Kaikki ilmoitukset (9513 kpl) - sivu 311

 - 
 
17.1.2022

Kirjoittelukavereita?

Nainen, 32 vuotta, Pohjois-Pohjanmaa

Hei, täällä olisi 32v naisihminen joka kaipailisi elämään lisää juttukavereita muista naisista. Hakusessa on tyyppejä niin perinteiseen kirjeenvaihtoon, sähköposteiluun tai somen kautta viestittelyyn, mikä nyt tuntuu sopivimmalta :)

Asun pienellä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaalla muutaman kissan kanssa. Lapsia minulla ei ole eikä niitä tulekaan. En ole työelämässä, mutta käyn kuntouttavassa työtoiminnassa muutamana päivänä viikossa. Luonteeltani olen ujo ja hiljainen, paljon omissa oloissaan viihtyvä introvertti, mutta tykkään myös viettää aikaa kavereiden kanssa. Olen ollut koko ikäni absolutisti enkä ymmärrä baarielämän päälle, sosialisoin ihmisten kanssa mieluummin vaikkapa ulkona kävelylenkillä tai sisällä lautapelien tai elokuvien/sarjojen parissa.

Juttuja joista pidän on mm. eläimet (etenkin kissat), kirjeet ja postikortit, askartelu, palapelit, virkkaaminen, manga, anime, mobiilipelit, lukeminen ja piirtäminen. Saatan innostua jostain asiasta ja uppoudun siihen täysin joksikin aikaa, kunnes kyllästyn ja keksin jotain muuta.

Toivoisin kavereita naisista joiden kanssa olisi jotain yhteistä. Iällä ei ole merkitystä, koen itsekin olevani ikäistäni nuorempi tapaus :) Olen aika avoin ihminen, joten toivoisin että kaikenlaisista asioista kirjoittaminen olisi mahdollista, ettei kirjoittelu jäisi vain pintapuoliseksi kuulumisten vaihdoksi.

Laita rohkeasti viestiä ja kerro vähän itsestäsi jos tuntuu että natsais!

Ilmoitus ei vanhene :)

16.1.2022

Moiiii

Nainen, 19 vuotta, Espoo, Uusimaa

Oon 19v tyttö Espoosta. Hengailen osan ajasta eri kaupungissa mutta ainakun palaan Espooseen tulee erittäin yksinäinen olo. Minun sosiaalinen verkosto on todella pieni… siis todella pieni, ainoa kaverini tällä hetkellä on oma kumppani. Siksi haluaisin muitakin ystäviä kenen kanssa jutella ja viettää aikaa!

Olen hieman ujo aluksi mutta sittenkun koen oloni turvalliseksi ja mukavaksi myös minun olemus muuttuu.
Sukupuolesta riippumatta kaikki ystävät kelpaavat 😄

Olethan rohkeasti yhteydessä jos olet kaveria vailla!

16.1.2022

Hoi kaveri!

Nainen, 31 vuotta, Hyvinkää, Uusimaa

Moikka,
olen 31-vuotias nainen Hyvinkäältä, jolle päivätöiden sekä urheiluharrastusten ohella jäisi aikaa myös tutustua uusiin ihmisiin. Toki laatu korvaa määrän ja oikeastaan eniten kaipaisin läheistä ystävää jakamaan elämän parhaat ja vaikeatkin puolet. Vietän jonkun verran aikaa myös Vantaalla, mutta ainakin itse autoilen sujuvasti myös muuallekin.
Olen melko liikunnallinen ja perusarjessa tulee ulkoiltua paljon koirani kanssa. Luonto ja siellä liikkuminen on itselleni mieluisaa puuhaa ja nyt talvella innostaa mm. luisteluhiihto (noviisi), avantouinti (erittäin noviisi, aina se on yhtä kylmää) ja luistelu. 😊 Muutoin kiinnostaa mm. sisustus ja kirpparit. Haaveilen matkustelusta ja omasta talosta, vaikka lopulta tärkeintä itselleni on perusarkiset touhut pienellä 💫.
Pidän ihan kahvittelusta, rennosta ajatusten vaihdosta ja sillon tällöin punaviinistä. Innostun melko helposti uusista asioista ja lähden mielelläni kokeilemaan vaikka jotain uutta harrastusta.
Arvostan ystävällisyyttä, avoimuutta, huumorintajua ja pientä heittäytymiskykyä. Itse seurustelen ja olen lapseton, joskaan tällä ei ole mitään merkitystä ystävyyden kannalta. 😊
Ollaan kuulolla! 💫🍃

16.1.2022

Tervehdys Oulun eläjät!

Nainen, 39 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Olen monilla tavoin omintakeinen persoona. Yleensä tulen parhaiten toimeen ihmisten kanssa, jotka ovat myös jollain tapaa "poikkeavia." No, kaikkihan me tietenkin ollaan ainutlaatuisia yksilöitä, mutta jos olet normityöelämässä, olet hyvin perhekeskeinen ja harrastelet vaikkapa tv-sarjoja, meillä ei vain todennäköisesti olisi tarpeeksi yhteistä yhtä viestiä pitemmälle. Ulkoisesti olen kyllä hyvinkin massaan hukkuva, kesäisin saatan pukeutua hieman hippimäisesti, mutta muuten olen normieläjän näköinen. En nyt lopulta luonteeltanikaan älyttömän erikoinen ole - mitä nyt kohtalaisen puhelias, hyvin avarakatsainen ja kunnon pohdiskelija -, mutta elämäntapani on omanlainen. Tahtoisin vielä joskus elää mahdollisimman omavaraisesti ja minulla on Savossa hirsitorppa, jonka ympärille rakennan tätä unelmaa. Tässä kapitalistisessä maailmassa ei kuitenkaan ilman rahaa tule toimeen, joten olen päätynyt hankkimaan käteistä majoittamalla matkailijoita. Minulla on siis kesäisin majoitustoimintaa ja pyrin kehittämään sitä jatkuvasti. Kumppaninani on tässä ollut mieheni, mutta juuri nyt suhteemme on pienellä tauolla. Todennäköisesti jatkamme vielä yhdessä - joten en etsi tällä ilmoituksella treffiseuraa, - mutta juuri nyt hän on pitkällä matkalla ja itse asun yksin Oulussa. Elämäntapaani on kuulunut myös nomadius eli olen kuljeskellut pitkiä aikoja ympäri maailman. Olen kulkurisielu ja ilman koronaa ja terveysongelmiani (eivät liity koronaan vaan ovat fyysistä kipuilua ja henkistä ahdistusta) olisin nytkin jossain tien päällä. Olen kohta saamassa luokseni eroahdistuskoiran, jonka ei pitänyt päätyä tänne kerrostaloon ollenkaan, eli olen siinä hyvin kiinni. Toivoisin siis, että tahtoisit nähdä vaikkapa kävelylenkin merkeissä tai jos sinullakin on koira, olisi mukavaa tavata koirapuistossa. Koirat ovat yksi suuri mielenkiintoni kohde, muita äkkiseltään mieleen tulevia: eri uskonnot, filosofiat, kuvataide, Aasiassa matkailu, kaunokirjallisuus ja itseapukirjat, psyykkiset ongelmat, aikuisten …

16.1.2022

Moi!

Nainen, 28 vuotta, Lappeenranta, Etelä-Karjala

Olen 28- vuotias nainen, ja etsin kavereita Etelä-Karjalan seudulta. Muutin vuoden alussa Lappeenrantaan ja olisi kiva tutustua ihmisiin täällä päin ja löytää kavereita.

Luonteeltani olen iloinen ja huumorintajuinen. Harrastuksiini kuuluu muun muassa ulkoilu, valokuvaus ja lukeminen.

Etsin vain naispuolisia ystäviä.

16.1.2022

Avarakatseisia ystäviä

Mies, 42 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen sateenkaareva 42-v mies ja etsin uusia ystäviä. Tulen parhaiten toimeen naisten kanssa, mutta en syrji muitakaan sukupuolia :) Pidän henkevistä keskusteluista, koirista, ulkoilusta hyvällä säällä, lukemisesta ja pelaamisesta (no worries, pelaan yleensä tietokonetta vastaan koska live-pelitilanteet on rasittavia :)). Olen opiskellut yliopistossa ja arvostan henkisiä arvoja enemmän kuin esim. rahaa, urheilua tai urakehitystä. Minulla ei ole autoa joten toivoisin että asut Espoossa tai lähialueella. Toki pelkkä puhelinkeskustelukin voi olla antoisaa jos ollaan samalla aaltopituudella :) Enpäs nyt keksi muuta sanottavaa joten lopetan tähän.

16.1.2022

Moi!

Nainen, 37 vuotta

Etsin juttuseuraa, uutta kaveria, miehestä, joka on mahdollisesti sosiaali- ja terveysalalla tai muuten esim. korkeakoulun käynyt. Tämä ehkä tylyn kuuloinen rajaus siksi, että keskustelut voisivat olla samalla aaltopituudella. En etsi parisuhdetta. Suunnilleen samaa ikäluokkaa olevien kanssa juttu voisi luistaa paremmin. Liikunta ja terveys on itselleni tärkeää.

15.1.2022

Heyy

Nainen, 23 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Olisi ihanaa löytää uusia kavereita (ehkä jopa ajan kanssa ystäviä) joiden kanssa viettää aikaa, jakaa ilot ja surut. Kirottu korona-aika ja nyt vielä äitiys"loma" on rajoittanut ihmiskontakteja kiitettävästi, en oikein tapaa uusia ihmisiä missään joten ajattelin kokeilla onnea tätä kautta.
En etsi parisuhdetta.


Olen 23v nainen, en ole alkuperäinen turkulainen mutta täällä viihtynyt noin 6v. Olen kahden lapsen äiti, mutta äitiys ei ole "koko elämäni" joten myös lapsettomat voivat ottaa yhteyttä ja tutustua. Tässä elämäntilanteessa minulla ei tosin ole hirveästi (jos ollenkaan) omaa aikaa mutta pystyn silloin tällöin tapaamaan myös ilman lapsia. :)

Luonteeltani olen ambivertti, ystävällinen, huumorintajuinen, ehkä hieman hitaasti lämpenevä. Minun on aina ollut vaikea kuvailla itseäni, parhaiten näkee kun tutustuu :D

Tykkään piirtää, valokuvata (kännykällä koska en omista kameraa :D), ulkoilla. Mielestäni on kiva kokeilla uusia ruokareseptejä, esim. eri maiden ruokakulttuureista. Selaan liikaa tiktokkia.

Musamaku on laaja, soittolistalta löytyy kaikenlaista pop/rock/rap/kpop settiä. Yksi tämän hetken lempiartisteistani on Lana Del Rey.

Minulla on paha tapa polttaa tupakkaa, mutta yritän päästä siitä eroon.

Jos yhtään kiinnostaa niin laita viestiä ja tutustutaan, kavereita ei koskaan voi olla liikaa! :)

15.1.2022

Heippa hei

Nainen, 36 vuotta, Jämsä, Keski-Suomi

Olen 37 vuotias ja muutamia uusia tuttavuuksia vielä tässä olisin vailla, ajatusten vaihtoa ja uusia ystävyyssuhteita. Ei ihmisille, jotka ei halua olla missään tekemisissä ja lopettaa heti yhteydenpitoa. Asun keskisuomessa ja olen luonteeltani luotettava,rehellinen ja avoin. sisaruksia ei ole, pitkiä ihmissuhteita toivoen. Rakastan luontoa ja kirjoittelua. Ottakaa rohkeasti yhteys naisetkin saa kirjoitella?

15.1.2022

Seuraa vailla

Mies, 33 vuotta, Hämeenlinna, Kanta-Häme

Täällä olis 33vuotias mies Hämeenlinnasta, ja mä oon 183cm pitkä, ja en polta tupakkaa, mutta juon alkoholia kohtuudella, etsin täältä uusia ystäviä naisista tai miehistä, sä voit olla ihan minkä ikäinen vaan, ja voit olla ihan mistä päin vaan eteläsuomea, kysymällä saa tietää lisää..

15.1.2022

Moikka!

Nainen, 23 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Täällä 23 vuotias nainen helsingistä!
En käy töissä tai koulussa tällä hetkellä, asun miesystävän kanssa (ollaan molemmat muslimeita ) itse toki kantasuomalainen :)
Käyn myös salilla välillä!
Kikistä mut löytää nimellä Kiisaa00

14.1.2022

Kavereita?

Nainen, 23 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Elikkä, olen vuonna - 98 syntynyt nainen Oulusta. Tässä vähän tietoja minusta.
🔸Opiskelen sosionomiksi Lapin ammattikorkeakoulussa (tällä hetkellä olen äitiyslomalla)
🔸Kihloissa
🔸Kaksi lasta (syntyneet vuonna 2020 ja 2021)
🔸Käytän todella vähän päihteitä, joten minusta ei saa baariseuraa.
🔸Luonteeltani olen sosiaalinen persoona, mutta aluksi saatan olla hiukan ujo.
🔸Tykkään lenkkeillä
🔸Jääkiekko lähellä sydäntä
🔸Iältäsi saisit olla:20-28v. (koko suomi)
🔸Sukupuolella ei väliä

Jos kiinnoistuit, laita viestiä!

14.1.2022

Uusia ystäviä Hämeenlinnasta

Nainen, 24 vuotta, Hämeenlinna, Kanta-Häme

Moikka!

Oon 24-vuotias (täytän kesällä 25v) nainen Hämeenlinnasta. Oon muuttanut vähän aikaa sitten Hämeenlinnaan, enkä tunne täältä ketään. Käyn töissä ja asun mieheni sekä koirieni kanssa. Rakastan koiria ja omistan 4 pientä koiraa. Olisi kiva, jos välillä olisi muutakin seuraa kuin koirat ja seurustelukumppani. Luonteeltani olen puhelias ja huumorintajuinen. Etsin ensisijaisesti naispuolisia kavereita ulkoiluun, kahvitteluun, shoppailuun, kirppistelyyn, viinittelyyn ym. Omistan auton joten välimatka ei ole ongelma, mutta toivoisin että olisit Hämeenlinnasta / Kanta-Hämeen alueelta. ☺️

Laita rohkeasti viestiä jos kiinnostaa tutustua 🙂
Käytän sähköpostin lisäksi fb, instaa, snäppiä ja whatsappia.

13.1.2022

Kavereita Uudenmaan alueelta

Nainen, 33 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Hei,

Olen Järvenpäässä asuva 33-vuotias nainen. Harrastuksiini lukeutuvat pyöräily, valokuvaus, matkustelu ja koiran kanssa ulkoilu. Ystävien suhteen en ole "ikärasisti", tulen toimeen kaiken ikäisten kanssa. Myöskään sukupuolellasi ei ole väliä. Etsin ennen kaikkea ihmisiä, joiden kanssa keskustella aiheesta kuin aiheesta. Pidän paljon erilaisista kortti-, lauta- ja seurapeleistä, joten sellaistenkin seurassa voitaisiin välillä aikaa viettää. Myös seura lenkeille tai vaikka elokuviin tai vaan kahvittelemaan yms. kelpaa.

12.1.2022

Moi!

Nainen, 21 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Oon 21-vuotias nainen ja asun mun koiran kanssa Turussa. Tykkään tosi paljon eläimistä, meikkaamisesta ja kaikesta kauneuteen liittyvästä, hyvästä ruuasta, musiikista jne. Olis ihanaa löytää uusia ja läheisempiä kavereita jonka kaa vois esim. käydä kahvilla, shoppailemassa, leffassa, pitää viini ilta, tai vaan hengailla ja jutella ihan kaikesta. Saa ottaa rohkeasti yhteyttä! :)

12.1.2022

Kahviseuraa 19v jantterille

Mies, 19 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Hei, kiinnostaako paskan jauhaminen synnyistä syvistä, tieteistä tai taiteista, tai vaikkapa politiikasta? Olisin kiinnostunut tapaamaan uusia ihmisiä jotka ovat avomielisiä ja uteliaita, ja nauttivat kahvittelusta. Toki voimme myös tavata urheilun tai vaikkapa ihan päämäärättömän kävelyn merkeissä.

Olen urheilullinen, puhelias ja jokseenkin omalaatuinen tyyppi. Sanotaanko että minun kanssani selviää jos on utelias ja menevä.

Laita ihmeessä viestiä jos tapaaminen kiinnostaa!

11.1.2022

Hellou

Nainen, 22 vuotta, Espoo, Uusimaa

Etsin uusia ystäviä/kavereita vapaa ajalle!
Olen avoin uusille ideoille ja tykkään käydä ulkona, syömässä, leffoissa,kirppiksillä pyörimässä ja välillä baareissa yms😊
Mieluiten sellaset yhteydenotot, joita oikeesti kiinostaa tutustua ja ei asuis liian kaukana.
Jos tuntuu, että voitais tutustua laita viestiä :D
Olen mukava,luotettava ja ystävällinen ihminen💗tuun aika hyvin uusien ihmisten kaa toimeen😊
Asun yksin.
Snäppi saa kysymällä
En etsi poikaystävää:)
Ikähaarukka saa olla 18-23

11.1.2022

Kavereita Tampereelta päin?

Mies, 22 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Moi! Olen 22-vuotias opiskelija Tampereelta, joka etsii kavereita Tampereen läheltä. Harrastan salilla käyntiä sekä lenkkeilyä. Olisi kiva saada kavereita hengailemaan tai vaikka urheilemaankin. Olen kiinnostunut myös yhteiskunnallisista asioista sekä historiasta. Ota yhteyttä jos heräsi kiinnostus!

11.1.2022

Haetaan ystävää

Muu sukupuoli, 27 vuotta, Keski-Suomi

Hei kaikki!

Olisiko täällä ketään, josta olisi ystäväksi pariskunnalle, tai edes toiselle meistä aluksi. :D

Etsimme hyvää ystävää jonka kanssa viettää aikaa ja jakaa arkea. Olisi kiva jos meillä olisi jotain yhteistä.

Meille yleistä vapaa-ajan viettoa ovat kaikenlaiset pelit laidasta laitaan, elokuvat ja sarjat, leipominen ja kokkaaminen, lenkkeily, maalaus ja piirtäminen, elektroniikka yms. Olemme myös avoimia kokeilemaan kaikkea uutta.

Olemme naimisissa ja vaikka olemmekin avoimesti polyamorisia, etsimme pääosin vain ystävää. Toki jos olet se oikea henkilö niin miksipä ei voisi asia siitä edetäkkin.
Mietin että asia hyvä tässä mainita niin asia etenee sitten sinun aloitteella jos haluat eikä toistepäin. Mutta jos tosiaan olet jo varattu tai ei muuten vain kiinnosta niin tätä hommaa ei tarvitse stressata ollenkaan. :)

Sivu
Takaisin ylös