Kaikki ilmoitukset (9340 kpl) - sivu 437

 - 
 
7.3.2019

Heippa!

Nainen, 24 vuotta, Kokemäki, Satakunta

Haluisin tavata uusia ihmisiä, lapsettomia tai lapsellisia. Iällä tai sukupuolellakaan ei ole väliä. :) Itseltä löytyy kaksi alle 3-vuotiasta lasta, joten heille leikkiseura kelpaa aina, sekä itselle kahvi, juttelu, shoppailu, lenkki seuraa tai joskus saatan lähteä jopa baariin. :D
Meiltä löytyy auto, joten päästään liikkumaan vähän pidemmällekin.

6.3.2019

Uusia ystäviä Pieksämäki ja lähiseutu!

Nainen, 24 vuotta, Pieksämäki, Etelä-Savo

Hei, olen nuori nainen joka on aika lailla vastikään muuttanut Pieksämäelle ja kaipaa uusia tuttavuuksia ja hyviä ystäviä uudelle paikkakunnalle! Seuraa haen ennen kaikkea n. 20 - 30 vuotiaista naisista, joiden kanssa onnistuisi monenlainen ajanvietto ja monenlaiset keskustelut!

Omasta kotoa löytyy ukko, kissa ja oma rauha. Luonto on aina ollut minua lähellä, ja minä lähellä luontoa. Harrastan muun muassa piirtämistä ja muuta taiteilua, valokuvausta, sekalaisia käsitöitä, kirjoittamista, musiikkia ja pelaamista. Rakastan niin kuutamoöitä kuin varhaisen aamun hetkiä sekä pitkiä keskusteluja kahvikupin ja jäätelöannoksen äärellä. Persoonaltani olen sosiaalinen ja avoin, tavallisesti myös sangen pirteä peipponen jolta löytyy syvällisempiäkin puolia ja kasapäin laimeaa huumoria! Kiinnostuksenaiheita minulla on yksinkertaisesti liian monta, joten keskustelua tai vähintääkin juuri tätä kuuluisaa kiinnostusta löytyy aiheeseen kuin aiheeseen!

Etsin ennen kaikkea ihmisiä, joiden kanssa olisi mahdollista viettää aikaa myös kasvotusten - uuteen kahvilaan tutustuminen, koti-ilta käsitöiden ja musiikin kanssa, metsäretki kameroiden ja marjakorien kanssa, kurssille osallistuminen yhdessä tai miksi ei vaikka rento saunailta lautapelien kera?

Laita ihmeessä viestiä ja tutustutaan - ehkä voisimme olla kavereita? :)

6.3.2019

Aitoa ystävää etsimässä

Nainen, 40 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Olen reipas, iloinen, puhelias, tarvittaessa hyvin rauhallinen ja kuuntelevainen nuorekas nainen. Muutamia erilaisia ystäviä on, joiden kanssa näemme, toisten kanssa useammin, toisten harvemmin. Kaipaan nyt kuitenkin oikeaa rehellistä, luotettavaa ja aitoa ystävää, jonka kanssa voisi jakaa ilot ja surut. Itse tunnen olevani vailla kaveria myös esim. kulttuurin pariin, kahville, baariin, matkoille, patikoimaan mitä vain keksimme. Olen viikot työelämässä, harrastan mm. liikuntaa paljon. Iälläsi ei ole väliä. Kiva, jos asuisit Kuopiossa, olisi helppo tavata ja lähteä harrastamaan. Kirjoittele avoimesti.

5.3.2019

Joo

Muu sukupuoli, 21 vuotta

Mä pellan netti fudist halluun kavareit tosijjaa

5.3.2019

Moi. Etsin chatti kaveria.

Mies, 21 vuotta, Porvoo, Uusimaa

Hei vaan kaikki!

Olen 21 vuotias nuori mies Porvoosta. Olen hyvin sosiaalinen, mutta se on käynyt vähiin, koska kaveri porukka on pienentynyt.

Tykkään paljon chattailla, valokuvata, kuunnella musaa ja katsoa sarjoja, vaatteet ja eläimet ja muutama muu...

Olen muuttanut 2018 syksyllä Porvooseen koti kunnalta, että kaveriporukka on jäänyt pois.

Tarvisin kaveria; leinkkeilyyn, pelailuun ja musiikin kuunteluun + Chattailu.

Biletys ja alkoholi ei ole mun juttu.

#Porvoo #juttuseura #chattaily

5.3.2019

Uusia ystäviä Kuopiosta

Nainen, 27 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Moi!

Olen 27-vuotias nainen Kuopiosta ja olisi mukava saada uusia ystäviä. Olen työssä käyvä ihminen ja hyvin eläinrakas. Minulla on kaksi kania. Haluaisin löytää aitoja ja pysyviä ystävyyssuhteita.

Olisi mukava käydä esim. kahvilla, syömässä, viinillä, lenkillä, leffassa yms :) Baareissa ei tule nykysin kauhean usein käytyä, mutta sinnekin olisi kiva seuraa joskus saada. Olen luotettava, mukava ja huumorintajuinen ihminen. Tykkään keskustella myös syvällisimmistä asioista. Jos kiinnostaa tutustua ja olet itsekin ystävää vailla niin ota yhteyttä :) Tutustutaan!

5.3.2019

Tampereelta ystäviä?

Nainen, 25 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Tänne oon useammankin ilmoituksen laittanut. Mutta kokeillaan vielä uudestaan, jos tällä kertaa nappais. Oon 25v nainen, muutin viime kesänä pk-seudulta Tampereelle ja siitä saakka ollut hieman yksinäinen. Tykkään scifi ja Marvel leffoista, viinistä, elämän pohtimisesta, shoppailusta, kirppiksiä ja elektroninen musiikki on lähellä sydäntä. Suht uutena harrastuksena on biliksen pelaaminen, jossa oon kyllä vielä aika surkea :D Tykkään täyttää elämän kaikella jännittävällä, ja aina kun vaan tilanne sen sallii niin lähden kaikkeen uuteen mukaan. Vietän liikaa aikaa kotona kissan ja miehen kanssa nykyään, joten kaikki seura on tervetullutta. Oon suvaitsevainen ja otan aina kaikki parhaani mukaan huomioon. Oon myös hullu kissanainen, joten kissoista saatankin puhua joskus liikaa. Voit asua kauempanakin, sekään ei ole ongelma. Saa laittaa viestiä koska vain, tää ei vanhene!

5.3.2019

Uusia frendejä

Mies, 34 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moro! Täälä kirjottelee 34 v Mies Vantaalta. Myös etin kavereita. Päivät kuluu yleensä tietokoneella tai meen salille tai lenkille. Ois kiva löytää uusia kavereita. Oon aika monelle kirjotellu, mutta suurin osa ei vastaa edes takaisin. Oon luonteeltaani aika ujo alussa, mut sosiaalinen kyllä. Täl hetkel en tee mitään.

Tässä sähköposti: [email protected]

5.3.2019

Uusia kavereita

Nainen, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Oon 26-vuotias Helsingistä. Hakusessa olis uhsia tuttavuuksia, kun vanhat kaverit joko muuttaneet kauemmas tai sitten vain etääntyneet. Tykkään matkustella, käydä keikoilla ja tapahtumissa, lukea, käydä kahvilla, lasillisella tms. Omaan aika laajan huumorintajun ja lähden helposti kokeilemaan eri asioita jos pyydetään. Mulla on 2 koiraa, 2 lasta ja ihana aviomies, joten pelkkiä kavereita siis hakusessa. Otahan rohkeasti yhteyttä niin aletaan juttelemaan

4.3.2019

Kamuja!

Mies, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olis kiva löytää kamuja joiden kaa käydä kahvil, shoppailla, kattella leffaa, spämmii paskoi meemei tai tägäillä toisia noloihin juttuihi fb:ssä tai ig:ssä :D
Oon tällane tosi rento 22v heppu ja osaan ottaa kaiken huumorilla, että ei tarvi pelätä että loukkaantusin jostai :D
Harrastuksina mulla salilla käynti, frisbeegolffailu, pelaamine, game of thrones nörtteily ja autot!
Mulla on läjä tollasia tyä_ukko kavereita ja riittävästi miestenvälistä vittuilua elämässä tällä hetkellä, eli mielellään naispuolisia kavereita vaihteeks :)

4.3.2019

Uusia naispuolisia ystäviä Helsingistä?

Nainen, 31 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moikka. Olen 31v nainen ja asun yhdessä avopuolisoni kanssa kantakaupungissa. Olen lapseton ja en omista elämiä, mutta molemmat ovat lähellä sydäntäni. Käyn töissä virka-aikaan, eli illat ja viikonloput ovat aina vapaat. Minulla on amk-tutkinto.
Nautin vapaa-ajalla liikkumisesta esim lenkkeilemällä, hiihtämällä, luistelemalla ja kesäisin uimalla. Seuraan mielelläni hyviä sarjoja ja elokuvia. Pidän muodista ja kauneudenhoidosta, kuitenkaan notkumatta joka viikko ostoskeskuksissa. Pidän hyvästä ruoasta, sekä juomasta. Tykkään käydä testailemassa uusia rafloja, kuppiloita ja pubeja. En kaipaa biletysseuraa, mutta seura lenkillä, lasillisella, leffassa, hyvän ruoan ääressä keskustellen kaikesta maan ja taivaan välillä olisi tervetullutta. Kaipaan hyviä ja luotettavia sekä pitkäaikaisia ystäviä.

3.3.2019

Uusia tuttavuuksia

Mies, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Heips

Olen 26v ulkomaalaistaustainen mies ja olen muutama kuukausi sitten muuttanut tänne Helsinkiin, jonka takia olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin täältä päin jonka kanssa voisi pitää hauskaa ja nähdä irl.

Etsisin porukkaa vaikkapa lenkille, leffaan, pelaan video-pelejä, bilettään tai muuten vaan hengaamaan tai toteuttaa joku ex tempore idea.
Sukupuolella ei ole väliä ja ikähaarukka voisi olla vaikka 20-30v.

Olen luonteeltani ekstroverttinen , puhelias ja positiivinen. Jos haluat tutustua niin laita viestiä

3.3.2019

Kahviseuraa/ kaveria/ ystävää

Nainen, 31 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen 31-vuotias yhden taaperoikäisen lapsen töissä käyvä äiti Länsi-Uudeltamaalta.

Lähtisitkö joskus kanssani ulkoilemaan, kahville tai vaikka viinilasilliselle? Haluatko nauraa ja välillä käydä keskustella päivän polttavista aiheista?

Ystävät ovat aika kivikkoisenkin elämän varrella vähentyneet ja elämääni mahtuisi mukaan kaveri/ ystävä tai useitakin.

Olen onnellisesti naimisissa, joten intiimi seura ei ole haussa.

Persoonana olen rento, avarakatseinen ja huumorintajuinen. Joskus huumorini voi olla rempseääkin, joten älä säikähdä.

Harrastan ruoanlaittoa, jonkun verran käsitöitä ja liikkua haluaisin enemmän.

Aluksi olisi mukava jutella vaikka whatsapin välityksellä.

Ikä on vain numeroita eikä ole väliä, oletko nainen vai mies. Toivon, että sen verran viihdyt lasten seurassa, että tervehdit lastani, jos/kun tapaatte.

Käytössäni on auto, joten pääsen käymään kauempanakin.

2.3.2019

Ystävää

Nainen, 26 vuotta, Keski-Suomi

Moikka. Täällä 26-vuotias nainen Keski-Suomesta etsii ystävää. Mieluiten naispuolista. Oon luonteeltani hyväsydäminen, empaattinen ihminen. Oon hyvä kuuntelija. Etsin luotettavaa ja aitoa ystävää jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut sekä muuten vaan viettää aikaa. Tykkään lenkkeillä ja uida. Mielenkiinnon kohteisiin kuuluu myös leipominen, käsityöt, musiikin kuuntelu sekä elokuvien katselu. Jos kiinnostaa niin ota yhteyttä

2.3.2019

YSTÄVÄÄ JYVÄSKYLÄSTÄ

Nainen, 22 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Hei! :)

Olen 22-vuotias nainen Jyväskylästä ja etsin elämääni peiliä ystävästä, jonka kanssa olla juuri sellainen kuin on. Osaan nauttia pienistä asioista ja näen monessa asiassa kauneutta. Rakastan kaikkea taidetta ja taiteellisuutta, luontoa ja ekologisuutta, musiikin kuuntelua, laulamista ja soittamista, syvällisiä keskusteluja samanhenkisten ihmisten kanssa, vitsailua ja nauramista vedet silmissä, itsensä kehittämistä, kirjoittamista sielun syövereistä ja akryyliväreillä isojen värikkäiden canvastaulujen maalaamista. Luonteeni on pursuileva ja innostuva ja herkkä (highly sensitive person=HSP). Tykkään hassutella ja olla spontaani: saatan vaikka tanssia hyvän biisin tahtiin tai kehua tuntematonta, jos siltä tuntuu.

Minua on kutsuttu lojaaliksi ystäväksi ja se on kyllä totta. Olen luotettava ja pidän asiat omana tietonani ja samaa toivon sinulta. :)

Mun kanssa saa itkeä, nauraa ja vaikka laulaa! Jos koet jotain samanhenkisyyttä tekstiä lukiessasi, laitathan viestiä osoitteeseen: [email protected].
Ps. Saat asua muuallakin Suomessa.

Olisi ihanaa, jos laittaisit viestiä osoitteeseen: [email protected] !

2.3.2019

Hei!

Mies, 28 vuotta, Janakkala, Kanta-Häme

Olen 28vuotias mies turengista mihin olen muuttanut viime kesänä avopuolisoni kanssa.
Etsin kaveria jutusteluun, lenkille, yleiseen puuhasteluun, lautapelailuu, kalasteluun tai vaikka pleikkarin peluuseen...
Olen vanha virta liikkuja ennenkuin selkäni alkoi rajoittamaan kaikkea rankkaa urheilua, harrastin jääkiekkoa, kuntosalia, kitaransoittoa/laulamista ja lukkopainia.
Sukupuolella ei ole väliä eikä sillä onko pariskunta vaiko ei.

Vapaaaika tulee käytettyä kalastellen, kuntosalilla, lenkkeillen ja luonnossa vaeltaen, myös netflixiä/pleikkaria tulee käytettyä normaaliin tapaan

Otahan yhteyttä jotta voimme katsoa tulisko meistä uudet ystävykset.

1.3.2019

Sydänystävää etsimässä

Nainen, 27 vuotta, Espoo, Uusimaa

Oon 27-vuotias puhelias ja positiivinen neiti Espoosta. Harrastuksiini kuuluu tv-sarjat, lukeminen, joskus uinti ja pyöräily sekä jumpalla käynti. Tykkään myös hyvästä musiikista, kielten opiskelusta sekä ulkona syömisestä. Vaikka elän avoliitossa, niin olen silti yksinäinen silloin tällöin. Minulla on joitakin ystäviä, mutta en ole löytänyt sitä sydän ystävää. Haluaisin löytää sellaisen jonka kanssa voisi puhua mistä tahansa, jakaa ilot ja surut ja jolla olisi aikaa minulle. Käyn arkipäivisin töissä ja koen että vapaa-aika menee lähinnä hengaillessa ja harrastuksissa. Kuitenkin aikaa riittäisi ystävälle ja mielellään kävisin leffoissa, syömässä, viihteellä tai viettäisin aikaa ihan vaan jutellen.

Olisi tosi kiva tutustua samanhenkisiin ihmisiin, jotka on suunnilleen saman ikäisiä ja samassa elämäntilanteessa. Mikäli kuulostan sellaiselta, jonka kanssa sinulla olisi yhteistä, niin laita ihmeessä viestiä. :)

1.3.2019

Moi☺️

Nainen, 24 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Etsinnöissä olis uusia kavereita, iällä ei niin väliä koska tuun juttuun sekä nuorempien että vanhempien tyyppien kanssa 🙂 sukupuolella ei väliä mutta plussaa jos oot nainen koska olis kiva päästä viettää esim tyttöjeniltaa (enemmistö kavereista siis miehiä). Olis toivottavaa että sitä aikaa ja halua näkemiselle löytyis oikeesti 🙈 oon luonteeltani rento, hyvä (musta ja sarkastinen) huumorintaju, en siedä draamaa. Olis kiva kun voisit käydä joskus mun kanssa baarissa (tykkään käydä tanssimassa mutta harvoin on kaveria). Ja musta saa seuraa oikeestaan mihinkä vaan muuhun paitsi salille, että ideoita otetaan vastaan 😁 ilmotus ei myöskään vanhene joten voi koska vaan laittaa viestiä ! 🙂

Sivu
Takaisin ylös