(Jotta en tuhlaa kenenkään arvokasta aikaa, laitoin tägeihin kaiken olennaisen, mitä kannattaa tietää, ennen kuin harkitsee ottavansa yhteyttä minuun. Tulen avaamaan tägejä tässä lisää, ja teksti saattaa olla hieman raskasta luettavaa. Siksi en suosittele yltiö empaattisia ja herkkiä yksilöitä ottamaan yhteyttä minuun. Tämä kehoitus tulee melko herkältä yksilöltä itseltään.)
Suunnitelmissa on ollut kirjoittaa tämä jo pitkän aikaa, mutta harvana päivänä olen kyennyt edes ilmaisemaan itseäni omille standardeilleni tyydyttävästi. Usein on käynyt myös niin, että en kykene jatkamaan edellisenä päivänä kirjoittamaani tekstiä loppuun, koska sen hetkinen ”energiani” ei mätsää tekstin tunnelmaa. Tämä on taas niitä päiviä, jolloin kirjoittaminen onnistuu luontevasti, ja osaan ilmaista itseäni juuri haluamallani tavalla. Tällä hetkellä toivon, että olisin tällainen aina: Introspektiivinen ja täydellisen neutraali. Harmaa mustan ja valkoisen välissä. Objektiivinen. Looginen. Rationaalinen. Järjestelmällinen. Tunteeton. Realisti.
Sellainen henkilö, joka pärjää itse ilman muita. Sellainen henkilö, joka ei kaipaa muita. Sellainen henkilö, joka elää mielellään yksinäisyydessä. Sellainen henkilö, joka on välinpitämätön. Sellainen kliseinen mallioppilastyyppi, jota muut pitävät älykkäänä, mutta eksentrisenä persoonana.
Mutta mitä minä olen suurimman osan ajasta? Täysinäinen vastakohta. Tällä hetkellä en pidä siitä ajatuksesta. Toisina päivinä taas vihaan ajatusta, että olisin välinpitämätön misantrooppi. Olen ristiriidassa itseni kanssa, minulla on jatkuva sisäinen konflikti. En osaa valautua vain yhteen muottiin. Haluan olla se ja se, mutta samalla myös tuo ja tuo.
Joinain päivinä herään täysin unohtaneena, mitä olen eilen miettinyt. Kun silloin katson tuotostani eiliseltä, en enää kykene samaistumaan siihen. Se ei tunnu enää minulta. Loppu päivän vietän sitten hymyillen ja nauraen huolettomasti, ajatellen ja puhuen kuin typerä rakkaudenkipeä teinityttö.
Jonain päivänä …