31v urheilullinen mies etsii uusia kavereita, perhettä löytyy, joten jos on n. 3v lapsia, niin olis positiivista kun löytyisi muksuillekin leikkikaveri/kavereita. Hiukan ujo aluksi, mutta kun tutustuu, niin alkaa juttu luistamaan. 😊
31v urheilullinen mies etsii uusia kavereita, perhettä löytyy, joten jos on n. 3v lapsia, niin olis positiivista kun löytyisi muksuillekin leikkikaveri/kavereita. Hiukan ujo aluksi, mutta kun tutustuu, niin alkaa juttu luistamaan. 😊
Etsin ystävää, jonka kanssa jutella pienistä ja suurista iloista ja suruista. Small talk ei ole minua varten, mutta sen sijaan olen hyvä kuuntelija ja pidän syvällisistäkin maailmanmenoon liittyvistä keskusteluista.
Ehdoton plussa on, mikäli pidät kalastuksesta / luonnossaolemisesta. Tykkään lisäksi taiteesta ja musiikista, mutta biletys ja baareissa käyminen ovat jääneet nuoruuteen, enkä kaipaa niitä.
Tykkäisin yhdessä tekemisestä ja jutustelusta, juuri tekemisen merkeissä, en ole mikään kahvilassa tai ravintolassa -istuja. Mukanani kulkee yleensä vuoden ikäinen pentukoira, joka niin ikään pitää eräilystä. Pidäthän siis eläimistä.
Kuulisin mielelläni sinusta! Minusta saisit luotettavan ja huumorintajuisen ystävän ujoudesta huolimatta.
Ps. Etsin nimenomaan ystävää, en seurustelukumppania.
Moi!
Täällä 26-vuotias vastikään Hyvinkäälle paluumuuttanut nainen. Olis kiva saada suunnilleen omanikäsistä naisista seuraa. Tykkäisin aina välillä käydä baarissa istuskelemassa tai yökerhossa tanssimassa, mutta myös jokin rauhallisempi toiminta, kuten kahvittelu, pelaaminen, lenkkeily tai leffojen kattelu kävis mainiosti!
Itse en ole tällä hetkellä vielä työelämässä tai opiskelemassa, joten aikaa mulla riittää vaikka muille jakaa. Tästä syystä myöskin vaikea tutustua ihmisiin livenä. Mussa on kanssa vähän introvertin vikaa ja oon aluksi vähän varautunut persoona, mutta avaudun kyllä sitten ajan kanssa, kun on vähän päässyt tutustumaan.
Kelpuutan kyllä miespuolisetkin kaverit, mutta naispuoliset kaverit olisivat erityisen tervetulleita! Ota vaan rohkeesti yhteyttä, niin jutellaan lisää ja tutustutaan tarkemmin :)
Hei, olen 30-vuotias nainen jolla on sosiaalinen elämä, mutta kaipaisin jotain muuta tiiviin kaveripiirin ympärille. Kaipaan läheistä ystävää, mutta myös sellaista jonka kanssa viettää myös iltaa. Päästä ikään kuin tuulettumaan omista kotiympyröistä. Olen luotettava ja avarakatseinen ja mun kanssa on myös hauskaa kun sille tuulelle tulen. Olen kiinnostunut psykologiasta ja kehollisista harjoitteista. Tykkään valokuvata ja ihmetellä. Asun miehen ja kissan kanssa luonnonläheisellä alueella omakotitalossa. Sinun historiallasi ei ole väliä, mutta toivon joustavuutta eri näkemyksille.
Toivottavasti kuulen sinusta!
31v nainen Oulusta etsii uusia kavereita niin naisista kuin miehistäkin.
Harrastan pokemon go peliä, laulamista, piirtämistä sekä ylläpidän blogia.
Kiva ois jos ois samoja harrastuksia tai mielenkiinnonkohteita. Omistan kissan.
Oon 28 vuotias nainen. Olen muuttanut 2 vuotta sitten Helsinkiin. Minulla on 9 vuotias tytär ja kissa.
Helsingissä minulla ei ole oikein kavereita ja olen myös vastoittain eronnut niin on hieman yksinäinen olo.
Olen luonteeltani hieman ujo ja rauhallinen, mutta huumorintajua löytyy! Tykkään myös välillä käydä viihteellä ja todellisuudessa en välttämättä olekkaan niin ujo kunhan pystyn olemaan oma itseni :). Etsinnässä olisi siis ystäviä joiden seurassa voisi olla aito oma itsensä. Minua kiinnostaa henkisyys (meditointia,joogaa, energiajuttuja :D), pelailu (ps4) ja harrastan myös liikuntaa ( lenkkeily, sali). Aiemmin oon harrastanu myös cosplayta, mutta se on nyt vähän jäänyt.
Pidän kaikesta keskiaikaisesta, fantasiasta ja rakastan pukeutua esim. Halloweeninä.
Ikä voisi olla samaa luokkaa, mutta ei se ole niin justiinsa :D.
Ois kiva tutustua kunnolla Helsingin tarjontaan ja käydä mitä ihmeellisimmissä paikoissa.
Täs kirjoittelee kohta 20 vee tyttö :) Olen alun perin Turusta, mutta pääsin sisään Rovaniemen oikikseen, enkä ole ikinä ees käynyt Iisalmea pohjoisemmassa 😂
Muutan varmaan elokuun aikana niin ois kiva löytää joku näyttämään vähän menomestoja ja tietty haluaisin löytää vähän paikallista juttuseuraa. Sukupuolella ei mitään väliä 👍🏼
Jos kiinnostaa kiva chillailu, ajelu, ravintolassa käyminen etkä ota nokkiis mun pienistä heitoista ni ota yhteyttä :)
Heippa!
Olen 21v nainen Helsingistä. Asun tällä hetkellä avopuolison ja puolivuotiaan pojan kanssa. 😊 Tällä hetkellä ystävät olisi enemmän kun tervetulleita, oli sulla lapsia tai ei! Suurimman osan kanssa vanhoista kavereista on tullut vaan erkaannuttua lapsen syntymän jälkeen tai muuten yhteydenpito katkennut jossain vaiheessa. Luonteeltani olen sosiaalinen, positiivinen ja tuun erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Tykkään myös tehdä spontaanisti asioita ja käydä kahvilla, ulkoilemassa, kaupungilla, kyläilemässä, viettää iltaa jne. Mitä nyt ikinä keksiikään! Toki tässä tilanteessa kun mulla lapsi vielä niin pieni, niin se rajoittaa tietysti omalla tavallaan menemisiä mutta hyvinhän sen saa sovitettua menoihin mukaan. Kuitenkin niin, että omaa aikaa ilman vauvakin löytyy jonkun verran! 👍🏻
Laita toki viestiä tulemaan jos vaan kiinnostaa tutustua!😊
Olen 35-vuotias mies, muutin hiljattain työn perässä Joensuuhun. Olisi mukava tutustua ihmisiin joiden kanssa vapaa-aikaa voisi viettää rennosti. Luonto ja siellä liikkuminen samoillen tai vaikka kanootilla on mieluinen, minua kiinnostaa myös luontoon liittyvät elämänkatsomukset kuten shamanismi. Usein kaverina liikkuu koiramme. Sukupuolella tai iällä ei ole väliä.
Tässäpä olisi nelikymppinen nainen vailla uusia ystäviä elämäänsä. Kiinnostuksen kohteita ovat lenkkeily, live musiikki, sisustus, puutarhatyöt. Etsin tosi ystäviä.
Kaverit on enemmän ja vähemmän jo löytäneet etsimänsä ja heistä ei yökerhoihin ole enään seuraa.
Ite tykkään Tuning;sta ja kauniista naisista.
En juo & polta mutta ei haittaa jos itse otat kunhan ei tartte kantaa kotiin kuntoon.
Yökerhoista tykkään Skohan, Maxine, Kaarle XII, Kaivohuone, Apollo.
En ole pinnallinen mutta kun yöelämään lähtee haluaa hieman panostaa, eikä hikisenä hupparissa lähiöbaariin.
Lähe megeen chekkaa stadin kesän kuuma babe tarjonta :P
=)
Perheellinen nainen etsii noin 25-35 v. juttuseuraa WhatsUppiin, mutta jos löytyy sama aaltopituus, niin miksei voisi tavata joskus livenäkin..
Asiallista ja rauhallista kaveria vailla. Millään statuksilla ei ole minulle mitään merkitystä, kunhan löytyy yhteinen huumorintaju sekä taajuus..
En polta, biletä, enkä kuulu kirkkoon, mutta terveellinen elämä kiinnostaa, tosin buffet-pöydistä ja suklaasta en ole päässyt vieläkään eroon..
=)
Etsin Helsingistä uusia ystäviä. Iällä eikä sukupuolella ole väliä. Olen ystävällinen,kiltti,spontaani,seikkailunhaluinen jne :) lähetäänkö vaikka rannalle tai baariin "parille"😁 tai muuten vaan seikkailemaan jonnekkin? :)
Olen 22 vuotias nainen, olen äiti kahdelle lapselle sekä avovaimo. Olen huumorintajuinen (musta huumori uppoo aina) , todella kiltti ja ystävällinen. "harrastuksiini" kuuluu piirtäminen, valokuvaus, funko poppien sekä anime figuurien keräys, myös pelit ovat lähellä sydäntä. Perheeseni kuuluu myös koira sekä parta-agama. Etsin täältä ystävää jolle voi puhua kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Palasin just puolentoista vuoden reissulta takas kotiin, Helsinkiin. Ehdin jo tottua ja tykästyä siihen jatkuvaan hälinään, joten täällä tuntuu kovin yksinäiseltä. Olisi mahtavaa löytää uusia ystäviä, joiden kanssa voisi tehdä kaikkea maan ja taivaan väliltä!
Olen siis 22-vuotias naikkonen, joka on parisuhteessa. Oon vähän adrenaliini hullu ja tykkään tehä extempore juttuja. Alotin harrastamaan vapaasukellusta ja mm. Mount Blancille olis tavotteena vielä tänä vuonna kipasta. Dokumentaarista valokuvausta harrastan myös, ja olis siistiä esim. kuvailla yhessä! Sukupuolella eikä iällä ei niin väliä, kuhan tuumme hyvin toimeen :)
Olen 39 vuotias nainen ja minulla on kaksi teini ikäistä lasta. Olen sinkku ,mutta en oikeastaan etsi seurustelukumppania lainkaan,sillä olen oppinut nauttimaan omasta rauhasta.Haussa olisi uudet ystävät,entiset ovat vuosien varrella kadonneet kuka mihinkin suuntaan. En ole innostunut baareissa käymisestä enkä muutenkaan pinnallisesta elämästä. Olen ehkä aluksi vähän ujo ja huono tutustumaan ihmisiin,mutta kun opin tuntemaan paremmin olen erittäin uskollinen ystävä . Tykkään käydä kahviloissa,puistoissa istumassa,metsässä kävelemässä,kirppareilla,lukea,maalata,sekä olen erittäin eläinrakas,omistan kaksi kissaa. Olen ollut koko aikuisikäni ylipainoinen,ja ehkä tämä osaltaan on tehnyt minusta hieman ujon ja vetäytyvän. Omista kuitenkin hyvän huumorintajun ja osaan nauraa myös itselleni. :) Haussa on uudet,kivat ja luotettavat ystävät ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kriittinen olen lähinnä itseäni kohtaan joskus.Muuten tämmöinen rento ja lupsakka. Käyn osa aika työssä ja opiskelen avoimessa yliopistossa.Jos tuntuu,että meillä voisi olla jotain yhteistä niin viestittele. :)
Oon 20v Porvoolainen. Oleilen kuitenkin nykyään enimmäkseen Vantaalla ja sen lisäks Helsingissä. En oo saanu töitä koko vuoden aikana, mikä on aiheuttanut pienen antisosiaalistumisen. Omistan itsevarman luonteen ja ite ainakin koen olevani aika suorasanainen. Harrastan/oon harrastanut tanssia ja teatteria. Jos joku osaa suositella jotain harrastajateatteri ryhmää Helsingissä, joka suuntautuu pääsääntöisesti esityksiin, niin kertokaa ihmeessä.
Muita kiinnostuksen kohteita on roolipelit, muut lauta- ja videopelit, shoppailu, meikkaaminen, Marvel, DC, Sci-Fi leffat, kauhuleffat ja salilla käyminen. Olis kyl jees löytää frendei ketkä olis kiinnostunu ainaki yhdestä tai useammasta edellä mainitusta asiasta. Sukupuolella ja iällä ei oikeen väliä, kunhan vaan tullaan toimeen. En etsi parisuhdetta, sillä se on jo hoidossa. Ennemminkin vaan ystäviä ja kavereita. Mulla ei tosiaankaan oo edes parasta kaveria, et senkin paikan saa vielä täyttävä :D
Jos rupes kiinnostaa edes vähän nii hmu!
Moi,
olen 27 v. nainen Espoosta.
Etsin ystävää/ystäviä mieluiten PK-seudulta, että voisi useammin tapaillakin.
(Myös muualta päin Suomea olevat tuttavuudet ovat tervetulleita.)
Luonteeltani olen mm. positiivinen, avoin, rehellinen, hyväntahtoinen, utelias, oppimishaluinen, pohdiskeleva/analysoiva/tutkiskeleva/syvällisesti ajatteleva, spontaaninen, kekseliäs, huumorintajuinen, puhelias, suorapuheinen, eläinrakas.
Tykkään jutella kaikenlaisista kiinnostavista, kivoista kuin vakavistakin asioista, analysoin mielelläni asioita, ihmisiä ja maailmaa, olen mielelläni luonnossa (kansallispuistoissa, metsässä, rannalla, tuntureilla jne.), itsensä kehittäminen, ravinto, hyvinvointi ja terveys on minulle kiinnostuksen kohteita (en ole kuitenkaan tiukkapipo), harrastan valokuvausta, kuuntelen musiikkia, seuraan jääkiekkoa, käyn (kulttuuri)tapahtumissa (museoissa, konserteissa, teatterissa, valofestivaaleissa, näyttelyissä, urheilutapahtumissa, festareilla jne.), käyn luennoilla, haluan oppia uutta, matkustan pohjoismaissa, pidän leffailloista, lukemisesta, grillausilloista, kokkailen tai leivon välillä jotakin suolaista tai makeaa, lautapelejäkin/korttipelejäkin pelaan hyvässä seurassa, jopa autoa voi kanssani ruuvata ja jopa urheilua voisi hyvässä seurassa kohtuudella harrastaa :D ja kaikenlaista mitä tulee mieleen voi tehdä. Olen avoin uusille asioille.
Olen enemmän rennosti maalaishenkinen kuin kiireinen kaupunkilainen. Kuitenkin voin olla Helsingin elämässäkin tapahtumissa mukana. Minua ei kiinnosta meikkaus tms. kauneusjutut, olen enemmän luomuihminen.
Olen alussa ehkä vähän ujo, kuitenkin nopeasti se menee ohi, sen jälkeen toivon, että kestät puheliaisuuteni. :D Tykkään myös sananleikeistä, hassuttelusta ja nauran paljon. Spontaanisuus ja seikkailunhalu on aina plussaa.
Olen kiinnostunut ihmisistä, ajatuksista, ajatusmalleista, elämänkokemuksista ja olen aina avoin oppimaan uutta ihmisistä, elämästä, maailmasta jne.
Edellä mainitut asiat voi …
Etsin uusia kavereita melko yksinäiseen arkeen. Olen hiljattain muuttanut paikkakunnalle ja tykkään kaikesta kulttuurisesta sekä liikunnallisesta aktiviteetista. Tanssin, kalastan ja mökkeilen.
Tuttavia löytyy mutta todelliset ystävät haussa. Sukupuolella ei ole väliä mutta en ole kiinnostunut edes kevyestä seikkailusta eli puhtaasti ystävä haussa. Seuraa lenkille kävellen tai pyöräillen, iltaa viettämään yms.
Olen luonteeltani aluksi ehkä hieman pidättyväinen mutta tutustuttuani erittäin avoin ja sosiaalinen. Huumorintajua ja lojaaliutta löytyy. Toivon löytäväni aidon ja rehellisen ihmisen. Oma elämäntilanteeni on tällä hetkellä haastava, mutta en silti etsi kuuntelijaa tai olkapäätä vaan ihmistä omien kuvioiden ulkopuolelta jonka kanssa voisi tehdä uusia juttuja ja saada hauskaa sisältöä elämään. Kaikenlainen urheilullisuus ja seikkailunhalu plussaa. Laita viestiä! :)