45v ikäisistä miehistä.

Luonteeltani olen rauhallinen ja syvällisesti elämää pohdiskeleva nainen. Rakastan luontoa ja luonnossa minun tuleekin paljon aikaa vietettyä. Käyn kulttuuritapahtumissa aina, kun se on olosuhteiden puolesta mahdollista.

Olisi mukava löytää mukavia ihmisiä, joiden kanssa jakaa elämää juttelujen tai aktiviteettien merkeissä. Olen avoin monenlaisille aktiviteettiehdotuksille ja innokas oppimaan uusia taitojakin.

Kirjoittele ja kerro itsestäsi, niin katsotaan, voisimmeko tutustua paremminkin.

22.12.2020

Moi!

Nainen, 44 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Kaipaan elämääni kavereita ja jos hyvin käy, niin läheistä ystävää. Olen keski-ikäistyvä kolmen tyttären työssäkäyvä äiti. Vanhin neideistä muutti juuri omilleen. Kavereita ei ole käytännössä ollenkaan. Olisi kiva, jos olisi joku jonka kanssa voisi lähteä vaikka kulttuuririentoihin tai jonka voisi kutsua kylään. Vietän paljon aikaa koirani kanssa, mutta se on vähän huono keskustelukaveri. Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta, olisi kiva näistäkin keskustella. Jos susta saisi seuraa vaikka stand upiin, teatteriin, taidenäyttelyyn, leffaan, kävelylenkille, kahville, viinille, ravintolaan syömään, museoon tai johonkin tapahtumaan, niin olis aivan huippua. Tykkään leipoa ja tehdä ruokaa, olis kiva joskus kutsua kaveri (vai uskaltaisko hullusti toivoa, että kavereita) saman pöydän ääreen viettämään iltaa ja juttelemaan. Huom. En siis ole etsimässä parisuhdetta enkä paria suhdetta, vaan kavereita.

14.12.2020

Moikka! :) Etsin uusia kavereita ja ystäviä pk-seudulta harrastuksiin ja oleiluun

Nainen, 30 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen tänä vuonna 30-vuotta täyttänyt nainen Espoosta, kotoisin Helsingistä ja etsin Pk-seudulta (myös muut ok) uusia kavereita/ystäviä vapaa-ajalle.

Olen rauhallinen siinä mielessä etten ole bilettäjä ja viihdyn kotona. Luonteeltani olen aika empaattinen, suorapuheinenkin ja huumorintajua löytyy, ainakin omasta mielestäni.
Tuntemattomassa seurassa saatan olla hiljaisempi, mutta tutussa seurassa olen puhelias.

Nyt korona-aikaan olen vältellyt esim. kuntosalilla ja museoissa käyntiä ja kaipaisin seuraa vaikka ihan ulkoiluun ja/tai viestittelyyn, sillä yksin kotona oleminen alkaa vähän kyllästyttämään.

Arvoihini kuuluu että kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan, tietynlainen avarakatseisuus ja yhteiseen hyvään pyrkiminen. Nämä arvot olisi hyvä olla myös vastapuolella kaverisuhteessa. :)

Tykkään jutella kaikenlaisista asioista ja olen avoin erilaisille ihmisille. Jos kiinnostaa niin laita vaikka viestiä tätä kautta minulle ja kerro itsestäsi. :)

11.12.2020

Kavereita :)

Nainen, 20 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Olen Kuusaalla asuva nuori nainen. Harrastukseni ja elämäntyylini on nykyään monella tavalla samanlainen kuin vanhoilla ihmisillä, olen rauhoittunut, elän omaa elämääni ja arvostan yksinkertaisia asioita. Syvälliset keskustelut onnistuu erittäin hyvin. Tykkään elämässä erityisen paljon koirista ja muista eläimistä, (ekologisesta) matkustelusta ja ihan tavallisesta höpöttelystä. Kunnioitan sekä itseäni että muita ihmisiä hyvin paljon.
Ikätoive 20->, asuinpaikalla ei ole väliä, mutta olisi kiva saada sellaisiakin kavereita, joita nähdä livenä. Sekä miehet että naiset käy. Pitkässä juoksussa on rennolla asenteella haussa myös kumppani, eli siinäkin mielessä saa ottaa yhteyttä. :)

5.12.2020

Moikka!

Nainen, 29 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen 29-vuotias nuori nainen,joka on kotiutunut pääkaupunkiseudulle noin kuusi vuotta sitten.Perusluonteeltani olen rauhallinen,hieman hiljainen (uusissa tilanteissa),mutta hyvin postiivinen ja iloinen.Vaikka olenkin hieman ujo,niin minun on helppo tutustua ihmisiin ja tykkään jutella paljon,jos pääsen samalle aaltopituudelle henkilön kanssa.Kiinnostuksen kohteeni elämässäni liittyvät kansainväliseen työhöni,matkusteluun,uusien ihmisten ja kulttuurien kohtaamisiin,hyvään ruokaan,viiniin,musiikkiin,tanssimiseen jne.

Tuntuu,että aikuisiällä ystäviä/kavereita/tuttavia ei voi olla koskaan liikaa.Itselläni on useita hyviä kavereita,joita näen aina,kun vaan aikataulut sallii.Kaipaan kuitenkin elämääni uusia tuulia (vuoden alusta muutan ihka uuteen asuntoon,joten olen innoissani).Tällä hetkellä on fiilis,että vuosi 2021 tulee olemaan mahtava kaikesta huolimatta:)

Etsin naispuoleista kaveria,joka tykkäisi vaan olla ja hengailla,käydä lasillisella,syömässä,baareissa (ehkä tanssimassa),kuntosalilla,kävelyllä jne. eli kaikenlaisia arkielämän asioita.Olisi mahtavaa jos voitaisiin keskustella mistä vain ja jakaa yhteisiä juttuja liittyen mm.matkusteluun. Miksi ei matkaseuraakin sitten,kun tilanne sen sallii.

Viestittelemisiin!:)

24.11.2020

Uusia ystäviä pääkaupunkiseudulta!

Nainen, 25 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi!

Täällä kirjoittelee helsinkiläinen nainen, joka on opintonsa keväällä päättänyt ja työelämään siirtynyt. Nyt arjen tasaantuessa minulla olisi tilaa uusille ystäville tai vaikka harrastuskavereille.

Kaipaan ympärilleni ihmisiä, jotka eivät karsasta keskusteluja aiheesta kuin aiheesta ja joiden kanssa huumori kukkii. Olen luonteeltani melko rauhallinen ja pohdiskeleva, mutta innostuessani rauhallisuus karisee pois. Arvostan ihmisissä avoimmuutta ja luotettavuutta.

Vapaa-ajallani tanssin (showtanssia), lenkkeilen ja liikun luonnossa. Myös musiikki, yhteiskunnalliset keskustelut, tv-sarjat ja kulttuuri esimerkiksi valokuvauksen ja taidemuseoiden muodossa kiinnostavat minua. Käytän mielelläni aikaa myös keittiössä kokkailuun ja ruuan kanssa hifistelyyn omaksi ilokseni. Myös vieraat kielet ja kulttuurit ja kansainvälisyys kiinnostavat minua.

Toivon löytäväni suunnilleen saman ikäisiä ja samalla aaltopituudella olevia kavereita mieluiten pääkaupunkiseudulta, jotta kasvokkain tapaaminen onnistuu. Laita rohkeasti viestiä ja kerro itsestäsi, jos ilmoitus kolahti! :)

14.11.2020

Keskustellaanko?

Nainen, 34 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Haen kirjoitteluseuraa, chattailyseuraa (esim. Discord, Hangouts, wa) ja jos koronatilanne suo, myös ihan livekahviseuraa (tosin jos asut kauempana, niin se ei ole kynnyskysymys). Kaikista ihaninta olisi tietysti löytää se tosiystävä.

Käyn töissä ja siellä minulla on sosiaalisia kontakteja (vähemmän tosin nyt korona-aikana), mutta työn ulkopuolella olen yksinäinen, koska perhettä ei ole ja vanhat ystävät ovat etääntyneet joko toiselle paikkakunnalle tai eri kuvioihin elämässään.

Eniten kaipaan ihan vain arkielämän asioiden jakamista ja yleistä keskustelua kaiken maailman asioista jonkun kanssa. Kavereiden kanssa tykkäsin käydä kahvilla, kokkailla ja olla kotona, katsoa leffoja, vierailla museoissa ja messuilla yms. Tykkään myös käsitöistä, lukemisesta ja mökkeilystä.

Saatan aluksi olla ujo, mikä onkin syy sille, että on ollut vaikea lähestyä uusia ihmisiä, mutta kun siitä päästään yli, olen huumorintajuinen, luotettava, hivenen nörtti ja mielestäni ihan normaali ihminen.

En halua sen enempää rajailla ihmisiä pois, mutta toivon, että olisit suht lähellä samaa ikää ja sinulla olisi ehkä samantapainen elämäntilanne ja kokemus yksinäisyydestä, niin saisimme molemmat mahdollisimman paljon yhteydenpidosta.

Jos yhtään mikään tässä osui ja haluaisit tutustua, laita ihmeessä viestiä :)

Sivu
Takaisin ylös