Kaikki ilmoitukset (9120 kpl) - sivu 443

 - 
 
13.10.2018

Etsin tanssipartneria tanssikurssille

Nainen, 51 vuotta, Varkaus, Pohjois-Savo

Lavatanssit olivat mieleinen harrastus "entisessä elämässä". Olen nyt käynyt jonkin verran yksittäisillä lavatanssikursseilla Varkauden-Kuopion-Pohjois-Karjalan seudulla. Tanssi ja mukavaa ja sosiaalista liikuntaa, mutta harmittamaan jää aina se, ettei opittua ole mahdollista harjoitella kenenkään kanssa ja siten saada askelkuvioita painumaan liikemuistiin. Olen käynyt jonkin verran myös lavatansseissa, mutta olen pohjattoman ujo seisomaan siellä hakujonossa ja arka oman osaamiseni suhteen. Muutoin olen kyllä varsin seurallinen ja puhelias. Rentoa seuraa asiallisella otteella.

12.10.2018

Juttuseuraa

Mies, 25 vuotta, Kokkola, Keski-Pohjanmaa

Moikka!

Olen 25-vuotias mies Kokkolasta joka kaipaa juttuseuraa ja jos paikallisia löytyy niin mielellään myös ulkoilu/kahvi/leffa tai peliseuraa. Kavereita löytyy paljon ennestään mutta kaikilla tahtoo olla ne omat mielenkiinnon kohteensa tai parisuhde josta ei aika enää riitä muuhun, monet myös muuttaneet vuosien varrella ympäri suomen.

Omiin kiinnostuksen kohteisiin kuuluu mm. ulkoilu, retkeily, sulkapallo, valokuvaus, pelailu (lautapelit, pc, ps4), hyvät leffat ja sarjat, extempore reissut lähelle tai kauemmas sekä ihan vaan rento ja muka höpöttely toisen kanssa.

Päivät kuluu töissä Kokkolassa ja sen lähikunnissa huoltoja tehden illat on sitten sitä omaa aikaa jota nyt olisi mukava jakaa yhdessä toisen kanssa. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olen hyvä kuuntelemaan muita. Osaan suhtautua tilanteen mukaan asioihin vakavasti ja välillä heittäytyä, ottaa rennosti ja olla suoraan sanottuna ihan pöhölö, huumori on tärkeä osa elämää :)

Jos innostaa lähteä tutustumaan paremmin, löytämään ehkä uusia yhteisiä harrastuksia tai juttelemaan kaikkea mitä mielessä liikkuu niin ota rohkeasti yhteyttä, yhdessä tekeminen on aina kivempaa ko yksin :)
Parhaiten tavoittaa snäpissä: leppika

12.10.2018

Turust seuraa

Nainen, 20 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Elikkäs oon 20v. tyttö Turusta. poikaystävä löytyy, mutta kavereille olisi kaipuuta.
Oon alkuun ujo, mut sitku oppii tuntee ni aika puhelias, luotettava, rehellinen, empaattinen, kiltti ja huumorintajuinen. Heitän paskaa läppää myös.
Mut on helppo saada mukaan lähes mihin vain ja tykkään tehä extempore juttuja.
Mulla ei oo välii minkä ikänen sä oot tai millanen sä oot, kuhan klikkaa kaverimieles ni se riittää ainakin mulle :)
Olis kiva jos asuisit turussa/lähialueilla ni voitais nähdä ja mennä shoppailee/laival/kahville/baarii tai yksille/leffaa tai oleskelee muuten vaa tai pitää tyttöjeniltaa. En sulje pois pelkkiä juttukavereitakaan, eli saa laittaa viestii vaiks oisit kauempaa :)

HUOM: edellisessä ilmotuksessa väärä sposti eli oikee: [email protected]

12.10.2018

Turusta seuraa

Nainen, 20 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Elikkäs oon 20v. tyttö Turusta. poikaystävä löytyy, mutta kavereille olisi kaipuuta.
Oon alkuun ujo, mut sitku oppii tuntee ni aika puhelias, luotettava, rehellinen, empaattinen, kiltti ja huumorintajuinen. Heitän paskaa läppää myös.
Mut on helppo saada mukaan lähes mihin vain ja tykkään tehä extempore juttuja.
Mulla ei oo välii minkä ikänen sä oot tai millanen sä oot, kuhan klikkaa kaverimieles ni se riittää ainakin mulle :)
Olis kiva jos asuisit turussa/lähialueilla ni voitais nähdä ja mennä shoppailee/laival/kahville/baarii tai yksille/leffaa tai oleskelee muuten vaa tai pitää tyttöjeniltaa. En sulje pois pelkkiä juttukavereitakaan, eli saa laittaa viestii vaiks oisit kauempaa :)

12.10.2018

Hei

Nainen, 25 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsitään jotain saman henkistä ihmistä, ystäväksi. Joten jos tunnet olevasi yksinäinen ja kaipaat tukea&turvaa ystävästä niin olet oikea henkilö lukemaan tätä. Mainittakoon, että olen 25-vuotias nainen Vantaalta. Varsin suoraan sanon asiat, osittain kieroutuneen huumorin takia, eikä tarkoitus ole ikinä loukata joten toivon ettet ole herkkä. Menevä ja spontaani, joten reissukaveri on aina valmiina jei! Tyttöjen illat, vierailut, shoppailut, juoruilut yms. Tykkään myös avautua läheisilleni, joten odotan saavani luotettavaa tukea, mitä saa myös vastapainoksi takaisin tietenkin. Aika avoin ja pyrin olemaan rentokin, jotta toisten ois helpompi olla rentoja myös mun seurassa. Jutellaan, käydään parilla ja pidetään hauskaa, nautitaan elämästä. Kaverit iästä, sukupuolesta, painosta, pituudesta, väristä riippumatta ovat tervetulleita. ☺️

11.10.2018

Helloouu!

Nainen, 26 vuotta, Nurmijärvi, Uusimaa

Muutin hetki sitte Nurmijärvelle Vantaalta ja etin kavereita, joiden kanssa olla sillon tällön. Opiskelen vielä jonki aikaa tässä ja sen jälkeen katon jatkanko vielä vähän lisää vai meenkö töihin.

Arvostan suoraa puhetta, joten aion sanoa itsekin suoraan mitä etin ja mitä en. 😆 En innostu roikkujista ja viesti/puhelupommituksesta. Kaipaan fiksua seuraa, jonka kanssa voi jutella muustaki ku seiskan lööpeistä ja instan uutuusominaisuuksista😋

Rakastan eläimiä, shoppailua, autoja ja välillä bilettämistä rennoissa baareissa😎 Oon spontaani tyyppi, joka on usein messissä jos kutsu käy johonki. Mä harvoin sanon, et on liian myöhästä tehä jotain kivaa yhessä, vaikka tietysti velvollisuudet täytyy aina hoitaa☑️

Olis hauskaa löytää kaveri, joka vois aina välillä tulla vaikka yöllä kahvikupposelle juttelemaan niitä näitä.
Huumori on iso osa mun elämää, joten toivon että et oo kovin vakava tyyppi.

Kuulemiin😀📱

Ps. Oon aluks ujo mutta hyvässä seurassa ujous katoaa ajan kanssa. Oon viestittelijätyyppi, joten valitettavasti musta et saa puhelinjuoruseuraa. Mutta sen sijaan saat hyvää liveseuraa😄

9.10.2018

juttuseuraa etsin ja kaveri seuraa ,maalle ..

Mies, 65 vuotta, Laukaa, Keski-Suomi

etsin juttu seuraa asun laukaassa äijälän kylällä maalla yksinäinen poikamies ,käyn laulelemassa karageota runoilen kalastusta harrastan ,olis ihan kiva liikkua ,toisen kanssa ,kaveri suhteella ,järven ranta on ihan vieressä ,2 autoa käytössä olen jo eläkeläinen ,liikun paljon autolla ,polvet on vähän kipeät ,tauluja olen maalaillut ja puurefili töitä tehnyt ,,,töissä toimin esimies tehtävissä ,,nykyään ,vietän vaan aikaani ,autoilen j.n.e....

8.10.2018

Ystävä hakusessa

Nainen, 24 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Hei, olen 24v nainen Oulun lähialueelta. Kaipailisin ystävää, jonka kanssa voisi tavata silloin tällöin esimerkiksi lenkkeilyn, kahvittelun, lounaan tai vaikka viinin merkeissä :)

Teen paljon töitä ja viihdyn kotona. Tykkään koirista, kodinhoidosta ja sisustuksesta, kauneudenhoidosta, ulkoilusta, joogasta ja muusta liikunnasta sekä matkustelusta. Olen avoliitossa.

En välttämättä ehdi tavata useasti viikossa töiden ja muun elämän menojen vuoksi. Yhteydenpito onnistuu kuitenkin puhelimen kautta ja mukavalle kaverille löytyy kalenterista aina aikaa :)

Minulla ei ole vielä lapsia, mutta ei haittaa jos sinulla on. En myöskään pelästy jos joskus tavatessamme lapset ovat mukana :)

Laita viestiä ja katsotaan voisiko meistä tulla ystäviä!

7.10.2018

tampere/ylöjärvi

Nainen, 29 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olisitko sinä etsimäni henkilö?

Etsin suurinpiirtein itseni ikäistä, naispuolista kaveria, tai viestittelykaveria.
Olen 29 -vuotias nuorekas nainen, olen aamu/päivätyössä, joten aamupäivät menee hommissa, mutta iltapäivät ja viikonloput ovat akaneet käymään hieman tylsiksi. Olen asunut tampereella kolmisen vuotta, mutta omanlaisia ihmisiä ei ole juurikaan löytynyt.

Etsin hauskaa ja rempseää seuraa, puhun itsekin paljon, joten sunkin täytyisi olla ainakin jonkin verran puhelias.
Olen pääosin rauhallinen ja iloinen ihminen, mutta kyllä minussa hieman villiäkin puolta löytyy.
Baareilut on pääosin baareiltu, mutta saatan joskun lähteä illanviettoon, mikäli hyvää seuraa löytyy.
Asun mieheni ja parin koiran kanssa.
Sulla voi olla lapsia tai ei, kumpikin käy mulle, pidän paljon pienistä lapsista ja puuhastelen heidän kanssaan mielelläni.

Mä en seuraa politiikkaa, ole taideihminen enkä juurikaan käy keikoilla, koien olevani aika perustyyppi, ja kovin radilaakeja mielipiteitä omaavat ihmiset, eivät ehkä ole kaltaisiani, toki en mielipiteiden perusteella halua tuomita ketään.

on todella vaikea määrittää minkälaista ihmistä etsin tai minkälainen olen, joten parempi, että laitat viestiä, mikäli saatan olla etsimäsi ystävä, kirjoitellaan ja tutustutaan lisää. Tässä kaverisähköpostini, laita viestiä niin vaihdetaan jossain vaiheessa oikeat yhteystiedot =)

7.10.2018

Moikkelis!

Nainen, 24 vuotta, Espoo, Uusimaa

Tässä sitä mennään ja laitetaan itsensä likoon! 😅 Olen siis 24 vuotias naisen alku ja muutin noin vuosi sitten Helsingin sykkeestä tänne vähän rauhallisempaan Espooseen. Työt vie ison osan tietysti ajasta, mutta tässä kun on elämä alkanut tasottumaan on sitä alkanut myös kaivata ihmisiä ympärilleen. Ihan oikeita ihmisiä, joiden kanssa vois kokea olevansa tervetullut ihan omana hupsuna itsenään 😊
Jos ei tuo jo ollut riittävän kliseistä niin tässä vähän lisää: minuu ei kiinnosta sinun status tai elämäntilanne vaan sinä ihmisenä.❤ Mulla ei myöskään ole mitään ikähaitaria sillä tuun hyvin juttuun ihan kaiken ikäisten kanssa. Kunhan olet oma itsesi ja olet kiinnostunut pysyvästä ystävyys suhteesta niin ota ihan rohkeasti yhteyttä 🤗

6.10.2018

moro

Mies, 30 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen 30-vuotias mies vantaalta ja olen melko yksinäinen niin olisi kiva löytää uusia tuttavuuksia elämään. Harrastan jalkapaloa ,liikunta ja kuuntelen paljon musiikkia. Olisi kiva löytää seuraa vaikkapa pitemmille tai lyhemmille kävelyille luonnossa, katsomaan leffoja tai ihan vaan juttelemaan syvällisiä tai vähemmän syvällisiä. Naispuolista ystävää etsin ja Uudenmaan alueelta hänen kanssa voisi viettää aikaa, mutta muualtakinpäin voi ottaa yhteyttä jos haluaa .

Olen avoin ja sosiaalinen ja mielelläni tutustun kaikenlaisiin ihmisiin. Jos ollenkaan herätti kiinnostusta niin ota toki yhteyttä. :)

6.10.2018

21v jätkä ettii juttuseuraa :p

Mies, 21 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Etsin uusia ystäviä ja kavereita tätä kautta. Asun järvenpäässä ja opiskelen insinööri pääsykoetta varten tällä hetkellä. Tykkään pelailla ja katsoja sarjoja oma lempi peli on dota 2 ja kaikki mitä voi pelata oikeestaan yhdessä. Ja lempi sarjoja on the walking dead, fear the walking dead, dexter, game of thrones mutta ykkönen on american gods. Ajattelin jos täältä löytyisi mukavia ihmisiä viettää päivää tai jutuskelemaan mieluusti lähialueelta jos joskus menisi vaikka kahville vaikka en itse kahvia juo. En polta ja harvoin juon

5.10.2018

Tilaa uusille ystäville

Nainen, 33 vuotta, Uusimaa

Hei! Olen 33-vuotias nainen uudeltamaalta ja kaipaisin uusia ystäviä. Olen muuttanut useamman kerran ja huomasin, ettei minulla täällä ole montaakaan tuttua. Mulla on 2 esiteini-ikäistä lasta ja pääsisin jo helposti kotoa liikkeelle vaikka mihin rientoihin... Mutta niihin juuri kaipaisinkin seuraa. Eli shoppailemaan, keikalle, taidenäyttelyyn, museoon, mitä nyt milloinkin. Sekä ihan vaan juttukaveria, iltaa istumaan ja maailmaa parantamaan. Mitään kummempia kriteerejä minulla ei ole. Naispuolista ystävää etsin ja Uudenmaan alueelta.

5.10.2018

Eräjormat ja -jaanat sekä sellaisiksi haluavat!

Mies, 27 vuotta, Pohjois-Savo

Kiinnostaisiko sinua vaeltaminen ym. luonnossa liikkuminen, mutta kaverin puuttuessa harrastus ei ota lähteäkseen käyntiin? Olen aina nauttinut luonnosta ja viime aikoina kaipuu metsän rauhaan on kasvanut entisestään. Kavereita ei tosin tähän toimintaan oikein löydy, joten reissujen suunnittelukin on jäänyt aika vähäiseksi toteutuksesta puhumattakaan. En ole siis mikään kokenut eränkävijä, mutta kiinnostusta olisi niin vaeltamiseen kuin muuhunkin metsässä käyskentelyyn.

Olen lukuisten pettymysten kautta oppinut, ettei kuka tahansa ystävysty kenen tahansa kanssa, etenkään silloin kun vastapuoli karsii ystäväkandidaattinsa pois pelistä jo ensivaikutelman perusteella. Onnistumisen kannalta toivottuja ominaisuuksia sinulta ovatkin avoimuus, ennakkoluulottomuus ja pitkäjänteisyys. Voit olla millainen ihminen tahansa, tosin kutakuinkin sama ikäluokka ei varmasti ole haitaksi tutustumiselle. Itse ainakin uskon, että erilaisetkin ihmiset voivat viihtyä toistensa seurassa ja ehkä jopa oppia jotain.

Olen 27-vuotias perheellinen mies. Opiskelen korkeakoulussa ja asustelen Pohjois-Savossa, mutta tulevaisuudessa muutan takaisin kotikonnuilleni Pirkanmaalle. Perheeseeni kuuluu pieni poika ja avovaimo, joten ilman taka-ajatuksia ollaan liikkeellä. Kuvaillakseni itseäni saattaisin piirtää itsestäni jonkinlaisen kaavion, ehkä se jo kertoo minusta jotakin. Omaan vahvojakin mielipiteitä, mutta kukaan tuskin on täysin mustavalkoisesti määriteltävissä muutaman mielipiteen perusteella. Arvostankin kykyä perustella asioita ja osaan myös myöntää olleeni väärässä. Kaiken kaikkiaan maailmankuvani pohjautuu enemmän järkeen kuin tunteeseen, vaikkakaan en vähättele ihmisiä, joilla tilanne on toisinpäin.

Sinä voit olla mistäpäin Suomea tahansa ja missä elämäntilanteessa hyvänsä, sillä reissut tuskin sijoittuvat omalle takapihalle ja ne täytyy kuitenkin suunnitella etukäteen. Tietenkin ihmiseen pitää tutustua kunnolla, ennen kuin minnekään uskaltaa lähteä, joten muistakin kuin eräjutuista …

3.10.2018

Moikka!

Nainen, 44 vuotta, Espoo, Uusimaa

Etsin innostavaa ja innostuvaa metsäkävely- ja kahvitteluseuraa suurinpiirtein samanikäisestä ja akateemisesta miehestä pääkaupunkiseudulla.

Olen miespuolista ystävää ja kaveria vailla oleva aktiivinen, hauska ja akateeminen nainen.

Jos haluat virkistyä yhdessä,ota mielellään yhteyttä. :)

3.10.2018

Moi!

Nainen, 18 vuotta, Porvoo, Uusimaa

Olen 18v. tyttö Uudeltamaalta. Olen parisuhteessa, mutta kavereita minulle ei oikeastaan ole, joten ajattelin kokeilla tätä kautta.

Tykkään luonnossa liikkumisesta ja lenkkeilystä, valokuvaamisesta, autoista, toisinaan pelien pelaamisesta, eläimistä, leffoista yms. Olisi mukava löytää seuraa esim. lenkeille, ajelemaan, kahville, syömään tai vaikka muuten vaan viettämään aikaa! Olen aluksi ujo, mutta osaan olla todella puheliaskin tuttujen ihmisten seurassa. En käytä päihteitä, enkä myöskään käy ns. "viihteellä". Sukupuolella ei ole väliä, mutta olisi mukava jos olisit suht. samanikäinen.

2.10.2018

Moro adfgsa

Mies, 26 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

26v mies Etelä-Suomesta
Aika introvertti olen eikä juuri kavereita ole.
-MT ongelmia luonnollisesti jonkin verran, lähinnä ahdistuneisuushäiriön muodossa ja sosiaaliset tilanteet ja ihmismeret usein aiheuttaakin ahdistusta. Aika puhelias kuitenkin saatan olla, jos löytyy samanhenkistä seuraa.
-Käyn lähinnä päivittäin kuntouttavassa työtoiminnassa tai muissa kuntouttavissa pajoissa tai vastaavissa.

-Mistä olen kiinnostunut no yhteiskunnasta, politiikasta ja psykologiasta, luovista asioista ja sen sellaisesta.
-Olen erittäin luova ihminen ja aina vähän omissa ajatuksissani.
-Uusien paikkojen tutkailu ja randomi haahuilu esim. autio taloihin on hauskaa ja yleensäkin kaikki absurdi tekeminen ja toiminta ym.
Sarjoista: tulee katsottua mm. stranger thingsiä, spartacusta, under the domea, z-nationia, south parkkia ja muita sarjoja.
-Välillä tulee myös urheiltua, lähinnä uimahallissa käyntiä – tykkään uida ja saunoa. Nyrkkeilysäkki löytyy pihalta ja sitä tulee hakattu kuntomielessä välillä.
-Huumorintajuni lienee aika sarkastista, absurdia ja ironista, en jaksa ottaa mitään kovin tosissani, vaan vitsejä pitää pystyä kertomaan mistä vaan.
Luonnetyyppi:
infp
hsp

Sähköpostiosoitteeni: [email protected]

2.10.2018

Moi!

Nainen, 38 vuotta, Hämeenlinna, Kanta-Häme

Olen 38v nainen ja asun Hämeenlinnan lähellä. Kaipailen uusia ystäviä suunnilleen samanikäisistä naisihmisistä. Minua kiinnostaa esim shoppailu, keikat, konsertit, illanvietot ym ja kaipaan myös ystävää jakamaan ilot ja surut. Perheeseeni kuuluu mies ja kolme lasta, olen myös hyvin eläinrakas.

2.10.2018

Uusia ystäviä

Nainen, 22 vuotta, Vantaa, Uusimaa

olen 22-vuotias nainen vantaalta. olisi kiva löytää uusia ystävia tuntuu että viime vuosina kaikki ystävät ovat erkantuneet vähän ja asuvat ympäri päin suomea. Olisi kiva saada hyviä ystäviä ihan pk-seudulta joitten kanssa voisi silloin tällöin mennä leffaa, kahville, shoppaileen ja vaikka mitä kesksitään:)
itselläni on myös salikortti joten olisi vaikka myös kiva joskus yhdessä käydä salilla. tykkään todella palon hyvästä huumorintajusta ja olen iloinen persoona ja olisi kiva löytää henkilö jonka kanssa myös voi puhua silloin tällöin syvällisä. Ota yhteyttä jos kiinnostuit :)

Sivu
Takaisin ylös