Kaikki ilmoitukset (9510 kpl) - sivu 5

 - 
 
3 päivää sitten

Moikka

Nainen, 57 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen Vantaalla asusteleva 57-vuotias sinkkunainen. Arkipäivät menee töissä, mutta iltaisin ja viikonloppuisin olisi aikaa uusille, mukaville ystäville.

Pidän liikunnasta, musiikista, kulttuurista, reissaamisesta, mielenkiintoisista keskusteluista jne.

Lähtisitkö kanssani vaikka iltakävelylle- tai lenkille, pyöräilemään, musiikkia kuuntelemaan tai vaikka viikonloppumatkalle.

Uusia ystäviä toivoisin sekä naisista että miehistä.

3 päivää sitten

Juttuseuraa ja kavereita

Mies, 41 vuotta, Pirkanmaa

Hei,
löytyisikö täältä seuraa yksinäiselle?
Olen pitkästä parisuhteesta eronnut yhden erityislapsen isä. Arki soljuu eteenpäin töitä tehden. Joka toinen viikko touhuan pojan kanssa ja joka toinen viikko opettelen elämään yksin.
Välillä saan itseni kiinni vaipumisesta alakuloon, mutta yritän ajatella positiivisesti. Elämässä parasta on lapsi, penkkiurheilu ja harvat kaverit. Musiikin kuuntelu, lukeminen, ristikot ja lenkkeily kuuluvat elämääni, samoin silloin tällöin pistäytyminen viihteellä.
Olen ollut aina vähän introvertti ja uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on hieman vaikeaa.
Toivottavasti löytäisin tätä kautta seuraa. Iälläsi ja sukupuolellasi ei ole merkitystä. Laitathan viestiä! =)

3 päivää sitten

Peli seuraa / kaveria etsimässä 🎱👋🏻👀

Mies, 34 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Moi. Täälläpä sitä taas ollaan kyselemässä ja katsomassa löytyisikö tätä kautta minulle peli seuraa? Etsimässä siis snookerin pelaamiseen kaveria. Tykkään käydä pelailemassa säännöllisen epäsäännöllisesti. Itse olen harrastanut noin vuoden verran snookeria.

Mikäli siis vaikka haluat opetella uutta lajia ja tutustua samalla niin tässä voisi olla hyvä laji vaihtoehto🙂👍🏻 tai mikäli olet lajia jo enemmän pelannut ja kaipaat peli seuraa sekin käy 👍🏻

Sukupuolella tai iällä ei ole merkitystä viestiä vaan tulemaan ja sovitaan tarkemmin lisää ✍🏻🙂

3 päivää sitten

Ulkoilu ja pyöräilyseuraa

Mies, 48 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Asustelen tässä Helsingin nurkassa, joten Selloon, Myyrmanniin ja Kaareen on kaikkiin käytännössä ihan sama matka. Jos satut olemaan alueella ja kaipailet uusia tuttavuuksia, niin lähdetään kävelylle, syömään tai pyöräilemään.

Arki menee töissä ja vapaa-aika ulkoillessa, matkaillessa tai koneen ääressä opiskellen. Introvertti ja minimalisti.

Kesälomalla voisi harkita Itä-Euroopan kierrosta, Skotlanti, Irlanti? Tai miksipä ei vaikka Aasiaan ja Islantikin on piipahtamatta. Olisi mukava löytää matkalle samanhenkistä seuraa. Tosin kyllä se reissuilu yksinkin mainiosti sujuu. Tällä hetkellä ei tosin ole mitään suunnitelmia, joten saa ehdottaa.

Lomaa löytyisi 20.6 - 20.7, joten silloin voi reissata tai olla muuten vaan täysin käytettävissä.

Kaikkea, mikä tulee mieleen, saa kysyä. Uskon, että avoimuus ja rehelliset keskustelut ovat avain hyvään yhteisymmärrykseen ja mielenkiintoisiin kohtaamisiin.

3 päivää sitten

Kavereita Kuopiosta?

Nainen, 25 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Kesä ja kärpäset alkaa olla täällä, ja samalla halu lähteä ulos eri tekemisen merkeissä kasvaa. Esim. valokuvaus, retkeily, rannalla käyminen, piknikit tai vaikka frisbeegolf on tosi jees. Käyn myös salilla ja kirppiksillä.

Oon sosiaalinen ja rempseä tyyppi, ja tykkään extempore ideoista. Ystävyyssuhteissa arvostan aitoutta ja rehellisyyttä, en kaipaa snäppiscorea tai tuttavien määrän väkisin kasvattamista.

Laita viestiä niin tutustutaan paremmin!😊

3 päivää sitten

Moikka moi.

Mies, 35 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Täällä ajatusten vaihtoon huhuilee kavereita mies Jyväskylästä. Tänä vuonna tulee ikää se 35 vaikka ajatukset ja elämän katsomukset varmaan ikäistäni kypsemmät. Parisuhde löytyy joten kirjekaverit siis ainoana toiveena. Mielelläni skippaisin ne aivan pinnallisimmat aiheet jos sallit. Olen välillä melkoisen pohdiskeleva. Elämä täällä maanpäällä sekä sielun elämän jatkumo valtaavat välillä ajatuksiani. Annan tilaa itseni tutkisteluun.
Älä epäröi laittaa viestiä jos luulet että ajatusmaailmat kohtaavat.

3 päivää sitten

Moikka

Mies, 27 vuotta, Lahti, Päijät-Häme

Oon Lahdessa asuva jätkä 27/98, mutta olen kotoisin Iisalmesta. Vietän paljon aikaa yksin silloin kun minulla on työttömiä päiviä. Teen osa-aika töitä. Paljon ei kavereita ole joten kaikenlainen seura kelpaa. Tahtoisin saada ystäviä, joiden kanssa viestitellä tai jopa nähdä livenä. Harrastuksiin kuuluu vhs:sien keräily ja katsominen sekä kuntosali ja lenkkeily. Alkoholia käytän silloin tällöin. Parhaiten mut tavoittaa snapchatista mixxeri👻Ps. Tein sähköpostin ollessani 15 siksi se numero tulee näkymään sähköpostiosoitteessani

3 päivää sitten

Hei

Mies, 29 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei

Tässä kirjoittaa Cristian ja olen 29vuotias mies, kirjoitan koska toivoisin että voisin saada ystävän tätä kautta kenen kanssa olla ja jutella kaikenlaista maailman menosta, haluaisin kovasti löytää ystävän, minulla on ollut jo pienestä lähtien vaikea saada ystäviä, nyt olen jo 29vuotias eikä ainutta ystäviä löytynyt, joten jos olet etsimääni ystävän, älä epäröi ottaa yhteyttä minuun, odotan innolla meidän ystävyys, sinulta odotan että olet mukava tyyppi, ja lämmin henkinen, joka ei vaan Katso ulkokuori ja että sinulle on tärkemäpi millainen se henkilö on.

minun whasap 0465907474

3 päivää sitten

Metsään käypi kulkijan tie

Mies, 29 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Moikka!

Mua on retkeily(hirvi)kärpänen purassut ja olis kiva tehdä lyhyempiä ja pidempiäkin reissuja luontoon.

Haussa siis eräkamu (tai vaikka ihan porukkakin!) ihmettelemään luonnon eloa
ja rauhaa! Iällä ei niin väliä, mutta varmaan parhaiten tullaan juttuun jos suht samaa luokkaa 😊 Myöskään sukupuolella ei väliä!

Oon avoin myös monelle muulle tekemiselle, esim. urheilua, lautapelejä ja ihan vaan yleistä hengailua :)

Ei muuta kun viestiä tännepäin jos tuntuu, että yhtään nappas!

3 päivää sitten

Moi, Kaveria tutkimusmatkalle.

Mies, 59 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Olen 59 v. naimisissa oleva mies. Olen tutustunut Tantra-ajatuksiin/elämän tapaan ja kaipaisin kaveria juttelemaan tästä aiheesta. Aihe on monivivahteinen ja houkuttelee tutkimaan lisää. Kynnys on korkea lähteä isoihin ryhmiin tai heti suoraan alkaa maksamaan isoja osallistumismaksuja.

Tästä olisi kiva jutella vaikka kahvikupposen äärellä, samalla vaikka nauraa asioille. Juttuseuraksi kelpaa kaikki aiheesta innostuneet tai tietävät.

Olisiko aihetta laitella viestiä?

3 päivää sitten

Ystävää etsimässä

Nainen, 33 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Hei, olen 33-vuotias nainen Tampereelta. Asun keskustassa puolison ja 8kk ikäisen lapsen kanssa. Minä ja puolisoni kaipaillaan kovasti uusia tuttuja ja ystäviä joiden kanssa jutella ja tehdä ihan mitä tahansa. Olisi mukava ihan vain kyläillä ja jutella, viestitellä ja soitella, käydä kaupungilla kahvilla ja kirppareilla, käydä Kaupin luontopoluilla ja kesällä Pyynikin rannalla sekä antikvariaateissa ja museoissa.

Minua kiinnostaa erityisesti kirjat, elokuvat, lautapelit, virkkaus/neulominen sekä vähän videopelit ja kauneudenhoito. Seuraan myös aktiivisesti yhteiskunnallisia asioita, joten minusta saa avointa keskustelukumppania kaikkiin ajankohtaisiin asioihin ja kysymyksiin.

Oli sinulla lapsia tai ei, niin ei tarvitse pelätä sitä että minä puhun vain vauvan asioista, vaan etsin erityisesti ihmisiä joiden kanssa voi keskustella myös lapsiperhe-elämän ulkopuolisista asioista. Toki myös vertaistukea olemme vailla, kun emme tunne muita lapsiperheellisiä.

En pidä viestien kautta tutustumisesta vaan haluan mielummin vain tavata kasvotusten. Sinun iälläsi ei ole väliä jos löytyy yhteistä juttua. Ilmoitus ei vanhene! Odottelen viestiäsi! :)

3 päivää sitten

Hei

Nainen, 28 vuotta, Uusimaa

Hei, olen 29-vuotta täyttävä ja töissä käyvä naishenkilö Uudeltamaalta. Olen asiallinen, mutta välillä vähäsanainen ja hömelö tapaus. Kommunikoin parhaiten viestein.

Kiinnostaisi kehittyä ainakin kielten ja salilla käymisen suhteen. Näitä olen silloin tällöin tehnyt, mutta alkuvaiheessa ollaan. Lisäksi pelaan omalla ajallani FoE ja WoT ja liikun paljon ulkona.

Olisi mukavaa löytää lisää asiallista ja aika lailla samanikäistä seuraa kaveriksi. Mahdollisesti sellaista, joka asuu jossain päin Uuttamaata.

3 päivää sitten

Moi!

Mies, 31 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

I'm looking for new friends.

The activities I enjoy doing are sports and dancing, gym, cooking and Nintendo games. Although I am always up for new experiences.

Interest in topics like science, arts philosophy, politics, health and environmentalism.

I like to have fun and considered to have a good sense of humor, also enjoying meeting people with different backgrounds and different point of views of life. Don't care about age, I can communicate in English, Spanish and a little of Finnish(open to learn more).

Don't have religion or political inclination, but I am always open to discuss different point of views. I live with my wife and dog in Turku center.

I am a software engineer who is doing a master in human neuroscience. You can add me in snapchat: rogersc1

Would like to also hang out or just talk about life :)

3 päivää sitten

Tosi ystäviä etsimässä

Nainen, 28 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Haluan viettää aikaa yhdessä, mutta sitä tärkeämpää on mulle joku, jolle viestitellä päivittäin, jonka kanssa voisi jakaa päivittäisiä asioita, mitä on mielen päällä, ja jutella myös syvällisistä jutuista. Mä tykkään käsitöistä, luonto ja eläimet on lähellä mun sydäntä sekä mua kiinnostaa politiikka ja yhteiskunnalliset asiat. Mun päivät menee kotona käsitöiden parissa, kuunnellen jotain podcastia tai kirjaa, sen lisäksi käyn kuntosalilla ja uimassa.

3 päivää sitten

Kavereita Kouvolan keskustasta

Muu sukupuoli, 32 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Moi! Muutama vuosi sitten uusiin maisemiin muuttanut henkilö etsii uusia kavereita ja hengailuseuraa Kouvolan keskustasta tai sen läheisyydestä. Kissatalous.

Olen rauhallinen, avoimin mielin maailmaan suhtautuva mietiskelijä. Pidän piirtämisestä, keskustelemisesta, musiikin kuuntelusta, video- ja lautapelaamisesta sekä elokuvista ja tv-sarjoista, erityisesti animaatiosta. Voin lähteä kahvittelemaan, kirppareille tai rauhalliselle kävelylle, mutta eniten kaipaan seuraa, jonka kanssa piirtää/maalata tai pelailla ja rupatella samalla niitä näitä.

Mieluinen ikähaarukka 20-40v, sukupuolella ei ole väliä. En etsi seurustelukumppania.

3 päivää sitten

Uusia ystäviä elämään

Mies, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei

Etsinnässä ystäviä vapaa-ajalle, joiden kanssa voisi satunnaisesti kirjoitella ja nähdä irl satunnaisesti joissakin julkisissa paikoissa. Voidaan mennä vaikka Finnkinoon katsomaan jotakin elokuvaa tai Oodin kirjastoon pelailemaan lautapelejä tai shakkia.

Arvostan vastavuoroista kommunikaatiota ja tykkään kirjoitella myös Whatsappissa.

Tämä ilmoitus ei vanhene.

Thanks

3 päivää sitten

Ystävää

Mies, 35 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Kuopiosta 35 vuotias mies etsiskelee ystävää rauhalliseen ajanviettoon. En ole vauhdikkaiden asioiden ystävä, vaan pidän rauhallisista asioista paljon.

Luonteeltani olen myös rauhallinen, rento, lupsakka ja lempeä.

Jos koet yhtään, että natsasi, niin laittele viestiä.

3 päivää sitten

Ystävätärtä kesän rientoihin 👋

Mies, 57 vuotta, Salo, Varsinais-Suomi

Hei,

Ystävää kauniimman sukupuolen edustajasta ikääsi, kokoosi tai siviilisäätyysi katsomatta kaipailen☺️ Paikkakunnallasi ei niin väliä, mutta olisihan se kiva jos asuisit tässä suht lähellä mahdollisten tapaamisten onnistumiseksi..🤗
Itse täällä Salon "maaseudulla" asustelen..

Tälläinen ikäisekseen ihan nuorekas ja liikunnallisesti aktiivinen , vireä ja hyväkuntoinen, puhelias, avoin, huumorintajuinen ja iloinen, asiallinen ja ehdottoman luotettava, leikkisä ja poikamainenkin mies täältä löytyisi.

Olisi kiva löytää juttuseuraa, kahvi- ja leffaseuraa, pyöräilemään, iltarasteille suunnistamaan, retkeilyyn, talvella hiihtämään ja kylmäuimaan, urheilua ja kulttuuria seuraamaan tai vaikka luonnossa liikkumiseen...tai mitä ikinä keksitäänkin😊
Mutta parisuhdetta en ole hakemassa...ja sitä samaa sinulta toivon.

Kiva olisi löytää sinut kiva, ennakkoluuluton ja hyvää seuraa kaipaava nainen:-)

Otahan rohkeasti yhteyttä! Kik löytyy myös!
Ilmo ei vanhene!

Sivu
Takaisin ylös