Ilmoitukset alueelta Uusimaa (2989 kpl) - sivu 77

 - 
 
7.10.2022

Etsin ystävää

Nainen, 39 vuotta, Uusimaa

Olen 39-vuotias nainen ja etsin uusia ystäviä,mieluiten naisia. Asun mieheni kanssa maalla omakotitalossa eläinten kera. Haluaisin löytää ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ja elämäntyylin kuin minä. Perustan lähes kaiken elämässäni eläinteni hyvinvoinnille. Olen kiinnostunut eläinten käyttäytymisestä ja operantista koulutuksesta. Olisi ihanaa löytää jopa sydänystävä, jonka voisi yhdessä harrastaa koira juttuja tai opettaa vaikka meidän vuohille tai kanoille uusia taitoja. Koen tällä hetkellä yksinäisyyttä. Elämän tilanne on hyvin erilainen omien ystävieni kanssa ja mieheni, vaikka myös on paljon läsnä, tekee kuitenkin omia juttujaan ja tapaa omia ystäviään. Toivottavasti joku ihana samalla aaltopituudella oleva löytyisi elämääni.

7.10.2022

Uusia ystäviä

Nainen, 28 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka!

Täällä 28-vuotias nainen etsiskelee elämäänsä uusia ystäviä 😊
Tällä hetkellä asun Vantaalla vaimoni ja kahden kissamme kanssa. Kissan kanssa ulkoilun lisäksi vapaa-aikaa tulee vietettyä vaihtelevasti taiji-treeneissä, salilla, ulkona luonnossa tai kotona katsellessa sarjoja ja leffoja.
Musiikista uppoaa parhaiten raskaampi rock/"kevyempi" metalli, mutta etenkin livenä melkein mikä vain menee.

Olen luonteeltani enemmänkin introvertti ja kotihiiri, mutta mukavassa seurassa tykkään puuhastella melkein mitä vain 😊 Puheliaskin minusta tulee kunhan alun jännitys menee ohi 😅
Kiinnostaisiko sinua lähteä tutkimaan Helsingin teehuoneita, lähteä seikkailemaan meren rantaan tai etsiä pk-seudun parasta kirppistä?
Sujuvinta yhteydenpito kanssani on joko whatsappin tai instagramin välityksellä 🙂

7.10.2022

Kirjoittelukaveria

Nainen, 44 vuotta, Uusimaa

Olen perheellinen nainen Uudeltamaalta. Perheen perustaminen ja ruuhkavuodet ovat kaventaneet ystäväpiiriäni kovin pieneksi.

Tällä hetkellä kaipasin kavereita joiden kanssa voisi pohdiskella maailmanmenoa, värkätä elämänkulkua ja muuten vaan parantaa maailmaa. Ruuhkavuodet ovat vielä sen verran hektisessä vaiheessa, että paremmin ehtisin nyt kirjoittelemaan, kun järjestämään tapaamisia ja yhdessä tekemistä.

Iällä, paikkakunnalla, sukupuolella, suuntauksella ei ole väliä, kunhan ajatukset vaan kohtaavat sopivasti.

7.10.2022

Moi!

Nainen, 43 vuotta, Kerava, Uusimaa

Olen 43v. nainen Keravalta. Olen kotoisin pohjois-Suomesta ja usea ystäväni asuu sielläpäin Suomea. Minusta on tuumattu usein, että olen "nuorekas" ja luultu n. 10v. nuoremmaksi.

Kaipaisin ystävää baari-iltoihin tanssimisen merkeissä. Tykkäisin käydä välillä viihteellä. Pidän musiikin kuuntelusta, tanssimisesta ja käyn kävely-juoksu lenkkejä. Mielestäni ystävä voi olla nuorempi tai vanhempi, iällä ei ole niin merkitystä kun ajatukset menee yhteen.

Luonteeltani olen vähän introvertti mutta kun pääsen tutuksi, olen luotettava ja iloinen ystävä. Ystävällinen, minua on kuvailtu. 😊

6.10.2022

Morjens!

Mies, 27 vuotta, Hyvinkää, Uusimaa

Muutin viime vuonna töiden ja parempien asuinolojen perässä Hyvinkäälle, ja olen täällä hyvin viihtynytkin. En kuitenkaan tunne täältä vielä melkeinpä ketään - etsin siispä kaikenlaisia uusia tuttavuuksia avoimin mielin :) Harrastan brassijujutsua ja käyn salilla, lisäksi tykkään pyöräillä, uida, mökkeillä ja reissailla aina lähimetsistä maapallon toiselle puolelle! Jos yhtään nappaa niin laita rohkeasti viestiä tai snäppää: keke1000000

4.10.2022

Moi!

Nainen, 21 vuotta, Hyvinkää, Uusimaa

Oon 21-vuotias nainen, asun Hyvinkäällä tällä hetkellä. Ei oo oikein kavereita kun välit menny monen eri syyn takia. Kiinnostais tutustua ja tavata uusia ihmisiä.
Mä käyn töissä ja iltalukiossa arkisin. Viikonloppuisin otan iisisti tai joskus silloin tällöin käyn klubeilla.
Mielellään naispuolisia kavereita ettimässä mutta tottakai muutkin voi laittaa viestiä.
Oon tosi positiivinen ja pirtee ihminen eikä munkaa ikinä oo tylsää. Laita viestiä niin jutellaan enemmän ☺️

4.10.2022

Ystäviä/peliseuraa/tuttavuuksia

Mies, 22 vuotta, Espoo, Uusimaa

Terve! Etsin uusia ystäviä täältä. Vapaa-ajallani harrastan kävelyä, golffia, pelaan pleikkaa ja käyn seurakunnassa. Olen ollut kristitty 2 vuotta. Koulutukseltani olen varastonhoitaja.Luonteeltani olen kiltti, ystävällinen, asiallinen, huumorintajuinen, tunteellinen ja hyväsydämminen. Minulla on kissa ja äidilläni on kissa ja tykkään kissoista. Olen tällä hetkellä työtön. Ottakaa rohkeasti yhteyttä! Etsin miehiä ja naisia ystävikseni ja olisi kivaa löytää jotain pidempikestoista täältä.

1.10.2022

Hei!

Nainen, 25 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Uusia ihmisiä etsin elämääni!

Olen sosiaalinen introvertti ja erittäin lähellä sydäntä on jutteleminen kaikesta maan ja taivaan välillä. Tykkään todella laaja-alaisesti erilaisista asioista ja ihmisissä on parasta kun heiltä oppii aina jotain uutta!

Etsin ensisijaisesti naispuolisia ystäviä ☺️

30.9.2022

Moikka!

Nainen, 21 vuotta, Espoo, Uusimaa

➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖

Oon tämmonen 21v nainen Espoosta joka etsii uusia kavereita sillä mulla ei niitä montaa ole, eli aika yksinäinen oon. Omasta mielestä oon ihan mukava ja hauska tyyppi, vaikka ehkä aluks oonki vähä ujo. Etsin 18-25 vuotiaita naispuolisia kavereita. Käyn pääsääntösesti töissä ja muuten oonki sitte yleensä kotona koirani kanssa. Rakastan shoppailla, sekä käydä syömässä tai kahviloissa, kuunnella musiikkia, käydä yökerhoissa silloin tällöin. Käyn myös silloin tällöin reiveissä jos kiinnostaa lähteä mukaan. Tykkään myös ihan vaan ottaa rennosti kotona ja katella vaikkapa sarjoja/leffoja. Mulla on niin sanotusti kaks puolta, se rauhallinen/rento ja sit on se toinen eli villi/bilettäjä. Oon omasta mielestä aika extemporee tyyppi eli voin lähtee aika lyhyelläkin varoitusajalla viettämään aikaa. Multa puuttuu se niin sanottu paras kaveri jonka kanssa voisin jakaa päivän tapahtumat, ilot ja murheet, mieshuolet siis aivan kaikki. Oon tosi huono kirjottaan itestäni mitään mut jos oon yhtään sun tyyppinen niin tutustutaan ihmeessä! ❤️

➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖➖

29.9.2022

Moikku!

Nainen, 19 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Oon tämmöne 19/02 syntyny typy ja oon koko tähän aikasen elämän ettiny oikeeta aitoo kaverii, joka ei pienest hätkähtäis❤️. Jos itteesä pitäs jotenki kuvailla ni avoin, rehellinen, iso persoonallisuus, vahva tunteinen/avoin tunteiden kanssa, hyvä puhumaa, ystävällinen, auttavainen, joskus tempperamenttinen, mut harvoin kavereille xd ja sit kans se ehkä et oon omanlainen miten kaikki aina on kuvaillu mua🤭.

Pääsääntösesti käyn töis niiku kaikki muutki, mut vapaa ajal tykkään tanssii, kuunnella, musiikkii ja erityisesti bilettää, mihi sit sisältyy kunno meikkaus, hiusten laitto ja kaikki muu kiva kauneutee liittyvä.

Opiskelin pari vuot sit hius- ja kauneudenhoitoalaa, mut sit tuli korona ja siin se sit meniki.
Tykkään edellee tällee siviilis tehä just näit hius ja meikki hommii plusss unohin mainita sen tanssin ja ison persoonallisuude lisäks ni tykkään esiintyy esim tiktokis ja iha jos vaa ajattelee tanssin puolelt, ni esityksis myös😊

Mul itellä on rescue koira joho aina kaikki rakastuu ja sit asun poikaystävän kans myös, jote siihe se sit jääki. Omistan yhe kaverin kuka oikeest heittäytyy esim baarii lähtee yms yms, mut ois kiva et ois ees pari hyvää kaverii lisää ketkä ei vaa sano vaa myös tekee😌. Etin ystävää, joka haluu just kans pitää girls nights, shoppaa sillo ku rahaa xd, ja ylipäätää tekee tyttöje juttui💅🏽 ja toki lähtee mukaa ku aikatauluihi vaa sopii!

Täs vähä pidemmä kaavan mukaa xdd ja sori jos kirjotusvirheit kärsin siit lukihäiriöst vai mikä onkaa😂
Mut joo tuu ihmees laittaa viestii, jos ollaa yhtää saman henkisii ja haluut heittäytyjää❤️
Snäp: amaisabellak
Ig: amaawee

26.9.2022

Hei!

Mies, 26 vuotta, Lohja, Uusimaa

Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin. Aluksi mieluusti juteltaisiin vaikka whats appin kautta, mutta olisi mukavaa nähdä kasvotusten myöhemmin.
Sitten hieman itsestäni:
Olen avoin ja puhelias, kun minuun tutustuu. Olen myös ajoittain huono vastaamaan viesteihin, tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö haluaisi tutustua. Osaan olla välillä liiankin suora ja omaan hieman kieroutuneen huumorintajun.

24.9.2022

Heippa

Nainen, 37 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei.
Olen 37-vuotias nainen Helsingistä, etsin uusia ystäviä. Olen kuulemma ikäistäni nuoremman oloinen 🤷
Minulla on fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia, jotka jonkun verran rajoittavat elämääni mutta aina välillä olisi mukava käydä lasillisella, kahvilla tai shoppailemassa.
Tupakoin, alkoa käytän silloin tällöin, huumeet on ehdoton ei.
Pidän luonnosta, eläimistä (erityisesti koirat on ihania), elokuvista, syksystä, kahvista, jne.
Ilkeitä ihmisiä en siedä, politiikka ei juurikaan kiinnosta enkä siedä kovia ääniä, joten klubeille, festareille, jne minusta ei ole.
Lapsia minulla ei ole, asun yksinäni.
Etsin tosiaan ystäviä, en parisuhdetta, seksiä, tmv.

24.9.2022

Avointa keskustelua

Mies, 61 vuotta, Espoo, Uusimaa

Hei Nainen,etsin salaista ystävää jonka kanssa jutella kaikista elämän asioista,käydä kahvilla,kävelyllä,lounaalla ym.Olen pitkässä suhteessa ja tarvitsen turvallista vaihtelua loukkaamatta ketään. Olen päivät töissä,iltaisin usein jäähallilla,en polta,ei alko ongelmaa,avoin,keskustelutaitoinen,turvallinen,180/86 omasta mielestä hauska,ennakkoluuloton,nuorekas. Sinulta odotan että olet turvallinen,en halua ketään loukata.

22.9.2022

Otin sinusta valokuvan Kotkan Sapokassa

Mies, 53 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Sinä ihana nainen Kotkan Sapokassa, josta otin valokuvan kamerallasi keskiviikkona 21.9.2022.

Kehuin murrettasi. Juteltiin hetki. Vilkutettiin toisillemme. Harmittaa, että en kehdannut kysellä sinusta enempää. Jäit mieleeni ja olisi kiva tutustua.
Minä olen se mustatakkinen mies Vantaalta :)

21.9.2022

Ystäviä etsimässä

Mies, 32 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moikka ! , koskaan ei ole liikaa olla hyviä ystäviä ympärillä , katsotaan löytyykö täältä uusia tuttavia kuntosalille tai myös muuhunkin urheiluharrastuksiin,sosiaalisiin tapahtumiin (urheilu,kulttuuri ja jne) tai ihan pubi-iltoihin, itse olen 32v Espoosta sekä hyvin liikunnallinen / sosiaalinen henkilö

20.9.2022

Pääkaupunkiseudulta kavereita?

Mies, 26 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi.

Mä oon ainakin suhteellisen tervejärkinen, työssäkäyvä ja rento 26-vuotias mies Helsingistä vailla kavereita.

Erityisesti kiinnostuisin uusista tuttavuuksista, jotka olis halukkaita jossain vaiheessa tapaamaan jonkun tekemisen merkeissä ihan livenä. En oo ketään raahaamassa väkisin kahvittelemaan heti ensimmäisten viestien jälkeen, mutta pelkkää kirjekaveria en ole etsimässä.

Kaipailisin seuraa ainakin keikoille / tapahtumiin, leffaan, liikuntaan, rafloihin, kirppareille, pelihalliin, ulkoiluun, illanistujaisiin yms. katellaan vähän yhteisten mielenkiinnonkohteiden mukaan sit mitä lähetään tekemään.

Olis suotavaa, että sulla olis sosiaaliset taidot edes tekstimuodossa siinä kunnossa, että viestittely hoituu enemmän kun yhden sanan vastauksilla. Vähän vaikea tutustua uusiin ihmisiin, jos toinen ei anna itestään mitään irti. Alkukankeutta ja ujoutta saa toki olla, niin on mullakin, kunhan yritystä löytyy.

Jos tähän jotain pikaisia maistiaisia itsestään pitää antaa niin oon:

Huumorintajulta vähän vinksallaan
Aatteellisesti vasemmalle kallellaan
Fyysisesti rapistumassa (tarviin liikuntakaverin asap)
Enemmän koira kuin kissaihminen, tee kuin kahvi, leffa kuin sarja, kesä kuin talvi jne.

En lähe listaamaan tähän kaikkia mahdollisia mielenkiinnonkohteita, mutta tykkään monenlaisista asioista, joten varmaan jotain yhteistä löydetään, juttelemalla nää selviää. Yksin ei oo hirveen kiva tehdä paljoa mitään, mutta hyvässä seurassa lähen kyllä tekemään (melkein) mitä vaan.

Mulle ei oo tärkeetä millanen tausta tai maailmankatsomus sulla on vaan muhun voi olla suht pienellä kynnyksellä yhteydessä, en oo ketään tuomitsemassa kovin hepposesti. Tuun toimeen myös eriäviä mielipiteitä omaavien tyyppien kanssa, kunhan molemminpuolinen kunnioitus säilyy ja löydetään jotain muuta yhteistä mitä kautta bondata.

Vastaile ensin tähän, että päästään yhteyksiin. Jatkossa mut tavoittaa parhaiten wapista, snäpistä tai discordista.

20.9.2022

Kavereita& ystäviä

Mies, 41 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen 41v. Sanavalmis, sosiaalinen, hyvin empaattinen, luova ja syvällinen mies.

Sinun sukupuolellasi tai iälläsi ei ole mitään väliä🙃......

Kaikilta oppii jotain uutta & keksii yhteistä tekemistä.

Olen lievästi liikuntarajoitteinen. Vasemmassa kädessä ja jalassa on hienomotoriikan puutetta. Kävelen ja juoksen siinä missä muutkin ja ilman apuvälineitä.

Harrastan teatteria, soittamista, säveltämistä, kokkailua ja uusien asioiden kokeilua.

Ole juuri sellainen kuin olet

19.9.2022

Moikka!

Nainen, 30 vuotta, Espoo, Uusimaa

30v nainen, Espoosta. Etsin kavereita tai ketä vaan, joka mahdollisesti (mutta ei pakosti) samankaltaisessa tilanteessa kuin itse olen. Mielellään täysi-ikäinen, sukupuolella ei väliä.

Eli olen kamppaillut erilaisten mielenterveysongelmien kanssa ja olisi kiva löytää joku kuka pystyisi samaistumaan tai ymmärtämään tilanteeni. Voitaisiin yhdessä tukea toisiamme jne. Kotoa pois lähdöt ym. ovat haastavia, joten voit olla kauempaakin kotoisin.

Mielenkiinnonkohteita:
Itsensä kehittäminen/hoitaminen (itse aloittanut vähän aikaa sitten kotijumppaa, ihonhoitoa jne.)
Eläimet (itselläni on koira)
Tv-sarjat, youtube jne.
Tatuoinnit ja lävistykset (itselläni ei ole, mutta kiinnostaa tosi paljon)
Pelaaminen (ei oo paljon pelejä ja yksin ei tuu pelattua)

HUOM! En juo tai käytä mitään muitakaan päihteitä, en ole baari/bile ihminen. Pelkään kokeilla uusia asioita, mutta koitan haastaa itseäni.

Tarkoitus olisi päästä lähemmäs itsenäistä elämää, irti vanhempien holhoomisesta ja kasvattaa itsetuntoa/luottamusta. Jos samaistuit ja kaipailet tukea samassa/samoissa asioissa, ota yhteyttä! Tai jos muuten kiinnostaa, olisi kiva saada kavereita, jotka jo elävät sellaista "normaalia" elämää.

PS: mulla ei ole ollut ystäviä/kavereita vuosiin, joten alkuun voi olla haastavaa päästä juttuun. Olen ujo livenä, mutta netin/viestien kautta puheliaampi.

Sivu
Takaisin ylös