Ilmoitukset alueelta Uusimaa (2707 kpl) - sivu 73

 - 
 
29.5.2021

Hei vaan sinä!

Nainen, 33 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moi!
Etsin uusia ystäviä ja tuttavuuksia mm. kahvitteluun, lenkki seuraksi, päättömään samoiluun kaupungissa tai ostoskeskus hengailuun. Lähden ihan mielelläni mukaan myös terassille (vaikken alkoa itse käytäkään), museoon tms. tai ihan vaan jutusteluun tai leffailtoihin ☺️
Ihan kaikkeen musta kaveria ei saa, koska mun oikea käsi päätti lakata toimimasta leikkauksen myötä. Mutta mä en anna sen häiritä, joten sunkaan ei tarvitse. 😊

Mun arki kuluu tällä hetkellä pitkälti käden kuntoutuksessa ja kotiaskareissa ja olisi kiva saada vähän muutakin sisältöä elämään.
Ystäviä toki on jo, mutta heillä arki on kiireistä perheidensä parissa tai asuvat satojen kilometrien päässä, joten live-kommunikointi jää hyvin vähiin 🤷🏼‍♀️

Olen positiivinen ja elämänmyönteinen tyttö höystettynä kirjavalla huumorintajulla ja osaan nauraa myös itselleni. Kiinnostuksen kohteita löytyy laidasta laitaan, taiteista tieteisiin ja höpö höpö jutuista syvällisyyksiin

Arvostan kaikkia omina itsenään ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, joten mun seurassa ei tarvitse stressata yhtään 🤗

Jos kiinnostus heräsi yhtään niin laita rohkeasti viestiä tulemaan! 🙋🏼‍♀️

27.5.2021

hei, juuri sinä

Nainen, 22 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei sinä siellä, juuri sinä! Mä olen 22- vuotias nuori nainen vantaalta. Tosin olen muuttamassa parin viikon päästä lahteen. Asia on niin, että mä koen, että olen aika yksinäinen ja uudet kaverit on aina tosi jees. Niin no joo, voisin ehkä kertoa itsestäni jotain. Mä oon kihloissa mun avovaimon kanssa. Meillä on kissa. Mulla on myös koira, mut se ei asu mun kanssa. Mun elämä on ollu aika mutkikas tie, kaikenlaista on tapahtunut ja sattunut. Mä en ole tällä hetkellä missään töissä tai en opiskele. Aloitan syksyllä kuntouttavan työtoiminnan. Mä oon mukava, empaattinen, luotettava ja myös tosi avoin. Osaan myös olla tosi tulinen, jos sille päälle satun. Jos susta tuntuu, et oisin mahdollisesti sulle sopiva kaveri, niin ota jooko yhteyttä! Olisi tosi mahtavaa tutustua! ☺

27.5.2021

Terve! Oks mitään nörttejä liikkeellä?

Nainen, 22 vuotta, Kirkkonummi, Uusimaa

Moi. Oon 22 v. Muija joka ettii pokemon, videopeli/kortti kavereita. Mull on aspergeri, oon luonteeltani aika lukossa oleva henkilö vieraitten porukassa, mutt joss se on ihan tuttavainen henkilö tai joku jonka kanssa on paljon yhteistä niin sitt mä yritän olla avoin ja oma itteni. Oon myös asexuali ja bisexuali, mutt nytt just en eti romantista suhdetta, vaan pokemon nörttejä jonka kanssa voi olla avoin iilman kritiikkiä, ja jutella myös ihan perus asioita. Mull on kissa ja kaks marsuu, DJ musikki ja metalli tyypiä ollan. Yritän olla yhteydessä joss pystyn tai ehdin.

26.5.2021

Uusia ystäviä 🥰

Nainen, 22 vuotta, Uusimaa

Olen 22-vuotias nainen ja olis huippua löytää uusia, suht samanikäisiä ystäviä, keiden kanssa mennä esim. piknikille, ulkoilemaan tai vaikka shoppailemaan 😊 Tykkään mm. koirista, urheilusta, viini-illoista ja musta saisi kaverin melkein mihin vaan tekemiseen! Olis tosi kivaa nähdä oikeasti, ettei jäis vaan netissä jutteluksi. Laita viestiä niin tutustutaan! ☺️

25.5.2021

Terve!

Mies, 27 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Haluaisin saada uusia kavereita pitkästyttävään arkeen. Pidän musiikista, (lähinnä metallista) leffoista, video/lautapeleistä. Liikkuminen on myös kivaa varsinkin luonnossa ja pyörällä. Sukupuolella ei väliä. Seurustelu kumppani olisi myös ihan hyvä asia. On aluksi vähän ujo.

25.5.2021

Ystävä?

Nainen, 44 vuotta, Nurmijärvi, Uusimaa

Naispuolista kaveria/ystävää etsii -76 vuosimallia oleva teinien äiti Nurmijärveltä. Tie on aikanaan vienyt kotikonnuilta pois, ruuhkavuosina ei seuraa osannut kaivata mutta nyt huomaa että ystävä olis kiva. Avopuoliso "pyörii nurkissa" mutta mielenkiinnon kohteet ovat erit. Mielessä pyörii jo ajatus mitä seuraavilla pyöreillä synttäreillä tekisi mutta tässä välissä olis kiva elää myös=). Olen mustan huumorin ystävä, nauran itselleni monta kertaa päivässä ja samaa yritän opettaa nuorilleni. Olen innostunut uudelleen retkeilystä ja vaelluksista, kiipeilyn alkeiskurssillekin voisin lähteä. Ymmärrän täysin ettei toisesta kuulu joka päivä, edes viikonkaan tauko ei ole katastrofi mutta kuitenkin tietää että kaveri on valmis kuuntelemaan jos tilanne tulee. Baareihin et musta saa seuraa vaikken lasiin syljekään. Telkkarista katson Vampyyripäiväkirjoja ja Blacklistiä, en leiki pukeutumisella teiniä mut en ole vielä sinut harmaiden hiustenkaan kanssa...
Jos susta tuntuu yhtään ettet jää häviölle mun puhetulvalleni, laita viestiä=)

24.5.2021

Ulkoiluseuraa

Mies, 45 vuotta, Espoo, Uusimaa

Olen päälle nelikymppinen perheellinen mies Espoosta. Kaipaan ystävää kaikenlaiseen rauhalliseen liikuntaan.
Tykkään uimisesta, vesijuoksusta, kävelystä, luonnosta ja rauhallisesta menosta muutenkin.
Juttelen mielelläni lähes aiheesta kuin aiheesta, mutta sopii hiljainen yhteisolokin vallanmainiosti. Ikä ja sukupuoli on sivuseikka jos muuten kemiat toimii ja keksitään yhteinen sävel.

24.5.2021

Nörttikavereita etsimässä pk-seudulta

Nainen, 22 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hejssan! Olen 22v videopelihörhö pk-seudulta, joka kaipaisi samanhenkistä juttuseuraa niin netin välitykselle kuin irl, mieluiten Helsingin lähistöltä.

Suurin kiinnostukseni ovat videopelit: (J)RPGt, MMOt, rytmipelit, visual novellit... oikeastaan kaikki menee! Pelaan eniten PC:llä, mutta myös Switch ja PS4 löytyy. Lempipelejäni on mm. Monster Hunter, Okami, Stardew Valley, Final Fantasyt, Tales of pelit, Yakuzat, Elder Scrolls, Resident Evil....

Animen ja mangan katsominen on jäänyt vähempään, mutta niistä esimerkiksi Berserk, Haikyuu, Steins;Gate ja Cowboy Bebop ovat olleet joitakin suosikkeja. Olen myös aika kova kielinörtti, ja kuten arvata, japaninkieli on nykyinen suurin "projektini". Tykkään myös lukea kirjoja ja vaihdella kirjaehdotuksia.

Asun Helsingissä, ja olisi mukava löytää joku jonka kanssa puhua netissä ja myös nähdä livenä vaikka kahvilla, museossa, kauppakeskuksissa, leffassa, jne. Olen aika ujo ja rauhallinen enkä polta tai juo, joten baari-illat sun muut eivät ole oma juttuni (mutta en tuomitse!)

Minulta löytyy steam/discord/tumblr/twitter/jne., joten rohkeasti viestiä vaan jos yhtään nappaa, niin vaihdetaan some infot ja aloitetaan juttelu. :-) Ilmoitus ei vanhene!

24.5.2021

Etsin seuraa!!

Nainen, 21 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi täällä Nessa!
Etsin miesten seuraa, puhutaan enemmän kikissä kun tää nettisivu ei ole niin hyvä!! Olen kaunis nuori 21 v helsingistä olen Nigeria Suomalainen ☺️☺️☺️

Lähetä viesti @nessaa_00 kikissä

24.5.2021

Etsin seuraa!!

Nainen, 21 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Moi täällä Nessa!
Etsin miesten seuraa, puhutaan enemmän kikissä kun tää nettisivu ei ole niin hyvä!! Olen kaunis nuori 21 v helsingistä olen Nigeria Suomalainen ☺️☺️☺️

23.5.2021

Kirjotellaanks?

Nainen, 29 vuotta, Järvenpää, Uusimaa

Oon ihan ahdistunut tästä kun ei oo ketään kenelle vois kertoo jos käy jotain hassuu tai epähassuu. Ikävöin sellasta et olis sellai ihminen kenelle voi soittaa millon vaan ihan minkä vaan asian takia eikä mikään olisi koskaan turha tai tymmä. Koska mun mielestä ei ainakaan oo. Tarviin mun arkeen positiivisuutta ja naurua jotain 100%enemmän kun nyt on. Mä oon vähän ujo alkuun mut tosi nopeesti sulan kyl ja uskallan antaa itsestäni kaiken irti :D mä oon 29 vuotias ja mulla on 6 ja 2,5v pojat eli tosi mieluusti äiti lapsi kavereitakin haluttaisi. Muutettiin Järvenpäähän pari kolme kuukautta sitten eikä täällä tai muuallakaan oo ketään. Mä oon luonteeltani kiltti voisi jopa sanoa että liian kiltti mulla riittää mielikuvitusta tykkään heittäytyä juttuihin mukaan. Ää no musta löytyy vaiks ja mitä kivaa jos yhtään sain sun Huomion ni laita viestiä ja aloitetaan tutustuminen 😘🙂

23.5.2021

Kamerus.

Mies, 35 vuotta, Espoo, Uusimaa

35v ulkomailla asuva mies, joka toivottavasti ensi vuonna palaa takaisin suomeen. Musiikki on ollut iso osa elämää, mutta valmistun kuitenkin oikeisiin töihin sen lisäksi. Olen oman elämäni Harry Potter; monesti väärässä paikassa väärään aikaan, mutta muutoin aivan kiva sälli, joka elää tällä hetkellä yksinäistä elämänvaihetta. Tykkään tehdä ruokaa, nauraa tyhmille meemeille ja lollata päivin sekä öin.

22.5.2021

Terves

Nainen, 37 vuotta, Mäntsälä, Uusimaa

Mäntsälässä asunut vuodesta 2019, ei ole oikein toveria täältä löytynyt. Salilla käyntikaverihan olisi aivan mahtava, mutta sepä tällä hetkellä koronan myötä haastellista. Joten ihan kävelyksi ja pyöräilyksi homma mennyt, napit korvilla viipotuksen vaihtoehdoksi olisi kiva kokeilla juttu seuraa. Vanhat kaverit jääneet pohjanmaalle ja erilleen kasvua jo tullut. Perheellinen ukko siis olen, ikää 37. Ammatiltani olen suunnittelija ja kehittelen itseeni ohjelmoinnin suhteen. Jos kiinnostaa ohjelmointi, mustaa läppä, omaa elämää purkaa vaikkapa lenkkeillessä, höpöttely musasta, mistä vain. ota yhteyttä

22.5.2021

Uutta ystävää etsimässä!

Nainen, 23 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Kaipailen ystävää, jonka kanssa käydä vaikka museoissa, shoppailemassa, taidenäyttelyissä, ravintolassa, kahvilla, huvipuistossa, tai olla vaikka tekemättä mitään yhdessä!

Kavereita löytyy jo entuudestaankin, mutta aikuistuessa jotenkin tuppaa käymään niin, että elämien erilaistuessa nähdään harvemmin. Kokopäivätyökin myynnin ja markkinoinnin parissa löytyy, ja klo 16 jälkeen olisikin kiva välillä lähteä johonkin kaverin kanssa, vaikka lyhyelläkin varoitusajalla.

Pidän keskustelemisesta, ja hyvän juttukaverin kanssa puheenaiheet voivat olla melkeenpä mitä vaan. Olen kiinnostunut taiteista, musiikista, psykologiasta, luonnontieteistä (erityisesti biologiasta), ja uuden oppimisesta ylipäätänsäkin. Filosofia on tuorein kiinnostuksen kohde, ehkä voisit kertoa minulle siitä? Tykkään myös pukeutua hyvin, shoppailla, meikata, laittautua ja juoruilla turhia. :-D Huvipuistoissa kuten Lintsillä ja Serenassa käyminen on mun mieleen myös, joten mielelläni menisin näihinkin sinun kanssasi!

Olisi mukavaa tutustua kunnolla, ja rakentaa ystävyyttä samanhenkisen tyypin kanssa. Laita ihmeessä viestiä, niin katellaan!

20.5.2021

Juttuseuraa tylsiin kesäpäiviin?

Nainen, 20 vuotta, Espoo, Uusimaa

Moi! Oon 20-vuotias tyttö Espoosta. Mulla on kuukausi kesälomaa ennen ku kesätyö alkaa ja kuolen jo nyt tylsyyteen. Ois kiva vaan heittää läppää ja vaihtaa ajatuksia eri asioista jonkun kanssa.
Voitais vaikka jutella snapchatissa tai whatsapissa. Riittää, että oot 20-27v ja sun on helppo keksii puhuttavaa! Arvostan sarkasmia ja huumorii ylipäätään.

Sivu
Takaisin ylös