Ilmoitukset aiheesta #introvertti (103 kpl)

 - 
 
Aihe:
#introvertti
(tyhjennä)
3 päivää sitten

Ystävää etsimässä

Nainen, 34 vuotta, Etelä-Pohjanmaa

Hei, olen 34-v. nainen Etelä-Pohjanmaalta. Hyviä ystäviä on hankala löytää, mutta vielä hankalampi pitää!

Kahden pienen lapsen vanhempana arki on hektistä ja takki on usein tyhjä. Vertaistuki ja arjen ilojen ja surujen jakaminen olisi tervetullutta. Vaikka puolisoni on paras ystäväni ja lapset tuovat päiviin eloa ja ääntä, olo tuntuu joskus yksinäiseltä. Toivoisin löytäväni samanhenkistä seuraa muista äideistä. Olisi mukava löytää joku, jolle joskus kirjoitella, soittaa tai laittaa viestiä.

Introverttinä ja hieman syrjäänvetäytyvänä, kotona hyvin viihtyvänä on havahtunut siihen, että ystävyyssuhteita täytyisi myös muistaa vaalia. Etäkaveruus sopii hyvin tai sitten jos tuntuu että tullaan mukavasti juttuun, eikä välimatkakaan ole mahdoton, niin voidaan hyvin tavatakin, lasten kanssa tai ilman.

Ryhmässä en ole kovin puhelias, kahden kesken on helpompi rentoutua ja innostua. Olen etevä Aliaksessa ja Scrabblessa, mutta täysin onneton jos seurapelissä - tai missään yleensäkään - pitää esittää jotain roolia tai valehdella. Pidän eniten draamaelokuvista ja sopivan jännittävistä trillereistä, kun taas hulvattomat komediat saavat minut yleensä vain vaivaantuneeksi. Scifi, kauhu, fantasia, pc-pelit eivät ole minun juttuni.

En ole tippaakaan kilpailuhenkinen. Haluaisin opetella geokätköilyä ja melontaa, mutta kummassakin lajissa olen toistaiseksi jäänyt vähän alkuinnostukseen jumiin. Viihdyn hyvin ulkona ja pidän eläimistä. Olen aika käytännön- ja maanläheinen työnikin puolesta.

Laita viestiä jos tuntuu, että meillä voisi olla jotain yhteistä. :)

6.6.2023

Hei!

Nainen, 33 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Olen 33-vuotias nainen Keski-Suomesta. Perheeseen kuuluu puoliso, yksi taapero ja kissa. Vuosien varrella kaverit eläneet jo ruuhkavuotensa, eikä oikein yhteistä enää löydy. Oma elämä pyörii lähinnä kodin ja töiden ympärillä, joten tähän toivoisin muutosta. Etsin kaveria, joka saisi mukaan lenkille, kirpparille, keikalle tai leikkipuistoon. Painottaen tuota joka saisi mukaan, koska kotiin on niin helppo jäädä. Myös meemitön viestittely olisi mukavaa. Seurailen ajankohtaisia, järkeviä tolkun keskusteluja ja näistä olisi jonkun kanssa mukava jutella tai olla juttelematta. Lapsiperhe-elämä tällä hetkellä kukkeimmillaan, joten olisi mukava, jos mahdollisella kaverillakin olisi suht saman ikäluokan lapsi/lapsia.

Viestitellään!

5.6.2023

Kavereita haussa 👋

Mies, 23 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moro.

Olen vastikään Espooseen muuttanut jannu, enkä hirveästi täältä ihmisiä tunne. Olisikin hakusessa kavereita ja ajanviettoon seuraa. Olen introvertti, joten uusien ihmisten kanssa olen aika ujo, ja suurin osa ajasta tulee joko pelattua pelejä tai katsottua ohjelmia.

Etsinnässä olisi kavereita, voitaisiin vaikka pelata, olisipa se lauta- tai videopelejä, tai viettää aikaa jotenkin muuten, vaikka leffojen/sarjojen katsomista, syömässä/baarissa käynti, jne. Pelkkä jutteluseura käy myös.

Jos kiinnostuit, laita vaan viestiä. Minulta löytyy Discord ja Snap ainakin. 🙂

5.6.2023

Kaveria etsimässä

Mies, 28 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Terve! Oon 28v jannu huonohkojen sosiaalisten taitojen omaava introvertti. Luonto, lukeminen, kalastus, frisbeegolf, pyöräily, musiikki ja videopelit ovat pitkälti vapaa-aikani kulutuksen kohteenani. Kavereita ei oikeastaan ole kuin muutama netin ulkopuolella, joten toivoisin saavani täältä kaverin, jonka kanssa voitaisiin tehdä asioita ja kokeilla uusia juttuja. Teen päivätöitä ja jaksoittain toista työtä siinä ohella. Sukupuolellasi ei ole mitään väliä.

4.6.2023

Haluaisin kavereita, koska en halua olla kokoajan yksin.

Mies, 18 vuotta, Porvoo, Uusimaa

Moi. Olen 18-vuotias poika. Haluaisin tutustua noin 16-20 vuotiaisiin nuoriin, koska haluan kavereita mun elämään. Olen luonteeltani rauhallinen ja ujo, mutta hyvässä seurassa ujous katoaa ajan kanssa. Olen enemmän introvertti ja en viihdy kovin isoissa porukoissa. Viihdyn parhaiten kahdenkeskisessä seurassa ja mulle kavereiden laatu on merkityksellisempää kuin määrä. Löytyiskö täältä muita samanhenkisiä ihmisiä. Asun Porvoossa. En halua nettikavereita! Ota rohkeasti yhteyttä. Ilmoitus ei vanhene!

4.6.2023

Ei ketään kenelle puhua

Nainen, 36 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moikka!

Tiedätkö sen tunteen kun sua ei kutsuta mihinkään ja huomaat muiden laittamia kuvia hauskanpidosta? Jep tiedän tunteen.

Löytyisikö täältä kaveria jakamaan arkea? Vaikka koiran kanssa lenkille? Kavereita ei oikein ole ja kaikki aika tulee vietettyä yksin.

Olisi kiva jos olisit samaa ikäluokkaa.

29.5.2023

Ystäviä

Nainen, 44 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Taiteilijasielu Itä-Suomesta huhuilee aitoja samanhenkisiä naispuolisia ystäviä. Olisi mukavaa, jos asuisit lähellä, niin voisimme joskus nähdäkin esim. kävelyllä tai kirppiskierroksella? Jos olet kauempaa, perinteiset kirjeystävätkin ovat tervetulleita. Ja kulkeehan junatkin, välimatka ei liene este ystävyydelle. Oikeassa seurassa olen aito oma itseni, minusta löytyy herkkyyttä & vahvuutta, olen huumorintajuinen, ystävällinen, tykkään jutella ja osaan myös kuunnella, olla läsnä. Nautin valosta, kevät ja kesä ovat vuodenaikojani. Vaikka toisaalta, ovathan syksyiset kadutkin kauniita... 🍂🍃☀️

Arkisin teen töitä ja elän onnellisesti perheeni kanssa, johon kuuluvat aviomies & nuori. Kiinnostuksen kohteinani ovat mm. elokuvat & sarjat, espanjan kieli, valokuvaus, museot, näyttelyt, kirjat, Taizé, kävely- & pyörälenkit, kirppistely, muotoilu, runot, yksityiskohdat, värit, viherkasvit/kukat, luonto. Livemusiikkia saatan käydä muutaman kerran vuodessa kuuntelemassa. Muutamia artisteja, joista pidän: Sir Elwood, Zalagasper, Nils Frahm, Rotem Cohen, Malla, Olavi Uusivirta, Suad, Tori Amos, Scandinavian Music Group, The Chicane, Alvaro Soler, Marconi Union. Elokuvamakuni menee eniten draaman/komedian puolelle: Amelie, Elämäni ilman minua, To the Wonder, Los lunes al sol, Uskollinen äänentoisto, Biutiful, Kieslowskin Kolme väriä, Hytti nro 6, Kauas pilvet karkaavat. Sarjoista mainittakoon vielä tähän loppuun ikisuosikkeinani Rimakauhua ja Rakkautta, Ponille kyytiä, Modernit miehet sekä Los Serrano. Jos samaistuit - kirjoitathan. ✉️

Ps. Pitkät postit ovat aina pop.😊👋

27.5.2023

Heips!

Mies, 65 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Varsinkin ja erityisesti sinä oikeastikin fiksu ja kiva, toivottavasti vieläpä jokseenkin terveet elämäntavat ja -asenteet omaavakin, jotakuinkin järjissäsikin edelleenkin tässä hullussa maailmassa oleva, tietenkin vielä aito ja alkuperäinen naarassukupuolen edustaja. Ehkä silti vähän tästä nykyisestä muoti- ja zombielaumasta kuitenkin poikkeavakin tapaus.

Sitävastoin ikäsi, asuinpaikkasi tai muukaan taustasi eivät niin tärkeitä ole. Enhän etsimässä itsekään mitään seurustelukumppania, seksiseuraa jos pervoilukohdettakaan. Lähinnä mielenkiintoisia uusia virkistäviä tapauksia vapaaseen ajatuksenvaihtoon. Erityisesti paljonkin nuorempien maailmankatsomus kiinnostaa.

Eli oletpa sitten mielestäsi tavallinen ihmisolento, keiju, peikko, Taivaan enkeli, toiselta planeetalta, metsän haltija tai mikä muu tahansa, sekään ei haittaisi. Tärkeintä, miten suhtaudut mihinkin asioihin. Olen itse politiikka- ja uskontovapaa. Silti en muotiateisti jos täysin välinpitämätönkään. Eli en itsekään välttämättä juuri minkään tietyn viiteryhmän edustaja todellakaan silleen ole.

Mutta kokeile ihmeessä ja ota rohkeasti kainostelematta yhteyttä. Synkkaa jos synkkaa. Tai sitten mahdollisesti ei... Yhteydenotot vaikkapa "sudenkuu[ät]gmail[.]com".

24.5.2023

Pelikaveri hakusessa

Mies, 31 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Morjens! 31v savolainen introvertti kahtelemassa jos tätä kautta löytyis uusia ja fiksuja pelikavereita varsinkin toisista introverteistä :)

Vanhat pelikaverit on joko lopettanut pelailut tai sitten ei vaan oo toiminut kemiat. Edellisestä Discord-ryhmästä lähdin kun meno oli niin levotonta huutokilpaa, miesten osalta kukkotappelua ja siellä jäi rauhallisemmat ihmiset äänekkäiden jalkoihin. Tästä voi siis jo päätellä, että viihdyn pienessä porukassa rauhallisten ihmisten kanssa. Saa olla moottoriturpa kunhan osaa ottaa muutkin huomioon keskustellessa. Kaikilla on hyvä fiilis kun jokainen saa suunvuoron ja tulee kuulluksi :)

Persoonana rento vaikka alkuun vähän varautunut. Small talk ei oo vahvuus, mutta syvällisille keskusteluille, "what if"-teorioille ja nörttiaiheille aina lämpeen. Voidaan pistää vaikka Discordissa Lo-Fi musiikkia taustalle kun jutellaan luovista aiheista tai pelataan jotain "aivot narikkaan" peliä.

Pelaamisen lisäksi harrastuksena kalastus, anime ja nyt uutena editointi ja kuvanmuokkausohjelmien käytön opettelu. Kirjojakin löytyy, mutta lukeminen jäänyt vähemmälle. Välillä katselen tubettajia kuten Markiplier, ManlyBadassHero ja Jacksepticeye. Avopuolison lisäksi kotona pyörii kolme kissaa :)

Pelailen pelejä vähän joka genrestä eli sinänsä rajoitteita ei ole ja eiköhän tuolta 1000+ peleistä jotain löydy mitä yhdessä tai porukalla vois pelata. Aina voi ehdottaa myös jotain ja todennäköisesti se peli löytyykin jo Steamin toivelistalta. Pelityylini on aika kasuaali eli tykkään tutkia rauhassa pelimaailmaa, suunnitella isoja projekteja, kerätä rauhassa materiaaleja yms. Ainakin seuraaviin peleihin ois mukavaa löytää samanhenkinen kaveri:

- Phasmophobia
- Sea of Thieves
- DEVOUR
- BIGFOOT
- Among Us
- Don't Starve Together
- Sons Of The Forest
- Warhammer: The End Times - Vermintide ja Vermintide 2
- Wurm Unlimited
- Life is Feudal: Your Own
- Grounded (toivelistalla)
- Medieval Dynasty (Co-op tulee 2023)

Näihin peleihin en …

24.5.2023

Moikka!

Muu sukupuoli, 24 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Oon 24-vuotias oululainen muusu, ja etsisin kaveria vaikka leffaseuraksi, lukuseuraksi, jätskille, uimarannalle, leipomisseuraksi tai ihan vaan hengailemaan :)

Oon rauhallinen ja ujo introvertti, ja tykkään viettää kotona paljon aikaa. Tykkään kuitenkin myös käveleskellä metsässä ja luonto on muutenkin minulle tärkeä.
Rakastan kirjoja, ja luenkin paljon. Sun ei kuitenkaan tarvitse olla lukutoukka, mut jos satut olemaan, ni ois kiva jutella kirjoista :)
Tykkään myös pelata Animal Crossingia ja Pokemon Gota, tehdä ristipistoja, etsiä geokätköjä ja katsoa mielenkiintoisia Youtube- videoita.
En juo alkoholia, en käy baareissa enkä juhlimassa, en tupakoi. Minusta ei myöskään saa seuraa salille tai juoksulenkille. Kävelylle voin lähteä.

Olen tosiaan queer, ja olisi tosi kiva jos sinäkin olisit :) mutta ei ole pakollista.

Voit ottaa yhteyttä sähköpostilla tai laittaa snäppiä fairlylior :)

19.5.2023

Tosi ystävä

Nainen, 26 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moi vaan kaikille naisille!

Toivoisin illanvietto/harrastusseuraa yksinäisiin iltoihin. Olen aika extempore innostumaan kaikenlaisesta. Varsinkin nyt elämään kaipaa uutta tekemistä ja elämän muutosta. Lähdetäänkö seikkailupuistoon (köysiratapuistot), kesäiselle piknikille/terassille, sulkapalloon, muuten vaan juhlimaan, lautapelailemaan, risteilylle, ampumaan tai vaan videopelaamaan?

Luonteeltani aluksi ujo ja varautunut. Muuten tutussa porukassa kova menijä tyyppi. Pariskunta tekeminen myös toivottua.
Saa laittaa myös instassa viestii: juttistuulis

18.5.2023

Aitoa ystävyyttä etsimässä

Mies, 49 vuotta, Heinola, Päijät-Häme

Hei, olen 50-vuotias mies ja etsin ystävää, jonka kanssa jakaa elämän iloja ja suruja. Olen introvertti, mutta samalla rauhallinen, hauska, ymmärtäväinen, avoin, empaattinen, luova ja huumorintajuinen. Olen henkilö, joka arvostaa syvällisiä keskusteluja ja pohtii elämän tarkoitusta. Luonto on minulle tärkeä ja kannatan arvoja, joissa puolustetaan heikompia ja kunnioitetaan erilaisuutta. Herkkyys on hieno piirre ihmisessä, sillä se tarkoittaa uskallusta nauraa ja myös itkeä.

Harrastuksiini kuuluvat valokuvaus, rakentaminen ja remontointi sekä näyttävien asujen luominen. Inspiroidun viktoriaanisista puvuista ja kiinnostunut leikittelevästä pukeutumisesta silloin tällöin ilman sukupuoli rajoitteita siinä. Arvostan ystävyydessä rehellisyyttä ja avoimuutta, aitoutta ja erilaisuuden arvostamista. Olisi hienoa tutustua myös sinun harrastuksiisi ja jakaa musiikin ja rentoutumisen iloja.

Tärkeää minulle on ystävänä se, että hyväksyn sinut juuri sellaisena kuin olet, ja että sinäkin hyväksyt minut. Sukupuolella, iällä tai ulkonäöllä ei ole väliä, sillä ystävyydessä tärkeintä on mitä olet sisältäpäin. Minulla on ihana kumppani, joka hyväksyy kaikki ystäväni sellaisina kuin he ovat. Toivon, että meistä voisi tulla hyviä ystäviä ja jakaa elämänmatka yhdessä.

16.5.2023

Uusia ystäviä Turun seudulta

Mies, 38 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Olen 38-vuotias turkulainen mies, alun perin toisaalta muuttanut tänne. Tällä hetkellä kirjoitan väitöskirjaa yliopistolla, ja se vie suurimman osan ajastani.

Haen ystäviä tai tuttavia esimerkiksi kahvitteluun tai tapaamisiin kaupungilla tai miksei myös liikunnan harrastamiseen. En tupakoi tai käytä juuri alkoholia, baarit ei kiinnosta. Joskus saatan kyllä lasillisen viiniä ottaa. Olen kiinnostunut etenkin kielistä, kielitieteestä ja kulttuureista. Lisäksi harrastan säännöllisesti uintia ja ulkoilua/lenkkeilyä.

Kuulun autismikirjoon (Asperger), mutta se ei estä minua oikeastaan millään tavalla elämästä.

Matkustelen yleensä varsin paljon. Olen enemmän introvertti, mutta lojaali ystäviä kohtaan, kunnianhimoinen (joskus liikaakin) ja pidän mustasta huumorista :) En käytä juurikaan sosiaalista mediaa.

Sukupuolellasi ja iälläsi ei väliä. Lähinnä haen tuttavia Turun seudulta tai Varsinais-Suomesta, jotta mahdollinen tapaaminen järjestyy myös helpommin.

13.5.2023

Moi täältä Porista.

Mies, 29 vuotta, Pori, Satakunta

Moi olen 29v mies täällä Porissa. Etsin suurin piirtein saman ikäisen n.25-32 vuotiaasta naista kaveriksi Täällä Porin alueelta. Harrastan sarjakuvien piirtelyä, elokuvien katsomista, hyötyliikuntaa ja koti-treenit lisätään konsolipelien pelaaminen.
Minulla ei ole varsinaisesti ketään kaveria ellei työkavereita lasketa mukaan. Olen ujo uusia ihmisiä kohtaan mutta kun tutustuu niin tulee juttelua. Minulla on lievästi asperger-oireyhtymä mutta yritän siitä huolimatta elän täyttä elämää. Olisi kiva jos pääsisi yhdessä lenkkeilemään. Tai muuten yhdessä hengata tai kahvittelemassa . En käytä alkoholia enkä polta tupakkaa olenkaan niin toivon että sinäkään ei käytä niitä. Liikun kävellen, julkisella tai kyydillä vielä tällä hetkellä. Aluksi jutellaan netissä ja katsotaan miten etenee. Vaikka tässä Whatsapp tai sähköpostilla. olisi kiva saada muutosta rutiini-omaiseen elämään.
Olen sinkkumies niin että jos vaikka aikanaan ystävyys voi muuttua elämänkumppanuudeksi, kuka tietää 😊🤔

11.5.2023

Uusia kavereita/ystäviä

Nainen, 30 vuotta, Pohjois-Karjala

Olen 30-vuotias nainen. Olen muualta muuttanut Pohjois-Karjalaan ja toistaiseksi en ole täältä muita löytänyt kuin hyvänpäivän tuttuja. Toivoisin löytäväni luotettavia kavereita/ystäviä, mieluiten naisista.
Asun puolisoni kanssa, joten etsin vain kavereita. Asumme syrjäseudulla, mutta lähes viikoittain tulee käytyä Joensuussa. Meillä ei ole vielä lapsia. Eikä haittaa, jos sinulla on jo lapsia.

Arkipäivät kuluvat pitkälti töissä. Vapaa-ajalla tykkään lenkkeillä ja kierrellä kirpputoreja. Kotona tulee jonkin verran jumpattua ja välillä käyn kuntosalilla. Pidän luonnossa liikkumisesta, tykkään myös marjastaa ja sienestää. Kokeilen mielelläni myös uusia asioita.

Olen aluksi ujo, mutta kunhan minuun tutustuu paremmin, alkaa yleensä juttukin luistamaan. Olen enemmän introvertti eli viihdyn hyvin yksin, mutta kaipaan ympärilleni myös ihmisiä. Kuvailisin itseäni herkäksi, rauhalliseksi, luotettavaksi, ymmärtäväiseksi ja huumorintajuiseksi. Pohdin paljon asioita ja pidän syvällisemmistä keskusteluista. Alkoholia en juurikaan käytä, täysin absolutisti en kuitenkaan ole.

Jos koet olevasi yhtään samankaltainen kuin minä, niin laitathan viestiä ja katsotaan voisiko meistä tulla kaverit tai jopa ystävät. Mieluusti ensin vaihtaisin ajatuksia viestein ja mahdollisesti jossakin vaiheessa olisi mukava nähdä kasvotusten tai jatkaa keskustelua esim. WhatsAppissa. Voit olla kauempaakin, tärkeintä on kuitenkin, että kemiat kohtaavat ja juttu luistaa. :)

9.5.2023

Kävely/kahvistelu seuraa alueen toisista 30-40 vuotiaista.

Nainen, 32 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heippa. Olen Tampereella miehensä kanssa asusteleva kihloissa oleva 32 vuotias nainen, jonka harrastuksina on juoksu ja neulominen. Olen DISC/DISA profiilin mukaan vihreä& sininen. Neulomisen ja juoksuharrastuksen lisäksi minua kiinnostaa astrologia, kirologia, psykologia, astronomia ja tarot tulkinnat.

Etsin kavereita lenkkeily/kahvistelu/ kirpputoriseuraksi/ seuraksi kiertelemään vanhoja kuluttuurihistoriallisia rakennuksia.

Ikärajaus ei ole kiveen hakattu, joten jos koet samaistuvasi minun profiilitekstiin ja koet että meillä voisi olla yhteisiä puheenaiheita niin minulle voi laittaa viestiä. :)

Minulla ei ole älypuhelinta eikä whatsappia joten viestittely ensisijaisesti sähköpostilla. En etsi kirjekavereita vaan ihmisiä joita tavata live-elämässä.

I don't speak english at all. Jag kan talar inte svenska.

28.4.2023

Kavereita hakusessa

Mies, 38 vuotta, Lapua, Etelä-Pohjanmaa

Terve.
Oon rauhallinen 38v mies Lapualta ja kaipailen kaveria jutusteluun, ajan viettoon ja harrastusten pariin.
Harrastelen frisbeegolfia, lenkkeilyä, pyöräily ja jousiammuntaa. Muita mielenkiinnon kohteita on kalastus, pc-pelit, palapelit, scifi- ja fantasialeffat, -kirjat ja -sarjat, ajattelu- ja tunnetaitojen yms. kehitys ja luonnossa samoilu.
Kaverin iällä ja sukupuolella ei oo niin väliä.

23.4.2023

Moikka!

Nainen, 48 vuotta, Pirkanmaa

Olen 48-vuotias yh-äiti. Lapset on kasvanut jo aika isoiksi ja omakin elämä on muuttumassa siinä sivussa. Uusia haaveita. Osa niistä on jo toteutunut ja on vielä mitä tavoitella. Olisi kiva löytää kaveri kenen kanssa vaihtaa ajatuksia sähköpostitse. Työ ja kotiaskareet pitää kiireisenä. Olis kiva kun löytyis tsemppikaveri jonka kanssa vois kirjotella ja tulis kiva fllis että taas jaksaa tätä omaa arkea. Kirjoita ja kerro itsestäsi.

21.4.2023

Hellou!

Nainen, 36 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Etsin uusia kavereita ja mahdollista läheistä ystävää, jonka kanssa voisi jakaa arjen kuulumisia pirkanmaan alueelta. Minulta löytyy pääosin miespuolisia ystäviä, joten nyt hakusessa etenkin naispuoliset kaverit, vaikka yleisesti ottaen sukupuolella ei niin väliä ole. Kuuntelen mielelläni toisten kuulumisia ja pälätän omia arkisia asioitani. En kaipaa isoa kaveri laumaa, mielummin yksi hyvä tyyppi, kuin 10 pintapuolista tuttavaa.

Olen työssäkäyvä ja luonteeltani introvertti. Viihdyn itsekseni, mutta seura kelpaisi esimerkiksi näin kesällä puistossa istuskeluun,rannalle, metsäretkelle, leffailtaan, minigolfaamaan, museoon, kirppiksille ja talvella vaikka avantoon ja saunaan. Käyn keikoilla (raskaampi musiikki) ja tapahtumissa ja joskus on mukava ottaa lasillinen viiniä tai käydä terassilla, mutta joka viikonloppuinen bilettäminen ei kiinnosta.

Innostun helposti asioista ja kun jostain innostun, niin se näkyy ulospäin! Pyrin suhtautumaan elämään positiivisesti. Lapsia ei ole, lemmikistä haaveilen ja sinkkuna elelen.

Harrastan mm. liikuntaa, käsitöitä, valokuvausta, matkustelua

Laita viestiä! :)

Sivu
Takaisin ylös