Kaikki ilmoitukset (10562 kpl) - sivu 483

 - 
 
22.6.2019

Ootte kaikki mahtavii :)

Mies, 22 vuotta, Vaasa, Pohjanmaa

Täältä ruudun takaa kirjoittelee 22 miekkonen Vaasasta. Juttuseuraa ja vapaa-ajan seuraa olisi hakusessa tylsiin ja kauniiseen kesäilmaan (tai talvi riippuu mihi aikaam tätä lukee). Olen huumorintajuinen ja positiivinen luonteeltani ja hyvä kuuntelija. Tietenkin multakin juttua riittää etenkin jos keniat kohtaa.
Tällä hetkellä harrastuksiini kuuluu pyöräily, lenkkeily ja pianon soittelu. Olen alkanut miettimään myös uusia harrastuksia kuten tennistä ja jalkapalloa. Yksin en oikein ulkoilmassa viihdy joten seuraa olisin vailla. Myös ylipäätään kauoungilla/rannalla hengailu houkuttelee. Toki leffaillat ja sisällä oleminen ei ole ylitsepääsemätöntä. Olen siis avoin kaikelle että jos sulla on ideoita anna tulla vaan.
Tykkään myös matkustamisesta, uusien kulttuurien näkeminen ja niihin tutustuminen on itselleni mielenkiintoista. Tietysti myös maisemat ja niistä nauttiminen.
Jos mielenkiinto heräsi rohkeasti vaan yhteyttä :)
Mieluusti Vaasan alueelta jolloin voisi myös hengailla, mutta viestittely seurakin käy

21.6.2019

Löytyisikö?

Nainen, 38 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Uusia ystäviä kaipailee 38 vuotias nainen Helsingistä. Olen iloinen, huumorintajuinen ja tykkään pohtia maailman menoa. Toivoisin löytäväni positiivista seuraa ihmisestä joka osaa nauttia myös elämän pienistä asioista. Päiväni kuluvat 2 vuotiaan lapseni kanssa touhutessa. Olisikin kiva löytää seuraa joka ei kavahda että poika kulkee matkassani kuin takiainen :D

21.6.2019

Chattailuseuraa harjoittelemaan suomen kieltä

Nainen, 27 vuotta, Kotka, Kymenlaakso

Olen 27 v. nainen. Olen onnellinen avioliitossa, meillä on yksi lapsi. Olen asunut Suomessa 5,5 vuotta, mutta suomalaisia kavereita ei löytynyt. Kotona ja työssä käytän venäjää. Yritin löytää ystäviä harrastuksista, mutta kielen takia olen ujo ja jään keskustelun ulkopuolelle. Sekä naiset, että miehet voivat ottaa yhteyttä, iällä ei ole väliä. Haluaisin keskustella suomalaisista elokuvista, musiikista ja että joku selittäisi mulle vitsiä :) Työn ja perheelämän takia vapaa-aikaa ei ole paljon, siksi kiinnostaa eniten chattailu.

21.6.2019

Kavereita Tampereen seudulta?

Nainen, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heips!
29-vuotias kahden pojan äiti etsii kavereita/ystäviä/juttuseuraa. Perheeseen kuuluu myös aviomies (ja toivottavasti joku päivä koirakin, sillä kärsin kroonisesta koirakuumeesta 😅).

Tällä hetkellä opiskelen uutta ammattia kun edellinen ei työllistänyt enää. Koulua on harvoin ja syksyllä jo valmistunkin.
En voi sanoa, että elämäntilanne olisi "ajanut" kaverit pois, koska ei niitä niitä oikein ole ollutkaan. Vaikka lapsia onkin, niin perhekerhot sun muut ei oikein ole innostanut ja mitään hienoja harrastuksiakaan ei nyt ole, joten kaverin etsintä on ollut hieman hankalaa.

Olen ehkä hieman hitaasti lämpenevä, mutta mikäli kemiat kohtaa niin juttu varmasti luistaa. Huumorintaju on ehkä vähän kiero, mutta ei kaikkea suusta ulos tulevaa tarvitse ottaa niin vakavasti. 😆

Sinä voit olla lapsellinen tai lapseton, iältäsi mitä vain... Mennään leikkipuistoihin, kahville, ulkoilemaan... mihin vaan mikä opiskelijabudjetilla onnistuu ja molempia kiinnostaa 😅
Lasten kanssa liikkuminen onnistuu ja kyllä ne kotiinkin voi jäädä välillä, onhan niillä isäkin.
Silloin tällöin olisi kiva käydä ehkä baarissakin (itse lähinnä limppari-linjalla), laulamassa pari karaokelaulua tai kuunnella kun muut laulaa 😊

Ota yhteyttä jos koet olevasi samanhenkinen, niin tutustutaan!

21.6.2019

Hola!

Nainen, 23 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Kouvolasta varsinkin juhannukseksi seuraa ettimässä!

Olen päälle parikymppinen pian valmistuva ammattikorkeakouluopiskelija Kouvolasta ja täällä olen asunut neljä vuotta opiskelujeni takia. Asun kahdestaan avomieheni kanssa ja oma kaveripiiri on aika pieni. Etsin kavereita yhteiseen tekemiseen, kahville, juhlimaan, kiertelemään kirpputoreja tai muuten vaan hengailemaan. Olen rauhallinen ambivertti, tykkään omasta rauhasta, mutta lähden mielelläni ihmisten ilmoillekin. Vapaa-ajalla lenkkeilen ja pelaan videopelejä. Kavereiden sukupuolella ei ole väliä, tulen toimeen hyvin melkein kaikkien kanssa. :) Laita ihmeessä viestiä, niin tutustutaan!

21.6.2019

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Täällä kirjoittelee 21 vuotias tyttö. Suurin osa kavereista asuu muualla kuin kuopiossa joten uudet kaverit ovat enemmän kuin tervetulleita!
Olisi kiva viettää aikaa esimerkiksi liikunnan, kahvittelun, shoppailun tai ihan perus hengailun merkeissä, kaikki käy! Vapaa-ajalla tykkään harrastaa liikuntaa lenkkeilyn ja sulkapallon merkeissä sekä liikkua luonnossa. Luonteeltani olen positiivinen, huumorintajuinen ja luotettava ja innostun helposti uusista asioista, oon myös tosi spontaani joten mut on helppo houkutella mukaan uusiin juttuihin! :D

Otahan yhteyttä jos kiinnostaa tutustua enemmän :)

21.6.2019

Moi!

Nainen, 26 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen 26-vuotias nainen Espoosta. Asustelen aviomieheni kanssa ja työskentelen päiväkodissa. Muutimme tänne pk-seudulle 2016 mieheni työn perässä. Ensin asuimme Helsingissä ja 2017 muutimme Espooseen jälleen miehen työn perässä. Kestäviä kaverisuhteita ei juuri ole löytynyt työpaikkojen ulkopuolelta, kun ei ole mitään sellaista harrastusta missä olisi joku tiivis yhteisö tms.

Koen olevani erityisherkkä introvertti, joten koen asioita vahvasti tunteella enkä halua olla huomion keskipisteenä. Viihdyn kotona, mutta välillä kaipaisin ystävää, jonka kanssa harrastaa rentoa liikuntaa, käydä kaupungilla, jutella syvällisiä (mutta myös heittää välillä hyvinkin mustaa huumoria ja puhua suoraan), käydä vaikka kiasmassa, lukea kirjoja, käydä muutamalla drinkillä&tanssimassa jne. Olisi ihanaa löytää joku kenen kanssa ei tarvi esittää/teeskennellä mitään, voisi puhua avoimesti kaikesta ja joka olisi aidosti kiinnostunut myös minusta.

Ota yhteyttä, niin tutustutaan!

20.6.2019

Ystävä hukassa

Nainen, 35 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Hei!

Olen ”parhaaseen” ikään kerinnyt naisihminen niin hyvässä kuin pahassa. Elämää on nähty ja koettu ja eletty, mutta myös niin paljon näkemättä, kokematta ja elämättä. Kotoa löytyy kolme ihanaa vauhdikasta lasta ja kaksi koiraa jotka pitävät mamman aktiivisena päivästä toiseen. Ovat kuitenkin jo sen verta isoja yksilöitä että myös sitä kuuluisaa omaa aikaa jo löytyy. Tykkään tehdä ja touhuta. Olen hyvin käytännönläheinen ihminen. Tykkään sportata ja harrastaa:) Hyvä ruoka on lähellä sydäntäni ja nautin niin koti kuin ravintolaeväästä:) Sinulta en vaadi mitään enkä halua asettaa mitään kriteerejä. Jokainen on mahtava juuri sellaisena kuin omana itsenään on. Ystäviä, tuttavia ja sukulaisia löytyy enempi vähempi mutta huomaan välistä kaipaavani uutta ystävää. Jos jokin jäi mietityttää tai kolahti jollain tavalla niin ehkä tiedät mitä tehdä.

20.6.2019

Ulkomailta palannut

Nainen, 61 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei! Olisi kiva tavata pari aktiivista ihmistä Helsingissä ja tehdä jotain kivaa yhdessä. Olen kiinostunut taiteesta, musiikista, elokuvista. Rakastan kävellä metsässä, pyöräillä, soudella, saunoa, olla luonnossa vaikkapa vaan piknikillä.
Olen seurallinen ja iloinen.

20.6.2019

Moikka!

Nainen, 23 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Täällä uusien ystävien perään huutelee 23-vuotias nainen Helsingistä! Muutin tänne alkukeväästä avomieheni kanssa ja nyt kun on kaikki muuttolaatikot saatu purettua olisi ihanaa laajentaa vähän sosiaalisia ympyröitä. Olen ehtinyt tutustua Helsingissä vasta muutamiin ihmisiin, joten uudet ystävät olisivat enemmän kuin tervetulleita :)

Luonteeltani olen iloinen, avoin ja ulospäinsuuntautunut. Innostun helposti uusista jutuista ja lähden mielelläni erilaisiin tapahtumiin, keikoille, museoon tai reissuun. Näin kesällä olisi kiva lähteä ulos rannalle, puistoon piknikille ja terassille tai toisinaan vaikka tanssimaan aamuun asti Helsingin yöhön. Tykkää myös laittaa ruokaa ja välillä olisi kiva vaan viettää tyttöjeniltaa sohvalla irtokarkkien, viinin ja hyvän sarjan kanssa höpötellen aiheesta kuin aiheesta :) Laita viestiä niin tutustutaan!

19.6.2019

Nainen, 22

Nainen, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Etsin uusia kaverisuhteita. Olen lapseton, savuton, gluteeniton ja laktoositon.

Minusta olisi ihan jees jos saisin seuraa elokuviin, kahvilaan tai vaikkapa lenkille. (En oikeastaan lenkkeile, pelkään menettäväni kaikki lisäkilot).

19.6.2019

Ystävä etsinnässä 🙈

Nainen, 25 vuotta, Uusimaa

Olen 25-vuotias nainen Uudeltamaalta. Perheeseen kuuluu pieni poika ja aviomies ☺️ Suurin osa kavereista ovat jääneet perheen perustamisen jälkeen ja elämään kaipaan kovasti hyvää ystävää.
Alkuun saatan olla ujo, enkä se porukan puheliain tyyppi. Mutta kyllä tutustuessa alkaa juttuakin löytyä 🙈 Harrastukset nyt hieman tauolla, mutta lähellä sydäntä erityisesti hevoset. Joku uusi harrastus olis ihana aloittaa vaikkapa juuri uuden ystävän kanssa.

19.6.2019

Hellurei!

Nainen, 23 vuotta, Tuusula, Uusimaa

Olen 23-vuotias, kissanomistaja ja kahden pienen lapsen äiti Tuusulasta ja etsiskelen täältä kaveria, ystävää, mitä vaan! Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, juttuseura kelpaa aina. Kaikista ihanteellisin tilanne on toki, että löytäisin tätä kautta toisen, kaveria vailla olevan äidin.

Olen sosiaalinen introvertti ja luonteeltani hiukan ailahtelevainen. Olen kuitenkin lojaali, luotettava, kaikkensa antava tapaus ja puhun kaikesta suoraan ja rehellisesti. Olen alkuun hiukan hiljainen ja ujo, mutta lämmetessäni ihmiselle, musta tulee melkoinen rääväsuu. Huumorintaju on mulla hiukan outo ja nauran kertakaikkisen typerille asioille. Olen yleensä ollut se porukan lapsellisin ja hulluttelevin tapaus.

Pidän lapsista, eläimistä, luonnosta, videopeleistä, elokuvista ja sarjoista, lenkkeilystä, musiikista, taiteesta ja kahvittelusta ja herkuttelusta. Ihan vaan arkisen elämän kokonaisvaltainen pyörittäminen ja järkkääminen on lähellä sydäntä. Kotityöt, ruoanlaitto, leipominen, lastenhoito jne

Viihdyn parhaiten kotona, arki rullaa täällä parhaiten juuri nyt lasten myötä, ja toivoisin että mahdollinen kaveri pystyisi liikkumaan tännepäin mikäli tapaamiseen jossain kohtaa päädytään. Mulla on vapaata ajoittain kun lapset ovat isällään, eli pystyn myös kaveeraamaan lapsettoman kanssa silloin. Lapsettomuus ei siis ole este vaikka äitikaveria toivonkin.

Mulla on lieviä mielenterveysongelmia jotka vaikuttavat hiukan mun toimintaan, ajatuksiin ja tekemisiin joka päivä, ja toivoisin että mahdollinen kaveri ei helposti sellaisista säikähtäisi. Mulla on raskas elämä takana mutta olen päivä päivältä kuitenkin ehjempi, ja olisi kiva jos joku voisi kävellä tätä matkaa mun rinnalla.

Toivoisin että olisi joku kenen kanssa jutella, kahvitella, käydä ulkona, tai vetää vaikka perseet joskus tilaisuuden tullen tai vaikka lähteä shoppailemaan tai metsään retkelle. Mulla ei ole ikinä ollut mitään vakaata, pitkäaikaista ystävyyssuhdetta varsinkaan naisen kanssa ja haluaisin todella …

18.6.2019

Moi! 😊

Nainen, 25 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Hei! Olen 25-vuotias nainen Oulusta. Olisi ihanaa köytyy uusia ystäviä/kavereita Oulusta, joiden kanssa voisi rupatella, käydä shoppailemassa, lenkillä siis ihan mitä vain mitä keksii :)

Olen iloinen ja rempseä.

Jos kiinnostaa tutustua ni laita ihmees viestiä :)

18.6.2019

Keskikesän juhlistamiseen seuraa

Muu sukupuoli, 32 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Keskikesän pian koittaessa on hivenen huolestuttavaa, ettei seuraa kansallisen juhlan viettämiseen ole. Etsimme istuskelu-, juopottelu- ja ennen kaikkea keskusteluseuraa juhannusaatolle 2019. Meitä on kaksi ihmistä. Olemme lainkuuliaisia ja harmittomia.

18.6.2019

Uusia kavereita

Nainen, 37 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 37-vuotias Tampereella asuva nainen. Etsin uusia kavereita vapaa-ajan menoihin.

Minusta saa seuraa shoppailuun, terassille, kirpputorikierrokselle, matkalle, lasillisille töiden jälkeen, kahville, viinilasin äärelle, baarikierrokselle, tanssimaan, iltaa istumaan..

Olen huumorintajuista, rentoa ja spontaania seuraa.

Tuleeko meistä kavereita?

18.6.2019

Ystäviä Helsingistä tai lähialueilta

Nainen, 35 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi!

35-vuotias nainen Helsingistä etsii uusia ystäviä. Olen vasta muuttanut, joten en vielä tunne paikkakunnalta puolisoni lisäksi kuin muutaman vanhan tutun.

Olen luonteeltani rauhallinen, mutta tykkään myös hassutella ja nauran paljon. Kaipailen seuraa esim. leffaan, museoihin, kirppareille tai lenkkipolulle. Tykkään erityisesti käsillä tekemisestä, aina on jokin neule- tai ompeluprojekti työn alla ja olen hiljattain innostunut luonnonkosmetiikasta. Tykkään paljon myös söpöistä pikkueläimistä.

Olen onnellisesti parisuhteessa, joten en etsi seurustelusuhdetta.

18.6.2019

Uusia ystäviä😌

Nainen, 22 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka! Täällä kirjottelee 22v/-97 naisenalku vantaalta, tiksistä.☀️ Ajattelin tätä kautta huudella jos sattuis löytymään joku samankaltanen sydänystävä jonka kanssa jakaa ihan kaikki😌
Elieli! Oon tosiaan 22v, kokopäivä töissä ja seurustelen. Ystäviä ja kavereita löytyy mutta ehkä kaipaillut sellasta parasta ystävää, jolle voi soittaa tilanteessa kuin tilanteessa ja joka lähtee kaikkiin extempore hullutuksiin mukaan.
Leffaan, syömään, piknikille, kävelylle, viikonloppuna vaikka baariin tanssimaan, viinittelemään puistoon tai terdelle, ja kun ei aikataulut osu nappiin niin yhteyttä voi pitää viesteillä ja soitellen jnejne😌

Oon luonteeltani tosi sosiaalinen ja puhelias, alkuun ehkä vähän kankee. Mut jos vaan luonteet klikkaa yhteen niin musta saa kyllä ihan loppuelämän ystävän❣

Mun kuvia voi käydä kurkkaamassa ig @johannanette niin sieltäkin saa ehkä vähän kuvaa millanen oon🙌

Sivu
Takaisin ylös