Täällä kirjoittelee 33v mies Espoosta. Nykyään useammalla kaverilla alkaa olla jo perhettä ja huomaa välillä että kaipaisi ystävää, jonka kanssa lähteä portaita juoksemaan, saunomaan, bisselle tai viinille mitä näitä nyt keksii? Maailmanmenoa on kivempi ihmetellä kaksistaan, kuin yksistään.
Itse olen aika maanläheinen ja avoin kaveri. Introverin ja extrovertin välimaastossa. Positiivinen asenne ja myös paljon pohdiskeleva. Helpoiten tulen toimeen ihmisten kanssa, jos myös toisella on asioita kerrottavana eikä ihan yksinpuhelua ole keskustelut.
Omat kiinnostukset ovat mm. sulkapallo (tulee pelattua viikottain), tennis, frisbeegolf, lautapelit, fantasianovellit, olut, viini, hyvä ruoka. Padelin aloittamista olen mitettinyt myös. Kesällä tulee myös lähes viikottain käytyä frisbeegolffia. Aika avoimesti ja valmiisti olisin lähdössä kokeilemaan uusiakin asioita. Satunnaisesti tulee myös käytyä keikoilla tai muissa tapahtumissa.
Olisi kiva löytää n. 25-37v seuraa. Sukupuolella ei väliä. Parasta olisi jos saisi vaikka pienen kaveriporukan muodostettua, mutta kovin hankalaa tuo tuntuu nykyään olevan. Toivottavasti osittain löytyy samoja kiinnostuksen kohteita.
Katsotaan mätsääkö jutut.