Moikka!
Mä olen 25-vuotias Helsingissä asuva nainen. Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja muuttanut Helsinkiin noin puolitoista vuotta sitten. Etsin uusia ihmisiä elämääni. Toiveena olisi löytää ihmisiä, joiden kanssa ajanvietto olisi jossain vaiheessa vaivatonta ja merkityksellistä. Merkityksellisyys mulle muodostuu esimerkiksi molemminpuolisesta pelkojen, toiveiden ja tunteiden jakamisesta. Avoimuus on ainakin itselleni aluksi vaikeaa ja se on sunkin puolelta täysin ok, edellämainitun kerron vain siksi, että pystyisin paremmin viestimään, minkälaista ystävyyttä etsin.
Mua kiinnostaa muun muassa kirjat, metallikeikat ja -festarit (ja muukin livemusiikki), stand up -keikat, jooga, luonto, kirpparit ja saunat. Urheilen epäsäännöllisen säännöllisesti lenkkeillen, kuntosalilla käyden ja uusia lajeja esim. boulderointia kokeilen. Yritän tehdä töitä sen eteen, että urheilu olisi mun elämässä säännöllisempää, meditoisin useammin, löytäisin jotain luovaa tekemistä, josta nauttisin ja tavan auttaa muita.
Ihmisenä olen (välillä liikaakin) ajatteleva, hyvä kuuntelija, avarakatseinen, sopeutuva, utelias, vitsaileva (huonot vitsit ja sarkasmi on paljon käytössä), vähän varautunut uudessa seurassa, mutta perussosiaalinen. Viihdyn hyvin itsekseni ja kaipaan myös omaa aikaa. Ihmisiä, joista pidän näen mielelläni usein, jos se sopii molempien aikatauluihin ja elämäntilanteen.
Sinun ei tarvitse olla kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Tärkeintä minulle on, että olet suhteellisen avarakatseinen, kiinnostunut tutustumaan ihmisiin oikeasti ja pyrit olemaan oma itsesi. Voit olla mitä sukupuolta tahansa, kunhan et suhtaudu tähän seuranhakuilmoituksena!
Ota muhun yhteyttä, jos vaikutan yhtään sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa voisit kuvitella ystävystyväsi. Kerro mulle itsestäsi ja selvitetään ollaanko yhtään samalla aaltopituudella!