Ilmoitukset alueelta Vantaa (249 kpl) - sivu 11

 - 
 
28.12.2018

Ihmisiä kaipaava

Nainen, 21 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei. Täällä kirjoittaa nuori henkilö, joka etsii järkevää ja syvällistä seuraa kaltaisistaan mietiskelijöistä ja elämäntapaintiaaneista. Tällä hetkellä ajankohtaisia asioita elämässäni ovat yhteiskuntaan ja maailmaan liittyvät asiat(politiikka, maailmantalouden kehitys, ihmislajin historia/tulevaisuus), perustavanlaatuiset elämänfilosofiset pohdinnat ja selviytymiseen liittyvät taidot ja tiedot.

Olen kiinnostunut aidosta yhteydestä ihmisten välillä ilman turhaa muodollisuutta tai jäykkyyttä. Toveruus, välittäminen ja rento yhdessä oleminen ovat asioita, joita todella arvostan ja joita haluaisin elämääni huomattavasti enemmän. Vastustan tietyssä mielessä nykykulttuuria sen passivoivan ja turruttavan luonteen vuoksi. Tästä johtuen kiinnostukseni kaikenlaisiin villityksiin on melko vähäistä(kuluttaminen, viihde, elektroniikka yms) ja pyrkimys on vähentää esimerkiksi ruudun ääressä vietetty aika minimiin. En kuitenkaan koe olevani erityisen raskasta seuraa, vaikka saatan kuulostaa vähän paasaavalta ja kiinnostuksen kohteeni ovat mitä ovat.

Tavoitteena on tutustua monenlaisiin ihmisiin ja erilaisiin tarinoihin. Tahtoisin olla hyvä ja luotettava kaveri sellaista tarvitseville! Haaveissani olisi mm. toteuttaa eräretki hyvällä porukalla, mikäli semmoisen saisi kasatuksi.
Toivon yhteydenottoja avarakatseisilta ja samanmielisiltä ihmisiltä. Ennen kaikkea janoan keskusteluja, perinpohjaista tutustumista ja mukavaa yhdessäoloa(myös pelkkä sähköpostijuttelu on toki toivottua). Rustaile tähän suuntaan, jos ilmoitukseni inspiroi!

27.12.2018

Uusia ystäviä pääkaupunkiseudulta

Nainen, 26 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Heippa!

Etsin pääkaupunkiseudulta uusia ystäviä, sillä aikuisiällä ei oo ollut niin helppo löytää uusia ystäviä. Olisi ihan huippua jos täältä löytyisi samanhenkisiä ystäviä😊

Oon 26-vuotias, sosiaalinen, huumorintajuinen ja spontaani. Lapsia mulla ei ole mutta avopuoliso löytyy😊Musta saat luotettavan ja lojaalin ystävän, joka on valmis aina auttamaan ja kuuntelemaan jos jokin mieltä painaa. Rakastan käydä erilaisissa kahviloissa, leffassa ja lasillisella. Olisi ihanaa löytää ystäviä joiden kanssa voisi vaikkapa kesällä lähteä melomaan, piknikille tai vaeltamaan.

Olisi ihana löytää samanhenkisiä ja lähellä omaa ikääni olevia ystäviä, joille myös olisi tärkeää viettää yheistä aikaa, soitella ja tehdä vaikka extempore juttuja😊

Mikäli jaksoit tänne saakka lukea ja koet että olisi kiva tutustua, laita viestiä!😊

27.12.2018

Ystävää kaivataan, Vantaa

Nainen, 39 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsin kaveria ja ihan tosiystävääkin pääkaupunkiseudulta noin 30-55- vuotiaasta naisesta.

Olen 39-vuotias, kahden kouluikäisen lapsen äiti itäiseltä Vantaalta. On parisuhdetta, taloa, koiraa, farmarimersua, akaateemista koulutusta ja työuralla etenemistä. Olen ollut niin kiinni työssä ja lasten hoidossa, että huomaan jättäneeni itseni ihan paitsioon.

Kiinnostuksen kohteitani ovat eläimet, sisustus ja yleinen kodinlaitto, piha ja puutarha, kaikenlainen omin käsin tekeminen, ulkoilu. Olen pohjimmiltani liikunnallinen ihminen ja ikuinen itsensä kuntoon saattamisprojekti on aina ajankohtainen. Olen luonteeltani rauhallinen ja introvertti. En tupakoi enkä ole koskaan hillunut baareissa.

Olisi mahtavaa löytää samanhenkistä naispuolista seuraa, johon pitää yhteyttä whatsupissa. Jonka kanssa istua teekupilliselle tai viinilasilliselle. Jonka kanssa lähteä sinne klassisen musiikin konserttiin tai taidenäyttelyyn, johon ei tule koskaan yksin lähdettyä. Tai ihan vain kävelylenkille. Tai jos sinulla on lapsia niin tehdä lasten kanssa yhdessä jotakin. Ja olisihan se ihan huippua, jos olisi joku, jonka kanssa jonain päivänä hurauttaisi naisten omalle matkalle.

Ota yhteyttä. Voidaan tutustua alkuun vaikka viestittelemällä.

12.12.2018

Moi

Nainen, 38 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei
Etsin kirjeen vaihtoystäviä samoin sähköposti ystäviä 30-40 vuotiaita.
Minä olen 38 vuotias tyttö nainen. Asun Vantaalla. Minulla on
Poikaystävä ja kaksi gerbiiliä tyttöjä.
Minulla on kaksi veljeä. Isoveli ja pikku veli.
Minä harrastan pianon soittoa, musiikin kuuntelu, elokuvat
Uinti kauan sitten harrastin judoa keilaus, tykkään myös
Tosi paljon kissoista joten toivon että sinulla olisi
Kissa tykkään vähän lapsista. Minä etsin luottettavaa
Rehellistä huumorintajuista ja musikaalinen ja eläinrakas ja
Lapsi rakas kirjeenvaihto ystävä ja sähköposti ystäviä
Lähetä kuvasi kirjeen mukana
Terveisin Annika peltonen
Laurintie 28
01420 Vantaa

15.11.2018

Moikka!

Nainen, 35 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Täällä 35 v. nainen kavereita vailla. Olen muuttanut pari vuotta sitten Vantaalle ja täällä en ole kaverisuhteita juurikaan saanut solmittua. Käyn töissä, vapaa-ajalla tykkään käydä kävelyllä, salilla jne. kaikenlaiseen vapaa-ajan viettoon etsin kaveria, vaikkapa kahville tai viinilasillisen ääreen jutustelemaan elämästä. Olen luonteeltani rauhallinen, toiset huomioon ottava, aluksi hieman ujokin, mutta kun paremmin tutustuu niin varmasti osaan olla hyvää seuraa :) asun puolisoni kanssa ja meillä on kissa. Kovasti kaipaisin kaveria/ystävää elämään. Jos sinä tunnet samoin, niin laittele viestiä niin jutellaan lisää:)

12.11.2018

Moikka!

Nainen, 25 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Täällä yksi 25v nainen Vantaalta, joka etsii uusia kavereita! :)
Vapaa-ajallani tykkään matkustaa, käydä kuntosalilla ja lenkkeillä. Päiviäni ilahduttaa myös 5-vuotias tyttö.
Muoti, kauneus ja kaikki tyttöjen hömppäjutut ovat lähellä sydäntäni.
Etsin kaveria tai kavereita, joiden kanssa jakaa samoja mielenkiinnon kohteita, käydä ulkona syömässä, kahvilla, viinillä, juhlimassa tai vaikka shoppailemassa.
Työskentelen markkinoinnin parissa ja opiskelen korkeakoulussa.
Koen olevani ulospäin suuntautunut ja melko spontaani persoona siksi olenkin avoin kaikelle uudelle. Sinä, nainen tai mies, iästä riippumatta, ota yhteyttä niin jutellaan! :)

23.10.2018

Moikka!

Nainen, 27 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen 27-vuotias nainen Vantaalta. Etsin naista ystäväkseni, jonka kanssa voisi yhdessä neuloa, virkata, tehdä aasialaista ruokaa tms. Luen kirjoja myös, mutten niin paljon kuin haluaisin. En ole sellainen, joka viettää aikaa paljon kännykällä tai katso hirveästi telkkaria. Pari vuotta sitten löysin kuitenkin ASMR-videot, kuuntelen niitä kuulokkeilla rentoutumista varten. Meillä on myös kissa (1 v.).

Olen aika paljon yksin, johtuen avopuolisoni eri työajoista ja harrastuksista. Olisi mahtavaa viettää iltapäivät ystävän kanssa, joka olisi kiinnostunut myös käsitöistä, lukemisesta, ruuanlaitosta, muodista, meikeistä, ihonhoidosta yms.

Perusluonteeltani olen aika rauhallinen ja kun keskityn johonkin olen jopa hiljainen. Olen iltavirkku ja pikkuhiljaa kroppa käynnistyy iltapäivää kohden, jolloin myös puhunkin enemmän ja olen myös muutenkin aktiivisempi eli menen mieluummin myös kävelylle tai juoksemaan illalla/yöllä.

-Syksyisin terveisin Susanna-

19.10.2018

Moikka

Nainen, 38 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Täällä huhuilee 38v nainen Vantaalta ystävän toivossa.Kavereita löytyy muttta se ystävä puuttuu.Olisit Vantaalta tai lähistöltä.En etsi seurustelukumppania ja ilmoitus on vain naispuolisille ystävää etsivälle.

14.10.2018

Kavereita Vantaalta

Mies, 29 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen 29-vuotias mies parisuhteessa Vantaalta. Muuttanut tänne jo vuosia sitten töiden perässä. Työajat erittäin vaihtelevia ja näin työkavereita harvoin näkee vapaalla. Muutenkin kavereilla alkaa olemaan perhettä tai muita menoja enemmän ja enemmän, joten pitäisi suunnitella aina etukäteen tarkkaan mitä ja milloin tehtäisiin. Kavereita tuskin koskaan voi liikaa olla, joten olen avoimena uusille tuttavuuksille.

Kiinnostuksen kohteina elektroniikka, konsoli/pc pelit, musiikki/hifi, elokuvat/kotiteatteri, autot, shoppailu, eläimet.

Joskus olisi hauska ihan vain katsoa leffa/tehdä ruokaa/saunoa/pelailla konsolia/ kuunnella musiikkia. Autoiluun liittyvät harrastukset ajelut jne.

Urheilua tulee vähemmän harrastettua, pahitteeksi sekään ei olisi. Alkoholin kanssa ei tule joka viikonloppu läträttyä, mutta saunakaljat kyllä maistuvat, joskus sitten enemmänkin.

Tulen yleisesti toimeen ihmisten kanssa ja jos jokin ylläolevista on kiinnostuksen aiheena keskusteltavaa todennäköisesti riittää.

Jos olet itä-vantaan suunnalta sekin on plussaa.

[email protected]

12.10.2018

Hei

Nainen, 25 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsitään jotain saman henkistä ihmistä, ystäväksi. Joten jos tunnet olevasi yksinäinen ja kaipaat tukea&turvaa ystävästä niin olet oikea henkilö lukemaan tätä. Mainittakoon, että olen 25-vuotias nainen Vantaalta. Varsin suoraan sanon asiat, osittain kieroutuneen huumorin takia, eikä tarkoitus ole ikinä loukata joten toivon ettet ole herkkä. Menevä ja spontaani, joten reissukaveri on aina valmiina jei! Tyttöjen illat, vierailut, shoppailut, juoruilut yms. Tykkään myös avautua läheisilleni, joten odotan saavani luotettavaa tukea, mitä saa myös vastapainoksi takaisin tietenkin. Aika avoin ja pyrin olemaan rentokin, jotta toisten ois helpompi olla rentoja myös mun seurassa. Jutellaan, käydään parilla ja pidetään hauskaa, nautitaan elämästä. Kaverit iästä, sukupuolesta, painosta, pituudesta, väristä riippumatta ovat tervetulleita. ☺️

6.10.2018

moro

Mies, 30 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen 30-vuotias mies vantaalta ja olen melko yksinäinen niin olisi kiva löytää uusia tuttavuuksia elämään. Harrastan jalkapaloa ,liikunta ja kuuntelen paljon musiikkia. Olisi kiva löytää seuraa vaikkapa pitemmille tai lyhemmille kävelyille luonnossa, katsomaan leffoja tai ihan vaan juttelemaan syvällisiä tai vähemmän syvällisiä. Naispuolista ystävää etsin ja Uudenmaan alueelta hänen kanssa voisi viettää aikaa, mutta muualtakinpäin voi ottaa yhteyttä jos haluaa .

Olen avoin ja sosiaalinen ja mielelläni tutustun kaikenlaisiin ihmisiin. Jos ollenkaan herätti kiinnostusta niin ota toki yhteyttä. :)

2.10.2018

Uusia ystäviä

Nainen, 22 vuotta, Vantaa, Uusimaa

olen 22-vuotias nainen vantaalta. olisi kiva löytää uusia ystävia tuntuu että viime vuosina kaikki ystävät ovat erkantuneet vähän ja asuvat ympäri päin suomea. Olisi kiva saada hyviä ystäviä ihan pk-seudulta joitten kanssa voisi silloin tällöin mennä leffaa, kahville, shoppaileen ja vaikka mitä kesksitään:)
itselläni on myös salikortti joten olisi vaikka myös kiva joskus yhdessä käydä salilla. tykkään todella palon hyvästä huumorintajusta ja olen iloinen persoona ja olisi kiva löytää henkilö jonka kanssa myös voi puhua silloin tällöin syvällisä. Ota yhteyttä jos kiinnostuit :)

2.10.2018

Ystävä haussa

Nainen, 26 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei!

Olen 26-vuotias vantaalainen, jolta puuttuu ystäviä ympäriltä. Talouteeni kuuluu poikaystävä sekä kaksi kissaa. Tuntuu, että vuosien saatossa ollaan kasvettu vanhojen ystävien kanssa erilleen ja nyt olisi mukava saada seuraa vapaa-ajalle. Teen vuorotyötä, joten viikolla olisi mukava saada kahvi- tai lenkkiseuraa miehen ollessa töissä. Viikonloppuisin ehkä parille jonnekin :)

Kiinnostuksen kohteitani on konsolipelaaminen, meikit sekä leipominen. Salikortti on ja siellä tulee suht säännöllisesti käytyä. Sulismailakin löytyy jos jotain kiinnostaisi sinne seuraksi lähteä tai vaikkapa ratsastusvaellukselle. Tykkään myös löhötä sohvalla ja katsoa realityä viinilasin kanssa :)

Luonteeltani olen ehkä vähän ujo, mutta suht nopeasti lämpeävä. En ehkä kauhean spontaani, mutta kaikkea uutta on kiva kokeilla.

Toivottavasti täältä löytyisi joku samanhenkinen, jonka kanssa jakaa arkea ja puhua kaikesta maan ja taivaan välillä.

26.9.2018

moro

Mies, 31 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Täällä mies 31 vuotiaas asun vantaalla urheilja ja syön tervellisesti, tykkään käydä kuntosililla paljon ja olen opiskelija ammattikoulussa. etsin naistenpuoli hänenen kanssa viettää aikaa ja vaihtaa kuulumisia ja jaetaan iloja ja suruja. Luonteeltani olen olen hyvin ystävällinen , luotettava ,rauhallinen, iloinen, positiivinen, kohtelias ihminen. Tykkään käydä kävelyllä, leffassa, kahvilla, shoppailla. Olisi kiva löytää joku, Laita rohkeasti viestiä tulemaan jos tuntuu siltä.

25.9.2018

Moi

Nainen, 38 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsin uusia ystäviä.
Minä olen 38vuotta vanha tyttö
Ja asun vantaalla.
Minulla on kaksi gerbiiliä siiri ja Ninni.minulla on poikaystävä jorma.
Tykkään tosi paljon musiikista
ja tykkään Katsoa elokuvia dvdltä
Ja kuunnella musiikkia Cd levyiltä
Joita minulla on tosi paljon
Kotona samoin dvd levyjä.
Harrastan pianon soittoa
Ja kaiken laista muuta kivaa.
Minulla on kaksi veljeä Isoveli Jari ja pikku veli eino.
Terveisin annika peltonen

16.9.2018

Moro!

Nainen, 26 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Oon 26v nainen Vantaalta.
Asun mieheni ja 3 kissan kanssa, kavereita ja seuraa silti kaivaten.
Tykkään musiikista, ulkoilusta, käydä ulkona kahvilla tai pareilla..
En harrasta mitään mutta yritän sellaista löytää 😃 Olen eläinrakas, kova höpöttämään, empaattinen ja hyvä kuuntelemaan.
Musiikkimakuuni mahtuu paljon.
Tykkään viestitellä whatsapin välityksellä, käytän myös instagramia ja snappia joiden kautta voi myös viestitellä. Aluksi vaikka kuitenkin sähköpostin kautta(:
Toivoisin löytäväni ihmisen, joka tykkää puhua, viestitellä, jolle voisi joskus vähän avautuakkin 😅 En siis ole hirvee valittaja tms mutta tykkään välillä purkautua joten sitä ei saa säikkyä 😁
Käyn tällä hetkellä vuorotöissä arkisin, rakastan viikonloppuja ja silloin ottaa myös rennosti. Ulkoiluseura ei myöskään olisi pahitteeksi 🤔

Jos yhtään kolahti, toivottavasti laitat viestiä ^^

15.9.2018

Kavereita etsimässä

Nainen, 19 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei. Oon 19-vuotias nuori nainen Vantaalta. Työskentelen tällä hetkellä päiväkodissa ja luen samal AMK-pääsykokeisii. Oon luonteeltani iloinen ja aktiivinen. Pidän syvällisistä keskusteluista ja monesta muustakin jutusta. Oon absolutisti.
Ig: peppivilhelmiinaa

3.9.2018

Moi!

Nainen, 18 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moi
Oon 18-vuotias tyttö vantaalta, opiskelen lähihoitajaksi vikaa vuotta. Harrastan tanssia ja ratsastusta.
Ois kiva löytää täältä uusia kavereita (17-24) joiden kanssa käydä esim leffassa, baarissa tai vaan hengailla. Olis myös kiva jos asuisit vantaan lähistöllä, mutta ei haittaa vaikka asuisit kauempana.

[email protected]

2.9.2018

Sosiaalista elämää etsimässä

Nainen, 32 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei! Tällaisista sivustoista tulee ehkä vähän kumma fiilis, mutta jos teen heti alkuun selväksi, että tämä ei ole senssipalstailmoitus, niin hyypiöt voi suoraan skipata tämän ilmoituksen. Eikös juu?

Olen asunut pk-seudulla pian neljä vuotta. Se jysähti juuri tajuntaani, kun mietin, että minulla on kaksi ystävää täällä. Kaksi. Kaikki muut rakkaat ihmiset on muualla ympäri Suomea. Kotona on kyllä mies ja koiria, mutta kaipailen naisseuraa jakamaan iloja ja suruja, ulkoilemaan, seikkailemaan, viinilasilliselle, syömään... Tykkään treenata salilla ja joogata, luonnonkosmetiikka on myös sydämenasia. Ja jos joku osaa opettaa uintia, niin mulla olisi työmaata tarjolla! :D No, en hae tällä ilmoituksella uimaopettajaa, mutta jos kuulostaa yhtään siltä, että meillä voisi synkata, niin laita ihmeessä viestiä ja kerro miksi :) 3-vuorotyöni on haastava juttu, mutta kyllä sitä vapaa-aikaakin toisinaan löytyy :)

Sivu
Takaisin ylös