Tässä olisi tarjolla mies varattu, silti yksin. Etsin naista, jonka kanssa voi mennä vaikka kalaan ja minne milloinkin, jutella juttuja maan ja taivaan väliltä. En polta ja alkoakin harvoin.
Tässä olisi tarjolla mies varattu, silti yksin. Etsin naista, jonka kanssa voi mennä vaikka kalaan ja minne milloinkin, jutella juttuja maan ja taivaan väliltä. En polta ja alkoakin harvoin.
Hei! Olen 30-vuotias jyväskyläläinen ja kaipaisin samassa elämäntilanteessa olevaa kenties tulevaisuuden sydänystävää. Meille on tulossa esikoisvauva nyt alkuvuodesta ja olisi mahtava löytää sekä äiti- että vauvakavereita tälle tulevalle vuodelle (ja siitä eteenpäin). 😊
Muuten tykkään mm. kierrellä kirppareilla, kahvitella, hengailla ja jutustella, liikkua ja harrastaa koiran kanssa. Työt on mulle myös tärkeä osa elämää, vaikka nyt keskitynkin muuhun.
Luonteeltani olen rauhallinen ja alkuun ehkä vähän varovainen, mutta tutustuttuani paremmin uskallan myös heittäytyä enemmän.
Laita ihmeessä viestiä, jos rohjettaisiin treffailla keväällä! ☺️
Etsin aitoa ystävää, naista tai miestä elämääni. Olen 50 nainen, olen parisuhteessa ja perheellinen. Minulle on ollut hyviä ystävyssuhteita, mutta muuton jälkeen sellainen sydänystävyys ja tiiviimpi yhteydenpito on jäänyt. Olisi mukavaa löytää aito ihminen juttuseuraksi, harrastamaan, ihan mihin vaan. Lenkkeily, pyöräily, uimahalli, sulkapallo, tennis, keilaaminen, leffat.. mikä vain käy. Baareista en niinkään välitä, toki joskus voin lähteä ja lähdenkin jos sopiva tilaisuus kohdalle sattuu. Keskustelut viinilasin kera onnistuu. Mökkeily ja grillaaminen, luonto on lähellä sydäntäni. Kuitenkin ihmisen aitous ja mahdollisuus olla sellainen kuin on, on se tärkein asia ystävyydessä. Ethän ole rajoittunut tai lokeroitunut, tai jos olet ei sekään haittaa jos haluat avartaa maailmankuvaasi ystävyydessä kanssani.
Olen 46v nainen Lohjalta. Erilaisten elämänvaiheiden vuoksi osa ystävyyssuhteista jäänyt ja kaipaisin uutta aitoa ja luotettavaa ystävää kaikenlaiseen tekemiseen. Lapseni ovat jo aikuisia. Päivätöissä arkisin. Pidän ulkoilusta, lukemisesta, leffoista, joskus viini-illoista ystävän kera. Olen luotettava, toiset huomioon ottava melko tavallista keski-ikäisen elämää elävä nainen. Autoilen, pystyn siis tulemaan ystävää tapaamaan vähän kauemmaksikin, esim 50 km ei ole ongelma. Ystävän ei tarvitse olla kaikessa samanlainen kuin minä, suunnilleen samanlaisen arvomaailman uskoisin aitoa ystävyyttä tukevan. En sulje pois miespuolisia ystäviä kunhan et ole seksiseuraa etsimässä. Laitathan viestiä jos kalenterissasi olisi tilaa uudella ystävälle 🙂
Moi, etsin uusia kavereita/ystäviä Jyväskylän suunnalta, joiden kanssa voisi lähteä vaikka kahville, ulkoilemaan, leffaan, mitä vaan mieleen tulee. Vaikka lasilliselle tai syömään.
Sukupuolella ei väliä ja ikähaarukkaa ei ole.
Itse olen etelästä muuttanut urheileva ja aluksi hieman ujo kaveri, mutta siitä se ujous häviää nopeasti. Tykkään urheilla, istua iltaa, aikalailla kaikki ruokainen tekemisen suhteen.
Laita viestiä, niin tutustutaan ja tavataan! 😊
Olen 31 vuotias tamperelainen mies etsisin uusia kavereita harrastuksena voisin sanoa kitaransoitto,ulkoilu,keikoilla käyminen,kokkaaminen,pleikalla peluu ja elokuvien ja sarjojen katselu ja musiikkina rock,metalli ja punk luonteeni huumorintajuinen,rehellinen ja luotettava jos tätä kautta löytyisi frendejä niin ota yhteyttä 😎😎
Moikka.
Oon 40v mies.
Hakusessa kavereita kenen kanssa viettää aikaa ettei arki käy yksinäiseksi.
Vanhat kaverit aika pitkälti kadonneet ajan saatossa eri syistä.
Perhe meni yli vuosi sitten ja tässä sitä taas koitetaan alottaa uudestaan tutustumaan ihmisiin.
Tykkään pelailla tietokoneella ja pidän leffoista.
Yksin ei tule kauheasti tehtyä mitään ihmeellistä mutta aina kuitenkin yritän olla avoin kaikelle.
Ei ole väliä ootko mies tai nainen jos sattuu kiinostamaan tutustua ni paa viestiä. Iälläsi ei ole niin väliä.
Moro. Täällä 36v 184/83 savoon muuttanut mies etsii halikamua Itä-suomen suunnilta. Snäppi jos kiinnostaa tutustua
Olen melko tuore joensuulainen ja etsin seudulta naispuolista rentoa, luotettava, huumorintajuista kaveria/ita ja/tai ystävää/iä seuraksi elämään, aluksi vaikkapa ulkoiluun, päiväpatikointiin, sulkapalloon, keilaamaan, elokuviin tai ruokailuun - siis ylipäätään mukavaan yhdessä tekemiseen. Iällä ei ole väliä, kunhan asenne on avarakatseinen ja muutoinkin kohdillaan eli sanoisinko nuorekas eikä kaavoihinsa kangistunut.
Arkipäiväni kuluvat mielenkiintoisen työn ja työkavereiden parissa. Vapaa-aikaani vietän mm. kotihommissa nikkaroiden, piirtäen, suunnitellen, lukien, haastavia ristikoita täyttäen ja tyttären perheen kanssa hääräten. Erityisen tärkeää on luonnossa liikkuminen ylipäätään ja marjastaminen ja sienestäminen, onkimisestakin tykkään.
Tosikko en todellakaan ole ja kanssani pitää kestää huumoria hölmöstä tilannekomiikasta mustaakin mustempaan, esimerkkeinä suosikeista Monty Python, Siskonpeti, Rakkaat lapset, Jukka Lindström, Kiroileva Siili, Saako tälle edes nauraa, Aristoteleen kantapää.
Osaan ja haluan tietenkin keskustella syvällisestikin, mutta sellaiseen ajatustenvaihtoon/avautumiseen pitää toiseen ensin tutustua luottamuksen rakentamisen kautta.
Jos tuntuu, että voisimme tulla juttuun, niin aletaan viestimällä tätä kautta.
Etsin Naista arjessa tavallisen elävää, kliseitä kummempia ilman, hienouksia kummosia.
Toista samanmoista arjessa yksin olevaa, tavallista arjen elävää, joka haluaisi jakaa joskus ajatuskia ja muutakin jos mitä mielenhaluissa olis...
Jos sinäkin olet kyllästynyt olemaan arkea, viikonloppuja, päiviä, iltoja yksin ota yhteyttä!
Tutustutaanko jossain ensin, watsissa, mesessä, tai miten meille molemmille sopiikin.
Niin, olisko molemmille parasta mieluiten, jos Kainuussa, jos jopa Kajaanissa olisit sinäkin.(?)
Vois helpommin olla silmätystenkin, jos siihen päädytään...
Olen 175 korkeutta, 63kg leveyttä seisoen tai maaten ;)
iloa loistaen saan silmilles, huulilles hymyyn sut saan:)
Olen 22-vuotias nainen Turusta, joka etsii kirjekaveria. Rakastan kauhuleffoja (kaikki 30-luvulta asti nykypäivään) ja hevimusiikkia (suuri metallica-fani!). Tykkään myös urheilusta (jalkapallo, taekwondo) ja askartelusta. Tykkään tehdä kortteja ja käytän paljon aikaa siihen että koristelen kirjeet (en toki odota samaa takaisin).
Toivon, että meillä olisi jotain yhteistä, mutta ei haittaa jos ei oo! Sukupuolellasi, taustalla tai muulla ei ole väliä. Olen myös avoin kirjeenvaihdolle englanniksi. Toivon vain, että olet 20-25 vuotias ja tasa-arvoa arvostava. Pidän itseäni avoinmielisenä ihmisenä ja helposti lähestyttävänä ja olen myös introvertti.
Moi! Mie oon 42 vuotias nainen ja naimisissa. Asutaan aviomiehen kanssa Karstulassa keskustassa. Olen itse kotoisin Kotkasta ja mies on täältä keski-suomesta.
Ollaan asuttu täällä melko kauan enkä oo löytänyt hyviä ystäviä täältä.
Luonteeltani oon: aluksi ujo, rauhallinen, rehellinen, luotettava, ystävällinen.
Olisi kiva löytää joku luotto ystävä whatsappiin ja vaikka tavatakin.
Sähköposti: [email protected]
#ystävä #rehellinen #mukava #whatsapp
Moikka. Olen 26-vuotias nainen. Pidän mm. koirista, käsitöistä ja lenkkeilystä, sekä sulkapallosta. Asun Raumalla ja etsin naispuoleisia kavereita lenkkiseuraksi ja miksei sulkapalloon pelikaveriksi. Tykkään myös käydä kahvilla. Käyn myös Turussa säännöllisesti, eli myös sielläpäin on mahdollista lenkkeillä/ tutustua. Aluksi tutustumisen voi aloittaa viesteillä eli laita rohkeasti viestiä ja sovitaan sitten parempi paikka jatkaa keskustelu (wappi, snappi tms.)
Olen kohta 38 vuotias mies. Muutin Keravalle Joensuusta, ja pari vuotta täällä asunu. Vaimo ja lapset löytyy, ja päivät menee töissä, mutta olisi mukava saada uusia kavereita.
Seuraan aktiivisesti uutisia ja maailmantilannetta. Televisiosta tulee katsottua dokumentteja ja Tuntematon sotilas on yksi parhaita elokuvia.
Iällä ei ole väliä, käydään vaikka kahvilla tai oluella.
Moi!
Oon 23 vuotias opiskelijatyttö Turusta ja haluaisin kavereita. Elämässä oli joitakin mutkia matkassa, masennusta ja sen sellaista, minkä johdosta en tunne täältä oikeastaan ketään.
Olen luonteeltani introvertti, aluksi vähän ujo, ehkä huvittavallakin tavalla hivenen sosiaalisesti kömpelö 😂 mutta tosi huumorintajuinen, rento ja empaattinen persoona, en lainkaan tosikko. Mm. luonto, kirjat, kielet, maalaaminen, shakki ja kuntoilu kiinnostaa mua 😍
Ois niin hienoo saada ees yks tai kaks tosi ystävää, voitas tehä mitä vaan yhessä! Kestävät ja merkitykselliset kaverussuhteet kiinnostaa, sillain että oltas kamuja vaikka mummoiks saakka. Ja kyä miehetkin kelpaa! :)
Pistä vaan rohkeesti viestiä jos tärppäs
Etsin uusi tuttuja ja huvituksia elämääni. Kaikki voi kirjoittaa. Olen valmis kaikkeen uuteen ja kivaan😊
Hei! Olen paluumuuttamassa Kuopioon opintojen jälkeen ja tarkoituksena olisi rakentaa itselle mieleistä sosiaalista piiriä. Ideaalia olisi jos löytyisi esimerkiksi kaveriporukan alkua tai yksittäisiä hyviä ystäviä.
Omasta puolestani olen 25-vuotias mies. Harrastuksiin kuuluu tällä hetkellä lukeminen, kokkailu, lenkkeily, urheilu, roolipelit, vaeltaminen, laskettelu ja vaihtelevasti useita muitakin asioita. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat vähän kausittain, mutta hyvän ruuan kanssa vietetyt yhteiset hetket ovat aina toimiva ratkaisu! Alkoholia saatan pahimmillaan kerran pari vuodessa naukata ja muita päihteitä ei tule käytettyä yhtään. En ole siis baarielämään se paras valinta. Voisin itseäni väittää introvertiksi, mutta osaan halutessani olla oikein eläväisen ekstrovertin oloinen jos sellaiseen piiriin ja mielentilaan päädyn. Luonteessa saattaa jonkinmoista akateemisuutta olla havaittavissa, enkä ole yleensä se porukan vitsiniekka vaikka hyviä juttuja saattaa suusta joskus päästäkin. Muuten jätän tulkitsijan varaan millaisena minua pitää.
Se millainen sinä olet ei sinällään ole väliä. Tietenkin samanhenkisyys, yhteiset arvot tai mielenkiinnonkohteet luovat yhtenäisyyttä, mutta en rajaa ketään etukäteen mitään pois. Ystäviä voi löytyä yllättävistäkin tilanteista.
Pistä siis viestiä niin jutustellaan esimerkiksi telegrammin puolella aluksi. Saat minuun yhteyden jo tämän linkin kautta! (https://t.me/qaova) Olen itse muuttamassa muutaman kesään mennessä ja piipahtelen Kuopiossa jo nyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Lisätään nyt yleisen tavan mukaan lausahdus "ilmoitus ei vanhene". Nähdään ja tutustutaan!
Toiveissa olisi Jyväskylän alueelta uusia tuttavuuksia ja ystäviä harrastuksiin ja ajanviettoon vapaa-ajalle.
Täällä kirjoittaa kohta 30v nainen Jyväskylästä. Luonteeltani olen melko rauhallinen, keskusteleva ja luova. Mut saa helposti innostumaan uusista asioista. Viihdyn yksin, mutta nautin myös sosiaalisuudesta.
Alkoholia en käytä juurikaan.
Varmimmin mut saa innostumaan liikunnallisista aktiviteeteista, luonnossa liikkumisesta ja luovasta tekemisestä. Välillä myös viihdyn sarjojen ja kirjojen parissa.
Heissan!
Haluaisitko sie lähteä kahvittelemaan, lenkille yhdessä, parantaa maailmaa viinilasillisen ääressä, käydä piknikillä kauniina kesäpäivänä, lähteä retkeilemään, syömään, käymään leffassa tai joskus vaikkapa jossakin tapahtumassa?
Seuraa kaipailee 33-vuotias lappeenrantalainen naisoletettu. Tällä hetkellä olen AMK-opintojen loppusuoralla, käyn töissä opintojen ohella, kirjoitan omaa ruokablogia, teen someen ruokasisältöjä, lenkkeilen, valokuvaan, joogaan ja toisinaan saatan maistella muutaman lasillisen hyvää viiniä tai olutta.
Asun yhdessä puolisoni- ja kahden bengalikissan kanssa ja etsin ihan puhtaasti uusia kavereita, tai miksei vaikka ihan ystäviäkin, jos täältä löytyy joku, jonka kanssa kaveruus syvenee siihen asti! :)
Haluaisitko sie tutustua paremmin? Laita viesti, niin katsotaan, mitä puuhaa keksitään!
Miulla on jo nykyisellään niin paljon ruutuaikaa elämässä ja vuorovaikutustilanteita näppäimistön välityksellä, että etsin lähinnä livekavereita ja irtiottoja näyttöpäätteen kanssa seurustelusta. Tämän takia toivon, että asuisit Lappeenrannassa, tai lähialueella.
Tulen hyvin juttuun eri ikäisten ihmisten kanssa, mutta todennäköisimmin tietty kiinnostuksenkohteet, puheenaiheet ja elämäntilanne natsaa, jos olet 25v - 40v väliltä :)
Peli- ja / tai juttelu seuraa ettivä melkeen 23 vuotias nainen 🙈 en tiiä mitä tähä pitäs oikee kirjotella mut pelailen mm Valoranttii, ow2, minee ja deppistä. Among Us ollu kans joskus kovassa kulutuksessa. Mutta eiköhän niitä pelejä löydy vaikka et just näitä samoja pelais 🙈 Pelailen aina ku koululta ja muilta velvollisuuksilta kerkeen xD
Elikkäs mikäli mun peliseura tai jutteluseura kiinnostaa nii laita viestii!! ☺️