Kaikki ilmoitukset (9689 kpl) - sivu 133

 - 
 
7.8.2024

Ystävää etsimässä

Nainen, 53 vuotta, Pirkanmaa

Lapset kasvavat ja omaakin aikaa olisi ajoittain tarjolla. Vaan miten sitä käyttäisi? Kas siinä pulma. Elämässä on riittänyt tapahtumia ja riittää edelleenkin, mutta kiva olisi lähteä etsimään uusia mukavia juttuja. Toisaalta joskus voi vaan olla ihan rauhassa eikä tehdä yhtään mitään kummallista.
Mistä sitten tykkään? No ainakin tulee mieleeni äänikirjat, vesijumppa, neulominen, sienestys, kävely mieluimmin metsässä kuin ruuhkassa, hyvä ruoka, ehkä elokuvat jne.
Yhtään ei haittaisi, jos löytyisi jotain mieluisaa liikuntaa mielen virkistykseksi. Kunto nimittäin kaipaisi kohennusta. Samalla voisi tuulettaa myös korvien väliä. Osaan kuunnella ja oma ajatus kulkee enemmän valon kuin varjon suuntaan.

7.8.2024

Kavereita Jyväskylästä

Nainen, 19 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Heipsun,

Olen 19-vuotias nuori, juuri muuttamassa Jyväskylään opintojen perässä. Viihdyn muiden seurassa erittäin hyvin sekä juttu lentää välillä liiankin lennokkaasti.. :D Toisaalta arvostan myös omaa-aikaa, ei aina tarvitse olla suorittamassa.

Olen pienimuotoinen leipomisintoilia, mutta tulee mun myös mm. maalailtua, urheiltua sekä pelailtua erilaisia pelejä. Rakastan heittäytyä uusiin juttuihin ilman sen kummempia suunnitelmia, oli kyseessä lenkki järvimaisemissa tai piirtelyhetki puiston penkillä.🥰

Vapaa-ajalla eksyn yleensä pelailemaan videopelejä tai sitten katsomaan erilaisia sarjoja ja elokuvia. Erityisesti animea! Yleensä mulle tulee myös ihan ekstempore ideoita, mitä päivällä saattaisikaan tehdä. Oonkin vähän tämmönen hetkessä eläjä.✨

Etsin aitoja kavereita, joiden kanssa voisi vaikka nauttia kahvitteluhetkistä, kirpparikierroksista, elokuvamaratoneista tai vaikkapa eksyä kaupungin menoihin. En tosin ole mikään biletyksen suurin fani, mutta seuraa musta saa silloin tällöin, jos fiilis on kohdillaan.😅 Olen parisuhteessa, joten etsin vain ystäviä - lähinnä noin omaa ikäluokkaani.

Laita ihmeessä viestiä, niin tutustutaan. Oon omasta mielestä melko helpostilähestyttävä sekä avoin. Eli siis ihan pienellä kynnyksellä saa tulla puhumaan! :D

7.8.2024

Moi!

Nainen, 42 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Olen 42 vuotias nainen. Olen hiljakkoin muuttanut Tampereelle Etelä-Pohjanmaalta. Etsin ystäviä seuraksi kahville, kirppiksille, illanviettoon ym. Baareissa hyppäämisen aika on eletty mutta hieman aikuismaisempi illanvietto on silloin tällöin mukavaa tai kesällä terassilla. Tykkään elää mahdollisimman rauhallista ja stressitöntä elämää joka ei tietenkään aina onnistu :)

Olen arkisin töissä ja asun tällä hetkellä jo täysi-ikäisen tyttäreni kanssa ja toinen tytär 15v on minun luonani pääsääntöisesti joka toinen viikonloppu. Silti siihen jää melko paljon aikaa jolloin kaipaisi aikuisten ihmisten kanssakäymistä.

En ole mikään mahdoton luonnossa liikkuja mutta toki lenkillä tykkään käydä. Rauhallinen, elämän pienistä iloista nauttiva ihminen.

7.8.2024

Hei

Nainen, 60 vuotta, Pyhäjärvi, Pohjois-Pohjanmaa

Hei etsin ystävää miehistä ja naisista.
Olen jäänyt leskeksi melkein vuosi sitten ja kaipaan juttuseuraa. Suru alkaa pikkuhiljaa helpottaa.
Lapset ovat jo aikuisia ja omilla teillään.
Asun koiran kanssa omakotitalossa Pohjois- Pohjanmaalla.
Harrastan värittelyä, palapelien tekoa. Luen paljon, lähinnä kauhukirjallisuutta. Tykkään pelata lautapelejä. Tykkään kauhuleffoista ja katsonkin niitä paljon. Pidän fantasiasta. Olen lapsenmielinen, uskon peikkoihin ja keijukaisiin. Rakastan Grimmin satuja, joita luen lapsenlapsilleni iltasaduiksi, kun tulevat yökylään.
Tykkään pelata pasiansseja tietokoneella.
Olen - 60 vuotias kuudetta vuotta sairaslomalla oleva nainen. Olisi mukava saada juttu seuraa yksinäisiin päiviin.
En käytä alkoholia enkä tupakoi. Toivon että et sinäkään.
Minulla on hieman musta huumori. Olen empaattinen, uskollinen.
Jos kiinnostuit niin kirjoita minulle.

7.8.2024

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Pori, Satakunta

Muutin takaisin Poriin opiskeluiden vuoksi ja etsin uusia tuttuja mieluiten 20-30-vuotiaista.

Luonteeltani olen hyvin puhelias ja sosiaalinen. Rakastan erilaisia keskusteluja, joissa voi samaan aikaa heittää hyvää läppää ja silti puhua aiheista vakavasti. Olen menevä persoona ja haluan kokea uusia asioita. Minulla on hyvin tavanomaiset harrastukset; käyn kuntosalilla, pyöräilen ja silloin tällöin piirrän. Katson myös animea, joten olisi kiva löytää joku, jonka kanssa voisi maratoonata kokonaisia sarjoja!

En ole kovin hyvä kirjoittamaan tai kuvailemaan itseäni, joten tule ihmeessä kysymään minusta lisää ja kertomaan itsestäni!

7.8.2024

Terppa

Nainen, 26 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Moi! Täällä pian 27v Oululainen nainen joka on eläinrakas/nörtti ja etsii uusia ystäviä kun on yhteys katkennut vanhoihin ystäviin tänne muuttaessa. Tykkään hortoilla niin luonnossa kuin kaupungissakin. Olen vahvasti ulospäin suuntautunut ja onnellisesti parisuhteessa. Harrastan ratsastusta ja koirien kanssa touhuamista esim vetohommia, pyöräilyä yms. Viikonloppuisin rakkaan kanssa pelaamistakin tulee tehtyä. Etsin pääasiassa oulusta mutta käy kyllä kaikkialta muualtakin

7.8.2024

Ehtoota!

Nainen, 30 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Haluisin löytää mun sielunsiskon😺
Sellasen jonka kans vois nauraa ihan kaikelle ja jonka kans vois olla täysin oma ittensä🤪 Sellasen jonka kans vois laittautua yhessä ja siemailla viiniä🥂 Sellasen jonka kans vois vaan löhötä sohvalla ja tehä vaikka jotain ruokaa yhessä🍔 Sellasen jonka kans vois lähtee vaikka mökkeileen, ajeleen tai johkin hauskaan tapahtumaan🚗
Oon ite aika introvertti, avoin, empaattinen, lapseton, rakastan eläimiä ja kasveja, tykkään olla paljon luonnossa ja tutustuu uusiin paikkoihin, tykkään myös kaikesta vanhasta ja vanhanaikasesta. Huumori on mulle erittäin tärkeetä ja mun jutut saattaa olla välillä aika kieroutuneita ja lapsellisia🤡
Ois kivaa jos tykkäisit eläimistä ja vähän sarkastisemmasta huumorista, sulla ei olis kauheen vahvoja poliittisia mielipiteitä ja oisit 25-35 vuotias☺️ Mulla on adhd joka aiheuttaa välillä vähän vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa ja muutenkin elämässä. Oon myös haaveillu pienestä kaveriporukasta jonka kanssa vois pitää illanistujaisia, joten jos täältä löytyy monta samankaltasta tyyppiä niin sekin ois mahtavaa😻

7.8.2024

Moi/hello!

Nainen, 35 vuotta, Espoo, Uusimaa

Earlier this year I moved to Finland to live with my husband. I can chat on Discord, but it'd be cool to be able to meet someone to go on walks, visit places, share interests, etc.
Native English speaker. I'm learning Finnish and can understand some of it, but I can't have Finnish conversations yet. If you'd like to teach each other a bit, that'd be fun. :>

I'm trans. I've always been very solitary and introverted but I've made a lot of progress feeling comfortable around people, and I'd like to be more social and maybe make a close friend. I get along well with other neurodivergent people but anyone can message! I am very relaxed but also enthusiastic. I like going outside and quiet places, and usually don't linger in crowded or noisy areas. Self-awareness and reflection are my favorite qualities in people.

I have a ton of hobbies and interests. Zen is important to me and I'm versed in eastern philosophy (Taoist). I love creativity and new ideas, which I express through writing. I like fitness and learning new skills. History, culture, and languages. Self-development. Tabletop roleplaying. Fashion and thrift shopping. Games. Sciences. I'd like to get into climbing but haven't done it yet.

While I value close friendships, meeting anyone would be interesting. I hope to hear from someone!

6.8.2024

Kavereita

Nainen, 21 vuotta, Joensuu, Pohjois-Karjala

Mooi :)
Etsin Joensuun seudulta uusia tuttavuuksia, mielellään 19-25 vuotiaita naiskavereita. Oon 21 vuotias nainen itse. Muutin tänne n. Vuos sitten, eli tuttu kaupunki on:) arki koostuu töistä, salilla käymisestä ja ulkoilusta, viihdyn myös kirppareilla, kahviloissa ja terasseilla. Oon aika energinen persoona, toki alkuun ehkä vähän ujo mutta kyllä siitäkin yli pääsee🤪 laita sähköpostilla viestii jos kiinnostaa nii annan snäpin yms (en kehtaa tähän laittaa turvallisuus syistä🫢)

6.8.2024

Moiksu!

Nainen, 19 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Mää muutin tossa pikkusen päälle vuos sitten Ouluun. En oo hirveesti kavereita löytänyt😅 joten niitä täällä etsimässä🙌 oon tosi sosiaalinen ja energinen ihminen. Aluksi pikkusen ujo mutta kun vähä tutustuu ni alkaa juttu luistaa jos niin on tarkotettu😆
Mulle saa oikeestaan jutella mistä vaan, millon vaan. Tykkään tehdä monia asioita. Luonto ja eläimet aina ollu lähellä sydäntä, kuten myös iha illan istuminen yms.
Snäppi ja dc löytyy ja saa rohkeesti ottaa yhteyttä😁

5.8.2024

Hei. Etsin rentoa peli seuraa.

Mies, 24 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Etsin peli seuraa erillaisille peleille.

Yleensä pelailen illasta ja vklp.

Kiinostukseni kohteet ovat: pelit, sarjat, musiikki ja tietotekniikka.

Luonteeltani olen positiivinen, rento, rauhallinen ja pyrin hyvään yhteishenkeen.

Hengaileminen irlissä on mahdollista.

Pelailen eri pelejä yleensä jos tulee uusia seasoneja / päivityksiä

Kiinostuksen kohteet: Path of exile, old school runescape, Minecraft, Warframe, War thunder yms.

Minua ei kiinosta: fortnite, cod, habbo, maple story.

Käytän sovelluksia steam ja discord.

Jos kiinostuit Ota yhteyttä!

5.8.2024

Moi🤗

Nainen, 38 vuotta, Keski-Suomi

Leffailua,kupille kuumaa,drinksuille?Keikoilla tykkään myös käydä,ei ole joku tietty musiikki genre vaan sekalaista on.Oikeastaan hyvän tyypin kanssa mikä tahansa tekeminen on mukavaa ja aina ei tartte tehdä mitään, voi vaikka vaan olla ja jutustella😊Lenkkeilen ja uin,myös tanssi on mukavaa.Ohjatuilla jumpilla tulee käytyä siis säännöllisen epäsäännöllisesti..joskus huvittaa joskus ei😀Pian alkaa myös jääkiekko pyörimään,penkkiurheilu on parasta paikanpäällä mutta seurattua tulee myös ihan täältä kotoakin sitä.Mutta jos joskus tarttee seuraa jääkiekkoon,pesikseen tms.niin musta saa kyl hyvän kannatuskaverin☺️Ja ihan aikuis kaveria täällä kaipaillaan,kun tuntuu että näin "aikuisempana' ei enää mukamas tuu niin mahdollisuuksia tai tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.Oon työelämässä.En asustele ihan Jyväskylässä,meiltä on täältä n. reilu 30min matka sinne.Viestiä voipi laitella😊

5.8.2024

Etsin kirjoitteluseuraa

Muu sukupuoli, 33 vuotta, Salo, Varsinais-Suomi

Olen 30-vuotias muunsukupuolinen. Asun Salossa. Olen introvertti erityisherkkä. Sairastan epilepsiaa ja minulla ADHD. Olen aika ujo ja hiljainen. Minulla on hyvin vilkas mielikuvitus. Olen rento. Olen ystävällinen ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Asiat joista tykkään

Anime
Manga
Musiikin kuuntelu ja mukana laulaminen
Lukeminen
Lihaskunto harjoittelu käsipainoilla/kuntosalilla
Eläimet
Kävely
Pyöräily
Pelaaminen pleikkarilla ja DS:ä
Jooga
Luonto
Zumba

5.8.2024

Turkulainen Helsingissä

Nainen, 51 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen Turusta Helsinkiin muuttanut.Olen naimisissa, 3 aikuisen pojan äiti.Kaipaan seuraa kävelylle, luontopoluille, lähi salini on sörnäisten fitness24.En polta enkä juurikaan juo joten baariin et musta saa seuraa mutta tanssimaan kyllä lähden.Arvostan enemmän sisäistä kauneutta kuin sitä minkä ikäinen/näköinen olet.En etsi mies puolista seuraa.Olen puhelias ja iloinen mutta voidaan myös olla hiljaa ja mököttää yhdessä jos siltä tuntuu:).Suuntavaistoni on 0 joten ois ihan jees jos asuisit lähellä kalasatamaa tai sörnäisten fitness24 lähellä sinne löydän ilman karttaa ellet sitten halua etsiä mua jostain😂.

Sivu
Takaisin ylös