Joku on sanonut, että ihmisaivot ovat pohjimmiltaan syy-seuraussuhteiden tunnistamiseen viritetty biologinen kone. Sihti, joka muodostaa kaaoksesta järjestystä. Ehkä siksi ihminen näkee syitä siellä, missä niitä ei ole ja toisaalla oikoo monimutkaiset vyyhdit totuutta yksinkertaisempaan muottiin. Ihminen samaan aikaan sekä on että ei ole parhaimmillaan monimutkaisuudessa. Usein ihminen kuin ihminen antaa itsestään paljon koherentimman ulkokuvan kuin mitä sisäinen maailma antaisi syytä. Toisaalta taas joskus monimutkaisen ulkokuoren alta paljastuu huomattavasti yksinkertaisempi todellisuus. Ymmärtänet tämän miten halunnet.
Täällä kirjoittaa myös yksi sellainen tyyppi, joka on ristiriitoja täynnä, eli siis vain tavallinen ihminen lopulta. Pidän maailman tarkastelemisesta ja loogis-analyyttinen puoleni on lähes patologinen. Samaan aikaan nautin hetkestä ja siihen heittäytymisestä; syksyn väriloistosta ja talviöiden kuulaudesta. Olen vahva, mutta myös liian herkkä. Olen fiksu, mutta kuitenkin aina välillä helvetin tyhmä. Huomaavainen, mutta kuitenkin välillä täysi tollo. Altruistinen, mutta kuitenkin joskus itsekeskeinen. Joskus väläyksittäin mielenkiintoinen, mutta pohjimmiltani lähes kuolettavan tylsä. Traditiot ja tabut ovat mielestäni se luonnoton metallikehikko, johon intohimo menee kuolemaan -- seikka, jota minusta ei välttämättä enemmän tuntematta päältä huomaisi; pohjimmiltani olen kuin esitäytetty veroilmoitus, jonka joku sytyttää palamaan. Systeemin uskollinen osa, joka turhaan kuvittelee olevansa vapaa ajattelemaan. Se mitä yritän olla, on kuitenkin omalla tavallani aina päivä päivältä enemmän ihminen. Tässä onnistumisen arvioinnin jätän pääasiassa oman tietoisuuteni ulkopuolisille.
Uskon viime kädessä stoalaiseen onnellisuuteen ja teennäisyyden uhallakin julistan olevani elämään tyytyväinen. Nuorempana en ollut onnellinen, sillä empaattisena ihmisenä maailma tuntui väärältä: miksi niin moni kaunis asia on lopulta pian tuhkaa? Nykyään kuitenkin olen ymmärtänyt …