Olen 38-vuotias alkuperäinen porilainen, mutta tänä vuonna tulee jo 18 vuotta Pirkanmaalla asumista. Olen lapseton, introvertti ja vakitöissä. Minulla on rescue-koira Romaniasta ja rakastan kaikkia eläimiä...itseasiassa rakastan eläimiä enemmän kuin ihmisiä. Huumorini on mustaa ja sarkastista. Tykkään kattoa telkkaria ja rakastan hyvää (lue: ylikallista) ruokaa, mutta siivoaminen ei innosta. Tykkäisin tehdä kaikenlaisia asioita, mutta usein se tyssää siihen, kun en malttaisi käyttää rahaa mihinkään, olen pihi. Rakastaisin matkustaa, mutta taas...raha. Olen kiinnostunut sijoittamisesta ja olen hyvin maalaisjärkinen, looginen ja oikeudenmukainen.
Viihdyn omissa oloissa, mutta nyt olen havahtunut, että minulla ei ole yhtään aktiivista ystävyyssuhdetta. Muutama pitkäaikainen ystävä on, mutta saattaa mennä kuulausia, että ollaan yhteydessä...nähdäänkin hyvä jos pari kertaa vuodessa. Ystävyys-/kaverisuhteeni ovat poikkeuksetta perustuneet työn kautta tutustumiseen ja työpaikan vaihduttua, ovat jääneet.
Vaikka kuinka olen kuvitellut pärjääväni yksin ja että en tarvitse ketään, niin ehkä kuitenkin tarvitsen. Tämä on vähän ristiriitaista, että kaipaan elämääni aktiivista ystävyyttä, mutta viime vuosina sietokykyni ihmisiä kohtaan on laskenut. Ihmiset yleisesti ärsyttävät minua ja luulenpa etten ole yksin ajatusteni kanssa. Onko muita tällaisia yksinäisiä ristiriitaisia sieluja? Minulla on pelko, että ihmiset eivät pidä minusta ja lopulta hylkäävät, niin varmaan siksi olen eristänyt itseni muista. Eristäytyneisyys on saattanut tehdä minusta kyynisen ja negatiivisen ja luulenpa, että pidemmän päälle se ei tee ihmiselle hyvää, joten rohkaistuin siirtymään kohti valoa ja antamaan elämälle (ja ihmisille?) mahdollisuuden.
Olen viesteillä loistavaa seuraa, mutta livenä ujo ja sosiaalisesti kömpelö. Kun on enemmän tutustuttu, niin olenkin puhelias. Olen kuullut, että olen paljon mukavampi kuin mitä itse annan itsestäni ymmärtää...en näet pidä itseni kovinkaan suuressa arvossa.
Kuten …