Hei!
Olen nuori nainen, joka asuu puolisonsa kanssa Satakunnan Kankaanpäässä. Olemme muutama vuosi sitten muuttaneet tänne töiden ja kodin perässä. Opiskeluaikojen kaverit asuvat eri puolella Suomea ja olen pitkään pohtinut että haluaisin löytää elämääni läheisen ystävän. Työskentelen varhaiskasvatuksen puolella opettajana ja vielä syksyllä on muutamia kursseja jäljellä pätevöittävässä tutkinnossa. Vapaa-aika kuluu läheisten ihmisten kanssa yhdessä tekemiseen, harrastelijalautapelien pelaamiseen, kirjojen lukemiseen, salilla käymiseen ja elokuvien katselemiseen. Ystävän kanssa haluaisin käydä syvällisiä keskusteluja aiheesta kun aiheesta, lenkkeillä tai urheilla yhdessä, vierailla toisen kylässä ja esimerkiksi kokkailla yhdessä, käydä kahvilla tai kaupungilla. Olen luonteeltani sensitiivinen, empaattinen, kannustava ja rauhallinen. Etsin naispuolisia ystäviä Satakunnasta mutta myös hieman kauempaakin onnistuu, mikäli mahdollisuus tavata on sinulle mahdollista.