Täällä kirjoittelee ruuhkavuosia elävä yksinhuoltaja. Lapsuudenystävät jäivät esikoisen synnyttyä, identiteettikriisin myötä huomasin, että minulla ei ole enää yhtään ystävää sukulaisten lisäksi. Toisinaan havahdun siihen yksinäisyyteen, että olisipa joku kenen kanssa jutella. Haluaisin joskus käydä keikoilla tai lähteä vaikkapa viihteelle tms, mutta ei ole ketään kenen kanssa lähteä.
Luonteeltani olen äärimmäisen kiltti ja rauhallinen, haluan, että ympärilläni kaikilla olisi hyvä olla. Kannan turhankin paljon huolta asioista ja olen vastuuntuntoinen, ehkäpä siksi olenkin päätynyt hoitoalalle. Sanoisin, että olen ambivertti, koen uudet sosiaaliset tilanteet kuormittaviksi ja minun pitää saada ladata "akkuja" kotona rauhassa. Vuorovaikutustaitoni ovat hyvät, mutta tutustumisvaiheessa juttu ei välttämättä luista kovin hyvin. Haluaisinkin tutustua rauhassa, ja sinun pitäisi myös hyväksyä introverttipuoleni, jonka vuoksi välillä haluan olla vain rauhassa. Eli etsin aluksi kirjoittelukaveria, johon rakentaa suhdetta hitaasti. Minusta tuntuu, että olen ihana ihminen, mutta en vain ole tarpeeksi ulospäinsuuntautunut, jotta voisin tutustua ihmisiin kasvotusten.
Tykkään kovasti lukemisesta ja mikäli aika riittää, niin pidän myös PlayStationilla pelaamisesta. Koti on ehdottomasti mielestäni paras paikka maan päällä. Minusta ei saa ystävää, jonka kanssa tulee tuntikausia juteltua puhelimessa, tai tehtyä yllätysvierailuja, mutta jos kaipaat empaattista, ystävällistä ja positiivistä tuttavuutta, eikä kirjoitukseni pelästyttänyt sinua pois, niin laita viestillä snapchat-tunnuksesi, niin jatketaan keskustelua siellä. :)