Etsinnässä lähinnä nais puoleisia kavereita. Pidän luonnossa liikkumisesta, live keikoista sekä matkustelusta ja uuden paikkojen näkemisestä. Olen töissä illat joten viikonloput olisi parhaiten aikaa ja aamu päivät arkena.
Etsinnässä lähinnä nais puoleisia kavereita. Pidän luonnossa liikkumisesta, live keikoista sekä matkustelusta ja uuden paikkojen näkemisestä. Olen töissä illat joten viikonloput olisi parhaiten aikaa ja aamu päivät arkena.
Olen näin eron jälkeen jäänyt vähän yksikseni, saadessani enemmän omaa aikaa, lasten ollessa puolet ajasta isällään.
Tässä yksikseni nyt käynyt laivalla, kierrellyt autolla pitkin Suomea, oleskellut mökillä, tehnyt eron myötä "surutyötä"
Alkanut kaipaamaan nyt juttuseuraa muista aikuisista. Miksei reissuseuraakin tai tyhjentämään joskus punkkupulloa kimpassa parannellen maailmaa.
En etsi mitään seurustelusuhdetta, enkä yhden yön juttuja. Enemmän kaipaan samaa sukupuolta olevaa seuraa, mitä itsekin olen. En kyllä tyrmää vastakkaisenkaan sukupuolen juttuseuraa.
Asun Vantaalla lasten ja koiran kanssa.
Heips, Äiti 39v ja tytär 6v etsivät kavereita. Asumme Länsi-Vantaalla. Olisi kiva löytää seuraa erilaisiin asioihin aina silloin tällöin. Tykkäämme ulkoilusta, eläimistä (meillä on kaksi koiraa), leikeistä vaan kotona, tapahtumista, elokuvista ym. Perheeseemme kuuluu myös iskä. Etsimme tyttökavereita ja aluksi voidaan kirjoitellakin vaan ja katsoa olisiko jotain yhteistä.
täällä 18v (04 syntynyt) naishenkilö vantaalta, etin uusia kavereita koska suoraan sanottuna en paljoo omista sellasia tällä hetkellä
mielenkiinnon kohteisiini kuuluu musiikki, uusien asioiden kokeilu, liikunta, eläimet, yhteiskunnalliset asiat, tasa-arvo, psykologia, true crime podcastit, ympäristön suojelu, videopelit.. oon omasta mielestä kaikin puolin suht avoin ihminen ja mua on sanottu kiltiksi, empaattiseksi ja rauhalliseks persoonaksi. olis tosi kiva löytää joku ystävä jonka kanssa vois esim käydä kirppistelemässä tai kävelyillä, opiskella, kattoo leffoja, urheilla, laulaa karaokea, leipoa, pelailla, hengailla, mitä vaan! :D
etsin pääasiassa nais- ja muunsukupuolisia 17-22 -vuotiaita ystäviä, toki jos arvot ym. kohtaa niin oon kyllä avoin muillekin :)
laita viestiä! :)
Hakusessa olisi rentoa juttuseuraa, sukupuolella ei väliä. Olisi kiva jos löytyisi myös jotain samoja mielenkiinnon kohteita. Tykkään historiasta ja kulutan paljon aikaa sen parissa. Myös pelaaminen kiinnostaa silloin tällöin mutta mitään moninpelejä en oikein pelaa. Välillä myös tykkään piirrellä tai maalata jos sille päälle satun, toiveena olisi taas aloittaa siitä kunnollinen harrastus. Kiinnostusta löytyy moniin muihinkin asioihin mitä ei nyt tällä hetkellä tule päähän mutta tutustumalla selviää.
Oon tällänen aik ujo äijä. Ois kivvaa löytää joku jonka kaa jutell tai tehä jotai.
Tykkään aik lailla kaikesta urheilusta mutt harrastan vaan säbää. Ja välil tulee pelailtuu frisbeegolffii.
Tykkään myös lukee mangaa ja välil katella animee.
Moro! Olen viime aikoina herännyt siihen että kaverit on perheellistynyt tai aina duunissa joten etsin uusia merkityksellisiä kaverisuhteita. Teen pääasiassa etätöitä IT-alalla ja varsinkin arkiviikot tuntuvat olevan aika synkeän yksinäisiä nykyään. Olisi mahtava saada uusia frendejä kenen kanssa voisi myös nähdä aktiivisesti.
Minusta saa seuraa melkein mihin tahansa. Yksikseni käyn paljon vaeltelemassa ja luontokohteissa grillailemassa yms. Seuraan myöskin fanaattisesti kaikkea sporttia ja lähden mielelläni oluelle katsomaan melkein mitä tahansa lajia. Käyn myös usein pitkillä kävelylenkeillä/pyöräilemässä joten seura passaisi myös noihin aktiviteetteihin.
Frendinä olen lojaali, läsnä, rento ja varmaan hauskakin. Mulle voi aina soittaa tai laittaa viestiä. Kuuntelen mielelläni ja olen nähnyt elämää joten en järkyty mistään. Minut löytää Tikkurilasta mutta auto liikkuu pidemmällekin tarvittaessa. Laitelkaa äijät viestiä niin kehitellään jotain!
Olen Vantaalainen 37-vuotias nainen. Olisi kiva saada uusia tuttavuuksia kun vanhat ystävät tällä hetkellä erilaisessa elämäntilanteessa. Itsellä lapset jo hieman vanhempia ja aikaa siis itselle. Olisi siis kiva tavata uusia ihmisiä esim. liikunnan, skumpan, illanistumisen, matkustelun, näyttelyiden, keikkojen ja ihan vaan juttelun ja maailman parantamisen merkeissä.
Minulla on puoliso, muksu sekä ystävällinen ja kaikista tykkäävä koira.
Lähdetäänkö vaikka ensin lenkille? :)
Etsin nais puoleista kavereita
Täällä 32-vuotias nainen Vantaalta etsiskelee uusia tuttavuuksia, ja parastahan olisi jos sydänystävä osuisi kohdalle! 😊
Asustelen miehen ja koiran kanssa. Harrastuksiini kuuluu lenkkeily karvakorvani kanssa(erityisesti luonnossa) lukeminen, askartelu/ piirtäminen, sisustaminen, uiminen/vesijuoksu, kokkailu ja aina silloin tällöin innostun käymään salilla ainakin kaksi viikkoa :D
Olisi ihanaa löytää seuraa erilaiseen tekemiseen, oli se sitten yhdessä liikkumista(en tosin ole mikään himourheilija), tapahtumissa käymistä tai ihan vaan kahvittelua :) Olen melko avoin kokeilemaan kaikenlaista uutta ja minut saa mukaan aika moneen paikkaan, tykkään esimerkiksi kiipeilypuistoista, kaikenlaisista luonto- ja retkikohteista, matkustelusta, keikoista, stand upista, teatterista ja niin edelleen :D
Kiva olisi myös ihan vaan höpötellä asioista maan ja taivaan välillä. Alkoholia en hirveästi käytä, mutta toki joskus oikean fiiliksen sattuessa voisi olla kiva viettää viini iltaa ja käydä vaikka vähän tanssimassa tai vaihtoehtoisesti viettää iltaa kotona 😊
Iälläsi tai sukupuolella ei väliä, mutta etsin lähtökohtaisesti uusia kavereita :) jotta näkeminen olisi helppoa, olisi kiva jos asut pääkaupunkiseudulla.
Oon 24v nainen Vantaalta. Tällä hetkellä opiskelen ja teen töitä ohella. Etsin pk-seudulta samanhenkisiä ystäviä vapaa-ajan juttuihin. Tykkäisin esimerkiksi ulkoiluseurasta, kahvittelusta, baariseurasta ja niin edelleen. Oon aika spontaani, lähen mielelläni erilaisiin juttuihin mukaan. ✨
(Etsin vain kaveriseuraa, puoliso löytyy jo 😊).
Löytyiskö täältä uusia ystäviä ja seuraa esim. kahville, shoppailemaan, urheilemaan tai baariin?☺️ Oon itse opiskelija ja teen töitä samalla. Etsin pääasiassa naispuolisia kavereita, iällä ei oo niin väliä.
Moikka! Olen 28-vuotias humanistisen alan amk-opiskelija Helsingistä. Etsin seuraa kaikista sukupuolista kahvittelun tai oluen merkeissä.
Olen luonteeltani positiivinen ja elämänmyönteinen rentoilija. Minua kiinnostavat mm. ihmissuhdepohdinnat, itsen kehittäminen ja avartaminen, kirppikset ja luonto. Pidän ruokablogia ja minulla on myös akustinen duo, jolla keikkailen ja jossa teen musiikkia. Laulan, kirjoitan ja sävellän kappaleita ja soitan ukulelea.
Olen: iloinen, positiivisesti orientoitunut, järjen ihminen mutta silti heittäytyjä, kulinaristi ja ruoka- sekä oluthullu, elämyshakuinen, kunnianhimoinen ja taiteellinen. Tarkoituksenani on valmistua amk:sta kiitettävällä keskiarvolla jouluun mennessä, ja päästä yliopistoon opiskelemaan viestinnän maisteriksi, minkä jälkeen suuntaan kohti kulttuuritoimittajan duunia.
Mun lempijuttuja: Sauna, erikoisolut, punaviini, etniset ruoat, musiikki, bluesjamit, runoilu, kirjoittaminen, luonto, retkeily, nuotio, kynttilät, syvälliset keskustelut, ihmismieli ja keittiöpsykologia, ihmissuhteet, merenranta, klassinen musiikki, laulaminen, livekeikat, kissat, optimismi, tunnelmallisuus.
Musiikkimakuni on aika laaja, mutta eniten kuuntelen bluesia ja klassista musiikkia. Tykkään myös etsiä uusia artisteja ja laajentaa musiikkimakuani aktiivisesti.
Suosikkibändejäni: The Doors, Beatles, Pink Floyd, Simon & Garfunkel, The Black Keys, Lana Del Rey, Kula Shaker, Kingston Wall, David Bowie.
Opiskelun lisäksi parisuhde lohkaisee oman osansa ajankäytöstäni, ja olen menossa naimisiin ensi kesänä. Arkisin minulla on melko vähän aikaa, mutta viikonloppuisin kerkeän tekemään jotakin mielekästä, jos joku haluaa lähteä tapaamaan :)
Minulla on Helsingissä muutamia ystäviä, mutta he ovat muuttaneet tänne aikaisemmasta kotikaupungistani ja tunnetaan monien vuosien takaa. Olisi mukavaa saada Helsinki-Vantaa -akselilta uusia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Juttelen mielelläni myös arki-iltaisin mesessä kun on aikaa rauhoittua …
Moikka,
asustelen länsi-vantaalla avopuolisoni kanssa ja haluaisin selvittää löytyisikö tätä kautta uusia hengenheimolaisia 😊 Heti alkuun on todettava, että olen todella eläinrakas ja erityisesti koirilla on kyky napata huomioni nopeasti - omaa ei vielä ole, mutta haaveilen joku päivä omasta rescuekoirasta eli jos pelkästään kaipaa lenkkiseuraa niin sellaisenkin minusta saa! Itselläni on säännöllisesti myös hoitakoiria ja päätähtenä on 6-vuotias kiltti uros-husky, joka tulee kaikkien kanssa toimeen 😊
Olen pohjimmiltani introvertti, joka näkyy lähinnä korostuneena oman ajan tarpeena. Olenkin luonteeltani todella itsenäinen, joka viihtyy oikein hyvin itsekseen, mutta sitten kun jonkun kanssa kemiat kohtaa niin olen aikamoinen pälpättäjäkin 😅 En kuitenkaan hirveästi välitä roikkua sosiaalisessa mediassa eli ihmissuhteeni ja niiden ylläpito perustuu enemmän aitoihin kohtaamisiin.
Sosiaalisissa tilanteissa olen siis täysin keskustelutaitoinen ja toivon, että myös vastapuoli on - introverttina harvemmin nimittäin jaksan pitää keskustelua yllä vain itsekseen.
Tykkään käydä todella syvällisiä keskusteluita, mutta yhtä paljon nauraa räkä poskella. Luovin pääsääntöisesti näiden kahden maailman välillä aika vahvan sarkasmin, itseironian ja mustan huumorinkin voimin, jonka taidot ovat karttuneet elämän kierrepalloissa. Pintapuolinen small talk ei kuitenkaan ole oma juttuni ja tykkään keskusteluissa hypätä nopeasti syvään päätyyn.
Suhtaudun kuitenkin elämään pääsääntöisesti positiivisesti ja uteliaasti sekä rakastan seikkailla - matkustaminen on mm. yksi suurimmista intohimoistani. Toivon samanlaista asennetta myös ystäviltäni, jossa tuleen ei jäädä liian pitkäksi aikaa makaamaan, otetaan vastuuta omasta elämästä ja nähdään elämä yleisesti lahjana 🌸 Aina ajatusmaailmani ei ole ollut näin eli ymmärrystä löytyy myös synkemmille sävyille, mutta tietynlaista ”elämä kantaa” - asennetta peräänkuulutan. Ainut turhempi asia mistä vähän liian usein valitan on Suomen sää …
Moi, oon 20v. ja asun Vantaalla. Olis todella ihanaa jos löytyisi kavereita täältä ☺️ Sosiaalisen ahdistuksen ja ujouden takia mun on aika vaikee tutustua ihmisiin. Oon myös vähän sellanen että en aina tiiä mitä haluaisin tehdä, mutta lähtisin mielelläni mukaan melkein mihin vaan 😀 Tykkään kuunnella musiikkia, pelata ps4 ja käydä kävelyillä.
No heipä hei kaikki nuoret ja hullunkuriset!
Olen 19-vuotias nuori naisen alku Vantaalta. Etsisin itselleni täältä netin syövereistä kirjekaveria tai useampaa. Miksi? Hyvin vuoksi. Tykkään kirjoitella paljon, lähinnä päiväkirjaani mutta nytten on olo että olisi kiva vaihtaa ajatuksia ihan kirjeiden kera jonkun kanssa :)
Tykkään klovneista, kissoista, leipomisesta, kirjoittamisesta tottakai, kirjojen lukemisesta ja yksin kirpputoreilla seikkailusta. Jos kiinnostuit niin laita ihmeessä viestiä :D ig: klovnikala
Etsin naisystävää.
Hei vain hei!
30-vuotias nainen etsii uusia ihmisiä elämäänsä.
Vuosien saatossa vanhat ystävät ovat hajaantuneet ympäri maata, sekä osan kanssa on kasvettu iän myötä erilleen.
Pidän paljon luonnon äärellä kävelystä, museoissa käymisestä, sekä elokuvista. Olen myös hyvin avoin kokeilemaan uusia asioita, joista voisi saada uuden harrastuksenkin. Muun muassa tällaisen tekemisen lomassa olisi mukava tavata.
Saatan alkuun vaikuttaa hyvinkin ujolta ja varautuneelta persoonalta, vaikka sisimmissäni olen hyvinkin ulospäinsuuntautunut, mustalla huumorilla varustettu ihmisolento.
Toiveeni olisi, että olisit about saman ikäinen ja päihteetön.
Moi, oon 28 v. mies. Asun Vantaalla ja etsin ystäviä. Tykkään ulkoilusta, liikunnasta, muodista, raskaasta musiikista, kuvauksesta, ruoanlaitosta jne. Käyn töissä logistiikka-alalla, mutta illat ja viikonloput ovat vapaita. Minusta saat seuraa mihin vaan tekemiseen, sillä olen aika avarakatseinen ja monipuolinen ihminen. Olen parisuhteessa, joten erityisesti tervetuloa, jos olet naimisissakin, niin voisimme viettää aikaa isommallakin porukalla:) Jos kiinnostuit, niin voisimme jutella jossain instassa tai whatsapissa:)
Hei, asun mieheni ja kahden teini-ikäisen tyttäreni kanssa. Kotoa löytyy myös koira, joka otettiin tyttärien iloksi ja jäi minun ja mieheni hoidettavaksi. Olen viimeaikoina kokenut itseni yksinäiseksi. Elämä on kaventunut työn ja kodin ympärille. Olen päässyt huonoon kuntoon ja ylipainoakin on kertynyt. Se yllätti minut kuten keski-ikä ja vaihdevuodet. Pidän itseäni huumorintajuinen ja mukavana kaverina. Ota yhteyttä, jos kaipaat ystävää.