Olen tullut elämässäni sellaiseen tilanteeseen, että huomaan kaipaavani ystävää. Mulla on paljon kavereita, mutta tunnen kasvaneeni heistä erilleen ja vaikka mielelläni heitä välillä näänkin, en tunne kuuluvani joukkoon. Olisi siistiä löytää itsensä kaltainen ihminen.
Mä olen melko aktiivinen ihminen ja mulla on melkein aina joku juttu meneillään. Tällä hetkellä silti opettelen enemmän hetkessä elämistä. Mä juoksen, käyn kuntosalilla, pyöräilen, laulan, maalaan (huonosti, mutta se on silti tosi kivaa). Tykkään liikkua luonnossa, upeista maisemista, auringonnousuista ja -laskuista, kaikista eläimistä, jopa käärmeistä, koska ne syö punkkeja. En tosin halua nähdä käärmettä välttämättä livenä. Mä oon matemaattinen ihminen ja uskon tieteeseen, mutta välillä on hauska leikitellä taikauskoisilla asioilla vastapainoksi.
Ystävänä mä olen lojaali ja mä en jaksa sellaista kilpailuasetelmaa. Mä tykkään aidoista, itsenäisistä ja itsevarmoista ihmisistä, mutta inhoan muiden alaspolkemista, kiusaamista, kieroilua ja kulisseja. Kiltteys ja empatia on hienoja piirteitä ihmisessä. Mä olen sosiaalinen ihminen, mutta kuormitun helposti. Mä mieluummin teen, kuin puhun tekeväni.
Mä asun Länsi-Vantaalla mun aivan ihanan poikaystävän kanssa, joka on mulle mun tärkein ihminen. Mun mielestä parisuhteen laatu on aika hyvä indikaattori ihmisestä, koska se kertoo niin paljon siitä miten sä kohtelet muita, mutta myös itseäsi.
Musta ei saa bilekaveria, enkä lähde etelään viikoksi tyttöporukalla. Mutta mä lähden mielelläni vaikka kävelylenkille, kahville tai vaikka bisselle. Jos hommat meidän välillä toimii, niin luulis toimivan myös meidän kumppaneidenkin välillä, joten tulevaisuudessa saattaa näkyä myös esim ruotsinristeily. Mitä vaan, maapallo on rajana*!
*Ellei joku voita lotossa ja mentäis porukalla vaikka avaruuslennolle. Sitten ei olis edes maapallo rajana. Mut siis voidaan maltillisesti aloittaa ihan vaikka kahveilla.
P.s. En etsi sinkkukavereita, enkä miespuolisia kavereita.