Kaikki ilmoitukset (9514 kpl) - sivu 200

 - 
 
25.8.2023

Ystävää mä metsästän

Nainen, 40 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei Sinä! Oletko tahtomattasi lipunut elämäntilanteeseen, jossa huomasit kaipaavasi uutta ystävää? No, niin minäkin.

Olen 40v Helsingissä asuva nainen. Arki kuluu töissä ja harrastuksissa, joista tykkään. Periaatteessa minulla on kaikki on hyvin elämässä, vaan viikonloppuisin havaitsen liian usein, ettei ole oma valinta olla omassa kuplassaan. Olisi kiva vaikka kahvitella tai käydä leffassa tai kävelyllä yhdessä. Juhlapyhien vietto yksin myös mietityttää monesti. Vanhat ystävät asuvat pitkin maata ja maailmaa tai ovat perheellisinä ihan eri elämäntilanteessa kuin itse olen, niin aika harvoin suunnitellut juhlat onnistuvat.

Jos yhtään resonoi, niin ole ihmeessä yhteydessä matalalla kynnyksellä!

25.8.2023

Pohdintaa

Mies, 66 vuotta, Uusimaa

Etsin kiireettömänä naispuolista ystävää. Minulla ei ole koskaan tylsää, mutta kärsin ajoittain yksinäisyydestä. Harrastan mm. veneilyä ja syksyisin käyn mielelläni sienestämässä. Viihdyn myös mökillä.

Olen elänyt netittömän nuoruuden, joten en etsi pelkkää nettituttua, vaan olen tottunut suoriin tapaamisiin. Niissä oppii myös tuntemaan toisen verrattomasti paremmin kuin pelkästään kirjoittelemalla. Parisuhteeseen en ole pyrkimässä.

24.8.2023

Uusia tuttavuuksia etsimässä

Nainen, 26 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Moikka!

Täällä kirjoittelee 26-vuotias nainen, joka asuu Kuopiossa miehen ja pienen lapsen kanssa. Jos ihan suoraan sanotaan, olen aika yksinäinen. Kaverit ovat kaikonneet vuosien saatossa ja jotenkin nykypäivänä uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Jotenkin sitä luuli, että lapsen myötä tutustuminen on helpompaa kun käy kerhoissa ja leikkipuistoissa, mut eheei. Jotenkin kaikki on jääneet sitten niin pintapuoliseksi tutustumiseksi.

Luonteeltani mä olen huumorintajuinen, ystävällinen ja aika rauhallinen persoona. En mikään maailman puheliain tyyppi alkuun, mutta kun tutustuu, niin sitten kyllä. Arkeni pyörii luonnollisesti aika paljon perheen ympärillä. Olen vielä toistaiseksi kotona lapsen kanssa, joten välillä on päiviä, kun sitä toivoisi, että olispa ihmisiä kenen kanssa viettää aikaa esim. Lenkkeillen, elokuvissa, kahvikupin äärellä.. Tykkään käydä paljon kirppiksillä ja usein kun otan omaa aikaa arjessa, on kiva mennä vain kaupungille viettämään aikaa.

Olisi ihanaa löytää ystäviä, joiden kanssa voisi jutella ihan mistä vaan, joille voisi viestitellä tai soittaa mitä hassuimmastakin asiasta. Ja joille voisi jakaa ilot ja surut.

Kerron mielelläni itsestäni lisääkin. Ota yhteyttä jos kiinnostus heräsi :) tämä ilmoitus ei vanhene.

24.8.2023

Erakoituva velho..

Mies, 41 vuotta, Pirkanmaa

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko jolla on risuparta ja takkuinen tukka..
Vai kerroinkohan epähuomiossa jotakin itsestäni..takkupää metsänpeikko/
rölli ilman risupartaa (jonkinlaisia haivenia tosin löytyy; lienenkö jokin örkki-
šamaani vai erakoitunut velho..)

Olen pitkähköllä toipilaslomalla, liikun tilapäisesti pyörätuolilla kunnes jalka-
ni taas kantavat (velhonsauvaa tai kävelykeppiä en omista) ; olen harkinnut
customiseerata moottorin ja ohjauslaitteen tuoliin jotta meno sujuisi joutui-
sammin, heh heh.. Kaksipyöräinen kulkupelikin löytyy mutta sitä ei olla vielä
toimitettu tontille.

Tykkään katsella ja lukea fantasiaa, tutkia keksittyjä karttoja, suunnitella omia alueita ja maailmoja arkisen letargisen tylsyyden vastapainoksi; sitä
voisi varmaan pitää jonkinlaisena eskapismina.. pakenen todellisuutta ja
luon omani - I reject your reality and substitude my own.

Olen myös ollut jonkinlainen musikantti ja taiteilija; luomisvoimassani on
tosin ollut jo pitempään jumittava hiatus - ajatuksia ja ideoita riittää mutta
en tunnu saavan mitään kunnollista toteutusta aikaan.. lienen depression
kourissa.

Ystäviä ja/tai kavereita minulla ei juuri ole; siksi varmaan tännekin kirjoitin..
varsinkin nykyisen elämäntilanteeni takia minun on hieman haasteellista ylläpitää ystävyyssuhteita. Olen perusluonteeltani introvertti-erakko : tulen
paremmin toimeen vaitonaisten eläinten kanssa kun äänekkäiden ihmisotus
-ten (varsinkin kissat koen läheisikseni).

Asustan tällähetkellä melko pienellä paikkakunnalla; siitä huolimatta mieleni
vetää muuttamaan maalle - vieläkin pienemmälle kylälle missä on kumpuile-
via peltoja ja vainioita, järvi sekä metsiä : eräänlainen tosielämän Kontu siis.
En halua liikaa ihmisiä tai asutusta aivan lähelleni - asumislähiöt yms. eivät
ole tehty minua varten.

Jos joku tuntee sisimmässään yhteneväisyyttä ja samankaltaisuutta kanssani, kirjoittakoon hän ja ilmentäköön itsensä.

-Radagast

23.8.2023

Helsingin yöelämään

Nainen, 39 vuotta, Espoo, Uusimaa

39-vuotias ilolla ja positiivisella mielellä varustettu nainen huhuilee tanssi seuraa yöelämään. Itse asun Espoossa, mutta täällä päin ei taida mitään kunnollista paikkaa löytyä. Kohti siis Helsinkiä ja vaikka mummotunnelia :).
Tarkoituksena on siis pitää hauskaa tanssien. Absolutisti en ole, mutta en mikään monen alkoholiannoksen kuluttajakaan.
Ikään katsomatta, laittakaahan viestiä.

23.8.2023

Uusi paikkakuntalainen

Nainen, 20 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moro!
Oon piakkoin 20-vuotias ja syyskuun alussa muutan Vantaalle poikaystäväni perässä.
Mul on vakkari duunipaikka. Itelläni on reipas vuoden ikäinen collie, jonka kanssa arki-illat oikeastaan menee ja sitten myös miehen kanssa, eli toivon että oot koiraihminen. Joka viikonloppu en jaksa matkustaa Tampereelle niin olisi kiva löytää kavereita/kaveri kenenkaa olla arkisin että viikonloppuisin🥰

Oon ite positiivinen, hieman adhd joka ilmenee puheliaisuutena ja keskittymisen herpaantumisena😂 Oon tosi empaattinen ja kiltti, mutta osaan myös puolustaa mun kavereita ja itseäni jos on tarve! Mun kanssa ei tarvi pelätä jos ”möläyttää” jotain, koska arvostan suoraa ja rehellistä puhetta. Mulla on tosi outo huumorintaju ja nauran ittekki joskus mun jutuille🤣 Tykkään laittautua ja se on mulle sellanen ”henkireikä”.. Pystyn kyllä ilman meikkiäkin olemaan, mutta laittautuminen vain boostaan itsevarmuuttani!

Tykkään vaan käydä kävelyillä ja hengaamisesta, sekä autolla ajelemisesta. Musta saa seuraa vaikka shoppailee, tallille (hevos tai auto), siivoon, lenkille, golf rangelle tai vaikka ruokakauppaan!!
Mun kiinnostuksen kohteena on tosiaan autot, meikkaaminen ja muu kauneus ja muoti💁🏽‍♀️
Haaveilen uudestaa salilla käymisestä, mutta rohkeus ei ole vielä riittänyt siihen🫣

Ikähaarukka 18-28v kunhan klikkaa niin all good. Mies tosiaan löytyy niin kavereita vain ja mieluusti naisia🥰

Ilmotus ei vanhene. Vastaan sähköposteihin kyllä!!

23.8.2023

Uusia tuttavia?

Nainen, 28 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Hei,

Täällä kirjoittelee 28-vuotias lukutoukka Kuopiosta. Kirjojen lisäksi elämään kuuluu millon mitäkin käsitöitä, kirpputoreilla kiertelyä, kahvi- ja teehetkiä sekä urheilun seuraamista. Luonteeltani olen melko rauhallinen introvertti, tosin on minua puheliaaksikin joskus luonnehdittu.

Etsinnässä olisi uusia tuttavuuksia ja toivon mukaan myös ystäviä. Opiskelukaverit on hajaantunu ympäri maata ja oma työ on sen verran itsenäistä tällä hetkellä ettei sitäkään kautta ole tullut uusia ystäviä. Kiinnostusta on niin viestittelyyn kuin myös mahdollisesti kahvitteluun, lenkkeilyyn yms. alun tutustumisen jälkeen.

Laita viestiä, jos haluat tutustua enemmän!

P.S. Ilmoitus ei vanhene

22.8.2023

Moi

Nainen, 31 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen brasilialainen, etsin uusia ystävyyssuhteita ja uusiin kulttuureihin ja tapoihin tutustumista. Ei väliä oletko mies vai nainen, etsin mukavia ihmisiä ja tiedon vaihtoa. Jos meillä on samanlaisia ​​harrastuksia, se on vielä parempi, mutta ei väliä, jos se on erilainen, koska sillä tavalla opin jotain uutta. Instagramini sayonara.freitasbr :)

22.8.2023

Kavereita Tampereelta

Mies, 30 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Jou.
30-vuotias heviukko ettii kavereita kaikenlaisen kulttuurin kulutuksee ja yleiseen hengailuun.

Omista harrastuksista aktiivisin on musiikin kanssa pläräily, mutta pyrin kaikenlaista tekemään ja mut saa mukaan melkein mihin tahansa!
Melankoliaan taipuva mieli, mutta positiivisuuden ja rakkauden/kauneuden kautta pyrin maailmaa kuitenkin tarkastelemaan.

Pidän eläimien ja lasten seurasta ja molemmat ovatkin itselle tärkeitä, vaikka lapsia vielä ei olekkaan, eli sellaiset ei sinulla ole este kaveruuteen.
Harvemmin juon ihan juomisen halusta, mutta mielellään muunlaista tekemistä.

Toivottavasti täältä löytyisi ihminen kenen kanssa voisi keikkailla ja käydä vaikka museoissa/näyttelyissä ja elokuvissa! Tietenkin ihan kotona hengaaminen myös tärkeää ja ihanaa.

21.8.2023

Uusia ystäviä!😊

Nainen, 20 vuotta, Kuopio, Pohjois-Savo

Oon 20v ja muuttanu vasta Kuopioon enkä tunne täältä oikein ketää, Olis kiva sosiaalisoitua ja olis kiva tutustua uusiin ihmisiin. Tulkaa juttelemaan🥰
Snäppi olis @neacamillaaaa
Instagram olis @_neacamilla_

21.8.2023

Moikka! 😎

Nainen, 24 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Täällä kaksi naista 23 ja 24 Tampereelta. Etsimme samanhenkisiä ystäviä kaveriporukkaan. Olisi kiva löytää useampi tyyppi niin voisi viettää aikaa isommallakin porukalla.

Vapaa-ajalla tykätään esim:
🌸Kahvilla/syömässä
🌸Viettää leffa-iltoja (toiminta, komedia tms)
🌸Tykätään käydä yksillä/baarissa tanssimassa
🌸Shoppailla
Myös muu tekeminen käy☺️ Tykätään viettää illanistujaisia tai suunnitella reissuja mutta välillä on kiva myös chillata😅
Jos sulla on samoja mielenkiinnon kohteita tai haluat kuulla meistä lisää niin pistäppä viestii, niin voidaan lisätä vaikka snäpin puolella! :)

Ps. Molemmilta löytyy jo kumppanit eli mitään parisuhdetta emme ole etsimässä.

21.8.2023

Kavereita?

Nainen, 23 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi! 😇

Oon 23-vuotias nainen ja oon vasta muuttanu Helsinkiin opintojen perässä.

Kaipaan ystäviä, joiden kanssa vois käydä mm. Syömässä, lenkillä, museoissa tai tapahtumissa, mitä vaan 🫶

Rakastan ruoanlaittoo, katon paljon elokuvia (erityisesti kauhua), teen digitaidetta ja yritän tällä hetkellä löytää uuden palon treenaamiseen.

Laita mulle viestiä niin mennään tekemään jotain kivaa, mennään vaikka kissakahvilaan tai museoon 💖 Ikähaarukka n. 22-28.

20.8.2023

Heips sinä nainen tai mies!

Nainen, 48 vuotta, Etelä-Savo

Naimisissa oleva, 48 vuotias lapseton nainen, etsii uusia ystäviä 45-60 vuotiaista niin naisista kuin miehistäkin kirjoittelun / juttelun merkeissä ympäri Suomen. Olen luonteeltani puhelias ja iloinen sekä hieman "santtumainen" eli pidän koneista enemmän kuin pitsinnypläyksestä.

Jos kiinnostus tutustua enemmän heräsi niin laita viestiä tulemaan 😊

20.8.2023

Samanhenkisiä ihmisiä

Nainen, 22 vuotta

Olisi kiva löytää täältä samanhenkisiä ihmisiä. Odotukseni eivät kuitenkaan valitettavasti ole kovin korkealla sen suhteen, että löytäisin sydänystäviä, hengenheimolaisia tai sielunkumppania, sillä harvemmin nettituttavuuksien kanssa tulee muodostettua aitoa, oikeaa ihmissuhdetta. Olen kuitenkin avoin sille, että niin voi käydä.

En etsi pelkkää satunnaista juttuseuraa sillä ajatuksella, että "kunhan vain jonkun kanssa juttelen" vaan aidosti samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa tutustua, vaihtaa ajatuksia ja mahdollisesti myöhemmin ystävystyä.

Itse olen rauhallinen, maanläheinen ja ehkä jopa hieman vanhanaikainen. Kuljen ennemmin omia polkujani kuin valtavirran mukana. En siis tee asioita vain siksi, että niin kuuluu tämän ikäisenä tehdä. Esimerkkeinä some, pelit ja festarit. Toki koen olevani suht hyvin tietoinen siitä, mitä maailmassa tapahtuu, mutta en viitsi lähteä jokaiseen villitykseen mukaan vain huomatakseni, että pitäisi siirtyä jo seuraavaan. Mutta minua ei haittaa se, että muut niin tekevät.

Kun ei roiku somessa ja käy festareilla tai baareissa, huomaa väkisinkin jäävänsä aika ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Vaikka arvostan omaa aikaa ja tilaa, viihdyn myös muiden seurassa, parhaiten pienessä porukassa. Pidän hyvistä keskusteluista, oli aihe sitten mikä tahansa.

Voisi varmaan sanoa, että olen kiinnostunut aikalailla kaikesta, mm. kirjoittamisesta, (elämän)tarinoista, kielistä, politiikasta, yrittäjyydestä ja urheilusta. Uteliaisuuteni ansiosta tykkään selvittää asioita ja innostun herkästi uusista projekteista ainakin ajatuksen tasolla. Tykkään siis pohdiskella ja haaveilla. Viihdyn paremmin luonnonrauhassa kuin kaupungin vilskeessä. Mielestäni parasta ajanvietettä onkin vuodenajasta riippumatta ulkoilu ja metsäretket.

Arvostan muissa ihmisissä sitä, että asioihin suhtaudutaan tosissaan muttei totisesti ja sitä, että kunnioitetaan muita ihmisiä, eläimiä ja luontoa.

Sillä ei ole merkitystä, minkä ikäinen tai mitä sukupuolta olet. Jos koet …

19.8.2023

Tehdään stoppi yksinäisyydelle!

Mies, 37 vuotta, Naantali, Varsinais-Suomi

Hey there kaikki mukavat Internetin asukit.

Kaipaisin uusia ystäviä kun vanhat kaverit ovat menneet niin hiljaiseksi että on käynyt olo hieman yksinäiseksi viimeaikoina. Käytän itse paljon Discord sovellusta, mutta löytyy myös snapchat ja instagram jos niissä mielummin haluat keskustella. Iälläsi ei ole väliä, kunhan olet rento, positiivinen henkilö ja linkität hyviä meemejä sillon tällöin (meemit ei pakollista, mutta arvostetaan). Paikkakunnalla ei myöskään ole väliä. Olen hieman introverttiin suuntautuva, mutta voidaan myös kaveruutta harrastaa naamatustenkin, toki se riippuu siitä missä asut.

Mun on helpompi avautua ja keskustella naispuolisten henkilöiden kanssa. Mulle voi puhua melkeen mistä vaan, tosin politiikasta ja uskonnosta en juurikaan tiedä mitään, mutta voin kuunnella sun juttuja hehe. Jos olet mies ja tarviit tiimikaveria Rocket League peliin, niin voisin alkaa pitkän paussin jälkeen sitäkin pelailemaan.

Oon positiivinen, muita tsemppaava ja hauska (mielestäni) tyyppi. Vapaa-aikani menee ulkona käppäilyssä, musiikin tekemisessä (Yleensä rennompaa elektroonista, mutta seikkailen muittenkin genrejen puolella joskus), elokuvien ja sarjojen katselussa (Scifi/Fantasy/Crime/Drama/Anime) ja eri PC pelien pelailuissa. Oon pitänyt paussia Twitch striimauksista mutta olen sitäkin harrastanut. Hankin myös kitaran hiljattain ja yritän sitä opetella.

Musiikki on tosiaan sydäntä lähellä ja teen sitä itse aina kuin inspiraatio iskee. Kuuntelen itse melkeen mitä vaan jazzista, metalcoreen ja hiphopista elektrooniseen musiikkiin. Hyvin kaikkiruokaista. Täytyy myöntää että tämän hetkinen suosikki on Electric Callboy.

Laita mulle täältä viestiä ja kerro jonkinverran itsestäsi ja vaikka Discord nimesi tai käyttäjänimesi siinä sovelluksessa missä tykkäät keskustella!

Kiittimoi - Ilmoitus ei vanhene

19.8.2023

62 v. nainen kaipaa uusia ystäviä

Nainen, 62 vuotta, Kirkkonummi, Uusimaa

Hei!
Olen 62 v. nainen Kirkkonummelta ja toimin yrittäjänä, aikaa löytyy myös ystäville ja perheelleni, pienille lapsenlapsilleni, etenkin viikonloppuisin. Olen luonteeltani empaattinen, erityisherkkä, pohdiskeleva, keskusteleva, sosiaalinen introvertti, aktiivinen mutta myös omaa rauhaa rakastava. Iloa etsin ja löydän pienistäkin asioista, lasten ilosta, luonnon kauneudesta, tilannehuumorista ym.

Pidän retkeilystä ja kevyestä patikoinnista luonnossa, erityisen paljon vesistöjen äärellä. Harrastan myös kuntosalia, pilatesta, vesijuoksua ja vesijumppaa. Musiikki on minulle voimanlähde ja laulan kuorossa. Matkustaminen koti- ja ulkomailla kiinnostaa ja olenkin matkakaveria vailla. Haaveena on matkustaa Pohjois-Norjaan ja Lofooteille. Kulttuuririennot kuten elokuvat, konsertit, näyttelyt ja teatterikin kiinnostavat. Äänikirjoja kuuntelen. Tykkään valokuvata. Mökkeilykin on joskus mukavaa, rantasauna ja uiminen.

Toivon, että olet pääkaupunkiseudulta, niin tapaamiset onnistuvat helpommin.

19.8.2023

Moi! Kavereita etsimässä

Mies, 23 vuotta, Espoo, Uusimaa

Oon asunu Espoossa muutaman vuoden ja kavereita ei ole vielä montaa kertynyt, joten niitä tässä etsin :D. Muutin tänne opiskelupaikan perässä ja asun tyttöystävän kanssa, mutta muitakin ystäviä haluaisin.

Tykkään kaikenlaisesta liikunnasta, etenkin ulkona, mutta vähintään yhtä paljon tykkään löhöilystä/hengailusta kotona. Ulkoilumielessä tulee harrastettua kävelyitä, retkeilyä, frisbeegolfia ja tennistä esimerkiksi. Lautapelejä on myös kiva pelata, toisinaan myös pleikkaria tulee pelattua.

Laita viestiä jos oot suunnilleen samanikänen ja haluisit tutustua!

19.8.2023

Uusia ystäviä Jyväskylästä

Nainen, 23 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Moikka! Olen juuri Jyväskylään muuttanut 23 vuotias nainen ja etsin paikkakunnalta uusia ystäviä, joiden kanssa voisi puuhata kaikenlaista kahvittelusta ja shoppailusta yhdessä liikkumiseen. Olen työssäkäyvä korkeakouluopiskelija, mutta vapaa-aikaa olisi kiva viettää jonkun huipputyypin kanssa jakaen elämän iloja ja suruja.

19.8.2023

Moikka!

Nainen, 24 vuotta, Äänekoski, Keski-Suomi

Olen 24- vuotias nainen Äänekoskelta ja etsin itselleni ystävää lähialueilta jonka kanssa viettää aikaa vaikkapa kahvin ja hyvien ohjelmien, lenkkeilyn, tai shoppailun merkeissä. Toki myös jutteluseura ja höpöttely riittää. Tykkään myös pelata ja discord löytyy, tunnuksen saa kysymällä!
Olen vähän ujo aluksi mutta tykkään touhuta monipuolisesti kaikenlaista ja vähintään lähden mukaan seuraksi uusiin paikkoihin!
Paikkakunnalla ei siis niin väliä sillä auto ja bussit liikkuu, joten tule rohkeasti juttelemaan niin katsotaan miten meillä synkkaa :) tosiaan etsinnässä vain ystävä, oma rakas löytyy jo vierestä!

Sivu
Takaisin ylös