Kaikki ilmoitukset (8602 kpl) - sivu 56

 - 
 
22.3.2023

Hei, sinä tuleva kaveri tai ystävä?

Mies, 32 vuotta, Rovaniemi, Lappi


Hei!
Olen Rovaniemellä asuva 32-vuotias mies. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ajoittain pohdiskeleva ja elämäniloinen. Perheeseeni kuuluu vaimo, pieni lapsi sekä kaksi karvakuonoa.

Olen luonnonläheinen ihminen. Harrastuksiini kuuluu retkeily ja vuodenaikojen mukaan marjastus tai satunnaisesti kalastus. Joskus on mukava vain vaellella uudessa maisemassa kartasta mielenkiintoisia kohteita etsien - ihminen ei tule koskaan retkeltä tyhmempänä takaisin. Harrastukset ovat hetkellisesti jääneet vähemmälle perheemme lapsen syntymän jälkeen, mutta niitä on tarkoitus jossain vaiheessa palautella enemmän vapaa-aikaan. Tykkään lueskella jonkin verran paikallishistoriaa ja elämänkuvauksia täällä aiemmin astelleiden poluista. Näistä olisi kiva myös keskustella.

Minulla on ollut hyviä kavereita opiskeluaikana ja viihdyn toisten ihmisten seurassa jos vain luonteet natsaa. Yhteydenpito aiempiin kavereihin on jäänyt ohuemmaksi hajaannuttuamme työelämässä. Nyt olisi kiva löytää kaveri täältä samasta kaupungista tai Lapin alueelta. Kaverista etsin seuraa satunnaisille päiväretkille, kahvittelemaan tai ihan vain keskustelemaan maailmanmenosta.

Nyt soi: Fuimadane - Hlqkk
Sitaatti: Itsensä voittaminen on voitoista ensimmäinen ja paras. - Filosofi Platon

21.3.2023

Pelikaveri/juttukaveri

Mies, 27 vuotta, Nivala, Pohjois-Pohjanmaa

Moro! Täällä kirjottaa 27mies. Harrastan esim koneella pelaamista ja uintia ja kuntosalia. Kiinnostavia asioita on autot ja eläimet ja esim kavereiden kanssa oleminen. :) En käytä mitään päihteitä ja olen melko rauhallinen. Minun kanssa voi jutella melkein mistä vain. Seurustelen tällä hetkellä, mutta asun yksin.
Laita viestiä jos haluut jutella tai pelata jotain PC:llä tai vaikka nähdäkkin.

21.3.2023

Moi.

Nainen, 51 vuotta

Etsin mukavan miehen seuraa,ois kiva päästä vähän pois näistä tutuista ympyröistä.
Ikää sais olla jotai 50-68

21.3.2023

Toivoton tapaus lol

Nainen, 20 vuotta, Mikkeli, Etelä-Savo

Moikka! 20v Mikkeliläinen nainen ja erittäin kovasti kaverin/kavereiden tarpeessa. En tiedä miksi, mutta jostain syystä kaverisuhteiden hankkiminen ja ylläpito on hemmetin vaikeeta itselle (liekkö masennus osasyynä), mutta jos löytyis joku (mielellään lähellä omaa ikää ja ilman taka-ajatuksia) kenen kanssa kemiat kohtaa ja voisi ihan kasvotusten nähdä, tehdä ja jutella välillä niin olisi kiva. Eläimiä löytyy itseltä ja niistä pidän PALJON, pelailen hieman, uiminen ja luovakirjoitus myös mukavia asioita. Tykkään ainaki uskoa että olisin huumorintajuinen yksilö mut siitä voi olla joku eri mieltä :D Aika ujo alkuun ja siitä jo nyt pahoittelut. Biseksuaali jos sillä nyt on väliä ja sukupuolen kanssa välillä hieman ihmettelyä, poikakaverin ja elukoiden kanssa keskustassa asustellaan ja oon avoin kaikelle vähä extemporellekki jutulle. Gootti...mainen :D tyyli ja helposti innostuva höpöttelijä (jahka ujous on kukistettu)

21.3.2023

Hei sinä! :)

Mies, 43 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Hei juurikin sinä!

Etsin itselleni uutta kaveria kirjoitteluun ja ajatuksen vaihtoon - niin pinnallisesti kuin syvällisestikin. Helpoiten keskustelen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen haaveilevaa tyyppiä ja jonkin verran ekstrovertti. Toivon sinun olevan avoin ja halukas myös pidempiaikaiseen yhteydenpitoon.

Kiinnostuksen kohteitani ovat mm. taide, kirjallisuus ja luonto.
Pidän ympäristön ja ihmisten seurailusta, sillä vaikka olenkin ekstrovertti, niin olen myös melko rauhallinen - arka en kuitenkaan ole.

Olen innokas kokeilemaan kaikenlaista uutta, niin ruokaa, harrastuksia kuin keskusteluaiheita. Toivon kirjekaverin yhteydenpitoa sähköpostitse, mutta myös ns. etanaposti on tervetullutta.

21.3.2023

Uusia kavereita!

Nainen, 29 vuotta, Lahti, Päijät-Häme

Heipparallaa! Täällä kirjoittelee 29 vuotias nainen Lahdesta. Työskentelen varhaiskasvatuksen opettajan työtehtävissä päiväkodissa. Oon luonteeltani pirteä, mukava ja ystävällinen. Vapaa-ajalla valokuvailen luontoa/käyn metsälenkeillä ja lenkkeilen, katselen sarjoja/leffoja, kuuntelen musiikkia.. En käytä päihteitä ja en viihdy baareissa tai yöelämässä. Oon tosi koti-ihminen ja introvertti. Snäppi löytyy ja Instagram :)

21.3.2023

Moikkaa!

Nainen, 24 vuotta, Lahti, Päijät-Häme

Etsinnässä juttuseuraa kahville, ulos, kirppareille tai mihin vain! Harrastuksiin kuuluu salilla käyminen.
Saatan olla aluksi ujo mutta jos juttu luistaa niin se jää taakse. Sukupuolella ei ole väliä, iältään voisit olla 20-30 vuotias.

21.3.2023

Moikka! Oon 24v mies ja etin kavereita.

Mies, 24 vuotta, Lahti, Päijät-Häme

Moikka!

Mä oon lahes asunu koht 1,5v ja oon kouvolasta muuttannu tänne. Oon ite 24vuotias.

Haen kavereita itelleni ku tunnen että omalla vapaa ajallani oon vaa yksin enkä pääse viettämää aikaa kenenkää kans.

Täs lyhyesti itestäni:

Oon jalat maassa tyyppi mutta miut saa kuitenki yksille juttelemaa. Pidän luonnossa kävelystä, muutenki lenkkeilystä sekä kaikesta eri urheilun muodoista. Viihdyn seurassa aika paljon. Mut saa ajelee mukaa ja tykkään käydä ajelemas omal moottoripyöräl kesäsin. Pelailen myös pleikkaril nii peliseuraki olis jees.

En tykkää mistää hölmöilystä.

Lahden alueelta olis kiva löytää oman ikästä seuraa 20-28v väliltä.

21.3.2023

Naimisissa oleva mies etsii ystäviä.

Mies, 27 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Heippa! Mä olen Sami 27v Vantaalta. 🙂 Asustelen yhdessä vaimon, kolmen koiran ja kahden kissan kanssa rivitalossa ja unelmoin itsekasvatetuista tomaateista.

Olen hieman yksinäinen, koska muutin seitsemän vuotta sitten tänne Hangosta ja silloisten töiden takia aika meni lähinnä töissä. 2020 aloitin opiskelut ja toivoinkin että olisin löytänyt kavereita koulusta, mutta varmaan kaikki muistamme mikä maailmaa mullistava tapahtuma silloin iski! 😂

Tilanne on edelleen sama ja heräsin tässä vasta hetki sitten todellisuuteen, kauheasti kavereita ei ole. Nyt haluan muutta asian!

Minua on kuvailtu hyvin mukavaksi ihmiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Tykkään heittää vitsiä ja yleisesti heitän hyvin paljon vitsiä itsestäni ja omista sattumuksistani. Rakastan isä-vitsejä ja ns. tyhmää huumoria. Tykkään syvällisistä keskusteluista ja pitkistä kävelyistä luonnossa. 🙂

Itseäni kuvaisin lojaaliksi ja innostun helposti. Olen myös hyvin rehellinen ja sanon asioita suoraan, varsinkin läheisilleni. Olen kuitenkin myös "sisäsiisti" eli en ketään tarkoituksella kiusaa ja osaan lukea tilanteita hyvin.

Kaipa tässä kaikki. Itseäni kiinnostaa millainen sinä olet? Tutustun mielellään muihin ja toivoisin että haluat tutustua. Palaillaan! 😊

21.3.2023

Missä ystäväni ovat? 🤔

Mies, 30 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Heipähei.

Ei heitetä toivoa kaivoon, vaan kokeillaan edelleen löytää täältä ystäviä ja juttuseuraa, eli olen Vantaalainen ukkeli, jolla ei juurikaan ystäviä, kavereita tai edes juttuseuraa ole ja puhelimen hiljaisuus ahdistaa aika-ajoin. Miulle riittää kun edes joskus joku laittaisi viestiä, ei tarvitse olla edes järkevää asiaa. Voidaan tulevaisuudessa nähdäkin, jos hyvin toimeen tullaan.

Luonteeltani olen kiltti, rauhallinen ja yleensä melko hiljainen, tiettyjen ihmisten seurassa saatan innostua puhumaan paljonkin, syvälliset keskustelut aiheesta kuin aiheesta on 💕.

Työkseni ajan rekkaa öisin, vapaapäiviä saattaa olla keskelläkin viikkoa, kävelen töissä paljon, joten en mistään pitkistä kävelyistä innostu vapaa-ajalla, ja omistan rikkinäisen polven, joten en mahdottomiin muutenkaan pysty, frisbeegolf oli mukavaa ja joku mailapelikin vois maistua.

Musiikki on mulle äärimmäisen tärkeää, laulamista olen harrastanut omaksi iloksi jo 14 vuotta, kuuntelen kyllä kaikenlaista, mutta olisihan se hienoa jakaa jonkun kanssa niitä raskaan metallin löytöjä. Deathcore ja metalcore lähimpänä sydäntä. Omistan myös kolme guitar hero-ohjainta ja tietokoneella on clone hero, jossa kai tuhansia kappaleita jo soitettavaksi, sekin olisi ihan mukavaa ajanvietettä jonkun kanssa.

Videopelit on jees ja autotkin on kivoja.

Ulkonäölläsi, parisuhde-statuksellasi tai iälläsi ei ole minulle merkitystä. 😊 Välimatka ei haittaa, ajelu on lähellä sydäntä.

Discordia käytän ja siellä nickini on Astiakaappi-#5225. Snapissa voi lisätä astiakaappi, WhatsApp myös käytössä, numeron saa kysymällä. 😊

21.3.2023

Kavereita etsinnässä🌞

Nainen, 24 vuotta, Lappeenranta, Etelä-Karjala

Etsinnässä olisi uusia juttelu kavereita😊
Elämän aikana kavereita ei ole muutenkaan ollut paljoa ja nyt olisi uusille tuttavuuksille aikaa.

Eläimet ovat minulle tärkeitä mutta samalla harrastus ja niitä löytyy tällä hetkellä vaan sulallisia sortteja eli kanoja/kukkoja ja ankkoja, mutta joskus tulevaisuudessa niitä tulee muitakin (jos oma isäntäni sen sallii🤭). Eli olen parisuhteessa, mutta vain kaverit puuttuu.

Olen siis oman elämän maalainen, joka rakastaa luontoa, eläimiä, valokuvausta ja paljon kaikkea muutakin mistä vain ikinä keksiikään tykätä.
Olen ujo, kiltti ja avoin ihminen, sekä minulta löytyy huumorintajua.
Rohkeasti ottamaan yhteyttä jos vaan yhtään kiinnostaa tutustua uusiin ihmisiin 🤗
snäppi 👻: emmiisok

Tervetuloa tutustumaan minuun😊

21.3.2023

Moi!

Nainen, 34 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Olen 34-vuotias nainen Oulusta, opiskelen tietojenkäsittelyä ammattikorkeassa. Etsin naispuolista ystävää jonka kanssa voisi tehdä monia asioita yhdessä, käydä kahvilla, kaupungilla, lenkkeilemässä jne. Harrastan piirtämistä, maalaamista, kirpputoreilla kiertämistä, välillä pelailen, valokuvausta ja videokuvaamista. Olisin kiinnostunut myös käymään salilla, mutta tarvisin treenikaverin mukaani. Olisiko sinusta minun kaveriksi?

20.3.2023

Uusia tuttavuuksia etsinnässä 😊

Mies, 25 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Moikka!

Olen 25-vuotias mies Oulusta. Olisi mukava löytää uusia tuttavuuksia, joiden kanssa voisi viestitellä asioista kuin asioista ja miksei myöskin nähdä ihan livenäkin. Luonteeltani olen rauhallinen, kiltti ja huumorintajuinen, alkuun myöskin hieman ujohko. Työskentelen lasten parissa, ja vapaa-aikaa tykkään viettää ulkoillen, urheilua seuraten ja pleikkaria pelaten.

Viestiä saapi laitella jos on yhtään kiinnostusta tutustua! 😊

20.3.2023

Moi!

Mies, 24 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen Chris ja oon 24 vuotias. Tykkään tehdä paljon erilaisia asioita, kuten pelata pleikalla, streamata youtubessa, käydä kaupoilla, katsoa elokuvia, ulkoilla, olla kavereiden kanssa ja käydä baarissa välillä. Olen positiivinen, ystävällinen, iloinen, hauska ja huumorintajuinen. Voit olla yhteydessä minuun whatsapissa numerolla: +358452531736

20.3.2023

Muita reissutyöläisiä?

Nainen, 29 vuotta

Olen varma, etten ole ainoa, joka työkseen nököttää yksinään samalla kaivaten juttuseuraa. Voisin puhua vaikka kuusta ja maasta, kuunnella kaikki kuulumiset ja haastaa vaikka fysiikan lait, kaikki käy. Kykenen suvereenisti järkevään ja täysin järjettömään keskusteluun, up to you.

Olen kohta 30v nainen, kotona on rakas avopuoliso ja kaksi koiraa. Kasvatan kotiini viidakkoa, ja vapaa-ajalla
istunkin kasveja toljottamassa, tai pelaamassa pc:llä manaten huonoa loot luckya. Teen paljon muutakin, mutta ei kaikkea heti kerrota.

Koska olen milloin missäkin määrittelemättömän ajan ja varmaa on vain se, että peltorit on päässä aamu kahdeksasta alkaen, etsin kaveria jonka kanssa soitella, tai vaikkapa pelailla iltasella.

20.3.2023

Moi!

Mies, 19 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen 19vuotias mies nimeltä Niko, tykkään tehdä paljon erilaisia asioita, kuten harrastaa paljon erilaisia urheilu lajeja, kuunnella hyvää musiikkia, tanssia, olla kavereiden kanssa, ulkoilla, katsoa elokuvia, maalata/piirtää, kirjoittaa, tehdä ruokaa ja tehdä kotitöitä. Olen positiivinen, iloinen, ystävällinen, kohtelias, sosiaalinen, hauska ja huumorintajuinen tyyppi. Mulle saa laittaa viestiä Whatsappiin numerolla: +358405618996.

20.3.2023

Moi!

Nainen, 31 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen Jaana 31vuotta, tykkään tehdä paljon erilaisia asioita, kuten ulkoilla, kuunnella musiikkia, tehdä tiktok videoita, pelata tietokoneella, värittää, kirjoittaa laulun sanoja ja kirjoittaa kirjeitä kavereille. Olen positiivinen, iloinen, ystävällinen, rauhallinen, hauska, huumorintajuinen ja auttavainen. Voit ottaa minuun yhteyttä whatsapissa numeroon: 0400940425

20.3.2023

Uusia kavereita?

Mies, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi!

Muutaman viimeisen vuoden aikana kavereiden määrä vähentynyt, nyt ajattelin jos tätä kautta löytäisi muutaman uuden :)

Kuvailisin itseäni sosiaaliseksi introvertiksi, aluksi hieman varautunut mutta aika nopeasti menossa mukana, pitkälti etsinnässä uusia ihmisiä tekemään erilaisia asioita, joko verkossa tai livenä :D

Omia mielenkiinnon kohteina on:
- Historia
- Videopelit (PC, aina valmis testaamaan uusia pelejä)
- Elokuvat
- Sarjat
- Liikunta

Laita ihmeessä viestiä ja tutustutaan :D

20.3.2023

Moi!

Mies, 22 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen Thomas ja oon 22vuotias. Mä tykkään tehdä paljon erilaisia asioita, kuten tykkään urheilla, pelata sählyä, esiintyä, ulkoilla, tehdä töitä, katsoa telkkaria ja olla kavereiden kanssa, olen positiivinen, ystävällinen, iloinen, kohtelias, hauska ja huumorintajuinen. Minuun voi ottaa yhteyttä Whatsapissa numerolla: +358408180350

Sivu
Takaisin ylös