Kaikki ilmoitukset (9514 kpl) - sivu 63

 - 
 
6.2.2025

Vaunulenkki- ja päiväkahviseuraa vailla

Nainen, 35 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Hei, olen 35-vuotias kahden lapsen äiti ja olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla pienen vauvan kanssa. Muutimme äskettäin takaisin synnyinseuduille Kuopioon yli 15-vuoden poissaolon jälkeen. Kaverit ovat jääneet muihin kaupunkeihin. Päiviin olisi kiva saada täytettä samassa elämäntilanteessa olevien vanhempien seurasta, vaikkapa vaunulenkille tai kahvi- tai lounasseuraksi. Palaan töihin elokuussa 2025, joten siihen asti ainakin kaipaan arkipäiviin seuraa, ja toivon toki että löytyisi sellaisia kavereita, joiden kanssa ystävyys tai tuttavuus voisi jatkua myöhemminkin.

Lapsiperhe-elämän ulkopuolella olen maailman ilmiöistä ja isosta kuvasta kiinnostunut viestinnän ja kirjoittamisen ammattilainen. Kun harrastusten pariin taas pääsen, niin suuntaan metsäretkille, ratsastamaan, jousiampumaan, lenkkeilemään, uimaan ja pyöräilemään –Mitään näistä en kuitenkaan harrasta hampaita purren tavoitteellisesti, joten miksikään himourheilijaksi minua ei missään nimessä voi sanoa. Useimmin olen mukavuudenhaluinen, nettiä selaileva sohvaperuna. Perheeseeni kuuluu vauvan lisäksi 2-vuotias poika ja aviomies.

Katsomukseltani olen ateisti tai agnostikko, ja ihmis- ja maailmankuvani ovat pääasiassa positiivisia ja optimistisia. Vaikka olenkin hieman iän myötä mielipiteiltäni muuttunut konservatiivisemmaksi, ja arvostan lasten myötä aiempaa enemmän turvallisuutta ja tuttuutta, niin en edusta mitään ääripäätä. Yksittäisenä ajatteluani avaavana mielipiteenä sanottakoon vaikka näin: Koen, että on tärkempää, että lapsella on rakastavat vanhemmat, kuin että mitä sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista he edustavat.

Olisi mahtavaa tutustua rennosti uusiin ihmisiin ja lähialueen (samanhenkisiin) vanhempiin, ja ehkä joskus myöhemmin tapailla vaikka koko perheiden voimin. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä niin katsotaan voisiko meillä synkata!

6.2.2025

Kavereita uudelle helsinkiläiselle?

Nainen, 27 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen muuttanut Helsinkiin hiljattain töiden perässä, ja kaipaisin täältä uusia kavereita. Olen aika puhelias ja ulospäinsuuntunut, kiinnostun ja innostun uusista asioista helposti. Harrastan esimerkiksi lukemista, elokuvissa käymistä, filmivalokuvausta, nyrkkeilyä ja kuntosalia. Kesällä tykkään pyöräillä ja retkeillä, talvella lempijuttuja on saunominen ja avantouinti. Oon kiinnostunut kaikista yhteiskunnallisista aiheista, ja pohdin niitä mielelläni. Oon myös matkustanut paljon ja asunut ulkomailla, ja juttelen näistä asioista mielelläni.


Olisi kiva löytää seuraa arki-illoille tai sunnuntaibrunssille. Musta seuraa lautapeleihin, liikuntaan, neulomaan kahvikupin äärelle, museoihin, tai vaikka leipomaan joku maailman överein suklaakakku. Tekemisellä ei ole niin kauheasti väliä, mulle pääasia ois löytää vaan elämään ihmisiä, joiden kanssa klikkaa, ja joita voisi nähdä vapaa-ajalla. Saat plussapisteitä, jos sulla on koira tai kissa, jota pääsee silittämään.

6.2.2025

Hellurei!

Nainen, 23 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Moikka😊oon 23-vuotias nainen. Muutin kesällä takasin kuopioon tampereelta. Nyt olisin vailla uusia kavereita illan viettoon, salille, lenkkeilyyn tai ihan vaan rupatteluun. Mitä nyt keksiikään.
Laita ihmeessä viestiä rohkeasti ja tutustutaan paremmin
Ps. Olen parisuhteessa eli etsin vain naispuolisia kavereita.

6.2.2025

Let's hang out :D

Mies, 39 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

No moi!

I'm a 39yo guy from Spain. Moved to Oulu to live with my spouse (she's a local), so most of my friends are back in the sunny shores of my homecountry. Therefore, in search of new friends here!

I have been living for a while in Oulu (city center) already, so I know a bit my way around the city, but I'm sure there's much more to explore! At the same time, I love my indoors time. Big passion for boardgames, also videogames. I love music (listening to, sadly I'm very bad at playing haha!) I'm very extrovert, I've been told to be good company and a good listener. At the same time, I know my way around introverts and how to make them feel comfortable, so don't worry! But hey, you will have to discover it yourself!

I don't smoke, and I rarely drink. Not the big party type, but so happy to enjoy a good meal out, ice-cream or a cider under the sun with good conversation. Someone said pulla? Bring it on! Let's go for a walk and get to know each other. Or connect on Discord to start with and play some videogames! But final purpose is to find someone (or a group of!) to spend time in person and socialize.

At this point I'm also heavily trying to get the motivation to start excercising properly. Like, I'm fit and rather slim in weight, but years are passing by and... well yeah, time to hit the gym or something I suppose haha! So if you want to be my gym buddy, let me know! For this purpose I would rather find a female, and I have my reasons why that I'll be glad to share with you on the next message we exchange! :D

Oh, I guess you have realized by now, but my Finnish speaking skills are veeery bad, so English would be our main language! Of course, if you are interested in Spanish, that would work too!

All in all, looking for nice conversations with like-minded people. I'm open for all genders and ages. If you have children or pets, it's also of course fine, I'm good with all small cute creatures :D And I'm very happy in my personal life, so not looking for …

6.2.2025

Kamuja :)

Mies, 21 vuotta, Uusimaa

Moi! Oon 21v ja vapaa-aika menee suurimmaks osaks salilla käymiseen ja tietokoneella pelaamiseen . Ois kiva löytää kavereita ja peliseuraa :D. Pelaan eniten varmaan cs, mutta tykkään pelata monenlaisia pelejä, joten löytyy vamasti joku mitä pelata.
Laita viestii, jos kiinnostaa vaikka pelata jotain. :)

6.2.2025

Moi! 🙂

Nainen, 29 vuotta, Eurajoki, Satakunta

Etsin uusua kavereita. Olen viime kesä muuttanut Eurajoelle ja kaverit on jäänyt muualle niin uudet ystävät ja tuttavat hakusessa 🙂

kuuntelen rokkia ja tykkään käydä konserteissa ✌️

Haluaisin löytää ystävän jonka kanssa juoruilla ja kahvitella ja muutenki hengailla 🙂
Iällä ei niin väliä kunhan jutut kohtaa


Minulla on tytär 8v ja 3 bonus lasta mut hei eivät rajoita tapaamisia tai lähtemisiä reissuihin mitä voisi olettaa 🙂

Tutustutaa ja tavataan ❤️

5.2.2025

25 v Tampere ✨

Nainen, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Elämä tuntunu liian tasaselta joten etin porukkaa joitten kanssa unohtaa arki ja legit bilettäminen ja tanssiminen mahd paljon draamaa ympärillä ois jees
Juttuja mihin en suostu
- paikkoihin mis on setämiehiä
- huumeet
- pettäminen tai ahistelu


Jos kiinnoistuit nii pistä ihmees viestiä 😎



sc: aurora.auris
〜⁠(⁠꒪⁠꒳⁠꒪⁠)⁠〜

5.2.2025

Moikka

Mies, 23 vuotta

Moikka tääl olisi 23 v mies vailla seuraa suht paljon vapaata töiden jälkeen ja olisi kiva saada enemmän omanhenkistä seuraa tykkään pelailla,roadtripeistä,urheilla,autot ja moottoripyörät ja musiikki lähellä sydäntä,olisi kiva tutustua uusiiin ihmisiin ja kokea kaikkea uuutta sukupuolella ei väliä tulkaapa vaan tutustumaan ni kerron mielelläni lisää👻porvoo-pk seutu alueella

5.2.2025

Kaverihaku

Nainen, 56 vuotta, Uusimaa

Lyhyesti ja ytimekkäästi :)
Etsinnässä kaveria harrastuksiin ja matkusteluun.
Toimin yrittäjänä. Harrastan mm lenkkeilyä, hiihtoa, pyöräilyä, pilatesta, joogaa. Kiinnostuksen kohteet ne tavalliset eli mm teatteri, musiikki, lukeminen. Paljon muutakin, mutta tässä ne pääpiirteet.
Kuten tuossa alussa jo oli, niin kaveria joihinkin harrastuksiin etsin. Tilanteen mukaan olisi mukavampi mennä joskus kaksin kuin yksin.
Matkaseuraa etsin myös. Matkoissa kiinnostuksen kohteet - eurooppa, junamatkat, maatapitkin, kaupunkilomat, pienet kylät, maisemat, pyöräily, puutarhamatkat, luonto, historia. :)

Jos olet myös harrastekaveria, matkaseuraa tai myös vaikkapa vaan ajatustenvaihtoseuraa vailla, niin laita viestiä.

4.2.2025

Moikka!

Mies, 30 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Tämmöinen fyssariopiskelija täällä🤸🏻‍♂️ Kukas siellä? Ajattelin että voisi taas laittaa ilmoitukset tulille🔥 Ystäviä löytyy ennestäänkin mut mun mielestä on kivaa tutustua uusiin ihmisiin😊

Oon tällä hetkellä alanvaihdoksen keskellä. Toimin luokanopena aiemmin komentaen miniarmeijaa mut uudet kuviot kutsui (tai sit tämä on mun kolmenkympin kriisi🫣😅). Nykyään siis opettelen anatomiaa, ihmisten liikuttamista ja erilaisten kremppojen korjaamista eli oon vähän niin kuin tuleva Jeesus. Välillä kaverit on joutunut mun koekaniineiksi näissä kouluprojekteissa😂

Teen mä kaikkee muutakin mut enpä satuile täällä tämän enempää😊 Tuos alla mun instagram jos haluat kurkistella enempi mun elämään. Ja siellä voi laittaa viestiikin😎
IG: miikayaa

4.2.2025

Ystävää etsimässä!

Nainen, 40 vuotta, Uusimaa

Heips!

Täällä uusia naispuolisia ystäviä huhuilee nelikymppinen (mutta nuorekas) pienen vauvan äippä, jolla päivät menee pääasiassa kotona vauvan kanssa.

Kaipailisin elämääni ystäviä, joiden kanssa käydä esim. Ihan vain kahvittelemassa tai kävelyllä. Tai mitä vaan keksitäänkin 😊 Toivottavasti viet joku päivä mut myös vähän viihteelle, pois vauva-arjesta 👌💃🍹

Voit hyvin olla perheellinen tai perheetön!
Tykkään myös laitella viestejä, joten oothan myös ahkera viestittelijä 😍
Voisit olla iältäsi noin suunnilleen samaa ikäluokkaa, mutta ikä on vain numero, joten tärkeämpi, että oot huumorintajuinen ja meidän jutut mätsää!
Jos oot pk-seudulta, tapaamiset on helpompia, mutta voit olla myös kauempaa🤗

Pistähän viestiä, niin tutustutaan ja katotaan mitä keksitään!

4.2.2025

Heips!

Nainen, 25 vuotta, Pori, Satakunta

Olen 25v opiskelija Porista. Etsin samanikäistä(20v-30v) seuraa läheltä, sukupuolella ei ole väliä.
Pidän monesta asiasta mm. Anime, marvel, Disney, musikaalit, star wars, piirtäminen yms.
Tarvin pelikavereit forttiin🥺
Olen rento ja huumorintajuinen.
Olisi kiva, jos ottaisit yhteyttä😊

Ilmoitus ei vanhene!

4.2.2025

Hello!

Mies, 38 vuotta, Vaasa, Pohjanmaa

Olen rauhallinen, luotettava ja huomaavainen.

Etsin ystävää naisesta. Asun yksin Gerbyyssä, mulla on auto. Kesäsin ajan sähköcruiserilla

Tykkään biljardista ja sulkapallosta, siihen tarttis kaveria, miksei muuhunkin.

Kesällä käyn joka aamu ja ilta kävelyllä. Talvella käyn kerran.

Puhun kans ruotsia ja englantia.

Voi kans ottaa suoraan yhteyttä kik: Mikke33333 kikissä voi olla viiive ennen kuin vastaan, ei tuu ilmoitusta uusista viesteistä

4.2.2025

Heips!

Nainen, 28 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Olen 28-vuotias kahden lapsen äiti, muutettiin kuukausi sitten Kuopioon 300km päästä ja yksinäistä meinaa olla, kun puoliso on päivät koulussa ja itse olen lasten (2-, 4- vuotiaiden) kanssa kotona päivät.
Kaipaisin kovasti sydänystävää tai vain seuraa silloin tällöin esim lenkille, uimaan, kahville tai kirpparille etc.
Sinulla ei tarvitse olla lapsia, mutta lapset eivät saa olla ongelma koska kulkevat yleensä aina mukana. 😃❤️
Luonteeltani olen ystävällinen, avoin, huumorintajuinen, säheltäjä (aina kaikki hukassa) ja luotettava ystävä.
Nautin syvällisistä keskusteluista ja tykkään vähän mustemmastakin huumorista. 😅
Tässä elämäntilanteessa ja iässä ei jaksa enää pakottaa ystävyyssuhdetta jos ei meillä synkkaa, mutta kokeilemalla se selviää.🥰
Tulen toimeen kyllä monenlaisten ihmisten kanssa ja ei haittaa vaikka olisit hieman vanhempikin. ☺️
Laita viestiä jos yhtään kiinnostaa tutustua, mutta etsin vain naisia kaveriksi. ☺️

3.2.2025

Kavereita

Nainen, 22 vuotta, Lahti, Päijät-Häme

Oon yksin asuva sinkku, mutta en eti tätä kautta parisuhdetta! 🙂

Oon ystävällinen, avoin ja ulospäinsuuntautunu, mutta tarviin myös omaa aikaa. Tykkään käydä syvällisii keskusteluja.

Haluisin sosiaalisoituu enemmän ja lähtee enemmän tekee juttuja.

Ois ihanaa löytää uusia kavereita ja seuraa esim. kesällä festareille, reissuihin, juhlimaan/lasilliselle, keikoille, ajelemaa, urheilemaa, shoppailemaa, ihan vaa hengailee tai mitä ikinä keksiikään ☺️
Haluisin päästä niin paljon kokemaa enemmän asioita. Just käydä festareilla jnejne. Seura vaan puuttuu!

Vielä kivempaa ois löytää joku ihana kaveriporukka!

Jos oisit suht samanhenkinen ni laita ihmees viestiä!
Voit kertoo vaikka sun snäpin tai ig tai jonku vastaavan missä vois vaikka jutella! Tai sit ihan täälläki 🙂

Mielellään naispuolisii kavereita!

3.2.2025

Uutta ystävää etsimässä

Nainen, 35 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei!

Olen 35v ja arkipäivisin töissä. Minulla on puoliso, kaksi pientä lasta ja kaksi koiraa. Olen kiinnostunut kirjojen lukemisesta ja kirjoittamisesta, terveellisistä elämäntavoista, lautapeleistä, syvällisistä keskusteluista, elämäntarinoista, itsensä kehittämisestä ja uusista kokemuksista. Elämässä minulle tärkeintä on onnellisuus, terveys, hyvinvointi, perhe ja ystävät.

Ystävän kanssa parasta on nauraminen ja hyvät keskustelut. Voidaan yhdistää keskustelua ja kävelyä tai keskustelua ja syömistä/kahvia/viiniä. Ei tarvitse olla mitään sen kummempaa. Tärkeintä on, että molemmat tulee kuulluksi. Joskus voidaan mennä johonkin tapahtumaan, kokeilla jotain uutta, reissata. Hyvässä seurassa käy melkeinpä mikä vaan.

Toivoisin, että meillä olisi joitain yhdistäviä asioita ja että asuisit pääkaupunkiseudulla, jotta näkeminen onnistuisi helposti.

Laita rohkeasti ensimmäinen viesti! :)

3.2.2025

Ystäviä etsimässä

Nainen, 38 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 38-vuotias alkuperäinen porilainen, mutta tänä vuonna tulee jo 18 vuotta Pirkanmaalla asumista. Olen lapseton, introvertti ja vakitöissä. Minulla on rescue-koira Romaniasta ja rakastan kaikkia eläimiä...itseasiassa rakastan eläimiä enemmän kuin ihmisiä. Huumorini on mustaa ja sarkastista. Tykkään kattoa telkkaria ja rakastan hyvää (lue: ylikallista) ruokaa, mutta siivoaminen ei innosta. Tykkäisin tehdä kaikenlaisia asioita, mutta usein se tyssää siihen, kun en malttaisi käyttää rahaa mihinkään, olen pihi. Rakastaisin matkustaa, mutta taas...raha. Olen kiinnostunut sijoittamisesta ja olen hyvin maalaisjärkinen, looginen ja oikeudenmukainen.
Viihdyn omissa oloissa, mutta nyt olen havahtunut, että minulla ei ole yhtään aktiivista ystävyyssuhdetta. Muutama pitkäaikainen ystävä on, mutta saattaa mennä kuulausia, että ollaan yhteydessä...nähdäänkin hyvä jos pari kertaa vuodessa. Ystävyys-/kaverisuhteeni ovat poikkeuksetta perustuneet työn kautta tutustumiseen ja työpaikan vaihduttua, ovat jääneet.
Vaikka kuinka olen kuvitellut pärjääväni yksin ja että en tarvitse ketään, niin ehkä kuitenkin tarvitsen. Tämä on vähän ristiriitaista, että kaipaan elämääni aktiivista ystävyyttä, mutta viime vuosina sietokykyni ihmisiä kohtaan on laskenut. Ihmiset yleisesti ärsyttävät minua ja luulenpa etten ole yksin ajatusteni kanssa. Onko muita tällaisia yksinäisiä ristiriitaisia sieluja? Minulla on pelko, että ihmiset eivät pidä minusta ja lopulta hylkäävät, niin varmaan siksi olen eristänyt itseni muista. Eristäytyneisyys on saattanut tehdä minusta kyynisen ja negatiivisen ja luulenpa, että pidemmän päälle se ei tee ihmiselle hyvää, joten rohkaistuin siirtymään kohti valoa ja antamaan elämälle (ja ihmisille?) mahdollisuuden.
Olen viesteillä loistavaa seuraa, mutta livenä ujo ja sosiaalisesti kömpelö. Kun on enemmän tutustuttu, niin olenkin puhelias. Olen kuullut, että olen paljon mukavampi kuin mitä itse annan itsestäni ymmärtää...en näet pidä itseni kovinkaan suuressa arvossa.
Kuten …

3.2.2025

🐺💬

Mies, 28 vuotta

Terve!

Ajansaatossa kun ikää ja vuosia on tullut niin kaveripiiri on pienentynyt huimasti ja ei olisi pahitteeksi jos löytyisi uusi(a) tilalle.

Mielenkiinnonkohteita löytyy muutama (tylsää) ja varsinkin kun sattuu joku hyperfiksaatio iskemään päälle täysin kulman takaa. Mutta sanotaan että ne yleisimmät on; Tietotekniikka/Elektroniikka kaikinpuolin ja sen kanssa väsääminen/räplääminen, videopelit (PC), turrijutut (erityisesti sudet!) ja väkisin myös autojutut romuautojen ylläpidon ohella.

Turrijuttuja seurannut noin 14 vuoden ajan aika passiivisesti sivusta katsoen, osakseen myös välttäen sitä -tiettyä- osaa fandomista.

Täysin raitis ja arvostan suuresti kyseistä piirrettä. Valitettavasti ei ole vielä tullut vastaan ketään muuta joka olisi samaa mieltä. :c

Yksityisyys on itselle tärkeä asia, olkoot se sitten periaate että kaikkea ei pidä jakaa avoimesti tai vaikka että välttää somepalveluita ja suosii avoimen lähdekoodin sovelluksia yms. Tietysti... tämä ei auta yhtään jos niitä kavereita on sitten etsimässä, kuten nyt...

Mutta, jos heräsi kiinnostus niin laita viestiä!

3.2.2025

Ystäviä etsimässä

Nainen, 29 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Moi! Olen 29-vuotias nainen ja elämässäni on ystävän mentävä aukko. Etsin naisystävää, iällä ei väliä, kunhan ollaan henkisesti samalla aallonpituudella - yleensä ystävystyn itseäni vanhempien kanssa helpommin. Olen erittäin eläinrakas, harrastan hevosia ja minulla on ollut kissoja. Tällä hetkellä koti on valitettavasti eläimetön. Muita mielenkiinnon kohteita on joitakin mainitakseni juoksu, hiihto, lumilautailu, uinti, matkustaminen, konsertit (viime aikoina lähinnä klassinen musiikki), lukeminen, moottoripyöräily, retkeily.. Käytän alkoholia erittäin harvoin -seuran täytyisi olla todella hyvää, jotta koen että juomisessa olisi mitään antia minulle- ja toisaalta hyvässä seurassa viihtyy selvin päin vallan mainiosti.
Elämässäni on ollut monenlaisia vastoinkäymisiä, mikä on tehnyt minusta herkän, sekä arvostan suorapuheisuutta. Maailmankatsomukseni poikkeaa jonkin verran valtamedian antamasta kuvasta, toivottavasti se on sinulle ok.
Loppuun vielä luonteenpiirteitäni: olen rauhallinen, kiltti, määrätietoinen, pohtiva, toisaalta jos huumorintaju kohtaa, naurusta ei meinaa välillä tulla loppua. Olen seikkailunhaluinen ja tykkään kokeilla uusia asioita. Otathan yhteyttä jos kiinnostuit :)

Sivu
Takaisin ylös