Oletko Sinä ehkä aivan yksin tai ihmisten keskelläkin (esim. avioliitossa) emotionaalisesti yksin?
Tunnetko, ettei kukaan kuuntele, vaikka Sinut olisi muodon vuoksi kutsuttu vaikka työpaikan juhliin?
Tuntuuko Sinusta, ettei kukaan oikein ymmärrä ajatuksiasi?
-Meitä "erilaisia" on paljon, emme sovi muottiin tai ajatuslinja poikkeaa valtavirrasta. En tarkoita tällä huonosti käyttäytymistä, kiroilua, juopottelua ynnä muuta yleisesti paheksuttavaa toimintaa, vaan ehkä erilaista tapaa nähdä asioita, huonoa ilmaisutaitoa tai muuta sellaista, joka tekee Sinut näkymättömäksi?
-Meitä on erilaisia, erilaisissa töissä ja eri asteisesti koulutettuja, miehiä ja naisia. Yliopistokoulutus ei takaa menestystä sosiaalisessa elämässä, vaan voit olla tutkijakammiossa yksin ahertaja.
Ei tarvitse yhtäkkiä ryhtyä sosiaaliseksi, mutta juttelu jonkun kanssa voi avata ajatuksia ja pelastaa päiväsi. Ehkä joskus uskaltautuu koronasta huolimatta toisen ihmisen kanssa vaikka kävelylle, jos ajatukset tuntuvat käyvät osin yhteen? Mikä rikkaus se olisi!
-Ei tuomita eikä arvostella toisiamme, kun emme tiedä toisistamme mitään. Ulkokuori voi pettää. "Kulissi" voi olla hyvin pystyssä, mutta saatat joskus itkeä itsesi uneen? Ja joku, jonka tunnet, voi tehdä saman!
Voit vastata nimettömästi ja 100% luottamuksella.
Vastaukseksi EI riitä "Moi, miten menee?" tai "Hei, minäkin olen yksin". Ei, kerro vähän enemmän ajatuksiasi; kerro siitä, mistä haluaisit keskustella tai mitkä ajatukset tai asiat Sinua kiehtovat? Mitä tekisit, jos saisit päättää, miten haluaisit elämäsi pienessä mittakaavassa muuttuvan?
Tämä on ajatuksella laadittu ja vaatii Sinulta itsesi peliin laittamista. Sitä, että kerrot jotain maailmastasi, silti paljastamatta yksityiskohtia. Saatat yllättyä saadessasi vastauksen.